Lomabudjetti suitsii velaksi elämistä

MONI ELÄÄ lomaa ja kesää myös velaksi, vaikka se on taloudenpidon ammattilaisten mielestä huonoin vaihtoehto.

Ihmiset järjestävät velkarahalla muun muassa häitä, syntymäpäiviä ja muita kesäkestejä, jotka ruokineen ja juomineen ovat liian kalliita verrattuna käytettävissä olevaan rahaan. Ylimääräisiä kuluja kertyy yllättävän helposti muun muassa heräteostoksista.

LOMANVIETTOON sisältyy paineita rennommasta rahankäytöstä. Lapset kertovat vanhemmilleen, mitä kaikkea kaverit pääsevät kesän aikana tekemään. Jokaisella on myös omat toiveensa ja odotuksensa siitä, mitä haluaisi tehdä.

Ennustettavissa on, että velkaneuvonta ruuhkaantuu jälleen elokuussa lomien jälkeen samaan tapaan kuin joulun jälkeen.
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ideal Auto


KESÄN NAPAKYMPPIEDUT VOIMASSA HEINÄKUUN LOPPUUN ASTI!

Viimeisen päälle korkotarjous ja trendikäs Jopo - Pohjoismaiden suosituin polkupyörämalli kaupan päälle kaikkiin yli 2000€ hintaisiin autoihin!

ARVONTA!
Eikä siinä vielä kaikki! 😉 Tykkäämällä tästä päivityksestä ja sivustamme olet mukana arvonnassamme jossa pääpalkintona 1 kpl 4 hengen rannekepaketti Linnanmäelle. Lisäksi arvomme 2 kpl riippumattoa sekä 5 kpl tikkataulua! Päivitystä saa mielellään jakaa, niin kaverillasi on myös mahdollisuus osallistua arvontaan! Arvonta suoritetaan 01.08.2018.
Facebook ei ole osallisena arvonnassa.

Hankkijan Puutarha
KILPAILU!
Onko mökilläsi sisä- vai ulkovessa?
Vastaa kommenttikenttään 31.7.2018 mennessä, ja voit voittaa Huussi-Ukon.

Hankkijan puutarhan raati valitsee voittajan.
Palkinnon voi noutaa lähimmästä Hankkijan myymälästä.

Voittajalle ilmoitamme henkilökohtaisesti. Hankkijan henkilökunta ei voi osallistua kilpailuun.

Facebook ei sponsoroi, suosittele tai hallinnoi kampanjaa millään tavalla, eikä se liity mitenkään Facebookiin. Osallistuja vapauttaa Facebookin kaikesta vastuusta.

Äänestä

Työttömän kaljan kulutus on vakio kuukaudesta toiseen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


TiinaPuskaradiosta kirjoitti:

MONI ELÄÄ lomaa ja kesää myös velaksi, vaikka se on taloudenpidon ammattilaisten mielestä huonoin vaihtoehto.

Ihmiset järjestävät velkarahalla muun muassa häitä, syntymäpäiviä ja muita kesäkestejä, jotka ruokineen ja juomineen ovat liian kalliita verrattuna käytettävissä olevaan rahaan. Ylimääräisiä kuluja kertyy yllättävän helposti muun muassa heräteostoksista.

LOMANVIETTOON sisältyy paineita rennommasta rahankäytöstä. Lapset kertovat vanhemmilleen, mitä kaikkea kaverit pääsevät kesän aikana tekemään. Jokaisella on myös omat toiveensa ja odotuksensa siitä, mitä haluaisi tehdä.

Ennustettavissa on, että velkaneuvonta ruuhkaantuu jälleen elokuussa lomien jälkeen samaan tapaan kuin joulun jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu