Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ja EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker allekirjoittavat tänään massiivisen vapaakauppasopimuksen Japanin kanssa.
Sopimus muodostaa vapaakauppavyöhykkeen, joka koskee lähes kolmannesta maailman bruttokansantuotteesta, arvioi komission tiedottaja Margaritis Schinas.
– On Euroopan, Kiinan, Amerikan ja Venäjän yhteinen velvollisuus tuhoamisen sijaan parantaa maailmanlaajuista kaupankäyntiä. Kauppasotia ei tule aloittaa, sillä ne ovat usein historiamme aikana leimahtaneet aseellisiksi yhteenotoiksi. Voimme yhä estää konfliktit ja kaaoksen, Tusk sanoi maanantaina.
Kauppasopimus on näpäytys Yhdysvaltojen protektionistiselle kauppapolitiikalle ja merkki siitä, että EU haluaa vahvistaa liittolaissuhteitaan muiden vapaaseen kaupankäyntiin uskovien maiden kanssa.
Sopimuksen seurauksena muun muassa japanilaiset autot pääsevät aiempaa vapaammin Euroopan markkinoille, ja Japani madaltaa kynnystä EU:n maataloustuotteiden maahantuonnille. EU tahtoo päästä mukaan Japanin maailmanlaajuisestikin katsottuna rahakkaille markkinoille, kun taas Japani toivoo kauppasopimuksesta vetoapua omalle talouskasvulleen.
EU ja Japani aikovat myös liittyä yhteiseen rintamaan vastustamaan Yhdysvaltojen alumiini- ja terästulleja.
Japanin pääministerin Shinzo Aben piti allekirjoittaa sopimus Brysselissä viime viikolla, mutta hän perui matkansa rajujen tulvien tapettua yli 220 ihmistä Japanissa.
EU:n ja Japanin vapaakauppasopimus allekirjoitettu
16
245
Vastaukset
- Taas-naurattaa
Ei taida kuulua hurrauksia EU-vihaajilta?
Pankaapa älyn-jättämä laskemaan, montako biljardia lisää tämä EU:n kauppavaihtoon tekee. Nyt tuli toistasataa miljoonaa huom. rikasta ihmistä EU:n vapaakauppaan.
Huom. Tästä ei edes suomalainen marjan kerääjä voi uneksia jäävänsä pois!
Se oli poijat persuilut sitten persuiltu ja se oli poijat ihan just siinä !
Kävi niin kuin hölösaarelle vaaleissa, että sinne jäi kansa ja valtio ja rotu ja matu.
Se on poijat siinä ja taitaa olla myös Brittien kelkka myös jo jumissa ?
Se on poijat siinä ja se oli tasan tarkkaan siinä ja se oli just siinä.
Metsäteollisuus kiittää...- EiFixitille
Hieno homma. EU menee eteenpäin. Neuvottelut Australian, Uuden Seelannin ja Intian kanssa edistyvät myös. Intian diili koskee 1,7 miljardia ihmistä, joten pähkinöistä ei ole kyse siinäkään diilissä.
Tänään on ollut oikein oikein mukava päivä. Kuinka moni Persu ja väyrynen
katselee narua ja kuinka moni niistä ottaa niin kuin huikkaa tosissaan ?
Saattaa siinä lääkekaapin tapletit myös saada kyytiä ?
Niillä varmaan soi se ruotsalaisten narvan marssi ja talvisodan nauhotukset ?
Tähän se sitten loppu se persuilu ja väyrystely ja olisi se ollu aika kamalaa
jos siihen olisi se keskustapuoluekin kompuroinut väyrysen kanssa.
Oikein mukavata muistojuhlaa sinne persuihin.
17.6.2018 On todellakin syntynyt uusi maailma ja uudet toiveet ja uudet ajat.
Muistakaa tämä päivä ja tänään juuri tänään persuilu loppui. On ihan turha
enään persuilla, kun raha ratkaisee. Onneksi olkoo Eurooppa uudesta ajasta
Japanin kanssa ja mukaan voi tulla vielä Kiina.
Ne jotka ymmärtää mitä tänään tapahtui, niin ne voi sitä huikkaa ja muistojuhlaa
ryhtyä viettämään. Se on poijat just siinä ja tasan siinä koko persuilu.
Muista se, että suomi elää metsästä ja se on silloin juuri siinä tasan siinä ja ihan
justiinsa siinä, siinä se on koko persuilu.- älyäläjätä
Ainoa massiivinen kauppasopimuksessa oli aloittaja.
