Euroalueen talouskasvu pysyy kahden prosentin tuntumassa tämän ja ensi vuoden, arvioi EU-komissio.
Sekä EU:n että euroalueen talous kasvaa tänä vuonna 2,1 prosenttia ja ensi vuonna tasan kaksi prosenttia, uskoo komissio, joka torstaina julkisti kesän talousennusteensa.
Kasvu on kuitenkin hidastunut alkuvuonna, ja näkymät ovat työllisyyden paranemisesta huolimatta synkenneet aavistuksen sitten kevään. Aiempi arvio euroalueen tämän vuoden kasvulle oli 2,3 prosenttia.
Kasvun suurin uhka on kauppasota Yhdysvaltain kanssa. Tällaisessa sotimisessa ei ole voittajia, on vain uhreja, sanoo EU:n talouskomissaari Pierre Moscovici.
Kauppasota tarkoittaa tuonnin ankaraa rajoittamista lisätullein. Yhdysvallat julkisti viimeksi eilen keskiviikkona listan uusista kiinalaistuotteista ja niiden tuontimaksuista. Kyseessä on noin 200 miljardin dollarin vuosittaiset kaupat.
Komissio arvioi, että euroalueen inflaatio on tänä ja ensi vuonna 1,7 prosenttia, eli hieman alle Euroopan keskuspankin noin kahden prosentin tavoitteen.
Suomen kasvu lienee tänä vuonna 2,8 ja ensi vuonna 2,2 prosenttia, uskoo komissio. Kovimpia kasvajia ovat tänä vuonna Malta ja Irlanti, joiden kasvuluvut kipuavat yli viiden prosentin.
Talousmahti Saksan vauhti on tasaista 1,9 prosentin luokkaa.
EU:n talouskasvun uhkana kauppasota USA:n kanssa
5
142
Vastaukset
- semmosta
EU:n talouskasvun uhkana on globalistinen lyhytnäköisyys. Aivan kuten pankkirosvo, sillä on rajansa, minkä verran sitä pätäkkää saa "tienattua".
- UnionFan
EU:n talouskasvu todistaa onnistuneesta talous- ja kauppapolitiikasta.
Osansa siinä on sekä EU:n yhteismarkkinoilla että jäsenmaiden toimilla.
Yhteistoiminta on valttia tässäkin.
Nyt EU on luomassa suhteita Kiinaan, kuten juuri päättynyt konferenssi Pekingissä todisti.
- Härskiluonne
Lamassa tulee omaisuuden uusjako, siinä vahvat voittaa, ja valta kasvaa. Nyt se tehdään tekoälyllä. Se hallitsee kaaoksen, tuloksenteko vain paranee, osattomien jokko vain kasvaa. Mitkä sillä on seuraukset?
- Taas-naurattaa
Kun ei ole lamaa meneillään, vaan nousukausi. Kaupan vapaus pienentää tuloeroja. sillä se lisää työpaikkoja.
Taas-naurattaa kirjoitti:
Kun ei ole lamaa meneillään, vaan nousukausi. Kaupan vapaus pienentää tuloeroja. sillä se lisää työpaikkoja.
Suomi on kyllä kulutustavaroissa maailman halvin maa !
Ruoka ja autot ja asuminen taas ei !
Mutta katsoppa shampoot, patterit, hammastahnat ja semmoiset köyhän
maan seven eleven tuotteet. Antiikki, taide, keräily ja ehkä perus s-market
vaate on aika halpaa ja ihan köyhän maan tasoja. Kamerat ja puhelimet ovat
maailman halvimpia ja yrittäminen ei sillä osastolla kannata ja varmaan lasten
lelut on myös maailman halvimpia.
Voitte olla 100 % varmoja jos ostatte täältä tarjouksesta, vaikka lenkkikengät,
niin ette löydä niitä oikein mistään halvemmalla, paitsi kiinan pirattikenkiä
kiinasta mutta nekin on aika hintavia suhteessa tarjous kenkään.
Kommunistisessa maassa palkka ja tulo menee elämiseen ja hengissä pysymiseen.
Paitsi jos olet poliittisen perheen tuttu ja voit myydä palveluksia vaikka
kunnalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512264Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖251058Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82972Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54883- 68873
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me126853Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10773Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22753