Näin kohdeltiin suljetulla osastolla

On paljon kirjoitettu ja otettu yhteyksiä, Olen kuullut, että psykiatrit tutisivat yhdistyksessään.

Lääkeasia on vaikea.Siihen vaikuttavat kansainväliset lääkefirmat.

sama väri hiuksiin silvon esittämälle lekurille kuin mitä o huhupuheis pääpimittäjäksi nimetyllä kupittaalaisel, mut joo sattuuha sitä yhtsuntoist, joka tapaukses hauska lyhäri toi psykoosi pahenee

Kurvisen blogikirjoitus käynnisti Turun psykiatrian väärinkäytösten tutkinnan. Juttuja aiheesta on tehnyt mm. Iltalehti.

Iltalehti 29.2.2016 tässä osa juttua, lisää löytyy Iltalehden linkeistä:

https://www.iltalehti.fi/uutiset/2016022821190435_uu.shtml

Kurvinen kuvailee, kuinka hoitohenkilökunnan toiminta oli mielivaltaista ja diktaattorimaista.
- Kerran näin, kuinka naapurihuoneen anoreksiasta kärsivä tyttö itki ja kyseli äitiään. Kaksi hoitajaa alkoi raahata pikkutyttöä pitkin käytävää. Tönivät ja ilkkuivat. Tyttö huusi paniikissa: "Älkää viekö minua sinne!"
- Se oli mielivaltaa. Henkistä alistamista ja nöyryyttämistä koko ajan. Potilaita pahoinpideltiin fyysisesti ja laitettiin syyttä eristykseen, ilman lääkärin päätöstä. En kokenut yhtään ihmisarvoista hoitoa Kupittaalla, Kurvinen kertoo.

Kurvinen kertoo, kuinka eräs potilas teki vähän aikaa sitten itsemurhan osittain osastolta saamiensa traumojen vuoksi.
- Monista A1:n potilaista tuntui siltä, että osastoa käytettiin rangaistuksena.

- Ihmiset ovat siellä hyvin monista syistä, monilla on joku väliaikainen kriisi päällä. Osastolla ei kuitenkaan ole tarjolla kriisiapua tai edes psykologia. Sen sijaan monet hoitajat syyttävät potilaita heidän oireistaan, mikä pahentaa vointia entisestään.

Kurvinen kuvaa hoitokokouksia "pahoinvointikokouksiksi".
- Moni potilas meni sinne hymyillen, mutta palasi itkuisena ja sokissa. Monet kokevat olleensa osastolta päästyään peräti huonommassa kunnossa kuin sinne mennessään.

Kurvisella on mennyt vuosia selvitä osastoajan aiheuttamista traumoista.
- Käyn muutaman viikon välein psykologilla, ja tuntuu nyt, että olen pikku hiljaa päässyt jaloilleni.

Iltalehti ei tavoittanut ketään kommentoimaan Kupittaan sairaalasta.

Mielenterveyden keskusliiton lakimies Merja Karinen on viime viikolla todennut, että Turussa esiin tulleet psykiatrisiin potilaisiin kohdistuneet väärinkäytökset ovat ihmisoikeusloukkauksia ja vakavia rikoksia.

Kiinnostaa suuresti että onko tuo ainoa kerta kun Kurvinen on ollut psykiatrisella osastolla. Eli ei koskaan ennen tuota julkista kokemusta eikä koskaan sen jälkeen. Vai kuinka on asian laita?

"Kyllä hoitokulttuuri voi muuttua nopeasti hyväksi kun ymmärretään, että pimitys ei kannata psykiatrisessakaan sairaalassa."

Hehheh.

Lyhytelokuva: Psykoosi pahenee, Satu Silvo,.. / Vimeo
Kannattaa katsoa.
Linkki blogin lopussa.

Tositarinoita hullujenhuoneelta: Grande Finale

Järkytyin suuresti kun luin MTV:n 6.3. julkaistun uutisen: ”Mieshoitajien työsuhde jatkuu Turussa – epäillään rikoksista Kupittaan ’kauhujen sairaalassa’” Samat hoitajat ovat jääneet poliisitutkinnassa aikaisemmin kiinni mm. siitä, että he olivat hakanneet nyrkeillä ylilääkityksellä tainnuksiin huumatun puolustuskyvyttömän vanhuksen päätä G1 -vanhusosastolla.

Samaan aikaan luin Iltalehden pääuutisen: ”Turun kaupunki pyytää anteeksi Kupittaan vanhuspsykiatrisella G1-osastolla tapahtuneita virheitä potilailta ja heidän omaisiltaan.” Tässäkö se nyt on? Tapaus loppuunkäsitelty ja valtakunnassa kaikki hyvin?

Tässä uutisonnissa moni asia kummastuttaa. Turun kaupunginhallitus on ovelasti siirtänyt kaiken huomion vain G1 -vanhusosastoon. Uutisoinnin ollessa kuumimmillaan keväällä 2016 olin puheenjohtajan roolissa kymmenien ex-potilaiden kokouksessa, jonka aikana paljastui räikeät väärinkäytökset myös kaikilla muilla osastoilla (esim. A1, A6 jne.); jatkuvaa hoitajien henkistä väkivaltaa, mielivaltaisia ”erityssellihoitoja”, ylilääkintää ja hoitajien nukkumista yöllä työaikana.

Kokouksen ulkopuolella kaksi naisista kertoi, että heidät oli ensin lääkitty tainnoksiin, jonka jälkeen raiskattu erään mieshoitajan toimesta A6:n eristyssellissä. Toinen naispotilas sen sijaan kertoi kuinka eräs juuri osastolle töihin tullut mieshoitaja yritti kaikin keinoin iskeä häntä kesällä 2016 vinkkaamalla jatkuvasti silmää ja lupaamalla mm. ilmaisia ulkomaanmatkoja. Näin jotkut hoitajat käyttävät asemaansa väärin täysin puolustuskyvytöntä potilasta kohtaan.

Sain kokouksessa myös tietooni, että erästä miespotilasta pidettiin laittomasti useita päiviä lepositeissä eristysselissä niin että edes omaisille tai edunvalvojalle ei ilmoitettu kuten Mielenterveyslaki määrää. Asiat eivät siis ole muuttuneet mitenkään – vaikka johto näin väittää – vaan osittain menneet jopa huonompaan suuntaan.

Kokouksessamme potilaat kertoivat, että eristysselliin joutumisen syynä olivat mm. vauhdikas kävely, itkeminen, puhetulva tai erimielisyys ja väittely hoitajan kanssa. Eivätkö nämä ole juuri niitä tunnetiloja tai sairauden oireita, joita pitäisi saada purkaa osastolla rauhassa ja turvatussa ympäristössä? Monet osastolla olleista ovat sitä mieltä, että hoitajat syyllistävät potilaita näistä oireista, jolloin ”hoito” lisää pahoinvointia entisestään.

Potilaat kertoivat, että eristysselliä käytetään rangaismuotona. Yhdessä tapauksessa anorektikko vietiin eristyssellin, kun hän söi osaston ohjeiden vastaisesti yhden tomaatin. Hän lisäsi: ”En saanut ruokailla muiden kanssa vaan minut pakotettiin yksin salin perälle. Tervehdyttyäni olisin halunnut lisää ruokaa, mutta en saanut; minulle oli määrätty tarkka annos. Eikö ole hyvä jos haluan itse oma-aloitteisesti syödä enemmän?”

Kupittaan kaupunginsairaalan eristysselleissä ei ole vessaa eikä vessapaperia, joten potilaat joutuvat nöyryytyksen lisäksi tekemään kaikki tarpeensa lattialle; samalle alustalle, jossa mm. nukutaan ja syödään. Mielenterveyslain mukaan eristetylle pitää määrätä vastuuhoitaja. Yksikään eristyssellipotilas ei ole koskaan kuullutkaan vastuuhoitajasta ja lähes kaikilla oli sama kokemus; vaikka sellin oveen hakattiin hädissään – esim. epätietoisuus tai vessahätä – kukaan ei koskaan tullut vaikka kaikissa selleissä on suora valvontakamerayhteys hoitajien toimistoon.

Uutisoinnin ollessa kuumimmillaan keväällä 2016, kaupunginsairaalan ylilääkäri vastasi Iltalehdessä: ”Tämä ei ole totta ja tällaista ei ole koskaan tapahtunut.” Me ex-potilaat otimme lausunnon vastaan täysin pöyristyneitä; miten sairaalan johdolla ja istuvalla ylilääkärillä on pokkaa valehdella näin vakavassa asiassa? Miten on mahdollista, että hän ei tiedä oman sairaalansa tapahtumista? Huomasimme, että asia haluttiin nopeasti lakaista maton alle.

Kohun alkaessa Turun poliisin pyysi Turun Sanomissa mahdollisia väärinkäytöksien todistajia lähettämään tietonsa vinkkisähköpostiin. Itseni lisäksi myös useat muut potilaat tekivätkin näistä tapauksista ilmoituksia, mutta asia ei edennyt mitenkään; yksikään tutkijoista ei ottanut yhteyttä. Mitä rikostutkintaa se on jos edes toistajia ei kuulla?

Lisäksi Turun Mielenterveysseura ITU:n toimistolle saapui ”asiantuntija” keräämään potilaiden kokemuksia väärinkäytöksistä. Kerroin omani, mutta asiaan ei koskaan palattu mitenkään vaikka ”tutkija” niin lupasi. En tiedä onko tämän salailun ja peittelyn taustalla lahjonta vai oman kaupungin virkarikollisten ja maineen suojelu, mutta onhan se kumma jos edes poliisi ei tutki vinkkisähköpostiin tulleita ilmoituksia vaikka itse niitä pyytää.

Ilmeisesti ”tutkinnan” tarkoitus olikin vain olla muodollinen toimi tyyliin; olemme ”tehneet” jotakin ja näin pesemme kädet asian suhteen. Näin ollen Turun kaupungin maine on tärkeämpää kuin mielenterveyspotilaiden ihmisoikeudet.

Erikoista on lisäksi se, että potilaan ollessa hoidossa ja hänen tehdessä kanteluita kokemistaan kauheuksista kaikkiin mahdollisiin instansseihin, mikään niistä ei mene koskaan läpi, koska ylilääkäri aina toteaa vastineessaan: ”Potilas kuvittelee kaiken.” Tämän jälkeen asian tutkiminen lopetetaan välittömästi. Jotkut potilaista ovat saaneet kielteisen päätöksen kanteluunsa Turun Hallinto-oikeudelta tai Aluehallintoviratolta puoli vuotta kotiutumisensa jälkeen. Miten tällainen ”ripeys” auttaa asiaa silloin jos tilanne ja ihmisoikeusrikokset ovat osastolla juuri NYT päällä. Näin ollen valituskanavat on täysin tukittu ja kukaan ei tiedä, että Turun kaupunginsairaalan koko historian aikana yksikään kantelu olisi mennyt läpi.

Monet potilaista ovat todenneet kuin yhdestä suusta: ”Ala-arvoinen hoito aiheutti sen, että ajauduin ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. En ole kyennyt töihin tai opiskeluun. Itse hoito aiheutti suuremmat traumat kuin itse sairaus.” Tunnen itse useita alle 30-vuotiaita, jotka ovat tässä tilanteessa. Onko tämä yksilön inhimillisen tragedian lisäksi yhteiskunnan etu? Eikö hoidon pitäisi parantaa eikä sairastuttaa entistä enemmän?

Perusongelma on se, että osastot ovat suljettuja laitoksia, jolloin potilaat ovat henkisesti ja fyysisesti täysin alistetussa asemassa ja hoitajien armoilla. Useiden hoitajien ajattelumaailman ja käyttäytymisen mukaan sairaus on potilaan oma vika. Ajatellaanko näin potilaasta, jonka jalka on kipsissä? Syyllistetäänkö myös häntä jatkuvasti loppuelämän ajan kompuroinnistaan?

Vallalla on kieroutunut ja outo Hoitajat ovat aina oikeassa- ja Potilaat aina väärässä -kulttuuri. Eikö hoitosuhde pitäisi perustua vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön? Hoitajat lisäksi puolustavat toisaan ja eivät myönnä mitään virheitään. He sokeutuvat vallasta.

Koska valvontakameroita tai muutakaan seurantaa ei juuri ole ja hoitokulttuuri on Hoitajat vs. Potilaat, väärinkäytöksiä on lähes mahdotonta todistaa mitenkään. Mielenterveyslaissa kuitenkin todetaan: ”Potilasta on kohdeltava ihmisarvoa kunnioittaen.” Olen itse osastolla todistanut, että tätä lakipykälää rikotaan räikeästi ja systemaattisesti jatkuvasti. Se on niin tavallista ja arkipäiväistä, että siitä on tullut jo rutiinia. Siksi onkin lähes kullanarvoista, että nyt ensimmäistä kertaa hoitajat jäivät kiinni rikoksistaan. Nyt on mahdollista kääntää myös muut kivet.

Kesällä 2016 erinäisten syiden johdosta vierailin Turun kaupunginsairaalan A6-osastolla potilaan asemassa. Huomasin heti, että monet hoitajat olivat laajan uutisoinnin johdosta varpaillaan ja yrittivät näytellä mukavaa. Henkinen ja fyysinen väkivalta alkoi kuitenkin jo heti osastolle saavuttuani; hoitaja kätteli äärimmäisen kovakouraisesti ja kiskaisi käteni väkivaltaa käyttäen osaston sisäänkäynnin kynnyksen yli. Ilme oli tyly ja hän ei puhunut sanaakaan.

Aikaisemmin mainitsemani kaksi naispotilasta syyttivät tätä samaista miestä raiskauksista eristyssellissä ja tiesin hänen nimensä. Näitä on erittäin vaikea todistaa, mutta en keksi mitään syytä miksi nämä naiset valehtelisivat?

Ilmeisesti omien aikaisempien ”Kupittaan kauhujen” paljastusblogieni johdosta huomasin heti olevani erityistarkkailussa; kaksi hoitajaa ottivat minut välittömästi silmätikukseen ja aloittivat jatkuvan henkisen väkivallan. He ilkkuivat, huusivat ja räyhäsivät lähes jokaisesta pienestä yksityiskohdasta.

Henkisen väkivallan operaatio saattoi alkaa mm. siitä jos avasin ystävällisesti toiselle potilaalle tupakkakopin oven. Hoitaja otti silloin minut sivuun ja piti viiden minuutin puheen alistaen: ”Minä olen hoitaja, sinä potilas! Minä olen oikeassa ja sinä väärässä!” Jos väitin vastaan tai reagoin, hoitaja alkoi uhkailla eristyssellillä. Asia tehtiin hyvin selväksi; alistu tai kärsi!

Saman reissun aikana tapasin erään oululaisen nuoren naisen, joka oli pettynyt paikallisen suljetun toimintaan. Osoitteenmuutoskikalla hän sai siirron Kupittaalle, mutta joutuikin ojasta allikkoon ja sanoi: ”Tämä on kymmenen kertaa kauheampi paikka kuin Oulu ja nyt en pääse täältä mitenkään pois.”.

Protestina negatiiviselle ilmapiirille ja hoitokultuurille nainen kieltäytyi lääkityksestä. Hänet vietiin välittömästi eristysselliin, jossa hoitajat työnsivät hänen nenästään letkun mahalaukkuun pakkolääkintäkeinoksi. Mielenterveyslain mukaan lääkitys päätetään hoitokokouksessa yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Juttelin naisen kanssa tuntikaupalla, mutta en huomannut hänessä mitään vikaa. Hän kertoi lisäksi: ”Opiskeluni katkesivat hoidon johdosta ja nyt en valmistu.”

Eräänä päivänä oli erikoinen tilanne, kun sairaalassa vietettiin ”Pihakauden avajaisia”. Kaikkien osastojen potilaat vietiin aidatulle sisäpihalle, jonka estradilla orkesteri soitti jo valmiina klassista musiikkia. Erityistä oli se, että potilaiden ei juuri ollenkaan annettu keskustella toisten osastojen potilaiden kanssa. Joka kulmalla ja nurkalla hoitajat kyyläsivät ja tarkkailivat potilaita kuin hyeenat. Eräs nurmikolla makoillut naispotilas totesi: ”Todelliset ’kesäjuhlat’. Tämä on sairasta.”

Menin nurmikolle ottamaan aurinkoa ja koitin ahdistavasta tunnelmasta huolimatta jutella vieressäni istuvalle naispuoliselle sotatraumojen johdosta hoitoon ajautuneelle turvapaikanhakijalle. Mielenkiintoisen juttelun jälkeen nainen halusi vaihtaa yhteystiedot, koska halusi tukea ja apua Turkuun kotoutumisessa. Lupasin auttaa, kunnes hoitaja yllättäen keskeytti juttelun ja riisti kädestäni naisen täyttämän yhteystietolapun sanomalla: ”Miksi juttelette! Lähde pois siitä!”

Lähdin pois ja myöhemmin keskustelin erään nyrkkeilijän kanssa, kunnes hoitaja ryntäsi paikalle ja otti kovakouraisesti olkapäästä kiinni: ”Ei saa jutella!” Eikö juuri sosiaalisuus ja juttelu muiden potilaiden kanssa olisi hyvästä? Miten potilaan sulkeminen umpioon auttaa vointiin ja tilanteeseen?

Olen nähnyt paljon sotadokumentteja ja ”Pihajuhlista”, klassisesta musiikista ja yleistunnelmasta tuli mieleeni Auschwitzin keskitysleiri. Rakastivathan myös natsit klassista musiikkia, jonka avulla ohjailivat vankejaan.

Aikaisemmalla ”hoitokerrallani” todistin lähietäisyydeltä tilannetta, jossa kaistapäinen bodarihoitaja kävi fyysisesti käsiksi ja löi ilman mitään järjellistä selitystä täysin puolustuskyvytöntä naispotilasta. Tämä tapahtui A1-osastolla, ei siis G1 -osastolla jonne kaikki huomio halutaan nyt kääntää. Miksi vanhuksen lyöminen on vakavampaa kuin puolustuskyvyttömän naisen?

Menin väkivallattomasti puolustamaan naista ja sanoin hoitajalle: ”Älä lyö!” Hoitaja raivostui entistä enemmän, räki naamaani ja nosti seinää vasten. En reagoinut mitenkään, mutta silti sekä minut että nainen vietiin eristysselliin. Miten on siis Suomen maassa ja sivitysvaltiossamme mahdollista nykyaikanakin – emme sentään elä keskiajalla – että väkivallan uhri ja puolustaja heitetään eristyksiin? Eristyssellihoitoa tässä tapauksessa olisi tarvinnut hoitaja, eivät potilaat.

Kuten tuoreesta uutisoinnista saimme tietää, nämä samat väkivaltaiset tyypit saavat edelleen jatkaa työssään. Tämä on päättäjiltä selkeä kannanotto ja viesti; toiminta on hyväksyttävää ja annetaan väärinkäytösten jatkua… En ymmärrä miten tämä röyhkeys sallitaan? Kuuntelin järkyttyneenä radiosta sairaalan johdon tuoreita kommentteja: ”Julkisuus ja tutkinta eivät asioita paranna.” Mikä sitten parantaa; salailu, peittely, puolustelu ja Hyvä veli -verkosto?

Ihmettelen suuresti, että tekijöiden lisäksi sairaalan johto ei ole joutunut mitenkään edesvastuuseen. He jäivät jo housut kintuissa kiinni, joten myöntäisivät virheensä. Puolustelusta ja asioiden vääristelystä tulee jo mieleen tuore Axl Smithin tapaus. Oma mielipiteeni on, että kaikki vastuuhenkilöt ja johto tulisi välittömästi erottaa. Se olisi selkeä kannanotto; nyt saa riittää. Se olisi suuri teko ihmisoikeuksien puolesta, jolloin koskaan tulevaisuudessa yksikään potilas ei joutuisi kokemaan vastaavaa.

Miksi sitten näin ei tapahtui? Oma teoriani on kuuluisa Turuntauti, josta koko muu Suomi puhuu; maamme sisäsiittoisin kaupunki. Piiri pieni pyörii ja kavereita suojellaan.

Aiheeseen liittyen äärimmäisen erikoista on myös se, että en tunne kymmenien potilaiden joukosta ketään, joka olisi koskaan saanut potilasasiamiestä kiinni. Puhelinnumero on kyllä ilmoitustaululla, mutta numerossa ei kukaan koskaan vastaa. Myöskään soittopyyntöihin ei vastata.

Itse luovutin tavoittelun kahden viikon yrittämisen jälkeen. Potilasasiamiehen ainoa tehtävä on potilaan oikeuksien valvominen ja hänen toimenkuvansa on tarkkaan määritelty Mielenterveyslaissa, joten jo pelkästään tässä on tapahtunut räikeä potilasturvallisuutta vaarantava rikos. Potilasasiamiehen mystisen katoamisen syytä voi vain arvailla; kuuluuko myös hän Turun sisäpiiriin vai onko hän tehnyt ylilääkärin kanssa Yksikään kantelu ei mene koskaan läpi -sopimuksen?

On myös todettava – itseni lisäksi myös monet muut potilaat ovat kokeneet omakohtaisesti – että Turun kaupunginsairaalan eri osastoilla on töissä myös asiallisia ja erittäin hyviä hoitajia, jotka ovat saaneet aiheettomasti lokaa niskaansa. Pahat omenat kuitenkin pilaavat koko sadon ja hyvien hoitajien olemassaolo ei poista väärinkäytöksiä.

Tämän kirjoituksen tiedot perustuvat lähes 100% Turun kaupunginsairaalan ex-potilaiden kokouksen kirjalliseen muistioon – eivät siis vain omiin kokemuksiini. Muistion luovutimme Li Anderssonin kutsumana eduskunnassa myös Mielenterveyden Keskusliiton lakimihelle sekä Eduskunnan Oikeusasimiehen edustajalle. Paikalla kokouksessamme oli lähes 20 potilasta, jotka ovat olleet hoidettavina eri osastoilla. Näin ollen saimme väärinkäytöksistä ja ihmisoikeusrikoksista kattavan kuvan.

En halua itselleni mitään sulkaa hattuuni tai kunniaa, mutta jos on uskomista Turun Sanomien oikeustoimittaja Rebecca Härkösen lähettämään sähköpostiin, hänen mukaansa ensimmäinen Tositarinoita hullujenhuoneelta -blogipostaus – sai lyhyessä ajassa 332 512 lukijaa, yli 2000 Facebook -jakoa ja 518 kommenttia – oli suuri osatekijä siihen, että Kupittaan kauhut lopuksi paljastuivat. Eräät luotettavat tahot kuulemma olivat lukeneet sen, jonka jälkeen päättivät astua asian kanssa ulos. Sitä seurasi Turun Sanomien ensimmäinen kohujuttu, johon lähes kaikki muutkin mediat tarttuivat.

Näin ollen me parhaillaan vapaalla olevat ihmiset – kaikki joita asia koskettaa – voimme vaikuttaa asioihin keskustelemalla, kirjoittamalla ja jakamalla tietoa. Annammeko tällaisen ”hoidon” ja puolustuskyvyttömien potilaiden henkisen väkivallan ja fyysisen pahoinpitelyn jatkua myös tulevaisuudessa vai onko jo aika laittaa väärinkäytöksille stoppi? Siksi olenkin erittäin kiitollinen jos tykkäät ja jaat tämän kirjoituksen, kiitos!

SAAKO SIELLÄ KUVATA? EHKÄ SITTEN EI KAIKKI KYSELISI VAAN ILMAN TODISTEITA.

Älä valehtele.

Turhaan yrität lietsoa vihaa.

Pyydä anteeksi.

Tuo koko psykoosiskitsofrenia-diagnoosi on vähän epäilyttävä juttu. Ihmiset reagoivat elämän kriiseihin ja joskus uskovat vähän mitä sattuu. Lukekaa historiaa ja mitä milloinkin on uskottu. Nykyään saat skitsofreniadiagnoosin. Normaali ihminen keskustelee ja sanoo, että sinähän uskot vähän pöpejä. Tämä tehoaa, niin kuin on vaikka tuolla on kerrottu:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Avoimen_dialogin_hoitomalli
Mutta eipähän ole Suomessa käytössä. Skitsofreniadiagnoosi ja antipsykootit vievät sinut noin tiivistetysti hautaan 10-20 vuotta ennen aikojaan ja masennuslääkkeet ovat mahdollisesti kokonaan placebo-efektiä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Anatomy_of_an_Epidemic
https://www.goodreads.com/book/show/17852736-cracked
Kai niitä pahasti häiriintyneitäkin on, mutta jos vaikka erirotuisena tai eri paikassa saa moninkertaisesti eri todennäköisyydellä skitsofreniadiagnoosin, niin en kyllä luottaisi näihin nappikauppiaisiin pätkän vertaa. Lukekaa itse eriäviä mielipiteitä, ennen kuin tuhoatte aivonne ja ruumiinne pilleripurkilla.

Missä on Juha?

Kellokoski oli aikoinaan samanlainen