Toyotan hybridilaskuri valehtelee!

Toyotan kotisivuilla on hybridilaskuri, jolla voi laskea, kuinka paljon Toyotan hybridi (muka) säästää nykyiseen autoon verrattuna. Tein testin piruuttani, ja hoksasin heti että siinä oli (tahallisia) virheitä jotka saivat Toyotan näyttämään todellista paremmalta. Esimerkiksi kohdassa Verot oli VW Caddyni käyttövoimaveron osuudeksi keksitty yli 400€, vaikka se todellisuudessa on reilusti alle satasen! Se valehtelee kokonaistuloksesta jo melkein puolet Toyotan hyväksi. Kulutuksen suhteen olisi myös voinut olla jotain vaihtoehtoja, että minkälaisesta ajosta vuotuiset kilometrit enimmäkseen muodostuvat. Toyotan kulutukseksi oli ilmoitettu 3,5. En mitenkään usko, että ajaisin työmatkaani Loimaalta Turkuun tuolla kulutuksella. Caddy vie todellisuudessa aika tarkkaan 4,5 litraa, hybridilaskurin mukaan 4,9.
Mutta niinhän se on, että kun ei faktoilla pysty myymään, niin otetaan propaganda avuksi. Laskurin tulos muuten oli että säästäisin noin 800€ vuodessa vaihtamalla Caddyni Toyota-hybridiin. Todellisilla luvuilla ehkä noin puolet siitä. Ei riitä vielä syyksi vaihtaa ja tehdä helkutisti väliä.
441411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Samaa mieltä,

Sen laskurin on tehnyt typerä merkonomi. Ei ymmärrä mitään autoista.
Nyt Ave diesel ja jos vaihdan hybridiin niin säästö vuodessa 87€. Väärin laskettu, kun laskee oiken niin hybridi tulee satoja jopa tuhansia euroja vuodessa kalliimmaksi.

Toyotan toiminnalle,,, mistä näitä sikiää????
Käyttäkää ihmiset aivoja ja tarkistakaa toyotan hapatus ja valehtelu.

Äänestä

Laskuri ei siis huomioi, että autosi on pakuksi rekisteröity, oi suuri mukamies.
Ja tosiaan ei mikään laskuri huomioi yksilöllisiä kulutuksia johtuen ajotavoista, ympäristöstä, eri tietyypeistä (nopeusrajoitukset) ja miten ajaa eri ympäristöissä (taajamat, ruuhkat, liikennevalot, moottoritiet), vaan yleensä tuo on laskettu yhdistetyn normin mukaisen (vanhalla) kulutuksen arvoilla.
Eikä se myöskään huomioi niitä tyyppivikojen korjauksia, joita tuppaa tulemaan Ll-huollon päälle.

Ja jos olet hankkinut pakun tarpeeseen, niin onko nykyiset hybridit sitten oikeita valintoja muutenkaan, kannattaa tutkia uudelleen kun Proacesta tulee hybridi.

1Äänestä

Vuotuinen keskikulutus 3,5 litraa hybridille Suomen olosuhteissa on kyllä hirveää bullshittiä. Hyvä jos edes 5 riittää.

Äänestä

Spritmonitorin 5,4 litraa Aurikselle lienee lähellä totuutta.

1Äänestä
  • Ja Spritmonitorissa Caddylle 6,8 litraa lienee myös lähempänä totuutta.

    Äänestä

  • Ja lexus vei yli kympin satasella 😂

    Äänestä

toki caddyn todellinen mitattu kulutus on sitten huomattavasti isompi kuin kulutusnäyttö näyttää, caddyni vuosittaiset korjauskulut ovat 3000€ luokkaa vähimmillään, toyotia ei samassa ajassa tarvitse korjata ollenkaan vaikka olisi ajettu enemmänkin. säästöähän siinä syntyisi arviolta 5-6000€/vuosittain ostamalla toyotan.

1Äänestä
  • Toyota onkin paras auto köyhälle.

    Äänestä

  • Jussi kumpi auto sinulla oikein on ja kumman puolesta provoilet? Veikkaan -96 Corolla.

    Äänestä

Jussi onkin fiksu tojotan kaupunkilaistrolli, joka muka omistaa caddyn, ja olettaa että kukaan ei huomaa pientä trollausvilunkia. Jo se, että ottaa volkkarin verrokikseen, paljastaa tyhmän kirjoittajan trolliksi. Ja vielä se , että tietää tojotan korjauskulut muka nollaksi, vaikkei sitä omistakaan.
Voiko hölmömpää ja läpinäkyvämpää trollausta enää ollakkaan.

Äänestä
  • Eihän niitä alle 1000 euron Tojoja kannata 2000 eurolla korjatakaan, sehän on tyhmää.

    Äänestä

Hauskoja nämä Toyotafanaatikot. Toyota hankitaan tietämättömyyttään ja uskotaan kulutuslukemia ja 80-luvulla hankittuun viattomuuteen, eikä muisteta japanilaisten ruostumisen kauhuja.
Tänä päivänä ei voi kuin ihmetellä ihmisten tietämättömyyttä ja sitkeitä uskomuksia. Toyota on vähintään yhtä vikainen kuin mutkin autot, eli vikoja ei juurikaan uusissa autoissa ole merkistä riippumatta. Toyota on kuitenkin kaikilta ominaisuuksiltaan kaikkein onnettomin. Mukavuus, ei ole. Ajo-ominaisuudet, ei ole Laatu, ei ole. Halpaa materiaalia ja osaa, no sitä kyllä löytyy. Ruostuvin auto, takuulla. Kaikkein surkein suorituskyky, todellakin. Todellinen kulutus, jopa enemmän kuin perinteisillä ja tehokkaimmilla tekniikoilla kilpailijoilla.

Äänestä
  • VAU! Mitä asiantuntemusta juuri kortin saaneelta yökastelijalta.

    Äänestä

  • NoloTrollinPoikanen kirjoitti:

    Kerroppa yökastelija, että miksi sitten Toyota on vuodesta toiseen se katsastustilastojen ykkönen, jos se kerran ruostuu hetkessä? Ei sellainen auto läpäise katsastusta, joka on ruosteen raiskaama!

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/yksi-automerkki-on-vuodesta-toiseen-vahavikaisin-katsastuksessa/68TYsqFA

    https://www.trafi.fi/tietopalvelut/tilastot/tieliikenne/katsastus

    Tämä linkki on hyvä. Katsokaapa vaikka vuonna 2008 rekisteröityjä autoja. Kaikki kolme vähintenajettuja ovat tojoja.
    yaris 112tkm
    auris 129tkm
    Corolla 133tkm

    kun vastaavanikäiset
    Octavia 218tkm
    Passat 230tkm
    Golf 167tkm.

    Tojot ovat niitä oikeita tallissa seisojia ja pienen ajon autoja. Saksalaiset ovat tienpäällä ja käytössä.

    Äänestä

  • tojolla.saludon.hakuun kirjoitti:

    Tuolta+löytyy+myös+muita+mielenkiintoisia+havaintoja+kun+katsoo+ajettuja+kilometrejä.2008+Octavioilla+kilsoja+keskimäärin+218+tkm,+ja+hylkäysprosentti+12,5%.Kun+katsoo+lähinnä+vastaavilla+kilometreillä+olevia+Toyotia:2005+vuosimallin+Avensis,+213+tkm,+hylkäysprosentti+14,7%.Corollassa+pitää+mennä+jo+vuoteen+2002,+keskimääräiset+kilsat+215+tkm+ja+hylkäysprosentti+20,1%.Passatissa+tilanne+samanlainen,+eli+jos+vertailukohtana+on+2008+Passatilla+ajetut+kilometrit+eikä+auton+ikä+niin+Avensiksen+hylkäysprosentti+on+suurempi.+Golf+vs+Corolla+vertailussa+Corolla+taas+on+hieman+parempi.Eli+Toyotan+hyvyys+katsastustilastoissa+taitaa+isolta+osin+selittyä+sillä+että+niillä+ajetaan+vähän.+Ja+noiden+tilastojen+pohjalta+voi+jälleen+kerran+kysyä+että+jos+Toyota+on+luotettava+ja+viaton+niin+miksi+sillä+ei+kuitenkaan+ajeta+läheskään+samoja+määriä+kuin+kilpailevilla+merkeillä?

    Äänestä

  • tojolla.saludon.hakuun kirjoitti:

    https://www.trafi.fi/tietopalvelut/tilastot/tieliikenne/katsastus

    Tämä linkki on hyvä. Katsokaapa vaikka vuonna 2008 rekisteröityjä autoja. Kaikki kolme vähintenajettuja ovat tojoja.
    yaris 112tkm
    auris 129tkm
    Corolla 133tkm

    kun vastaavanikäiset
    Octavia 218tkm
    Passat 230tkm
    Golf 167tkm.

    Tojot ovat niitä oikeita tallissa seisojia ja pienen ajon autoja. Saksalaiset ovat tienpäällä ja käytössä.

    Saksalaiset pääasiassa dieseleitä ja ostettu matka-ajoon, käyttötarkoitus ratkaisee.

    1Äänestä

  • Yaris_Hybrid kirjoitti:

    Saksalaiset pääasiassa dieseleitä ja ostettu matka-ajoon, käyttötarkoitus ratkaisee.

    Nimenomaan, Toyota ei ole tehty ajoa ja käyttöä varten ja muut on. Tallissa Toyota on parhaimmillaan kunhan muistaa huollattaa ja pestä ahkerasti.

    Äänestä

  • laatuaJaKestoaSaksa kirjoitti:

    Nimenomaan, Toyota ei ole tehty ajoa ja käyttöä varten ja muut on. Tallissa Toyota on parhaimmillaan kunhan muistaa huollattaa ja pestä ahkerasti.

    Vähän kärjistäen oikeat ajot (useamman sadan kilsan pätkät) ajetaan saksalaisperäisillä autoilla, max 10 km siirtymiin / max 60 tkm/h nopeudella riittää Toyotakin.

    Äänestä

  • laatuaJaKestoaSaksa kirjoitti:

    Nimenomaan, Toyota ei ole tehty ajoa ja käyttöä varten ja muut on. Tallissa Toyota on parhaimmillaan kunhan muistaa huollattaa ja pestä ahkerasti.

    Sun rakkaat VW autot on myyntimiesten ja mikromanagereiden leasing autoja, 2-3 ikäisinä siirtyvät yksityisille.

    Äänestä

  • Mitä väliä kuka ne kilsat ajaa? Tojolla ei kukaan halua ajaa pidempiä matkoja ja se näkyy noista tilastoista.

    Äänestä

  • Tojo.pieneen.ajoon kirjoitti:

    Mitä väliä kuka ne kilsat ajaa? Tojolla ei kukaan halua ajaa pidempiä matkoja ja se näkyy noista tilastoista.

    Pointtina on ettei porukka halua sitoa omaa rahaa uusiin VW autoihin, ostavat sitten kun hinta puolet ja mittarissa 100tkm.
    Ja joo, kuten on miljoona kertaa todettu aikaisemmin on VW vakaampi matka-ajossa, turha sitä jankuttaa.

    1Äänestä

  • Yaris_Hybrid kirjoitti:

    Pointtina on ettei porukka halua sitoa omaa rahaa uusiin VW autoihin, ostavat sitten kun hinta puolet ja mittarissa 100tkm.
    Ja joo, kuten on miljoona kertaa todettu aikaisemmin on VW vakaampi matka-ajossa, turha sitä jankuttaa.

    Katsopa huviksesi Trafin tilastoja. Suurin osa volsuista menee yksityisille. Toki VW leasereita on prosesentuaalisesti enemmän kuin tojoja, mutta se kertoo nimenomaan siitä että auto on haluttu.

    Äänestä

  • Kun.saa.valita kirjoitti:

    Katsopa huviksesi Trafin tilastoja. Suurin osa volsuista menee yksityisille. Toki VW leasereita on prosesentuaalisesti enemmän kuin tojoja, mutta se kertoo nimenomaan siitä että auto on haluttu.

    No tuota kun VW myynti ohitti Toyotan touko- kesäkuussa, niin sattumalta samaan aikaan yksityiseen vuokraukseen hankittujen autojen määrä kolminkertaistui. Mitä se mahtaa kertoa?

    Äänestä

  • Kun.saa.valita kirjoitti:

    Katsopa huviksesi Trafin tilastoja. Suurin osa volsuista menee yksityisille. Toki VW leasereita on prosesentuaalisesti enemmän kuin tojoja, mutta se kertoo nimenomaan siitä että auto on haluttu.

    Vielä lisäkommenttina Trafin sivulta ei näy merkkikohtaisesti mihin käyttöön auto hankittu. Jos sen satut löytämään laita linkkiä. On yleistä tietoa, että VW ja Skoda ovat yleisimmät leasing autot ja siihen ei haluttavuudella ole merkitystä, isoissa yrityksissä merkki ja max hinta ovat määrätty.

    http://www.aut.fi/tilastot/ensirekisteroinnit/kuukausittain/2018

    Nyt joudun seisomaan korjattuna. Tässä excelissä eritellään ensirekisteröinnit joissa yritys/kautta yhteisö on haltijana. Olen lukenut tilastoa huolimattamattomasti ja luin että kyseessä on tilasto jossa kirjataan omistaja. Huolimattomuutta ja huonoa ajattelua, my bad.

