Ns.varoittamatta olevia ääniä: Ilmapallo räjähtää, koiran yht'äkkiä haukkuminen,rakennustyömaalla räjähdyksiä (vaikka kuulisin varoitus-äänen niin menen jo paniikkiin), ilotulitteet, salama ja ukkonen..siis asiat jotka tapahtuvat yleensä varoittamatta. Jos äänet olisi jatkuvia ja tietäisin ne ennalta voisin jotenkin pärjätä. Tähän asti olen vältellyt parhaani mukaan. Täyttä hel**iä.
En edes ole psykiatrille (hain apua sosiaaliseen jännittämiseen) kehdannut näin typerästä asiasta puhua. Olen 47 vuotias nainen ja kärsinyt tästä jo liian kauan. En tiedä mitä apua voisin saada ja onko sitä.
En edes ole psykiatrille (hain apua sosiaaliseen jännittämiseen) kehdannut näin typerästä asiasta puhua. Olen 47 vuotias nainen ja kärsinyt tästä jo liian kauan. En tiedä mitä apua voisin saada ja onko sitä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pelkään jo ennakkoon myös mahdollisia sähköiskuja. Vaikeaa tässä elää normaalisti kun tämmöinen friikki olen ...
Pienet on sun huolet.
Mut saa suunniltaan jo oma pieruni!
On tämäkin elämää...
Mitenkähän toimisi siedätyshoito... menisit ampumaradalle ammuntojen aikana vaikka hyvän ystävän kanssa. Psyykkaat vaan ittes silleen jotta ei täs ole mitään pelättävää ja pysyt turvallisesti taustalla... paukkukammoisia metsästyskoiria on ainakin koulutettu näin...
Siedätyshoitoa…olen sotilaan lapsi ja asunut tykkien jne. läheisyydessä lapsuuteni vauvasta saakka 12 vuotiaaksi. Ampumaradan läheisyydessä olimme koulun liikuntatunnilla ja se pauke oli jatkuvaa- ei paniikkia. Muistan sen kerran, ainoan yhden kerran kun lähdin ulos uudella pyörälläni: Kauhea paukahdus. Siis niin kova että maa tärisi. Käänsin pyörän takaisin kotipihaan. Isä ihmetteli miksi tulin niin nopeaan takaisin. Jälkeenpäin -olen kertonut paukkuarkuudestani vanhemmille-, äiti ei sano mitään mutta isä kertoi, että sinä päivänä ammuttiin ensimmäistä kertaa ns. kovalla tykillä. Sanotaanko nyt suoraan: Kuivasaaressa. Isä oli tykistössä. Kuulin myös, että kun olin ollut vauva ja rattaissa, asuimme Isosaaren Linnakkeella niin tykki oli ollut melkein vieressä kun ammuttiin.
Sen jälkeen..en tiedä onko vaikutusta mutta tämä on tulos.
Ihmettelen vain ettei veljeni saanut tätä paukku-arkuutta.
Kokemukseni mukaan kovien äänten pelko liittyy siihen, kun olo on muutenkin kroonisesti jännittynyt ja stressaantunut. En usko että kovien äänten pelkoa kannattaisi hoitaa jotenkin yksittäisenä oireena, vaan kannattaa pyrkiä kokonaisvaltaisesti eroon kaikenlaisesta jännittämisestä.
Voisit kokeilla saatko apua jostain mindfulness / meditointi -tyylisestä rentoutuksesta. Ainakin itse olen saanut apua siitä.
Edelleenkään en tosin voi sietää sitä, kun joku puhaltaa ilmapallon puhki alle metrin päässä naamastani. ;)
Itselläni on ihan samanlaisia ongelmia. Tuo koiran haukkuminen ei kyllä minua ahdista!! Kärsinyt tästä ongelmasta noin 30 vuotta. 3-4 vuoden ikäisenä salama iski hyvin lähelle minua. Olisiko pelko koviin ääniin saanut alkunsa siitä?