Brittipsykologit haluavat lakkauttaa diagnoosit

Haluaisin vielä lisätä nämä linkit (heh, paljon mielenkiintoisia linkkejä):

Näissä linkeissä puhutaan siitä, että YK:n erikoisraportissa, minkä on kirjoittanut psykiatri Dainius Puras, halutaan uudistaa mielenterveyshoitoa nykyisestä biologiaan vahvasti keskittyneestä paradigmasta, mihin on liittynyt paljon ongelmia ja ihmisten kaltoinkohtelua. Siinä halutaan painottaa sitä myös, että mielenterveys on vahvasti kytköksissä ihmisten elämänolosuhteisiin, niillä on konteksti ja mielenterveysongelmien alkulähde ovat juuri haitalliset elämänolosuhteet ja yhteiskunnan ongelmat. Liian vahvasti mielenterveyshoidossa keskitytään lääkityksiin ja sairaaloiden rakentamiseen, eikä nähdä näitä ongelmia.

Paradigmaa toivotaan muutettavan niin, että tarjottaisiin enemmän psykososiaalista tukea ensimmäisenä vaihtoehtona ja hoidossa työskenneltäisiin yhteistyössä palvelun käyttäjien ja hoitajien välillä, kunnioittaen monimuotoisuutta ja otettaisiin askelia lopettaakseen pakottavuuteen ja pakkoon keskittyneet hoitomallit.

Siinä kirjoitettiin myös, että kemiallisten epätasapainojen sisään, mielenterveyshoidossa pitäisi nähtävä asiat hieman laajemmin ja tiedostaa erilaiset valtaepäsuhdat ja korostaa oikeuksia. Sekä nähdä mielenterveys myös niin että sillä on sosiaalinen ulottuvuus. Joku voi suomentaa paremmin : )

https://thepsychologist.bps.org.uk/volume-30/september-2017/un-report-points-power-imbalances
https://www.ohchr.org/EN/NewsEvents/Pages/DisplayNews.aspx?NewsID=21689

Kiitos hyvistä linkeistä!

Kelan ym. etuuksien myöntämisessä pitäisi riittää työ- tai toimintakyvyn heikkenemisen aste. Diagnooseja ei varsinaisesti edes tarvita ainakaan nykymuodossaan. Britanniassa ehdotetaan kuvailevaa psykologista lausuntoa johon kuuluu selkokielinen yhteenveto. Tämä siis laaditaan yhteistyössä ja aidossa vuoropuhelussa asiakkaan kanssa.

" Lisäksi diagnoosimallia voitaisiin selittää vaikkapa siitä näkökulmasta, että voidaan tavallaan antaa ihmisille "oikeaa", oikeantyylistä hoitoa, kun tehdään oikea diagnoosi."

Niin. Sehän on se vallallaoleva selitys. Mutta tosiasia kuitenkin on, että monet psyyken hoidossa käytetyt keinot, sekä lääkehoidot että terapia, ovat loppujen lopuksi aika epäspesifejä. Samoja psyykenlääkkeitä käytetään monenlaisiin mielentiloihin, usein kokeillen peräkkäin aika lailla summamutikassa. (Seuraukset ovat mitä ovat...) Terapioista taas on moneen kertaan saatu isoissa, luotettavissa pitkittäistutkimuksissa se tulos, että terapian vaikuttavin tekijä on terapiasuhteen laatu, ei terapiasuuntaus.

Aina välillä tietysti joku lääkäri tai jopa terapeuttikin vannoo oman lääkkeensä tai menetelmänsä paremmuuden nimiin, mutta tutkimuskatsaukset, joissa tehdään laaja meta-analyysi suuresta joukosta tutkimuksia ja vedetään niiden tulokset yhteen, osoittavat aika suurta epäspesifisyyttä niin lääkehoidossa kuin terapioissakin.

Esimerkiksi minulle, joka käyn terapiassa ahdistuneisuuden vuoksi, on tarjottu sekä ahdistuneisuuteen että depression tarkoitettuja lääkkeitä. (En ole ottanut kuin muutamaa ahdistuslääkettä ja niitäkin satunnaisesti, sivuvaikutukset ylittävät hyödyn hyvin nopeasti. )

Terapiassa on todettu siis vaikuttavan ennen kaikkea terapiasuhteen eli IHMISSUHTEEN (tarkoitan alleviivata, en huutaa, valittavana valitettavasti vain isot kirjaimet) laatu. Toisaalta menetelmällä - esim. kognitiivinen vs. psykodynaaminen voi olla siinä mielessä merkitystä, miten ne vastaavat henkilöiden ajattelutapoja ja elämänkatsomuksia. Tällä ei sinänsä ole mitään tekemistä diagnoosin tai ongelman luonteen kanssa. Eli esimerkiksi ahdistunut tai masentunut henkilö voi olla sellainen tyyppi joka pitää enemmän vapaasta pohdinnasta (psykodynaaminen) kuin järkeilystä ja ajattelutapojen muutamiseen tähtäävistä viikottaisista harjoituksista (kognitiivinen. Ei kiitos minulle ainakaan!: ) Terapeutti taas valitsee koulutussuuntauksensa usein juuri samoin perustein. Eli miten hän hahmottaa maailmaa ja sen ongelmien ratkaisemista. Mikä sopii kullekin. Vähän niin kuin makuasia.

