Trump ja Putin sopivat yhteisliittymästä?

Uutisen mukaan perustetaan uusi valtio, jonka nimeksi on valikoitunut Venusa.
Molempien maiden asevoimat yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi ja tätä uutta valtiota johtavat päämiehet yhdessä.
Uuden presidentin nimeksi tulee Presidente Trumputin Ensimmäinen!

Nyt voidaan huomattavasti säästää ja supistaa asevoimien kuluja:
Enää ei tarvitse varustaa Armeijaa pitkää sotareissua varten, kun kummankin maan omat sotavoimat voivat käydä lähitaistelua tutussa ympäristössä, eikä ole tarvetta tunkeutua toisen maan rajojen yli:
Sodan tullessa Venäjä ryhtyy tuhotoimiin omassa maassaan ja myöskin Amerikassa tehdään samoin.

Ja suurin edistys tapahtuu ohjusvarustelussa.
Ei enää mitään uhkaavia pitkänmatkan täsmäohjuksia, sillä kohteet tulevat olemaan ihan lähituntumassa.
Eikä mahdollinen sotatilanne käy kansalaisille stressaavaksi, koska hyökkääjät puhuvat samaa kieltä ja mieluumminhan sitä ottaa luodin päähänsä omalta naapuriltaan kuin aivan ventovieraalta, eri kieltä puhuvalta ja väkisin maahaan tunkeutuneelta ihmiseltä.

Joten kohta hurrataan kaikki yhdessä ja huudetaan suureen ääneen hurmoksessa:
VIVA EL PRESIDENTE TRUMPUTIN 1!!!
190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juuri tätä tarkoitin. PuTrum salaliitto. Allekirjoitettu (näkymättömällä musteella) Helsingissä 16.7.2018 Sauli Niinistön todistaessa tapahtumaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelastussaapuu kirjoitti:

Uutisen mukaan perustetaan uusi valtio, jonka nimeksi on valikoitunut Venusa.
Molempien maiden asevoimat yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi ja tätä uutta valtiota johtavat päämiehet yhdessä.
Uuden presidentin nimeksi tulee Presidente Trumputin Ensimmäinen!

Nyt voidaan huomattavasti säästää ja supistaa asevoimien kuluja:
Enää ei tarvitse varustaa Armeijaa pitkää sotareissua varten, kun kummankin maan omat sotavoimat voivat käydä lähitaistelua tutussa ympäristössä, eikä ole tarvetta tunkeutua toisen maan rajojen yli:
Sodan tullessa Venäjä ryhtyy tuhotoimiin omassa maassaan ja myöskin Amerikassa tehdään samoin.

Ja suurin edistys tapahtuu ohjusvarustelussa.
Ei enää mitään uhkaavia pitkänmatkan täsmäohjuksia, sillä kohteet tulevat olemaan ihan lähituntumassa.
Eikä mahdollinen sotatilanne käy kansalaisille stressaavaksi, koska hyökkääjät puhuvat samaa kieltä ja mieluumminhan sitä ottaa luodin päähänsä omalta naapuriltaan kuin aivan ventovieraalta, eri kieltä puhuvalta ja väkisin maahaan tunkeutuneelta ihmiseltä.

Joten kohta hurrataan kaikki yhdessä ja huudetaan suureen ääneen hurmoksessa:
VIVA EL PRESIDENTE TRUMPUTIN 1!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu