Mitä ajattelette itsestänne?

Aika vähän ajatuksia itsestäni. Sitkuttelen.

En pidä itsestäni. En ulkonäöstä enkä luonteesta. En pidä siitä millainen olen. En pidä siitä mitä koen elämässäni.

Olen jumala tai saatana tai yoda riippuen fiiliksestä. Joka tapauksessa teidän kuolevaisten yläpuolella.

En halua olla minä ja en jaksa tätä elämää. Kaikki hajoaa ympäriltä, kun en osaa tehdä mitään oikein. Väsyttää niin, että kuolema olis todellinen helpotus. Sitäkään en uskalla oman käden kautta tehdä, kun olen täys luuseri.

Näen itseni arvokkaana ihmisenä. Elämisen arvoisena.

Peilistä näen kauniin naisen. Vihdoin naisen joka jaksaa ulkonäöstään välittää. Minulla on aika heleä, kuulas, nuorekas iho, herkkyyttä heijastavat siniset silmät. Näytän samalta kuin kuvissani 18 vuotiaana.

Koko 20-29 v iät kamppailin depression tai jonkun muun elämän hankaluuden kanssa niin että en välittänyt miltä näytin. Energia ja keskittyminen ei riittänyt. Lihoin masennuksen ja lääkkeiden myötä, en välittänyt enää mitä päälläni on tai miltä naamani näyttää. Keskityin pinnallisien asioiden sijaan syvällisempiin. Yritin selviytyä elämässä eteenpäin, saamaan ammatin jne ja siihen kului energiani.

Nyt näen jo peilistä kun katson itseäni että elämässäni on asiat suht. Hyvin. Jaksan olla turhamainen. Ostella vaatteita, meikkejä. Keskittyä ulkonäköön. Näytän paremmalta ja ehkä nuoremmaltakin kuin koko 19-29 v ikäni aikoina.

Sisäisesti koen itseni ehjemmäksi, itsenäisemmäksi ja itsevarmemmaksi. Pidän itseäni sen verran arvokkaana että minusta minua pitää kohdella hyvin ja asiallisesti. Vähempään en tyydy.
Minusta ansaitsen onnen kaikkien itkettyjen vuosien, ruumiillisten kidutusten ja henkisten piinojen sekä kaltoin kohtelujem jälkeen.

Kun katson itseäni näen ihmisen joka on kokenut kovia, ei ole täydellinen, mutta joka on juuri nyt parempi kuin koskaan aikaisemmin omassa elämässään on ollut. Ihmisen joka on virheitä täynnä mutta joka ansaitsee hyvää kohtelua.

Olen aikuinen joka ei tarvitse ketä vain eikä huoli kaltoinkohtelijaa koska rakastaa itseään liikaa salliakseen itselleen enää yhtäkään tietoisesti hankittua arpea ja itkujen kautta. Mieluummin sitten yksin itsestä itse huolta pitäen kuin kaksin itkien aamusta iltaan huonossa kohtelussa

Oon aika tyytyväinen elämääni nyt. Töitä, opiskelupaikka, kiva asuinpaikka, kiva kumppani elämässä. Elämä on mallillaan.

Silti etsin jotain... Häntä, joka käänsi mun elämän päälaelleen. Hänet tavattuani ymmärsin lähteä huonosta suhteesta pois, irtisanouduin paskasta työyhteisöstä ja aloitin opinnot täysin eri alalla. Kuka hän sit oli, jää arvoitukseksi, mutta haluan välittää kiitokset hänelle siitä kaikesta.