Jos terapiassa joko mentelmä tai henkilökemiat ova "vastakarvaan", ei siitä tule mitään. - Ja tätähän ei tavoiteta diagnoosilla.

Sitävastoin voisi kuvitella, että sellainen psykologinen formulointi tai lausunto jota Johnstone ja muut asiaa kehitelleet brittipsykologit opettavat, voisi olla keino tuoda esiin paitsi potilaan ongelmatilanteen eri puolet myös heidän tarvitsemansa hoidon laatu. Eli lausunnossa voisi hyvinkin kuvata sanallisesti potilaan hoitotarpeita, ja minkätyyppistä terapia hän toivoisi ja uskoisi olevan hänelle hyödyksi. - Diagnoosista ei voi tällaisia päätelmiä johtaa.

Vielä yksi lisäys: psykoterapiat ovat epäspesifisiä hoitoja senkin vuoksi, että käytännössä terapiasuuntaus ei ohjaa terapeutin toimintaa niin paljon kuin luullaan. Tästä on tutkimustuloksia (en jaksa nyt kaivaa linkkejä). Terapeutit tuntevat yleensä jonkin verran muitakin menetelmiä kuin omansa ja yhdistelevät niitä työssään luovasti, enemmän tai vähemmän . Ja tuovat tietysti mukaan muutakin, sellaista mikä kuuluu muuhun kuin siihen mikä tulee koulutuksesta, eli elämänkokemustaan, persoonaansa, vuorovaikutustyyliään ym. Samaa ainesta, mitä potilaskin monimutkaisena inhimillisenä olentona tuo kaikkeen muiden kanssa käymäänsä vuorovaikutukseen.

Tästäkin syystä on väärin olettaa (kuten psykiatriassa ilmeisesti aika usein) että diagnoosi olisi aina "avain" oikean hoidon määräämiseen. Ei ole.

ekstraaja kirjoitti:

Vielä yksi lisäys: psykoterapiat ovat epäspesifisiä hoitoja senkin vuoksi, että käytännössä terapiasuuntaus ei ohjaa terapeutin toimintaa niin paljon kuin luullaan. Tästä on tutkimustuloksia (en jaksa nyt kaivaa linkkejä). Terapeutit tuntevat yleensä jonkin verran muitakin menetelmiä kuin omansa ja yhdistelevät niitä työssään luovasti, enemmän tai vähemmän . Ja tuovat tietysti mukaan muutakin, sellaista mikä kuuluu muuhun kuin siihen mikä tulee koulutuksesta, eli elämänkokemustaan, persoonaansa, vuorovaikutustyyliään ym. Samaa ainesta, mitä potilaskin monimutkaisena inhimillisenä olentona tuo kaikkeen muiden kanssa käymäänsä vuorovaikutukseen.

Tästäkin syystä on väärin olettaa (kuten psykiatriassa ilmeisesti aika usein) että diagnoosi olisi aina "avain" oikean hoidon määräämiseen. Ei ole.

Lue lisää

Psykiatrian tieteellisyydestä ja diagnoosikriteereistä:
https://www.madinamerica.com/2018/01/the-scientism-of-psychiatry/
Lyhyesti sanottuna psykiatrialla ei ole validiteettiä eikä reliabiliteettiä kuten vertailukohteena olleella endokrinologialla (diabetes).

ekstraaja kirjoitti:

Vielä yksi lisäys: psykoterapiat ovat epäspesifisiä hoitoja senkin vuoksi, että käytännössä terapiasuuntaus ei ohjaa terapeutin toimintaa niin paljon kuin luullaan. Tästä on tutkimustuloksia (en jaksa nyt kaivaa linkkejä). Terapeutit tuntevat yleensä jonkin verran muitakin menetelmiä kuin omansa ja yhdistelevät niitä työssään luovasti, enemmän tai vähemmän . Ja tuovat tietysti mukaan muutakin, sellaista mikä kuuluu muuhun kuin siihen mikä tulee koulutuksesta, eli elämänkokemustaan, persoonaansa, vuorovaikutustyyliään ym. Samaa ainesta, mitä potilaskin monimutkaisena inhimillisenä olentona tuo kaikkeen muiden kanssa käymäänsä vuorovaikutukseen.

Tästäkin syystä on väärin olettaa (kuten psykiatriassa ilmeisesti aika usein) että diagnoosi olisi aina "avain" oikean hoidon määräämiseen. Ei ole.