    Niin tai näin. Leasing-firmat tekevät voittoa autoillaan ja VW:n vahva menestys tuolla rintamalla kertoo nimenomaan siitä että niiden käyttökustannukset ja arvonalenema ovat erittäin kilpailukykyisellä tasolla. Nämä määrittävät leasing-hinnan ja se on varsinkin yksistyis-lesingissa se tärkein menestystekijä. Ei tietenkään haittaa että myös polttoainekuluissa TSI on matka-ajossa pihimpi kuin esim. tojon mukahybridi.
    Paras kokonaisuus voittaa ja kuluttajan lompakkoäänestys on lopullinen ja kiistämätön mittari auton menestykselle.

    1Äänestä

  • VW.rulettaa kirjoitti:

    No prob. Jokainen ottaa auton omien tarpeidensa ja kukkaronsa mukaan. Pääasia, että autokanta uudistuu ja ostaja on tyytyväinen.

    Äänestä

  • Yaris_Hybrid kirjoitti:

    No prob. Jokainen ottaa auton omien tarpeidensa ja kukkaronsa mukaan. Pääasia, että autokanta uudistuu ja ostaja on tyytyväinen.

    "Jokainen ottaa auton omien tarpeidensa ja kukkaronsa mukaan."

    Juurikin näin. Olen erittäin iloinen ettemme asu yhden totuuden kulttuurissa.

    1Äänestä

Jauhakaa+vaan+jaskaa+mutta+myyntiluvut+kertovat+totuuden.+Sivistysmaissa+ostetaan+Volkkareita.+Volkkarin+myynti+Länsi-Euroopassa+kasvoi+vuoden+alussa+5+kk+aikana+7,4%,+Toyotan+vain+2,8%.+Eikä+tässä+vielä+kaikki,+myyntilukujen+lisäykseksi++muutettuna+ne+olivat+vastaavasti+51000+ja+7500.+Mitäs+fanaatikot+tähän?+(lähde:+Acea.be)

Äänestä
  • MAAILMAN myydyin automalli on Toyota Corolla, Taitaa olla epäsivistynyt planeetta.

    Äänestä

  • Yaris_Hybrid kirjoitti:

    MAAILMAN myydyin automalli on Toyota Corolla, Taitaa olla epäsivistynyt planeetta.

    Kyllä näin on. Köyhyys periytyy ja kehitysmaissa on eniten väkeä maailmassa ja vanhat Corolla ainoa mahdollisuus autoon.
    Kun katsotaan esimerkiksi sivistyksessä myytyihin autoihin kesäkuussa, niin tajuaa missä laatua ja mukavuutta syntyy: https://tekniikanmaailma.fi/autokauppa-euroopassa-jyrasi-kesakuussa-kaikkien-aikojen-ennatykseen-volkswagenin-etumatka-vain-kasvaa/?shared=869661-b58acfa2-500

    Äänestä

  • TässäFaktaaSivistyksestä kirjoitti:

    Valitettavasti tuntuu muutkin asiat periytyvän.

    Äänestä

  • Yaris_Hybrid kirjoitti:

    MAAILMAN myydyin automalli on Toyota Corolla, Taitaa olla epäsivistynyt planeetta.

    Miksei sitten Suomessa Corollaa osta kuin muutamat eläkeläisukot? Sivistyksestäkö kiinni?

    Äänestä

  • paha.ristiriita kirjoitti:

    Miksei sitten Suomessa Corollaa osta kuin muutamat eläkeläisukot? Sivistyksestäkö kiinni?

    Ei ole hybridia vielä, porukka ostaa Aurista sen sijaan.

    Äänestä

Jos rehellinen ollaan, teistä pöljistä yksi tai kaksi osaa oikeasti laskea, yleensä mitään.
Tämä on nähty yritysmaailmassa. Olit DI tai merkonomi, niin tiettyjä tekniselle puolelle meneviä laskelmia tekee yksi tai kaksi suuressakin yrityksessä. Kirjanpitoa, en tähän yhteyteen sijoita.

Muillla tuntuu jargonia löytyvän omasta osaamisesta.