Menisit laihdutuskuurille! - älyäläjätä
Naurettava sopimus maan kanssa joka ensimmäisen Ration
tullessa markkinoille osti yhden Radion ja rupesi valmistamaan niitä.
Taitaa EU nauriit olla mätiä ennen kuin ehtivät Japaniin?
On siinä yksi lanta pää EU politrukki vetämässä pakan välistä?
HEHEHEHEHEH...........................................................................Oi Oi lapsi parkaa.- Taas-naurattaa
Varmaa on, ettei älyn-jättämä osaa ostaa omin neuvoin edes piimälitraa.
- älyäläjätä
Taas-naurattaa kirjoitti:
Varmaa on, ettei älyn-jättämä osaa ostaa omin neuvoin edes piimälitraa.
Sun sosiaali huolto rahasi ei riitä edes piimän ostoon
niin sulla ei ole edes sitä minun vaikeutta.
Olisit tehnyt työtä elämäsi aikana niin voisit
sinäkin ostaa piimää työeläkkeellä.
Poika parka, kun et edes tajua mistä on kysymys. Koko suomen metsän vienti
tulee olemaan aika kovaa. Suomesta viedään jo nyt 21 % viennistä Japaniin.
Tullit vähennetään 7 vuoden aikana ja se tarkoittaa varmasti rajua viennin lisäystä.
Jos omistat maata ja metsää, niin ole onnellinen, sillä taitaa tukkikiintokuutio nousta
yli 70 euron jo kuluvana vuonna. Euroopan unioni saa uusia jäseniä Serbiasta ja
Ukrainasta mm. ja ne rahoitetaan maatalous viennillä ja se nostaa taas euroopan
taloutta jokaisella toimialalla.
Se on sellainen sykli mitä tähän euroopan talouteen on tarvittu ja voin taata ja
alleviivata, että se on iso merkitys ja sillä on valtava merkitys maailman kaupassa.
Tämä on se asia mistä persut ei koskaan puhuneet, koska ne ei sitä koskaan käsittäneet.
Tämän minä takaan ja alleviivaan, että tämä on nyt poijat sykli ja takaan varmasti
uusia yrityksiä ja uusia tuotantolaitoksia monelle eri alalle. Takaan, että pörssi nousee
ja jos on rahaa, niin nyt kannattaa sijoittaa. Finnair avasi juuri uuden kylmäterminaalin
ja varmasti ajatteli juuri tätä.
Huomatkaa myös kaikki muut teknometallit ja raaka-aineviennit ym ym. Huh huh.- älyäläjätä
India sopimus 10 000 Maharatsjaa ajelee jo catillakeilla ja
1.7 miljardia ihmistä kaivavat roska tunkioita elääkseen.
Siinä sulle kauppaliitto sopimus.
Etelä korea,Japani ja Kiina ja japani huolehtivat australian
autojen ja teollisuus tuotteiten tarpeista.
Vehnäpelto saattaa olla 10 kilometriä pitkä ja muutaman
kilometrin leveä ja kun satoa korjataan niin saattaa olla
5 puinti leikkuria 5 kuorma auton kanssa samanaikaisesti
pellolla korjaamassa satoa.
Tavallinen lypsylehmä maavljely käsittää 800 lehmää.
Teurastus karjatiloja joissa on ulottuvuus 300 kilometriä.
Paljon kaivos alueita joita ei ole vielä otettu käyttöön.
Kaivokset avokaivoksia ja malmit rikkaita.
Pieniä ovat EU silakat joulukaloiksi.
Ihmettelen mitä Australia EU kauppasopimus voisi sisältää? - vapaakokauppako
Kiinan kanssa on jo vapaakauppasopimus.
Montako hyvää ja onnea se on tuonut suomalaiselle työntekijälle?
Reilu sopimus, toinen maksaa hiilidioksidipäästöistä ja toinen vähemmän miettii sitä.
Siten tuotanto siirtyy vähemmän päästömaksuja maksavaan maahan.
Täällä sitten kikytellään työntekijän palkkoja ja työehtoja huonommiksi.
Varmaan japanista tulee sitten elintarvikkeita myös.
Varmaan ne on "testattu" by Tepco? - älyäläjätä
To: Liittovaltio
Suomen kauppataso on negatiivnen.
Onko tämä maitsemasi 21% se negatiivinen osa jota viedään Japaniin? älyäläjätä
18.7.2018 13:47
UUSI
To: Liittovaltio
Suomen kauppataso on negatiivnen.
Onko tämä maitsemasi 21% se negatiivinen osa jota viedään Japaniin?
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Minä tiedän, että sinulle on naurettu monta kertaa näistä jutuista.
Puhuin Metsästä !
Poika parka, kun et edes tajua mistä on kysymys. Koko suomen metsän vienti
tulee olemaan aika kovaa. Suomesta viedään jo nyt 21 % viennistä Japaniin.
Tullit vähennetään 7 vuoden aikana ja se tarkoittaa varmasti rajua viennin lisäystä.
Jos omistat maata ja metsää, niin ole onnellinen, sillä taitaa tukkikiintokuutio nousta
yli 70 euron jo kuluvana vuonna. Euroopan unioni saa uusia jäseniä Serbiasta ja
Ukrainasta mm. ja ne rahoitetaan maatalous viennillä ja se nostaa taas euroopan
taloutta jokaisella toimialalla.
Se on sellainen sykli mitä tähän euroopan talouteen on tarvittu ja voin taata ja
alleviivata, että se on iso merkitys ja sillä on valtava merkitys maailman kaupassa.
Tämä on se asia mistä persut ei koskaan puhuneet, koska ne ei sitä koskaan käsittäneet.
Tämän minä takaan ja alleviivaan, että tämä on nyt poijat sykli ja takaan varmasti
uusia yrityksiä ja uusia tuotantolaitoksia monelle eri alalle. Takaan, että pörssi nousee
ja jos on rahaa, niin nyt kannattaa sijoittaa. Finnair avasi juuri uuden kylmäterminaalin
ja varmasti ajatteli juuri tätä.
Huomatkaa myös kaikki muut teknometallit ja raaka-aineviennit ym ym. Huh huh.
Jos minä olisin Persujen majassa, niin minä alkaisin kyllä jo kasaamaan tuoleja ja
laittamaan niitä huutokauppa tai kierrätys spoteiksi. Ei oikein ole enään mahdollista
persuilla eikä väyrystellä ja kyllä se kaikki loppu niin kuin tuohon eiliseen. Se niin kuin
simahti ja se oli niin kuin kaikki perusuilut ja väyrystelyt just ja tasan siinä. En minä
ainakaan näe enään mitään mahdollisuuksia ja sellaista eduskunta tai suomi pipoa
ei ole vaikka istusit äitisi kanssa ja vaikka olisi kuinka suomi pipo päässä ja jaloissa,
niin ei ole sellaista äijää joka pystyy enään irroittamaan suomen EU:sta ei vaan ole.
Se nyt on vain tosiasia ja tosi kuin vesi, että suomen talous elää metsästä ja raha
ratkaisee oli sitten vaikka halkiviiva siinä suomipipossa sun muuta, niin ei se nyt
vain voi mitenkään enään olla mahdollista. Kyllä nyt on tuolien läjäys ja on
ryhdyttävä miettimään vaikka sateenkari-poika puoluetta tilalle. En kyllä enään
nä mitään mahdollisuutta persuilla ja väyrystellä, kuin huvikseen korkeintaan ja
joku ketsi ohjelma ehkä ?
'- älyäläjätä
Olet eksynyt metsässä?
älyäläjätä
18.7.2018 14:58
UUSI
Olet eksynyt metsässä?
Suomen talous elää metsästä. Eli oletko kuullut, että suomi elää metsästä !
Niin se on silloin siinä ja persuilu ja väyrystely on väyrystelty.... Poijat persuista
pisti kirjeen Viipurista vapaakauppasopimuksen jälkeen ?
Kerätkää vain ne tuolit ja tehkää sillälailla läjiä ja myytte ne huutokaupalla ja
osan tavaroista voitte viedä kierrätykseen.... Se on poijat nyt oikeasti siinä.
Se on poijat nyt siinä ja se on tasan tarkkaan siinä .... Se on ohi se on oikeasti
ohi persuilut ja väyrystelyt. Raha ratkaisee sorry !" Ei löydy kuin Putin joka
voisi erottaa suomen EU:sta ja sekään ei taida onnistua eihän ?
SE ON POIJAT SIINÄ. SE OLI SIINÄ.
Viettäkää muistotilaisuus jos, ette kaikki eilen sitä vielä viettäneet.- älyäläjätä
Jo on Liittovaltiolla hermot pettänyt ja vatsa vetelällä?
Harhailee vielä siellä metsässä?
Ota risiiniöljyä niin vatsa vaivasi lähtevät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.32879651 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02340Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421107