Lue lisää

Yksi epätieteellisesti laadituista diagnooseista on lasten ja murrosikäisten masennus, ainoana tarkoituksena lääketehtaiden suosiminen, ei auttaminen (terapia tms.)
https://www.madinamerica.com/2018/08/the-scientism-of-childhood-and-adolescent-depression/

Hyvin sanoit. :)

Alla linkkejä Britannian psykologiliiton julkaisuihin psykooseista, skitsofreniasta ja bipolaarisuudesta. Julkaisut ovat kannanottoja, jotka on tarkoitettu oppaiksi ko. ongelmista kärsiville, heidän läheisilleen ja työntekijöille. Niihin on tiivistetty viimeisin tutkimustieto.

Julkaisut ovat englanniksi ja niissä on alussa selkeä yhteenveto. Ne ovat siis Britannian psykologiliiton virallisia kannanottoja, ja sellaisina aika vallankumouksellisia siihen nähden miten näistä mielen ongelmista psykiatrian ja jossain määrin psykologiankin piirissä yleisesti ajatellaan.

Britannian psykologien vaatimus on siis että diagnoosinimikkeistä ja sairausajattelusta pitäisi kokonaan luopua. Se tarkoittaa, että yhdenkään ihmisen papereihin ei tulisi enää minkäänlaista diagnoosinumeroa eikä "leimaa". He eivät siis vaadi vain sitä, että diagnoosin lisäksi kirjoitettaisiin psykiatrin tai psykologin lausunto, jossa on diagnoosileimaa pehmentäviä ja lieventäviä kuvauksia stressistä, joka "laukaisi" psyykkisen "sairauden" tai vaikeista kasvuoloista, jotka jotenkin ovat osasyinä "sairauteen". Psykologinen formulaatio, jota he ehdottavat on kokonaan toisentyyppinen ja diagnoosi korvataan siinä sanallisella yhteenvedolla potilaan tilanteesta, siihen johtaneista ympäristövaikutuksista ja hoidontarpeesta.

Psykologit ovat huolissaan, että heidän ehdottamaansa mallia tullaan ottamaan käyttöön väärinymmärrettynä ja vesitettynä. Sen todellinen luonne on hyvin radikaali, sanoo Lucy Johnstone, joka on ollut mallia keskeisesti kehittämässä ja kouluttaa työntekijöitä sen käyttöön. Tässä vielä uudelleen se linkki, jonka laiton jo tämän keskusteluketjun alkuun ja jossa asia tulee parhaiten esille:

http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/0022167817722230

Ihmisten ongelmat ovat elämän ongelmia, ja ongelmia on kaikilla, eniten niillä jotka ovat joutuneet kokemaan traumoja. Jos britannialaisten psykologien näkemystä ja toimintaohjeita noudatettaisiin olisi koko mielenterveyshoito toisenlaista. - Keroputaalla ilmeisesti ollaan aika pitkällä tässä. Käytännön soveltaminen on siis mahdollista ja suhteellisen helppoakin, kun asiat vaan sisäistetään työntekijöiden keskuudessa. Siinä auttaa, kun pyritään vilpittömästi ajattelemaan asiakkaan parasta ja ollaan valmiita siirtymään pois totutuista ajattelumalleista ja mukavuusalueelta. Se on vaikeaa etenkin lääkäreille.

Meille asiakkaille (huom. en sano "potilaille") tästä kaikesta tulee roima annos ihmisarvoa lisää.

Tässä siis ne Britannian psykologiliiton artikkelit, joissa kerrotaan liiton kanta eräisiin vakaviin mielenterveyden ongelmiin. Jos ne lukee tarkkaan, huomaa kuinka erilainen suhtautumistapa niissä on kuin se jota nykyinen mt-hoitojärjestelmä käyttää.

Psykooseista ja skitsofreniasta:
https://www1.bps.org.uk/system/files/Public files/rep03_understanding_psychosis.pdf

Bipolaarisuudesta:
https://www1.bps.org.uk/system/files/Public files/cat-653.pdf

PS. Noiden linkkien kopiointi ei onnistunut kunnolla, loppuosa ei toimi. Saat ne toimimaan kopioimalla koko rivin ja liimaamalla sen otsikkokenttään.

Kaiken lisäksi nuo geenivirheet väitetään ilman geenitutkimusta, siis subjektiivisesti, jolloin ne eivät täytä tieteen vaatimuksia. Tiede perustuu aina objektiivisesti tutkittuun faktaan ja sillä on aina validiteetti ja reliabiliteetti toisin kuin psykiatrialla.

Wow...kuten olen koko ajan sanonut vika ei ole kaikki ihmisessä itsessään se on väärä oppi kuten olen täällä kovasti väittänyt, vaan juurikin myös ympäristövaikutukset vaikuttaa. En ole ollut aivan väärillä jäljillä laisinkaan...