Äänestä
  • "niin tiettyjä tekniselle puolelle meneviä laskelmia tekee yksi tai kaksi suuressakin yrityksessä."
    Suurissa yrityksissä teknisetkin KPI:t on määritelty kerran ja sen jälkeen lastuaivo laskee ne auki joko säännöllisesti tai ad-hocina manuaalisesti. Tällaisia ei yleensä yksi tai kaksi ihmistä määrittele vaan mukana on aina useampi ihminen. Tuollaisten raporttien tekemiseen tarvitaan aina monen alan osaajia niin IT:stä kuin bisneksestäkin.
    Tiedän tasan tarkkaan että olen ollut tekemisissä isompien yhtiöiden kanssa tämän asian puitteissa kuin sinä.
    Niin Suomessa kuin globaalistikin.

    Äänestä

  • Pelkkä koulutus ei tuo viisautta ja kokemusta ja tätä ei tavallinen insinööri tai DI ymmärrä. Osataan laittaa valmiisiin kaavoihin lukuja ja tehdä oppien mukaan ja joskus onnistuu ja joskus ei. Toyotalla on liuta insinöörejä tekemässä säästöjä ja heikennyksiä, tärkeintä on tehdä auto mahdollisimman halvalla ja etsien rajaa minkä vielä typerä ostaja hyväksyy.

    Äänestä

Tojota häviää kaikki vertailutesti. Aina. Kaikissa maissa. Jopa Japanissa.

Äänestä
  • Toyotalla on siihen jopa sertifikaati.

    Äänestä

Aika hauska yksityiskohta tuossa Euroopan tilastossa on se että VWn myynti 2018 kesäkuussa on noin 50.000 enemmän kuin vuosi sitten.
Tojon kokonaismyynti ei ole paljoa tuota lukua suurempi.

Äänestä

"Pelkkä koulutus ei tuo viisautta ja kokemusta ja tätä ei tavallinen insinööri tai DI ymmärrä."
Tuo asia käydään kyllä läpi moneen kertaan koulutuksen aikana ja se on kyllä valmistuneella insinöörillä hyvin tiedossa. Ulkopuoliselle tämä tuntuu olevan vaikeampi juttu ymmärtää.

Äänestä
  • Tuota voisi soveltaa autonostoon sanomalla, ettei se Tojon ostaminen toisensa jälkeen tuo yhtään viisautta eikä tietämystä oikeista autoista.

    Äänestä

Octavia 1,4 TSI 2014: keskikulutus 5,3 l/100 km ympäri vuoden. Vaihdapa sitten Tojon hybridiin, keskikulutus ehkä siinä 5,1 l/100 km. Varsinainen ympäristöteko! Ja lapset Kongon Demokraattisessa tasavallassa ja Kiinassa kaivavat akkumineraalit käsin. Moraalitonta. Mutta suomalaiset ovat keskimäärin viisaita: Octavia ollut jo kauan ostetuin uusi automalli. Cheers.

Äänestä
  • Et selvästi tiedä Toyotan hybrideistä mitään. Niissä käytetään Ni-MH akkuja, ei litium. Nikkeli ei ole harvinainen alkuaine ja suurimmat esiintymät ovat Kanadassa ja Siperiassa, ja vedystä ei tarvitse edes puhua.
    Jatka ajamista siellä maaseudun rauhassa niin pääset noihin kulutuksiin jatkossakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jussi0171 kirjoitti:

Toyotan kotisivuilla on hybridilaskuri, jolla voi laskea, kuinka paljon Toyotan hybridi (muka) säästää nykyiseen autoon verrattuna. Tein testin piruuttani, ja hoksasin heti että siinä oli (tahallisia) virheitä jotka saivat Toyotan näyttämään todellista paremmalta. Esimerkiksi kohdassa Verot oli VW Caddyni käyttövoimaveron osuudeksi keksitty yli 400€, vaikka se todellisuudessa on reilusti alle satasen! Se valehtelee kokonaistuloksesta jo melkein puolet Toyotan hyväksi. Kulutuksen suhteen olisi myös voinut olla jotain vaihtoehtoja, että minkälaisesta ajosta vuotuiset kilometrit enimmäkseen muodostuvat. Toyotan kulutukseksi oli ilmoitettu 3,5. En mitenkään usko, että ajaisin työmatkaani Loimaalta Turkuun tuolla kulutuksella. Caddy vie todellisuudessa aika tarkkaan 4,5 litraa, hybridilaskurin mukaan 4,9.
Mutta niinhän se on, että kun ei faktoilla pysty myymään, niin otetaan propaganda avuksi. Laskurin tulos muuten oli että säästäisin noin 800€ vuodessa vaihtamalla Caddyni Toyota-hybridiin. Todellisilla luvuilla ehkä noin puolet siitä. Ei riitä vielä syyksi vaihtaa ja tehdä helkutisti väliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu