Trump ja Juncker tapaavat

UnionFan

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker tapaa presidentti Donald Trumpin ensi viikolla Valkoisessa talossa.
Komission mukaan Juncker matkustaa Yhdysvaltoihin keskiviikkona.

Juncker ja Trump keskustelevat komission mukaan yhteistyöstä EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Aiheina ovat muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikka, terrorismin ehkäiseminen, energiaturvallisuus ja talouskasvu. Erityisesti heidän odotetaan keskustelevan transatlanttisista kauppasuhteista, jotka ovat heikentyneet Trumpin valinnan jälkeen.

Yhdysvallat ja EU ovat ajautuneet lähelle kauppasotaa sen jälkeen kun Trump päätti nostaa EU:sta tuodun alumiinin ja teräksen tulleja kesäkuun alussa. Muutamia viikkoja myöhemmin EU nosti vastatoimena tiettyjen amerikkalaistuotteiden tulleja samassa suhteessa.

Trump on uhannut myös autojen tullien korotuksilla.

20

286

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Junkkerinjuoppo

      Mahtaa olla turhauttavaa keskustella asioista henkilön kanssa joka ei päätä muusta kuin montako viinapaukkua vetäisee. Ei EU:lla ole yhteistä ulko ja turvallisuuspolitiikkaa joten mistä helvetistä se rapajuoppo Trumpin kanssa oikein keskustelee ? Alkoholia Trump ei tunnetusti juo joten siitäkään ei voi Junkkerinjuoppo jutella.

      • Lykkäät-pötyä

        Juncker on EU:n keskeisiä johtajia komission puheenjohtajana ja Eurooppa-neuvoston jäsenenä.
        Hänellä on erittäin suuri kokemus ja tietämys EU:n asioista. Takana on tuore kauppasopimus Japanin kanssa.
        Juncker siis keskustelee kauppapolitiikasta.

        EU:lla on oma ulko- ja turvallisuuspolitiikka.Ne ovat lähinnä Tuskin ja Federica Mogherinin alaa.

        EU-vihaajilla on suuri halu todistaa tietämättömyytensä.
        Se onkin ainoa ala, millä he onnistuvat.


    • ÄläTapaNauruun

      Ei ole EU:lla yhteistä ulko ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomi ei esimerkiksi ole luovuttanut Tuskille ja juopolle oikeutta neuvotella ulkopoliittisista tavoitteistaan. Paras esimerkki on että osa EU valtioista kuuluu Natoon ja osa ei. Kauppapolitiikastakaan nämä Tuska ja juoppojunkkeri eivät päätä mitää sillä Saksa käy Venäjän kanssa kaasukauppaa 110 lasissa kun Suomi kärvistelee kauppasaartojuustojensa kanssa.

      • Olet-aivokuollut

        Suomi on jäsenmaana liittynyt EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.Se oli yksi syy jäsenhakemukseen.

        Se ei edellytä Naton jäsenyyttä, vaikka asiallisesti turvaudutaan Naton sotavoimiin.

        EU:n johto päättää yhteisesdtä kauppapolitikasta. Sen puitteissa toimivat jäsenmaat ja niiden yritykset, koska EU on vapaakauppa-alue.

        Krimin valtauksen rajoitukset Venäjälle ovat määränneet USA ja EU.
        Suomea kiusaavat Venäjän vastarajoitukset.

        Olet harvinaisen tyhmä EU-vihaajaksikin. Se vaatii ponnisteluja.
        Onneksi olkoon.


    • ÄläTapaNauruun
      18.7.2018 11:28

      UUSI
      Ei ole EU:lla yhteistä ulko ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomi ei esimerkiksi ole luovuttanut Tuskille ja juopolle oikeutta neuvotella ulkopoliittisista tavoitteistaan. Paras esimerkki on että osa EU valtioista kuuluu Natoon ja osa ei. Kauppapolitiikastakaan nämä Tuska ja juoppojunkkeri eivät päätä mitää sillä Saksa käy Venäjän kanssa kaasukauppaa 110 lasissa kun Suomi kärvistelee kauppasaartojuustojensa kanssa.
      ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
      Etkö sinä vieläkään usko, että persuilut on persuiltu !
      EU solmi juuri eilen maailman suurimman vapaakauppasopimuksen Japanin kanssa.
      Etkö sä jo tajua vai et oikein millään tajua ? Persuilut ja väyrystelyt loppu siihen just.

      Turvallisuus politiikasta kait itsekin muistat, kun soini itsekin kehui EU:n kanssa
      tehtyjä sopimuksia. Saksan lentokone hankinnat antavat nyt suuntaan tulevalle
      eurooppalaiselle puolustusjärjestelmälle joka on jo päätösvaltainen.
      Federica Mogherini vastaa sinulle niihin kysymyksiin.

      Ei sinulla ole persuilulla ja väyrystelyillä tietä enään ulos niistä sinun jutuista.
      Suomi sai niin mahtavan paukun metsä ja maatalouteen eilen, että se on ihan
      sama oletko sä punanen vai mutu vai matu tai suomalainen tai suomi tai marks
      tai sateenkaari, että sellaisilla asioilla ei ole merkitystä, sillä raha ratkaisee.

      Minä ole herännyt tosi hyvin tänä aamuna ja ihmettelin, kuinka levollinen olin.
      Ei ole enään Persuiluja ja väyrystelyjä ja yritin plärätä, noita bensakanisteri
      poika ilmoituksia Aamu ja iltalehdestä. Te voitte nyt huutokaupata kamat
      niistä toimistoista tai viedä ne kierrätykseen, en todellakaan näe enään mitään
      syytä, miksi niitä kannattaisi enään säilyttää... Eihä teillä ole enään edes
      teoreettisia mahdollisuuksia persuilla ja väyrystellä.... Ehkä jos muutatte ohjelmaa
      ja ryhdytte vaikka sateenkaari-pojiksi ja kasvatatte tukan ja kampaatte sen
      omalla tyylillä vaikka sillai sivutukaksi ? Tukan kasvattaminen kestää noin
      vuoden ja sitten siihen voi tehdä jo jakauksia ja eri kampauksia.

    • Taas-naurattaa

      EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on kehitetty vähitellen vuosien kuluessa, ja sen ansiosta EU pystyy esiintymään ja toimimaan yhtenäisesti maailmanpolitiikassa. Yhdessä EU:n 28 jäsenmaalla on paljon enemmän painoarvoa kuin jos niistä kukin toteuttaisi omaa politiikkaansa.

      Vuonna 2009 voimaan tulleella Lissabonin sopimuksella vahvistettiin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja perustettiin

      EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan virka

      Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH).
      Rauha ja turvallisuus

      U:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on

      säilyttää rauha ja lisätä kansainvälistä turvallisuutta
      edistää kansainvälistä yhteistyötä
      kehittää ja vahvistaa
      demokratiaa
      oikeusvaltioperiaatetta
      ihmisoikeuksia ja perusvapauksia.

      Ja googlesta löytyy jatkoa.

    • Lintunaamajyytalainen

      Absolutista tapaa rapajuopon. Toivottavasti Juncker hoitaa työnsä kaatokännissä ja roikkuu Trumin kravatissa niin saadaan huippuluokan komediaparodia nähtäväksi.

    • Taas-naurattaa

      tuo EU-vihaajien höpinä.

      Juncker on rutinoitunut ammattilainen mukanaan Federica Mogherini, kauppakomissaarit ja liuta päteviä avustajia.

      Trump ei pysty ymmärtämään kansainvälisen yhteistoiminnan tärkeyttä, vaan puhelee omiaan.
      Ja peruu juttunsa seuraavana päivänä.

      Toivottavasti USA:n kauppa- ja valtiovarainministerit ovat täysijärkisiä.

      • Lisätään-vielä

        Listallahan on myös ulkopolitiikka. Mukana ovat myös USA:n ulko ja puolustusministerit.
        Tosin Trump ei juuri anna suunvuoroja alaisilleen.


      • tarkkanäköinen

        Hullukin saa olla, mutta ei tyhmä.


      • Taas-naurattaa

        Molempia on EU-vihaajissa.


    • seuraajaa_haetaan

      On se Junckerille vaikea paikka, jos Trumpin vastaanotolla ei tarjoilla alkoholia lainkaan.
      Seniili juoppo se on, onneksi siitä päästään pian.

      • Taas-naurattaa

        Juncker on erityisen pätevä, eikä Trumpista ole tiedollisesti vastusta.


    • Piiloon.viinat

      Viinat piiloon tai muuten Druncker juo kaiken mitä näkee ja saamme taas nähdä "iskias" perseilyä

    • tarkkanäköinen

      On varmasti junckerin kannalta miellyttävät neuvottelut edessä. Eu :ta kun kerrottin asettamiensa tullimaksujen kohdistetun tuotteisiin jotka tulevat osavaltioista, jotka ovat presidentti Trumpin kannatus alueita, onneaja ja menestystä juopolle, edessä on mielenkiintoiset ajat.

      • Taas-naurattaa

        EU vain vastaa Trumpin järjettömiin tulleihin. Vahingot ovat USA:lle suuremmat kuin EU:lle. Tosin kaikki kärsivät.


    • Mäksäkääef

      Hattu kourassa nyt mennään jenkkeihin ja tullaan maitojunalla kotiin. Trump laittaa juopon ojennukseen ja sanoo suorat sanat. Trumpille ei löydy tarpeeksi isopaalista neuvottelukumppania. Jenkkien mahdista kertoo Repolan sukellusvenetuotannon lopettaminen. Jenikt voivat kurittaa yksittäisi jäsenmaita siihen mallii että EU:n sössöpolitiikaa sukeltaa perähikiän pusikkoon.

      • Taas-naurattaa

        EU on USA:ta suurempi kauppamahti, joten mitään syytä ujosteluun ei ole.

        Repola oli aikanaan eri tapaus johtuen sukellusveneiden puolustukseen liityvästä tekniikasta.
        Sillä ei olemitään yhetyttä tämän päivän kauppapolitiikkaan.

        EU on kauppapolitiikassa erittäin yhtenäinen.

        EU-vihaajien valeet ovat muutenkin jälleen kerran erityisen avuttomia ja asiantuntemattomia.


      • tarkkanäköinen
        Taas-naurattaa kirjoitti:

        EU on USA:ta suurempi kauppamahti, joten mitään syytä ujosteluun ei ole.

        Repola oli aikanaan eri tapaus johtuen sukellusveneiden puolustukseen liityvästä tekniikasta.
        Sillä ei olemitään yhetyttä tämän päivän kauppapolitiikkaan.

        EU on kauppapolitiikassa erittäin yhtenäinen.

        EU-vihaajien valeet ovat muutenkin jälleen kerran erityisen avuttomia ja asiantuntemattomia.

        Tulee mies räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta.


    • älyäläjätä

      Olen asunut Hyvinkäällä joten oikein sanottu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      83
      998
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      922
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe