Onko suomelle kuluja Trump-Putin käynnistä?

0llaan.maailmannapa

Heillä kummallakin itsellään on jo satoja turvamiehiä, toimittajia. ja avustajia. Lisäksi ulkomainen lehdistö kuvaajineen. Kai he jotain rahaa tuovatkin tänne?
Järjestelijät ovat ja jo osin täällä nyt?

100

1067

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On varmasti kulujajärjestelyistä

      Omat turvamiehenä kumpikin maksaa itse, Erilaiset järjestelyt isännän osaltamaksamme me Suomen veronmaksajat.

      Kyllähän tuo tapahtuma tuo rahaa myöskin. YLE kertoo tarkemmin.

    • ollaanpaspositiivisia

      mita halavatun kuluja,,,pikkuropojahan ne on kreikan apurahoihin [kipu...]verrattuna ja saahan suomimamma taas kuuluisuutta mualimalla...turisteja pukkaa visa-kortteineen vaikka huru mycce

    • 12356

      On kuluja ja kansa maksaa, mitä helkutin järkeä on raahata puoli valtakuntaa tavaraa tänne paria päivää varten ? Kaksi itsekästä mulkvistiä tapaa toisensa maassa jossa kummankaan ei pitäisi olla eikä mitenkään puuttua Suomen asioihin mutta näin meidän herramme ampuvat itseään nilkkaan, nöyristelemällä.

      • Piti.arvata

        Joo Lipposen vika.

      • Ei.edes.huvittava.heitto

        Oletko tosiaan noin ittees täynnä, että kuvittelet USAn ja Venäjän päämiesten tulevan tänne puuttumaan SUOMEN asioihin!

        Nämä maittensa päämiehet tapaavat puolueettomalla maaperällä Suomessa ja puhuvat asiansa Suomen tarjoamissa tiloissa. Suomella on vain isännöinnin rooli. Isännät eivät nöyristele, vaan järjestävät vierailleen huolellisesti järjestetyt tilat tapaamiselle.

        Naurettavaa ajatella, että Suomi ja suomalaisten maine ei tästä hyötyisi.
        Kunhan nämä pahvit pysyvät aisoissa ja soittavat suutaan pelkästään siellä kirkonkylän pensa-aseman paarissa.

      • jotainkauttasejuontaa
        Piti.arvata kirjoitti:

        Joo Lipposen vika.

        Joo ja osaksi mamujenkin vika että ne just täällä treffaa.

      • Mumi
        jotainkauttasejuontaa kirjoitti:

        Joo ja osaksi mamujenkin vika että ne just täällä treffaa.

        Totta. Täällä mamuihin ei kompastu, kun heitä on niin vähän täällä. Toista varmaan Välimeren maissa.

    • Loputonta

      Matutus tulee paljon kalliimaksi eikä sille loppua näy.

      • hallavaa

        Kovin on itara sävy kommenteissa ?

    • Kieroitunu.ajatusmaailma

      Kummankaan päämiehen tulo ei kiinnosta, etenkään Trumpin mies on hullu populisti, tavallinen ihminen joutuisi tarkkailun alle jos puhuisi noinikkaa.

    • Enemmän kuin onko Suomelle kuluja olen miettinyt mitä hyötyä yleensäkin Suomelle on näiden kahden suurvaltion johtajan tapaaminen juuri meillä. PR? Kaupallista hyötyä? Hyvää tahtoa ja päänsilitystä?
      Kumpikaan herroista ei ole luojamme parhaita lapsia eikä leiki kiltisti hiekkalaatikollaan vaan pyrkivät päsmäröimään ja saamaan kohtauksia kun eivät saa tahtoaan läpi. Molempien ego ja omatunto on laajempi kuin maamme rajat. Miksi meidän tulisi olla mielin kielin heille ja tarjota poropaistia ja lakkalikööriä, muurinpohjalettuja ja salmiakkikossua heille? Siksikö että ne ostaisivat edelleen ja ehkä suuremmassa määräsää meidän tavaroitamme tai myisivät edullisemmin meille omaansa? Että Trump hellittäisi terästulleissa meidän osaltamme kun poronpaistikin oli niin hyvää tai Putin lopettaisi aseiden kalistelemisen itärajalla eikä alkaisi ehdottelemaan jotain rajojen justeeraamista kunse kossukin meni alas ihan sopivasti? Myhäillään me vaan ja esitellään sivistynyttä ja miellyttävää presidenttipariamme ja pientä kruununprinssiä.
      Lapsellinen käsitys maailmanpolitiikasta, vai kuinka?

      • jassooo

        Pakkoko ihmisen on olla niin raadollinen kaikessa? Vähemmälläkin realismillä ihminen voi elää, vieläpä paremmin uskonsa hyvyydestä säilyttäen.
        Ketunhäntä kyllä jatkaa viuhahteluaan materialistisen elämänkatselmuksen valtaamissa populaatoissa 📶

      • Suutasoukemmalle

        Ei sinun tarvitse osallistua kuluihin koska asut Ruotsissa. Ei tarvitse myöskään puhua kuluista eikä tarjoomuksista. Vai muka hiekkslaatikkoleikkiä ? Putin miehittää Suomen vaikka ensi viikolla päästämällä turvapaikan hakuun muutaman miljoonan , niitä on jo Pietarissa lähtökuopissa. Itsellänne on koko ajan hurjasti tuhlaava hyödytön iso kunkkuperhe.

      • Ei kai Suomen kansalaisuus ole pääsyvaatimuksena tänne kirjoittavalle ?
        Minusta on pelkästään eduksi kuulla muualla asuvien kokemuksia ja ajatuksia. Joskus kaukaa myös näkee paremmin...
        En minäkään kyllä vähättelisi sitä uhkaa, mitä suurvaltojen päämiehet ja heidän vallankäyttönsä meille voivat aiheuttaa ja uskon myös, että kulissien takana on paljon sellaista varustelua, mistä emme onneksemme mitään tiedä.

      • vaa.ankieli
        Suutasoukemmalle kirjoitti:

        Ei sinun tarvitse osallistua kuluihin koska asut Ruotsissa. Ei tarvitse myöskään puhua kuluista eikä tarjoomuksista. Vai muka hiekkslaatikkoleikkiä ? Putin miehittää Suomen vaikka ensi viikolla päästämällä turvapaikan hakuun muutaman miljoonan , niitä on jo Pietarissa lähtökuopissa. Itsellänne on koko ajan hurjasti tuhlaava hyödytön iso kunkkuperhe.

        Ethän sinä voi kenenkään suuta suitsia! Sitä nyt ollaan veronmaksajina niin kitsastelevia MUKA teidän verorahoistanne? Noin rahvaanomaisen ilkeästi toisia kohteleva on taatusti kuulunut kaikkein alimpaan tuloluokkaan jo suvussaan.

      • jassooo kirjoitti:

        Pakkoko ihmisen on olla niin raadollinen kaikessa? Vähemmälläkin realismillä ihminen voi elää, vieläpä paremmin uskonsa hyvyydestä säilyttäen.
        Ketunhäntä kyllä jatkaa viuhahteluaan materialistisen elämänkatselmuksen valtaamissa populaatoissa 📶

        Minä en kyllä ota tuota Paloman tekstiä raadollisena vaan pikemminkin pienenä ilotteluna sellaisten asioitten kohdalla, mille emme mitään voi.

        Mutta tuo on hieno ajatus, että usko hyvyyteen pitäisi säilyttää. Sitä ei aina muista, kun itsekin pakkaa välillä viljelemään jonkinlaista raatorealismia.
        Sitä taitaa liikkua ajassa...

        Ja totta: Kauppaa käydään ja kaikella on hintansa, mutta joskus voi olla sellaistakin kauppaa, jossa kaikki voittavat...

      • seliseliii
        demeter1 kirjoitti:

        On se outoo kun pitää tulla tänne selittämään muitten sanomisia. Jokaisella on oikeus tehdä omat johtopäätöksensä. Oman suosikin sanomiset väännetään aina vaikka huumoriksi, oli ne miten loukkaavia tai tyhmiä tahansa. Ettekö uskaltaneet yksin tulla omana itsenänne ?

      • seliseliii kirjoitti:

        Totta kai jokainen tekee omat johtopäätöksensä, Minäkin esitin omani kuten sinäkin näyt esittävän. Missä siis mättää ?

        Tiukkaa teki tulla tänne omana itsenäni..)) Se että satuttiin Paloman kanssa samaan aikaan oli kyllä sattumaa.

      • seliseliii kirjoitti:

        On se outoo kun pitää tulla tänne selittämään muitten sanomisia. Jokaisella on oikeus tehdä omat johtopäätöksensä. Oman suosikin sanomiset väännetään aina vaikka huumoriksi, oli ne miten loukkaavia tai tyhmiä tahansa. Ettekö uskaltaneet yksin tulla omana itsenänne ?

        Uskon että demeter1 tuntee minut paremmin kuin "seliseliii" :) olemme kirjoitelleet pitkään samoihin ketjuihin ja hän tietää että kirjoitan aina välillä keveällä kynällä, kieli poskessa ja leikimpä välillä vielä paholaisenkin asianajajaa. Maailmani ei ole haudanvakava eikä mustavalkoinen.

      • demeter1 kirjoitti:

        Ei kai Suomen kansalaisuus ole pääsyvaatimuksena tänne kirjoittavalle ?
        Minusta on pelkästään eduksi kuulla muualla asuvien kokemuksia ja ajatuksia. Joskus kaukaa myös näkee paremmin...
        En minäkään kyllä vähättelisi sitä uhkaa, mitä suurvaltojen päämiehet ja heidän vallankäyttönsä meille voivat aiheuttaa ja uskon myös, että kulissien takana on paljon sellaista varustelua, mistä emme onneksemme mitään tiedä.

        Ei kai siinä tänne kirjoittamisesta ollutkaan kysymys.

        Sairasti minunkin silmääni tosin tuo Suomen kansalaisuuden hylänneen ja kymmenet vuodet muualle veronsa maksaneen tokaisu:
        """ Miksi meidän tulisi olla mielin kielin heille ja tarjota poropaistia ja lakkalikööriä, muurinpohjalettuja ja salmiakkikossua heille? Siksikö että ne ostaisivat edelleen ja ehkä suuremmassa määräsää meidän tavaroitamme tai myisivät edullisemmin meille omaansa? Että Trump hellittäisi terästulleissa meidän osaltamme """

        Eihän ne herrat ole Ruotsiin tulossa, vaan menossa Suomeen ...

      • kuka.tahansa
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Uskon että demeter1 tuntee minut paremmin kuin "seliseliii" :) olemme kirjoitelleet pitkään samoihin ketjuihin ja hän tietää että kirjoitan aina välillä keveällä kynällä, kieli poskessa ja leikimpä välillä vielä paholaisenkin asianajajaa. Maailmani ei ole haudanvakava eikä mustavalkoinen.

        Tuskin kenenkään muunkaan maailma on haudanvakava tai mustavalkoinen. Kirjoitustesi perusteella luot kuvan itsestäsi, et selittelemällä mitä olet tai et ole. Olet samalla viivalla kuin ihan kuka tahansa.

      • Tellukka kirjoitti:

        Ei kai siinä tänne kirjoittamisesta ollutkaan kysymys.

        Sairasti minunkin silmääni tosin tuo Suomen kansalaisuuden hylänneen ja kymmenet vuodet muualle veronsa maksaneen tokaisu:
        """ Miksi meidän tulisi olla mielin kielin heille ja tarjota poropaistia ja lakkalikööriä, muurinpohjalettuja ja salmiakkikossua heille? Siksikö että ne ostaisivat edelleen ja ehkä suuremmassa määräsää meidän tavaroitamme tai myisivät edullisemmin meille omaansa? Että Trump hellittäisi terästulleissa meidän osaltamme """

        Eihän ne herrat ole Ruotsiin tulossa, vaan menossa Suomeen ...

        No. Tuotapa en huomannutkaan, Tellukka. Minä ajattelin suomalaista identiteettiä, että joku voi pitää itseään suomalaisena, vaikka asuu Ruotsissa ja puhuu senvuoksi "meistä".
        Olisihan sekin outoa, jos Ruotsissa asuva puhuisi "teistä", että te olette mielin kielin ja tarjoatte vieraille herkkuja..)) Siitä se meteli vasta nousisi, veikkaan...

        Kun hän puhuu "meistä", "meidän tavaroista", "meidän tulleista" ..., niin eikö siinä ole valittavana aika monta muuta maata ja identiteettiä, mitä hän maailmankansalaisena tarkoittaa, koska nikissä lukee se.co (Ruotsi Kolumbia).

      • kuka.tahansa kirjoitti:

        Tuskin kenenkään muunkaan maailma on haudanvakava tai mustavalkoinen. Kirjoitustesi perusteella luot kuvan itsestäsi, et selittelemällä mitä olet tai et ole. Olet samalla viivalla kuin ihan kuka tahansa.

        Ei varmalla olla, millään samalla viivalla. Minä olen minun viivalla, sinä sinun. Olenko edellä, takana, oikealla vai vasemmalla sitä entiedä eikä sillä ole myöskään merkitystä. Tasavertaisia olemme, mutta eri viivoilla.

        En ole ikinä sanonut itseäni miksikään muuksi kuin suomalaiseksi. Missään asuessani. Se.co ovat "kotimaitani" paikkoja joissa on minne pääni kallistaa. Suomi myös, mutta päänkallistuspaikka on monen jakama. Identiteettini on aina ollut "suomalainen", ei edes ruotsinsuomalainen (ruosu), jota se teknisesti tietenkin on, mutta en tunne sitä omakseni. Mikä ihmeen hinku sinulla on pakottaa joku toinen ihminen johonkin muottiin tai identiteettiin mitä hän ei itse tunnista?

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        Oletko siis muuttanut Suomeen ja ottanut Suomen kansalaisuuden?

        Jos vieläkin asut Dalajoen suistossa, niin ruosuhan sinä olet halusitpa tai et.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsinsuomalaiset

        Entäs se ostamasi vihreä hernesoppa? Oliko se siis "meidän" soppaa vai suomalaista hernesoppaa?

      • kuka.tahansa kirjoitti:

        Tuskin kenenkään muunkaan maailma on haudanvakava tai mustavalkoinen. Kirjoitustesi perusteella luot kuvan itsestäsi, et selittelemällä mitä olet tai et ole. Olet samalla viivalla kuin ihan kuka tahansa.

        "Kirjoitustesi perusteella luot kuvan itsestäsi, et selittelemällä mitä olet tai et ole"
        kirjoitti "kuka.tahansa".
        Jäin miettimään tuota. Kyllä kirjoitusten perusteella varmasti luodaan jonkinlainen palstaidentiteetti - siis lukijat tekevät sen omassa päässään. Jos se kovasti poikkeaa siitä, mitä kirjoittaja tunnistaa omakseen niin kai sitä voi yrittää oikaista ?

        Yritykseksi se vain tahtoo jäädä, koska harvoin ihmiset muuttavat sitä käsitystä minkä ovat toisesta saaneet. Näin olen ollut huomaavini.

        Siitä minäkin olen yhtä mieltä, että samalla viivalla ollaan: seniorikansalaisia, eläkeläisiä. Meillä on kuitenkin omat reput ja omat eväät matkassa. Jos ne ovat kovin erilaisia kuin toisen eväät ne vain pistävät silmään..))

        Meni nyt sivuraiteille tämä keskustelu, mutta haittaako ?

      • Tellukka kirjoitti:

        Kun hän puhuu "meistä", "meidän tavaroista", "meidän tulleista" ..., niin eikö siinä ole valittavana aika monta muuta maata ja identiteettiä, mitä hän maailmankansalaisena tarkoittaa, koska nikissä lukee se.co (Ruotsi Kolumbia).

        Tellukka on tarkka tyttö. En ole koskaan pärjännyt hänelle sananvaihdossa, enkä pärjää nytkään..)) Vaikka ei kai me täällä kisaamassa olla ?
        Kunhan tutkaillaan asioita eri puolilta...

      • demeter1 kirjoitti:

        "Kirjoitustesi perusteella luot kuvan itsestäsi, et selittelemällä mitä olet tai et ole"
        kirjoitti "kuka.tahansa".
        Jäin miettimään tuota. Kyllä kirjoitusten perusteella varmasti luodaan jonkinlainen palstaidentiteetti - siis lukijat tekevät sen omassa päässään. Jos se kovasti poikkeaa siitä, mitä kirjoittaja tunnistaa omakseen niin kai sitä voi yrittää oikaista ?

        Yritykseksi se vain tahtoo jäädä, koska harvoin ihmiset muuttavat sitä käsitystä minkä ovat toisesta saaneet. Näin olen ollut huomaavini.

        Siitä minäkin olen yhtä mieltä, että samalla viivalla ollaan: seniorikansalaisia, eläkeläisiä. Meillä on kuitenkin omat reput ja omat eväät matkassa. Jos ne ovat kovin erilaisia kuin toisen eväät ne vain pistävät silmään..))

        Meni nyt sivuraiteille tämä keskustelu, mutta haittaako ?

        Virheitä tulee heti aamusta: toisen kappaleen viimeinen sana: "huomaavinani"...
        Osaisinpa kirjoittaa yhtä virheettömästi kuin "ruosut" (=ruotsinsuomalaiset)...

      • demeter1 kirjoitti:

        "Kirjoitustesi perusteella luot kuvan itsestäsi, et selittelemällä mitä olet tai et ole"
        kirjoitti "kuka.tahansa".
        Jäin miettimään tuota. Kyllä kirjoitusten perusteella varmasti luodaan jonkinlainen palstaidentiteetti - siis lukijat tekevät sen omassa päässään. Jos se kovasti poikkeaa siitä, mitä kirjoittaja tunnistaa omakseen niin kai sitä voi yrittää oikaista ?

        Yritykseksi se vain tahtoo jäädä, koska harvoin ihmiset muuttavat sitä käsitystä minkä ovat toisesta saaneet. Näin olen ollut huomaavini.

        Siitä minäkin olen yhtä mieltä, että samalla viivalla ollaan: seniorikansalaisia, eläkeläisiä. Meillä on kuitenkin omat reput ja omat eväät matkassa. Jos ne ovat kovin erilaisia kuin toisen eväät ne vain pistävät silmään..))

        Meni nyt sivuraiteille tämä keskustelu, mutta haittaako ?

        "Meillä on kuitenkin omat reput ja omat eväät matkassa. Jos ne ovat kovin erilaisia kuin toisen eväät ne vain pistävät silmään..))"
        kirjoittaa Demeter1.
        Tätä minä juuri tarkoitin sillä "omalla viivallani". Tuo identiteettikysymys on hankala kun se ei ole etiketti jonka joku toinen voi liimata päällesi. Kansalaisuus on helppo: se on se mikä lukee passissasi. Kansallisuus on taas oma juttunsa: se määrittäytyy useimmiten syntymäpaikan ja kasvupaikan mukaan. En ole koskaan väittänyt olevani "maailmankansalainen" tai "kosmopoliitti"; ainoastaan suomalainen joka asuu pysyvästi Ruotsissa ja jolla on Ruotsin kansalaisuus. (Otan mahdollisesti takaisin vielä Suomen kansalaisuudenkin kunhan ehdin :)

      • demeter1 kirjoitti:

        Tellukka on tarkka tyttö. En ole koskaan pärjännyt hänelle sananvaihdossa, enkä pärjää nytkään..)) Vaikka ei kai me täällä kisaamassa olla ?
        Kunhan tutkaillaan asioita eri puolilta...

        Se muistuttaa minua entisen naapurini dobermannista. Lujat leuat ja kun se pureutui johonkin kiinni niin se ei pystynyt edes itse hellittämään ilman isännän apua.

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        "Meillä on kuitenkin omat reput ja omat eväät matkassa. Jos ne ovat kovin erilaisia kuin toisen eväät ne vain pistävät silmään..))"
        kirjoittaa Demeter1.
        Tätä minä juuri tarkoitin sillä "omalla viivallani". Tuo identiteettikysymys on hankala kun se ei ole etiketti jonka joku toinen voi liimata päällesi. Kansalaisuus on helppo: se on se mikä lukee passissasi. Kansallisuus on taas oma juttunsa: se määrittäytyy useimmiten syntymäpaikan ja kasvupaikan mukaan. En ole koskaan väittänyt olevani "maailmankansalainen" tai "kosmopoliitti"; ainoastaan suomalainen joka asuu pysyvästi Ruotsissa ja jolla on Ruotsin kansalaisuus. (Otan mahdollisesti takaisin vielä Suomen kansalaisuudenkin kunhan ehdin :)

        Minä ajattelen, että ihmisen identiteetti on vahvasti sidoksissa äidinkieleen. Muistisairaista on nähty, että vaikka olisi asunut vieraassa maassa, puhunut vierasta kieltä arkikielenä, äidinkieli on se, joka tulee käyttöön silloin, kun kosketus ulkomaailmaan menetetään.
        Ruotsissa asuvasta veljestäni olen havainnut, että hänen suomi-identiteettinsä näyttää joskus jopa vahvemmalta kuin omani...))

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        Se muistuttaa minua entisen naapurini dobermannista. Lujat leuat ja kun se pureutui johonkin kiinni niin se ei pystynyt edes itse hellittämään ilman isännän apua.

        ..)) Paitsi että Tellukka ei tarvitse apuja, eikä usko komentoja...

      • toitriitaa
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Ei varmalla olla, millään samalla viivalla. Minä olen minun viivalla, sinä sinun. Olenko edellä, takana, oikealla vai vasemmalla sitä entiedä eikä sillä ole myöskään merkitystä. Tasavertaisia olemme, mutta eri viivoilla.

        Et ymmärrä suomenkielisiä sanontoja tai olet tosi itserakas tai ilmeisesti molempia. Olet mitättömyys, joka kehuskelee kansainvälisyydellään jopa nikissään. Oletko kolumbialaisen matun ottanut hoitoosi vai kuinka ? Kuka se Lego on, nimi viittaa muoviseen palikkaan. Putinia irvit siellä Svea mamman selän takana raukkismaisesti. Mitäs pahaa tuo tellukka on sulle tehnyt ?

    • Samaa olen miettinyt, kuka maksaa ja mitä maksaa ? Mitä jää viivan alle kun kulut ja tuotot ynnätään ?

      On kai se arvo, että pieni Suomi kelpaa ison tapahtuman järjestäjäksi, että tunnustetaan Suomen puolueettomuus ja luotetaan siihen, että täällä puitteet pitävät.

      Totta, ei taida kumpikaan neuvottelija nauttia meillä varauksetonta kansansuosiota mutta pitää kai luottaa siihen, että tosipaikan tullen täällä osataan pitää mölyt mahassa eikä sorruta ylilyönteihin.

      Kyllä vieraskoreutta saa olla ja on aina hyvä tunnustaa realiteetit. Isot vievät ja pienet vikisevät...

      • Hehe voisimmekohan lainata Englannin ilmassa leijuvaa oranssinväristä Trump-blimppiä? Kukahan keksisi ja uskaltaisi tehdä toisen samanlaisen esim. tiikerillä ratsastavasta Putinista? Leijuuttaa niitä sitten molempia Helsingin kattojen yllä samaan aikaan kun ukkelit juovat kossua ja syövät poropaistia…..

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        Hehe voisimmekohan lainata Englannin ilmassa leijuvaa oranssinväristä Trump-blimppiä? Kukahan keksisi ja uskaltaisi tehdä toisen samanlaisen esim. tiikerillä ratsastavasta Putinista? Leijuuttaa niitä sitten molempia Helsingin kattojen yllä samaan aikaan kun ukkelit juovat kossua ja syövät poropaistia…..

        So, so, Paloma..)) Ne hyvä tavat.. Otetaan esimerkkiä idän viisaista:
        "Kasvot hymyilevänä naamiona, mitä sen takana tapahtuu, on oma asiasi"

      • demeter1 kirjoitti:

        So, so, Paloma..)) Ne hyvä tavat.. Otetaan esimerkkiä idän viisaista:
        "Kasvot hymyilevänä naamiona, mitä sen takana tapahtuu, on oma asiasi"

        Aika aikuisia tyttöjä olemme saaneet nyt seuraamme! Juu, on meillä slaavilaista poskipään kohottamaa silmän salaperäisyyttä hymyillessämme!
        Trumpin pikkupoikamaisen kehittymätön suunilme kyllä joskus hymyilyttääkin!

