Osaako kuka viherpeukalo tai puutarhaihminen kertoa , miksi tyrnipensaat eivät tuota marjoja ?
Vuonna 2015 tuli marjoja aivan mahdottomasti, sen jälkeen ei kuin muutama marja kahtena syksynä.
Pensaita on 4 kpl, yksi poika ja 3 tyttöä. Epäilin viime vuonna että pensaitten juuret ovat paleltuneet, kun oli pakkasta eikä juuri lunta. Viime syksynä laitoin kaikki muitten pensaitten lehdet ja multaa päälle, tyrnipensaitten juurelle,
Ei kuitenkaan näy nytkään marjoja tulevan, mikähän on syynä ?
Tyrnimarjapensaat
torstaityttö
2
250
Vastaukset
- Viherviisaus
Tyrnimarjapensaasi kaipaavat lannoitusta. Puutarhan y tai ammunkakka vahvistaa pensaasikasvustoa.
- jaune
Hyötyvät typpibakteereista maassa. Kaivele jokunen apila juurineen ja siirrä ne pensaiden alle vaikka silppuna. Tai herneen juuret kasvimaalta. Kuin maanparannukseksi. Myös sellainen istutus että tuuli käy pojan puolelta niin tytöt pölyttyvät. Ja ainahan on riski että ne on kaikki tyttöjä tai poikia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743477Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1291859Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3001619- 771462
- 771436
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531156Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001140- 631021
- 22997
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois64980