Eipä ole loppunut

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/viljasadosta-povataan-2000-luvun-niukinta-ruissato-riittanee-vain-puoleen-kotimaisesta-kaytosta/799946/

Onko kukaan kulutajista huomannut, että kaupan hyllyiltä olisi katovuosina jotain puuttunut?
28299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tässä se nähdään, maataloustukia on maksettu suomessa 50 vuotta ja koko ajan on ollut syynä muka se, että saadaan elintarvikkeita kaikissa olosuhteissa.
Tämä ei tietenkään toimi. Jo pienetkin muutokset säätilassa aiheuttavat sen, etei kotimaisuutta enää voida taata. samaan aikaan kuitenkin tuotetaan ylituotantoa joillekkin viljalajeille ja erityisesti lihaa ja maitoa.
Kesantopellot ovat muka pelastus tähän poikkeukseen. Tämäkään ei toimi. Olen seurannut tuossa kuinka naapuri ajaa maahan mätänemään erinomaista kuivaheinän ja turerehun raaka-ainetta koska pelllot on kesannoitu. Toinen naapuri uudisti samaan aikaan ison osan tuorerehupelloistaan ja on menettämässä kokosadon. Tuo sato olisi voitu kevyesti korvata maahan niitetyllä sadolla, mutta kun se ei käy kepulaisessa tukiviidakossa, vaan sato on tuhottava viereisellä pellolla ja katokorvauksia maksettava sadon menetyksestä.
Toivottavasti seuraava hallitus lopettaa tämän mielettömyyden, jos tukia ei olisi olisi nuo maahan niitetyt rehut käytetty hyödyksi viereisellä tilalla.
Sitten maassa muka viljellään ruista, mutta olipa kesä millainen hyvänsä rukiin laatu on niin huono, ettei se kelpaa leipäviljaksi. Tämäkin olisi syytä muuttaa siten, että ellei laatu täytä vaatimuksia tukia ei makseta.

Äänestä
  • Ajatteko te vielä vanhainkodissa paskaa peltoon ?
    Nyt sikäli ajo paikallaan, se ei haise lainkaan, mitä nyt jos housuun vähän turahtaa.

    Missä laitoksessa olet ?

    Äänestä

  • Ei Suomi voi omin päin muuttaa EU:n tukiviidakon sääntöjä ja perusteita, on hallituksemme millainen tahansa.

    Äänestä

  • Jopa venäläiset ja ruotsalaiset ihmettelivät, että mikä tällaisessa pätsissä tai rännän ja hallan pieksämässä märkäpellossa kasvaa. Suomalainen tukijussi yritti ratkaista ongelmaa liikalannoituksella ja sekin läsähti kintulle.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei Suomi voi omin päin muuttaa EU:n tukiviidakon sääntöjä ja perusteita, on hallituksemme millainen tahansa.

    Vaikka vastustankin yritystukia niin maataloustuet ovat välttämätön paha. Niillä on myös eräänlainen yhteiskuntarauhaa ja -moraalia ylläpitävä vaikutus.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei Suomi voi omin päin muuttaa EU:n tukiviidakon sääntöjä ja perusteita, on hallituksemme millainen tahansa.

    Määrääkö EU Suomen kansallisista tuistakin?

    Äänestä

  • hirvittävämäärä kirjoitti:

    Määrääkö EU Suomen kansallisista tuistakin?

    Nythän oli kysymys siitä, millä ehdoilla kesanto hyväksytään tukikelpoiseksi kesannoksi eli EU-maiden yhteisistä määräyksistä. Ei niitä määräyksiä voi valtioiden sisäisillä päätöksillä kumota.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Nythän oli kysymys siitä, millä ehdoilla kesanto hyväksytään tukikelpoiseksi kesannoksi eli EU-maiden yhteisistä määräyksistä. Ei niitä määräyksiä voi valtioiden sisäisillä päätöksillä kumota.

    Niinpä olikin. Mutta silti EU ei määrää Suomen kansallisista tuista, joita maksetaan ylettömän paljon Suomessa verrattuna muuhun EU-alueeseen.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Vaikka vastustankin yritystukia niin maataloustuet ovat välttämätön paha. Niillä on myös eräänlainen yhteiskuntarauhaa ja -moraalia ylläpitävä vaikutus.

    Johtuuko tämä kenties aivopesusta. Kokoomuslaiset porvarit myivät peppunsa DDR-Kepu vasemmistolle. Minä muistan miten kouluissa oli esimerkiksi ruokaympyröitä ja korostettiin maidon roolia osteoporoosin ehkäisyssä. Minulle on selvinnyt kekkoslovakialaisesta DDR-laitoksesta päästyäni, että maito päinvastoin lisää osteoporoosia.

    Äänestä

Hinnat nousee kun ei ole mitä myydä. Elintarvike teollisuudessa se on vanhastaan tuttu juttu.

Nyt kun on ollut kuivaa ja vesivoiman tuotanto on alhaista, niin panivat energia valtiaat pirulaiset huoltoseisakit ydinvoimaloille. Oli siitä etukäteen tiedotettu, mutta sähkökatkoja siitä seurasi silti. Sillä konstilla saavat energian hinnan nousuun ja rahaa tulee kuin "tuuli tois".

Äänestä
  • "Hinnat nousee kun ei ole mitä myydä"

    Ei kai kukaan eioosta mitään maksa?

    Sitäpaitsi kauppaketjut osaa kyllä ennakoida tilanteen, etteivät joudu myymään eioota. Josta ei mitään makseta.

    Onneksi nuo valtion varoin kustannetut katokorvaukset lopetettiin. Tilalle tuli satovahinkovakuutus, joka on vapaaehtoinen. Että sikäli on maajussin turha itkeä maahan kaatunutta maitoa, jos ei vakuutusta tajua ottaa.

    Äänestä

  • ulkomailtasaadaan kirjoitti:

    "Hinnat nousee kun ei ole mitä myydä"

    Katokorvaukset olikin rahastusautomaatti, jotajkäytettiin häikäilemättä hyväksi. Sato tai kato, kansa maksoi.

    Äänestä

  • mukayrittäjiä kirjoitti:

    Katokorvaukset olikin rahastusautomaatti, jotajkäytettiin häikäilemättä hyväksi. Sato tai kato, kansa maksoi.

    Ensin maksettiin tukea, että maajussi sai siemenen peltoon kalliiden apulantojen seassa. Sitten maksettiin korvausta, kun siemenestä ei tullut satoa. Ja maajussi lesotti, että köyhille ilmaista ruokaa tuotetaan..

    Ihmeellistä ilmaista, moneen kertaan jo etukäteen maksettua, mutta peltoon jäänyttä. Tai jos päätyy kauppaan, on liian kallista vähävaraisille. Osta siinä sitten ylihintaista kotimaista, muka ilmaista..

    Äänestä

  • ulkomailtasaadaan kirjoitti:

    "Hinnat nousee kun ei ole mitä myydä"

    Ei kai kukaan eioosta mitään maksa?

    Sitäpaitsi kauppaketjut osaa kyllä ennakoida tilanteen, etteivät joudu myymään eioota. Josta ei mitään makseta.

    Onneksi nuo valtion varoin kustannetut katokorvaukset lopetettiin. Tilalle tuli satovahinkovakuutus, joka on vapaaehtoinen. Että sikäli on maajussin turha itkeä maahan kaatunutta maitoa, jos ei vakuutusta tajua ottaa.

    veronmaksajat maksaa 2/3 vakuutuksen hinnasta, mutta ei edes 1/3 hinnalla haluta vakuutusta ja siihen on syynä jokavuotiset kepulois ministerin katastrofituet satoi tai paistoi.
    Tuleeko tänävuonna tuplat? Ensin kuivuudesta ja jos tulee sateita tuplat niistä.
    Miten ne tuolla parjatussa ruotsissa pärjää. kun siellä ei makseta kansallisia tukiaisia ja saavat tyytyä EU:sta saataviin korvauksiin, niinkuin alunperin piti olla suomessakin, nyt suomessa maksetaan enempi kansallisia tukia mitä saadaan EU:sta.

    Äänestä

  • ikuinenko kirjoitti:

    Tästä vuodesta tuleekin tukieinareille Jackpot!

    Ruotsia aina parjataan, mutta männävuosina Suomen puolustusvoimille hankittiin näkkileipä Ruotsista. Siinä esimerkki siitä, etttä suomalainen jäi kilpailutuksessa liian kalliina toiseksi.Ja ne koulujen puolalaiset perunat, joista Sirkka-Liisa Anttila raivostui, kun ei osteta kuntiin suomalaista perunaa. Olisihan kunnat ostaneet, jos olisi ollut varaa.

    Äänestä

  • v.anikka kirjoitti:

    Paljon muutakin puolustusvoimat hankkivat kilpailutuksen seurauksena Ruotsista, muun muassa jalkineita. Ehkä Ruotsin elintarviketyöläisillä ja suutareilla on pienemmät palkat tai sitten tuotanto on siellä muista syistä ajoittain tehokkaampaa.

    Perunoita ei ostettu Puolasta pitkään aikaan. Siinä kymmenen vuoden takaisessa oli kysymys kilpailutusmokasta, sillä kunnat eivät tulleet ajatelleeksi, että ulkomaiset tuottajat saattavat oikeasti tehdä tarjouksia perunan kaltaisesta bulkkitavarasta. Mutta tehty mikä tehty, halvemmasta tarjouksesta ei voinut kieltäytyä. Nykyään julkishallintoa on opastettu , miten tarjouspyyntö pitää laatia, jos ulkomaalaisilta ei haluta tarjouksia.

    Äänestä

  • ikuinenko kirjoitti:

    veronmaksajat maksaa 2/3 vakuutuksen hinnasta, mutta ei edes 1/3 hinnalla haluta vakuutusta ja siihen on syynä jokavuotiset kepulois ministerin katastrofituet satoi tai paistoi.
    Tuleeko tänävuonna tuplat? Ensin kuivuudesta ja jos tulee sateita tuplat niistä.
    Miten ne tuolla parjatussa ruotsissa pärjää. kun siellä ei makseta kansallisia tukiaisia ja saavat tyytyä EU:sta saataviin korvauksiin, niinkuin alunperin piti olla suomessakin, nyt suomessa maksetaan enempi kansallisia tukia mitä saadaan EU:sta.

    Sitä minä vain ihmettelen kauhiast, että miten poromiehet, landepaukut ja suurporvarit pärjäävät tapettuaan kaupunkilaisten ostovoiman. Kepulin, poromiehen ja porvarin mukaan riittää hyvin, että helsinkiläisellä, turkulaisella tai kotkalaisella nettomaksajalla on varaa kaksioon ja leipäpalaan. Kepuleilla saa olla jossakin Utsjoen perslävessä iso mökki lumikelkkoineen ja mönkijöineen.

    Äänestä

Eikä pelkät katokorvaukset. Maanviljelijöillä saattaa olla tosiaankin pula-aika. En kiistä.

Mutta keskusliikkeet tekevät nyt tiliä, kun kansalla on pakkomielle ostaa ruista hinalla millä tahansa. ;)

Ohra juodaan tietysti ylihintaisena kaljana, niinkuin aina ennekin. Se ei koskaan maksa liikaa.

Äänestä
  • Ai kuivuutta? Ei täällä kansa laihtumaan pääse, se on nähty!

    Happamuus on enemmänkin perSujen kansantauti, metabolian ohella tietty.

    Äänestä

  • >>>Ohra juodaan tietysti ylihintaisena kaljana, niinkuin aina ennekin. Se ei koskaan maksa liikaa. <<<

    Missä kaljassa käytetään suomalaista mallasohraa?

    Tuossa Suomen suosituimmassa ruisleivässäkin näemmä käytetään ulkomaista ruista, vaikka paketti on tehty niin kotimaisen oloiseksi, että ostaja varmasti kuvittelee ostavansa kotimaista. