Tekijä on ihminen, julmin ja raakamaisin peto luomakunnassa. Psykopaatteja on liikaa.
Juuri kesy luottavainen lammas ja pässi helppo kohde. Kauheaa ajatella että juuri kaikista kesyin pässi, ihmiseen eniten luottava, joutui silmän puhkaisun kohteeksi!
Voisi purkaa vihaansa ja pimeyttään lopettamalla oman itsensä, ei olisi koko elämänsä kiusana ja pahuutena maailmassa! Nämä raukkamaiset tunnevammaiset typerykset; potkitaan siilejä ja kidutetaan linnunpoikasia ja lemmikkejä. Liikaa uutisia tälläisestä koko ajan.
Pässien raatelu!
3
275
Vastaukset 3
- Näin_se_on
Olen täysin samaa mieltä. Kaikkia se leipä elättää!
- vanhemmatmenkääitseenne
Tekijät ovat ymmärtämättömiä kakaroita, joille ei ole opetettu elämän arvoja ja inhimillisyyttä.
Viime kesänä kerrottiin Vähäjärvellä hautoneen uikkuemon kuolleen pesälleen, kun se oli sotkeutunut pojanviikareiden heittämään siimaan. Pesivän linnun häiritseminen on rikoslaissa rangaistava teko.
Äskettäin oli joku nähnyt, kuinka pikkupojat olivat kivittäneet puolustuskyvyttömiä sorsanpoikasia. Yhdeksän sorsan poikueesta on jäljellä vain kolme. - ccccccccz
Tämä sairas käyttäytyminen on saatava rikoslain piiriin eli toteutetaan se että tekijät joutuvat vastuuseen rikollisista teoista! Eläinsuojelu on muutoinkin Suomessa lapsenkengissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4101811- 1471165
- 671093
- 881091
- 1011024
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku152885- 94741
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50689En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57654