      • sini.sirkku kirjoitti:

        Kiva että aikuiseksi tituleerataan, sini.sirkku, kun on lapselliseksin mainittu..))
        Mutta sanotaanhan, että vanhana on kaiken ikäinen...

        Tuolta naapurista tosiaan poiketaan, Olen kyllä joskus aikaismminkin vieraillut täällä, mutta kun olen vähän laiska asettumaan uuteen kuvioon niin olen pitänyt kiinni vanhasta. Ikäni puolesta olen kyllä täällä oikealla osastolla..))

        No, sama palstauskollisuus jyllää täälläkin 😊,..."Täällä on taattoni heimoni verta,
        täällä on ystävä voittamaton!
        Tänne ah' tänne on kaipaus kerta,
        täällä on kaikki mi kaunista on !

        Lauluna nyt kaikki sanottava näkyy ilmaantuvan,...moidå :)))))

        Noin se menee kuin laulussa sanotaan. Sitä kiintyy siihen joukkoon jonka parissa on aikaa viettänyt, jonka kanssa on iloja ja suruja jaettu ja kestää aikansa rakentaa uutta...
        Ehkä on kuitenkin sallittua pitää ovia auki suuntaan ja toiseen...

        Komppaan demeteriä.
        Minäkin olen ollut mukana jo viiskytplussissa, ihan ikäisenäni ja kuuskutplussissa ja nyt kun täytin puoli vuotta sitten seitsemänkymmentä niin jotkut tietyt "tahot" ovat yrittäneet heittä minua pois yli-ikäisenä kun kuulemma juttunikin ovat niin vanhahtavia että evvvk. :)) Mutta kun on saman porukan mukana kulkenut jo niin kauan niin on vaikea luopua ja alkaa etsiä uutta paikkaa ja uusia kavereita.
        Minulla tosin on useampia paikkoja ja useampia kaveripiirejä ja useampia someryhmiä ja kavereita sekä virtuaali-että reaaliajassa ja -elämässä ja pystyn tuotteliaana kirjoittajana sepustelemaan tarinoita eri huoneissa ja eri ryhmissä. Kivaa juttuseuraa aina löytyy eikä ikä ole ratkaiseva tekijä.

        Jos nyt pieni esittely sallitaan niin kerron, etten itse enää kovasti kirjoittele. Aina kirjoittaminen on ollut elämässä mukana sivujuonteena, mutta nyt se kyllä typistyy näille parille palstalle ja privaattikirjoitteluun.
        Vanha on hidas ja on niin paljon muuta: pieniä lapsenlapsia, sairastelevaa sukua, hiukan vapaaehtoistyötä, yhdistystoimintaa ja kirjapiiri..))
        Minulle kirjoittelu täällä on edustanut jonkinlaista irtiottoa arjen ympyröistä, vertaistukea ja vertaisseuraa. On sitä kyllä muuallakin, olen ollut sillä tavoin onnekas, mutta tänne pääsee helposti..))
        Ei aikataulujen sovittamista ja muita etukäteisjärjestelyjä. Sen kun tulee ja lähtee pois kun siltä tuntuu...

    • Taas pitää paistaa leipää, kun Putin tulee Suomeen kyläilemään kaverinsa kanssa. Ja kaveri tuo vaimonsakin. Kyllä touhua taas riittää

    • Kännää, miten jos puhun minulla on- tyyliin, kuulijat alkavat epäillä mahtaako vaan olla.
      Ap kirjoittaa myös minulla on - tyylillä ja se on ihan ok -tyyli.
      Vaan se siitä.

    • nillitän.hiukan

      Nii. Kun olin suunnitellut "viemäriverkostontutkimusta", ne kannet hitsattiinkin kiinni.

    • e.lä.mä

      Suomalaisten mielestä vain tuloja kuin euroviisut!!!!

    • stm.nostoväki

      Eikö se riitä että saadaan mainetta suurvaltojen kokouspaikkana? Nyt Niinistöä vaaditaan ottamaan kantaa, mihin yhteisöön EU-kuuluu, suomikin mukana, että kenen joukoissa seistään.
      Onneksi ei ole Natositoumusta. Se maksaisi riivatusti rahaa. Seuraavaavan hallituksen aikana sekin askel on otettava. Toivottavasti ei. Sitä pidettäisiin putilinassa huonona singnaalina.

    • e.lä.mä

      Suomi on apina euroopassa.

      • maatus.ka

        Älä ota enää ne muuttuu pian gorilloiksi! Öitä.

    • käynnistä

      On sekä kuluja veronmaksajille (ei Suomelle), mutta myöskin tuloja.
      ”Isojen” poikien julkisuuskiima maksaa kuitenkin meille vain hiluja siihen verrattuna mitä olemme jo maksaneet hallitsematomasta maahanmuutosta ja tulemme vielä maksamaan. Puhumattakaan Jutan Kreikanmatkasta joka tulee maksamaan meille miljardeja.

    • Sellai

      Kumpikin herra ei aiheuta ihailua, onneksi vain visiitti.
      On hyviäkin valtion johtajia joita mielellään kuuntelee, usan edellinen presitentti Obama juuri sellainen, nykyinen suuri häirikkö.

    • Hyh.hyh

      On menny propakanda perille kun persu lapset pitävät mielenosoituksen Narikkatorilla suuren populistin Trumpin kunniaksi, piiskaa sietäisivät.

      • Eikös se ole sivistyneempää toivottaa kutsuvieras tervetulleeksi kuin osoittaa mieltään häntä vastaan niinkuin kommunistilapset tekee.

      • stm.nostoväki
        Tellukka kirjoitti:

        Eikös se ole sivistyneempää toivottaa kutsuvieras tervetulleeksi kuin osoittaa mieltään häntä vastaan niinkuin kommunistilapset tekee.

        Nuo mielenilmauksethan kohdistuivat molempiin valtiomiehiin, sekä Putiniin että Trumpiin. Ja ihan siitä syystä että maailmanrauhanvakaus on saanut tuntuvia lommoja heidän kausillaan.
        Ilmaston muutosuhka ei hetkauta presidentti Trumpia ollenkaan; meinaa että rikkaat tulevat pärjäämään aina.
        Prtesidentti Putin on horjumaton syyrian tyranni al Assadin kannattaja ja säälimätön siviiliuhrien kärsimyksille sodan jaloissa. Pommituksia tehdään säännöllisin väliajoin.
        Kyllä sellaista mentaliteettia pitää vastustaa.

    • Hallaahon.äänestäjä45

      "On hyviäkin valtion johtajia joita mielellään kuuntelee, usan edellinen presitentti Obama juuri sellainen, nykyinen suuri häirikkö"

      OBAMAN AIKANA VENÄJÄ LAAJENSI SYYRIAN SOTAA JA LÖI VASTUSJANSA, ISIS SYNTYI TAPPAMAAN SUURIA IHMISMÄÄRIÄ JA TRUMP MIEHITTÄ KRIMIN

      TRUMAN-ROOSEVELTIN AIKANA VENÄJÄ MIEHITTI SUOMEN PETSAMON JA KARJALAN

      MUKAVIA KAVEREITA?

      Obama sai aluksi rauhanpalkinnon
      Häntä oli kiva kuunnella
      Puhui puuta heinää ja
      ainoana tekonaan metsästi vanhaa sivuraideukkelia Pakistanissa (bin Laden)

      MIKÄ AVUKSI? Ainakin ensi kielitaito
      Aika mielenkiintoista tuo eläkeläisten toisto lehtien otsikoista eli tässä Obaman saamattomuuden hyvyydestä kun luetaan valhemediaa Yleä ja Hesari-tyyppistä

      KANNUSTUS. Pakkoruotsitettu suomalaisraukka, opettele nyt ainakin englantia niin että tiedät mitä tapahtuu, voit saada jopa töitä ulkomailta tai tavata ihmisiä tai ...

      Trump 12.6. : en olisi antanut venäläisten miehittää Krimiä
      http://thehill.com/policy/international/396623-trump-i-would-not-have-allowed-russia-to-annex-crimea

      • Ai että "opetelkaa ruotsia juntit" kuten Juha Hurme kehotti kiitospuheessaan saadessaan Finlandia-palkinnon...))

        Muistuu myös mieleen anekdootti tunnetusta kirjailijasta - olisko ollut Lauri Viita? - jolle joku kehaisi, että hänen lapsenlapsensa puhuu viittä kieltä. Viita totesi tähän:
        "ja oliko hänellä jotakin sanottavaa"....

      • Hallaahon.äänestäjä44

        Ymmärrät väärin, pakkoruotsi ei ole verrannollinen englannin käyttöön

        Maailmassa on kolme kieltä, joilla julkaistaan originaalimateriaalia, englanti, saksa ja ranska
        ei espanja ei kiina ei ...

        laajuudestaan huolimatta eli suomalaisen kielipaletti on hyvä suomi, englanti kaikille ja päälle tarvitseville saksa ja tai ranska, ei muuta laajasti

        Sanominen on tietysti tärkeintä mutta sen pitää mennä perille

        Auktoriteetin metodia voi käyttää eli vedota mutta silloin kannattaa vedota moderneihin tiedemiehiin ja tutkimuksiin tai faktoihin

        Paras on itse ymmärtää

        ei vanhojen yhteiskuntien kirjailijoihin (Viita) tai filosofeihin (Aristoteles)
        tai ääliöihin (Hurme, en tunne tai tiedä mitä on tehnyt mutta viittaat)

      • Hallaahon.äänestäjä44 kirjoitti:

        Minä ajattelen hiukan toisin. Pelkkä faktatieto auttaa varmasti asioiden hallinnassa, mutta ymmärrystä se ei välttämättä lisää, noin pelkistäen.

        Kaunokirjallisuus, taide ja filosofia voivat mielestäni auttaa tässä. Siksi pidän niitä tärkeinä. Juha Hurme sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon teoksestaan "Niemi".
        Hän on ansioitunut muillakin taiteen aloilla.

        Viestin perillemenosta on Pentti Linkola sanonut: "ellei ihminen asetu pelättäväksi ja vihattavaksi,hänen sanomansa ei mene perille".
        Eiköhän Hallaahokin tiedä tämän..))

      • Hallaahon.äänestäjä44

        Sinulla on oikeus ajatella toisin ja kunnioittaa valitsemiasi auktoriteetteja

        Anekdootteja voi laukoa, mutta se ei pitkälle potki kuten Soinin tapauksessa näemme

        https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-perussuomalaisten-puoluevaltuuston-kokouksessa-kansa-tulee-ensin/ Oma tavoitteeni puheenjohtajana on, että perussuomalaiset ovat mahdollisimman paljon asiapuolue ja mahdollisimman vähän slogan-puolue. Hyvät sloganit ovat tarpeellisia, mutta niiden tarkoitus on tiivistää puolueen poliittinen linja. Ne eivät voi korvata poliittista linjaa, kuten usein politiikassa tapahtuu. Iskulauseet ovat vähän kuin raamatun kymmenen käskyä. Niiden rinnalla pitää olla katekismus, eli ohjelma, jossa selitetään, mitä iskulauseet tarkoittavat.

        Hieno puhe Halla-aholta. Mistään kohdasta ei voi olla eri mieltä. Tuntuu, että Perusuomaiset pyrkivät nyt yhden asian liikkeestä yleispuolueeksi. Toivottavasti onnistuvat siinä.
        Näinhän kävi vihreillekin. Ympäristöpuolueesta yleispuolueeksi. Uskon silti, että protestivaihekin oli tärkeä. Saatiin nostettua oma asia vahvasti esille ja ehkä ujutettua se muidenkin ohjelmiin.

    • sasamasamasama

      heinäkuussa siis viime torstaina
      Trump 12.7. : en olisi antanut venäläisten miehittää Krimiä

    • Visiitti

      Kumpaakaan valtionmiestä en kunnioita, vallanhalusia kumpikin Putin on vaarallinen, kun Trumppi on sikamainen käyttäytyjä joka ei pääse toiselle kaudelle Putinin avustuksella, jos demokraatit voittaa tulevat vaalit on Trumpilla vaikeuksia ajaa tavoitteitaan.

    • Pertikk

      Ilman kuluja ei tietysti selvitä.
      Viimeinen sviitti Trumpilta EU muka vihollinen, huomenna EU ystävä näinhän Trumppi toimii.
      Tietääkö kukaan milloin hän puhuu asiaa vakavasti.
      Putin ei myönnä koskaan mitään pokeri naamallaan.

    • jo_kystäkyllin

      Netissä luki notta pelkkä lehdistön päämaja malkoi suomelle miljoona euroa. Ei kai siihen euLta apuja tule. Saivathan kuuluisuutta & näkyvyyttä jos se jonkin mieltä lämmittää.
      Melaniia arveli kai ilman olevan kylmempää kun palsteri päällä edusti.
      Paljon tänää muusta kuullukaa kun Trumpista ja Putinista. Jatkuu varmaan vielä aamullakin.

      • Kumma kun eivät tulleet karvalakit päässä tänne jääkarhujen maahan.
        Melanie pukeutui hyvin peittävästi ihan Paloman mieliksi, ettei tule Dalajoen suistosta samanlaista räpätystä hänen alastomuudestaan kuin aikaisemmin.

      • Palstaa.seurannut

        Melanien vaatetus osoittaa, kuinka huonosti USA:ssa matkaan oli valmistauduttu. Oli vain todettu, että Suomi on jääkarhujen maa, joten vaatetta päälle kunnolla. Muodinluojat ompelemaan nahkahousuja ja takkia kiireellä. Mahtoi ottaa kaaliin kulkea ulsterissa näillä helteillä. mutta kai Melanie ajatteli, että on viisainta noudattaa annettuja ohjeita, ettei tekisi asioita vielä hankalammaksi kuin ne jo ovat. Jätti hankaluuksien luomisen siipallensa. Valokuvista päätelle lähti poiskin siinä ulsterissa. Minne he täältä lähtivät?

        Suomi ei Melanieta houkuttanut, joten oli kieltäytynyt virallisesta ohjelmasta. Miten mahtoi saada aikansa kulumaan hotellihuoneessaan, sillä ei kai hän voinut poistua mihinkään ilman kymmenien turvamiehien ja autoletkan apua.

      • järkikäteen
        Palstaa.seurannut kirjoitti:

        Se oli takkimekko eikä ulsteri ! Siis takkiMEKKO. Oikeastaan mekko ! ihan kesäisen värinen mekko. Varmaan supoervilposaa kangasta. Näin täällä jotkut todistelee. Eikä saisi arvostella yhtään kun on maailman eka nainen. Juu, pois lähti samassa pompassa, kotiinsa kai menivät. Ne nahkahousut ihan järkyttävät tässä helteessä ja takki siinäkin päällä. Niitä koteja kyllä vaikka miten monta. Olisi voinut vähän selvää ottaa säätilasta joku avustaja, kun niin iso kaarti kulki mukana. Siinä rouvan vaatetuksessa kiteytyy koko presidenttiparin typeryys.

    • Putrump

      Saimme näkyvyyttä koko rahan edestä, nyt kun matuihin ei mee paljon rahaa niin voimme käyttää ylimääräiset muihin ulkomaisiin juttuihin kuten tän päivääseen.

    • Palstaa.seurannut

      Nyt ovat palstat vapaat julkaisemaan presidenttien vierailua, sen aiheettomuutta, korkeita kustannuksia, daamien vaatetusta, median uutisointia. Palstalaisten aina niin punnittuja puheenvuoroja.
      Ilolla odotan teräviä kommentteja ja laskelmia turhista kuluista.

    • jälkilöylyt

      Tänään ti.18.7. Arvomiesten tapaamisen saldokin on jo tuotu kaikkien kuultavaksi, luettavaksi.
      Suomi sai tunnustusta pikatahtiin tulleista ja onnistuneista järjestelyistä
      Presidentti Putin sai kuulemma sen hyödyn mitä tuli hakemaankin; että kaikki venäjän ulkopolitiikassa on OK.
      Presidentti Trump sai kotimaansa median nälkäisen kojoottilauman kimppuunsa. Putinin taskutrump, maansa myynyt kurja petturi, pari luonnehdintaa mainitakseni.

      • boikotit.pois

        Kyllä kaikki häly siitä ajallaan asettuu. Välivaalit pidetään tiistaina 6.11.2018. Ne saattavat olla myrskyisät, arvellaan.
        Olis toivottava, että vientikielto purettaisiin ja Suomikin voi toimittaa elintarvikkeita Venäjälle entiseen malliin.

    • rahhaa.se.on.millikin

      Iltauutisissa, TV:ssa kulupuolta hiukan arvioitiin. Useita miljoonia, arvioitiin. On kai noista jotain hyötyäkin kun useita tuhansia täällä eilen vieraili.
      Ehkei nyt kuitenkaan tavaksi tästä lähtien, kiitos.

      • "Iltauutisissa, TV:ssa kulupuolta hiukan arvioitiin. Useita miljoonia, arvioitiin. On kai noista jotain hyötyäkin kun useita tuhansia täällä eilen vieraili.
        Ehkei nyt kuitenkaan tavaksi tästä lähtien, kiitos."

        Minä uskoisin, että Suomen valtion budjetista löytyy nuo rahat, mitä siihen meni, mutta kun ajattelen sitä kuuluisuutta, että Suomi oli sopiva heidän tapaamiselleen, niin onhan se meriittiä meille.
        Naapuri maat ovat kuninkaallisia, joten siellä olisi pääministeri ilmeisesti sitten isännöinnissä, mutta meillä oli sentään Presidentti vaimoineen vastaan ottamassa nämä presidentit.

        Sitäpaitsi ilmasto helli heitä mitä parhaiten, kun katselin uutiskuvia, joita oli lähetetty auringonlaskusta? Luulisi tämän lisäävän matkailua tänne lisää.

        Eikö jokapuolella maapalloa ole tuollainen kuva saatavilla? Samoin kyllähän yötöyö on aina jossain pallonpuoliskolla, koska ei se voi olla vain Suomessa, kuten revontuliakin nähdään muuallakin, kuin täällä, mutta hyvä vain, että ne yhdistetään tänne matkailun lisäämiseksi.

      • Omiltapois
        Kristiina23 kirjoitti:

        "Iltauutisissa, TV:ssa kulupuolta hiukan arvioitiin. Useita miljoonia, arvioitiin. On kai noista jotain hyötyäkin kun useita tuhansia täällä eilen vieraili.
        Ehkei nyt kuitenkaan tavaksi tästä lähtien, kiitos."

        Minä uskoisin, että Suomen valtion budjetista löytyy nuo rahat, mitä siihen meni, mutta kun ajattelen sitä kuuluisuutta, että Suomi oli sopiva heidän tapaamiselleen, niin onhan se meriittiä meille.
        Naapuri maat ovat kuninkaallisia, joten siellä olisi pääministeri ilmeisesti sitten isännöinnissä, mutta meillä oli sentään Presidentti vaimoineen vastaan ottamassa nämä presidentit.

        Sitäpaitsi ilmasto helli heitä mitä parhaiten, kun katselin uutiskuvia, joita oli lähetetty auringonlaskusta? Luulisi tämän lisäävän matkailua tänne lisää.

        Eikö jokapuolella maapalloa ole tuollainen kuva saatavilla? Samoin kyllähän yötöyö on aina jossain pallonpuoliskolla, koska ei se voi olla vain Suomessa, kuten revontuliakin nähdään muuallakin, kuin täällä, mutta hyvä vain, että ne yhdistetään tänne matkailun lisäämiseksi.

        Ei se kokousraha budjetissa ollut, ei sitä budjettia tehtäessävielä tiedetty. Raha löytyy aina ulkomaalaiaiin , niin matuihin kuin huippukokouksiin. Se raha on vaan poissa omien kansalaisten hyvinvoinnista. Lehdistöllekkin jaettiin ilmaista ruokaa, vaikka on ravintolat vieressä ja saavat hyvää päivärahaa. Nyt sana taas kiirii että Suomessa kaikki saa ruokaa ilmaiseksi, kyllä nälkäisiä tulikoita riittää.

      • Makriina.ei.kirj
        Omiltapois kirjoitti:

        Nyt on palstalla vallalla se ihastuttava ajatus, että kaikkialla muualla maailmassa on ruoka ja rauha lopussa ja kaikkien on tultava Suomeen missä onni ja rauha vallitsevat ja ilmaista ruokaa jaetaan 5 kertaa päivässä.
        Vieraanvarainen Suomen kansa antoi pois eläkkeensä ja työttömyyspäivärahansa, että tulijoille olisi riittänyt patja ja särvin.
        Kuten "omiltapois" hyvin osasi kertoa, niin nälkää näkeville toimittajille jaettiin kiireellä koottuja rasioita, joihin oli tungettu herneitä ja muutama mansikka, ihan alkuhätää lieventämään.
        Työtiloiksi annettiin joku suuri tila Töölönlahden rannalta, rantarakennus, jota poliisit ystävällisesti suojelivat. Mikäli ravinnosta tuli riitaa, se selvitettiin nopeasti ja hälinää aiheuttamatta, vain yksi toimittaja nosti metakan, oli saanut pelkän särvietin, jota heilutti kun poliisit kantoivat häntä ulos tilaisuudesta.
        Nälkäiset helsinkiläiset tungeksivat katujen varsilla alistuneina ja hiljaisina. Kukaan ei näyttänyt mieltään, vaikka kerjäläislaumoja kohteliaasti nimitettiinkin mielenosoittajiksi.
        Onneksi oli kesä, ettei ulkomaan media joutunut palelemaan, nyt tarkeni sentään. Valoakin riitti, ei päreitä tarvinnut sytyttää.
        Ystävällisyytemme palkitaan varmasti karvaasti, kun maailman valtamedioiden toimittajat tulevat anomaan turvapaikkaa. Kirjoituksissa on jo saatu lukea ylistäviä lausuntoja vieraanvaraisuudestamme. Se kostautuu nopeammin kuin arvaammekaan.
        Omiltapois voisi nyt jo ruveta keräämään varmuusvarastoa kaappeihinsa, sillä tämä ulkomaalaisten hyökkäys oli vasta alkusoittoa tulevalle.
        Herätkäämme.

      • Makriina.ei.kirj kirjoitti:

        Makriina.ei.kirj
        18.7.2018 18:48

        Erittäin hyvä kirjoitus ja olen samaamieltä, joten peuku minulta. Toivottavasti kaikki toisetkin laittaisivat peukutusta, mutta tietenkin vahinko, että niitä punaisia mahtuu vain yksi, nipottajien harmiksi.

        Tämä omilta pois kirjoitti myös; " Ei se kokousraha budjetissa ollut, ei sitä budjettia tehtäessävielä tiedetty."

        Minä olen käsittänyt, että Valtiovarain ministeriö rahoja ei budjetoida, kuten muiden ministeriöiden ja ainakin näkyy olevan ainakin sellainen "vararahasto", että tuollainen tarjoilu, palvelu ja turvallisuus pystyttiin järjestämään hienosti, josta kiitosta saimme.

        Nyt vain täytyy toivoa, että turistitulva ei tule tänne marras- tammikuussa ja oleta, että täällä olisi aina aurinkoista ja valoisaa. Tosin itse olen pärjännyt hyvin myös tuon ajanjakson ja uskon, että kaikkialla toisaallakin on myös niitä kurjia ja pimeitä jaksoja, paitsi päiväntasaajalla, mutta siellähän on aina yö- ja päivä samanmittaisia, niin onko sekään hyvä?

      • jääkarhunmaa

        Ne tarjoilut ei kauhean paljon maksaneet , mutta ne turvatoimet ja sen valtavat henkilökulut ja lehdistörakennelmat maksoivat noin sata miljoonaa. Ei semmoista summaa löydy omalle väelle, kun pitäisi saada edes "diebes" korvaukset ennalleen. Nyt monen köyhän lääkehoito kärsii varojen puutteessa. On siinä hintaa vajaan päivän kokoukselle, eihän se Putin ollut kuin muutaman tunnin . Ikävyyksiä tuosta kahden mahtavan rehvastelusta seuraa Euroopalle, ja tuskin edelleenkään USAssa tiedetään missä jääkarhujen Suomi on ja edelleen maailmalla luullaan että Suomi on Venäjän alusmaa. Niin kuin oikeastaan onkin. Talvella tänne turisteja just kaivataankin, kaamos voisi olla ylellistä kun maapallon ilmasto muuttuu kuivaksi ja kuumaksi. Lunatakaan ei kohta muualta löydy kuin Lapista. Sieltä päiväntasaajaltahan nuo nuoret terveet miehet rynnii tänne kylmään pohjolaan sosiaaliturvaan, kun ei niin lämpimässä työkään maita.

      • jääkarhunmaa kirjoitti:

        "kun pitäisi saada edes "diebes" korvaukset ennalleen."

        Niin kun ymmärtäisit edes mistä kirjoitat, siis mitkä diebes? Mikä se on? Kyllähän minä tiedän, mutta sinä et taida osata edes krjoittaa oikein, mitä tarkoitat, joten ilmankos olet jäänyt ilman tukiaisia!

        Onko tämä sinun suurin ongelma huonon oloosi, ai jaa, ei ollutkaan, vaan nyt riistetään taas köyhältä kansalta ja erityisesi maamme sossaali pummeilta heidän etuuksistaan. Kuulutko mahdollisesti noihin, sossulan avustusten piiriin?

      • vastinetta

        Minulla ei ole huono olo, itselläsi tuntuu olevan. Olen vaan huolissani niistä joilla on vaikeuksia sairauden ja sen takia ettei rahat riitä lääkkeisiin. "Diebes" oli lainausmerkeissä siksi, että siitä aikanaan paljon kirjoitettiin tuolla sanalla palstalla ja aito huoli näkyi monista kirjoittajista. Minä osaan vähintään yhtä oikein kirjoittaa kuin sinä, mutta en siitä huomauttaisi ellet olisi hyökännyt kimppuun sen varjolla. En tukiaisia koskaan koettaisi kirjoitustaidolla tai muulla supliikilla järjestää itselleni, kuten ilkeästi sanoit. Itse kirjoitat halveksivasti sossaali pummeista. Mikä se sellainen sossaali on ? Itse mainostat täällä mitä herkkuja leipäjonosta kahmit, onko se moraalista ? Minä en kuulu sossulan (kuten halveksivasti sanot arvokasta työtä tekevästä laitoksesta) avustusten piiriin, mutta tunnen monta sairasta pieneläkeläistä, jotka kuuluu ja joille lääkekorvausten pienentäminen oli paha isku. Yleisen laskuopin mukaan jaettava osuus pienenee, kun jakajia tulee huomattavasti lisää, varsinkin lyhyellä aikavälillä. Lisää velkaako valtion pitäisi tehdä vai ajatella ensi sijassa omia, veroja maksaneita ja työtä maan eteen tehneitä kansalaisia. Ei huono-osaisuus ole oma valinta kuin erittäin harvoin, sairautta ja syrjäytymistä on monen taustalla. Makriinaa ylistät ja kyllä hän ihan eri sarjassa onkin kuin sinä, erittäin korkea moraalin ja hyvän kirjoitustaitonsa takia. Hän on huumorintajuinenkin .

      • vastinetta kirjoitti:

        "Minulla ei ole huono olo, itselläsi tuntuu olevan."

        Vastinetta sinullekkin, joten pyydän anteeksi kirjoitustani, jos se oli liian loukkava jotain ihmisryhmää vastaan.

        Minun käsitykseni mukaan kaikista pidetään huolta ja lääkkeetkin saa tarvittaessa ajallaan, mitä nyt on näitä esimerkiksi peliriippuvaisia, jotka tuhlaavat rahansaa voittojen toivossa turhuuteen.

        Onhan se tietenkin määrätynlainen sairaus sekin , että pelataan kaikki "pelimrkit" ja sitten valitetaan köyhyyttä.

        Hyvin muistan työskentelyni myös Espoon sossulassa, jossa henkilökunta tuskaili näiden tummien kanssaa, että mikä on kukakin ja kuka onkaan työssä?

        Samoin siellä oli vakio porukka jo isoisästä lähtien, mitten avustuksia tulee, siis sama sukukunta "isoisästä poikaan ja pojanpoikaan" jatkumolla.

      • Makriina.ei.kirj
        jääkarhunmaa kirjoitti:

        Ne tarjoilut ei kauhean paljon maksaneet , mutta ne turvatoimet ja sen valtavat henkilökulut ja lehdistörakennelmat maksoivat noin sata miljoonaa. Ei semmoista summaa löydy omalle väelle, kun pitäisi saada edes "diebes" korvaukset ennalleen. Nyt monen köyhän lääkehoito kärsii varojen puutteessa. On siinä hintaa vajaan päivän kokoukselle, eihän se Putin ollut kuin muutaman tunnin . Ikävyyksiä tuosta kahden mahtavan rehvastelusta seuraa Euroopalle, ja tuskin edelleenkään USAssa tiedetään missä jääkarhujen Suomi on ja edelleen maailmalla luullaan että Suomi on Venäjän alusmaa. Niin kuin oikeastaan onkin. Talvella tänne turisteja just kaivataankin, kaamos voisi olla ylellistä kun maapallon ilmasto muuttuu kuivaksi ja kuumaksi. Lunatakaan ei kohta muualta löydy kuin Lapista. Sieltä päiväntasaajaltahan nuo nuoret terveet miehet rynnii tänne kylmään pohjolaan sosiaaliturvaan, kun ei niin lämpimässä työkään maita.

        On se tosiaan hiivattia, kun ei enää omia lumikinoksiakaan saa pitää, vaan matut ja muut tunkeilijat ryntäävät niitä pöllyttämään.
        Mutta onhan se hyvä, että olemme maailmankartalla. Ne huipputoimittajat varmasti kertovat enemmän tästä onnelasta suurelle maailmalle. Toivottavasti he kirjoittavat Suomen kymmenistätuhansista köyhistä ja sossun asiakkaista, joilta riistetään viimeinenkin leipäviipale tulijoiden ilmaisiin ruokapöytiin.
        Kai nyt sinäkin pidit varasi ja informoit ulkomaan medialle Suomen kurjuutta. Soteuudistuskin vie niin lääkärit kuin lääkkeetkin tavallisen kansan ulottuvilta. Alkaisivat ymmärtää, että kohta täältäkin alkaa turvapaikanhakijoiden vyöry muihin maihin.
        Suomessa ei taida runsain mitoin olla enää muuta kuin kateutta ja itkuvirsiä.

      • En voinut kuin nauraa tuota makriinan kirjoitusta..)) Onneksi nämä nurjat asenteet eivät näkyneet katukuvassa, käsittääkseni, ja kun järjestelyt ja vieraiden kestitys sai kiitosta maailmallakin, niin eiköhän me voida olla tyytyväisiä, soraäänistä huolimatta.
        Sellaisille asioille mitä tämäkin tapaaminen todennäköisesti edesauttoi, ei mielestäni osata antaa riittävästi arvoa ennenkuin ne menetetään. Jos tapaaminen edes hiukan liennytti kahden suurvallan välisiä jännitteitä siitä mielestäni kannatti maksaa.

      • Kristiina23 kirjoitti:

        Makriina.ei.kirj
        18.7.2018 18:48

        Erittäin hyvä kirjoitus ja olen samaamieltä, joten peuku minulta. Toivottavasti kaikki toisetkin laittaisivat peukutusta, mutta tietenkin vahinko, että niitä punaisia mahtuu vain yksi, nipottajien harmiksi.

        Tämä omilta pois kirjoitti myös; " Ei se kokousraha budjetissa ollut, ei sitä budjettia tehtäessävielä tiedetty."

        Minä olen käsittänyt, että Valtiovarain ministeriö rahoja ei budjetoida, kuten muiden ministeriöiden ja ainakin näkyy olevan ainakin sellainen "vararahasto", että tuollainen tarjoilu, palvelu ja turvallisuus pystyttiin järjestämään hienosti, josta kiitosta saimme.

        Nyt vain täytyy toivoa, että turistitulva ei tule tänne marras- tammikuussa ja oleta, että täällä olisi aina aurinkoista ja valoisaa. Tosin itse olen pärjännyt hyvin myös tuon ajanjakson ja uskon, että kaikkialla toisaallakin on myös niitä kurjia ja pimeitä jaksoja, paitsi päiväntasaajalla, mutta siellähän on aina yö- ja päivä samanmittaisia, niin onko sekään hyvä?

        Toinen, vai kolmas ?, peukku tuli minulta. Vedet silmissä nauroin tuota tekstiä..))

      • vastinetta kirjoitti:

        Minulla ei ole huono olo, itselläsi tuntuu olevan. Olen vaan huolissani niistä joilla on vaikeuksia sairauden ja sen takia ettei rahat riitä lääkkeisiin. "Diebes" oli lainausmerkeissä siksi, että siitä aikanaan paljon kirjoitettiin tuolla sanalla palstalla ja aito huoli näkyi monista kirjoittajista. Minä osaan vähintään yhtä oikein kirjoittaa kuin sinä, mutta en siitä huomauttaisi ellet olisi hyökännyt kimppuun sen varjolla. En tukiaisia koskaan koettaisi kirjoitustaidolla tai muulla supliikilla järjestää itselleni, kuten ilkeästi sanoit. Itse kirjoitat halveksivasti sossaali pummeista. Mikä se sellainen sossaali on ? Itse mainostat täällä mitä herkkuja leipäjonosta kahmit, onko se moraalista ? Minä en kuulu sossulan (kuten halveksivasti sanot arvokasta työtä tekevästä laitoksesta) avustusten piiriin, mutta tunnen monta sairasta pieneläkeläistä, jotka kuuluu ja joille lääkekorvausten pienentäminen oli paha isku. Yleisen laskuopin mukaan jaettava osuus pienenee, kun jakajia tulee huomattavasti lisää, varsinkin lyhyellä aikavälillä. Lisää velkaako valtion pitäisi tehdä vai ajatella ensi sijassa omia, veroja maksaneita ja työtä maan eteen tehneitä kansalaisia. Ei huono-osaisuus ole oma valinta kuin erittäin harvoin, sairautta ja syrjäytymistä on monen taustalla. Makriinaa ylistät ja kyllä hän ihan eri sarjassa onkin kuin sinä, erittäin korkea moraalin ja hyvän kirjoitustaitonsa takia. Hän on huumorintajuinenkin .

        En ole lukenut koko ketjua, sieltä täältä vain ja tottahan se on, että meillä on pienituloisia jotka elävät köyhyysrajalla ja tietysti tällainen paljon rahaa niellyt isännöinti maksaa ja se on pois meitä kaikilta.
        Suomessa on mielestäni silti tämä vieraanvaraisuuden perinne, mitä pidän arvossa. Vieraille tarjotaan vaikka jouduttaisiin tinkimään omastamme. Eikä se minusta ole mitään nöyristelyä tai näyttämistä vaan hyväntahdon ele. Niitä ei tässäkään ajassa ole liikaa.

    • Kaikkea-kysytäänkin

      Miten voisi olla edes ajateltavissa, ettei kuluja tällaisesta ruljanssista tulisi? Mistä nämä kysymykset oikein syntyvät!

      • p-marjat

        Sitää olisi ajatellut että suurvallat sponsoroisivat jotenkin päämiehiensä edustuskuluja kokousmaissa. Mutta,

      • Makriina.ei.kirj
        p-marjat kirjoitti:

        Sitää olisi ajatellut että suurvallat sponsoroisivat jotenkin päämiehiensä edustuskuluja kokousmaissa. Mutta,

        Niin meni rahat ja kukkarot, että Niinistö joutui menemään olusille tvalliselle katuterassille kavereitten kanssa.

      • Heh, ja silti meillä oli varaa laittaa pöytä koreaksi..))
        Koska vieraanvaraisuus on muuttunut paheeksi ?

      • maijuska52
        demeter1 kirjoitti:

        Heh, ja silti meillä oli varaa laittaa pöytä koreaksi..))
        Koska vieraanvaraisuus on muuttunut paheeksi ?

        Eiköhän niistä kuluista paljon jäänyt kotimaahan.

        Kuten esim. mansikkaviljelijöille ym. :))

      • mansikoittajään
        maijuska52 kirjoitti:

        Eiköhän niistä kuluista paljon jäänyt kotimaahan.

        Kuten esim. mansikkaviljelijöille ym. :))

        Mansikat on maksaneet koko ajan täällä 6 euroo litra eli melkein euro/mansikka. Ei ole köyhällä varaa ostaa. Eikä herneen palkojakaan. Eikä paljon mitään muutakaan.

      • Miten.vähällä.pärjää

        Rasian ostin, mansikkaa hillona ostan. Eläkkeeni on 800 € eikä ole tarvinnut nuukailla ruuan suhteen ja vielä jää vähän säästöön.

      • demeter1
        maijuska52 kirjoitti:

        Eiköhän niistä kuluista paljon jäänyt kotimaahan.

        Kuten esim. mansikkaviljelijöille ym. :))

        Aivan niin. Kyllä hyötyjiäkin oli..)) Ja saatiinhan mekin täällä puheenaihetta pitkäksi aikaa...))

      • Makriina.ei.kirj
        mansikoittajään kirjoitti:

        Mansikat on maksaneet koko ajan täällä 6 euroo litra eli melkein euro/mansikka. Ei ole köyhällä varaa ostaa. Eikä herneen palkojakaan. Eikä paljon mitään muutakaan.

        Kenen syyksi voisimmekaan panna mansikoiden korkean hinnan! Pahus, kun ne kasvavat suomalaisilla pelloilla, mistä nyt syntipukki saadaan. Onneksi kesä on kasvattanut ne isoiksi, niin että valistuneen tiedon mukaan niitä menee 6 kpl litraan.
        Ei auta muu kuin syyttää ilmastonmuutosta , hellettä ja lyhyttä kypsymisaikaa.
        Vaikka kuinka päin asiaa ajattelisi, niin Trumputin on syytön tähän, samoin matut. Joku asia, johon eivät ole sotkeutuneet.
        Pitempi ja maltillisempi korjuuaika olisi pitänyt hinnat kurissa ja väki olisi pakastanut talven varalle, Nyt olivat kyllä liian hinnakkaita.

    • e.lä.mä

      Pienenä maana kuin Suomi voi vain kiittää tapahtunutta.

      Tuleeko vielä muuttajia Venäjältä????

      Suomi tuli esille. Tuliko historia toisessa maailman sodassa.

    • Wiipuritodellatakaisin

      Tuli ihan riittävästi ,mitähän kirjoitettaisiin ,jos olisi satanut vettä ja räntää.sää onneksi suosi !

      Turha kokous muuten ,ainoastaan tuli todistettua Putinin ja Venäjän moukkamaisuus.!
      Yhdysvaltain presidenttien autoissa Yhdysvallan ja Suomen liput ,Venäjän autoissa vain Venäjän lippu , eli ei kunnioitettu yhtään järjestelyjä ,vaikka olisi ollut pieni ele , sekä tuo Putinin tulon myöhästyminen on loukkaus isäntiä kohtaan sekä Yhdysvaltain presidenttiä sekä median edustajia
      .
      No Putinin on katupoika kasvatukseltaan ja vakooja luonnoltaan ,sai jollain salassa pidettävällä tiedolla sekoilemaan ,joka on KGB-n arkistoissa ( luultavasti) ,ei muuten voi selittää Trumpin sekoilua tällä viikolla Suomessa ja nyt Yhdysvalloissa muuttaessaan lausuntojaan päivittäin !

      • täi-väen.vänä

        Onkin kirjoitettu että Putin myöhästely on kovaa vallankäyttöä; tsaari ei tarvitse "alempiaan" kunnioittaa minuuttiaikataululla.
        Eilisessä Hesarissa oikein taulukko näistä. Vähemmän merkityksellinen presidentti Niinistö sai odotella 4 tuntia vastaanottoa Putinin kanssa. Tarja Halonen 40 minuuttia.

    • matosen.kutikka

      Suomen kulut eivät ketjun aiheen tapauksessa kovin isot ole. Jos veronmaksajia olisi 3 miljoonaa, euro per henkilö riittäisi kulujen kattamiseen. Ja saatiinhan ainakin näkyvyyttä.

      • tottatuo

        joo, ei tämä matujen kustannuksiin verrattuna ole kuin hyttysen pieru.

    • e.lä.mä

      Ei kuluja koska suomen valtio on hyvin rikas!!!!!
      .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe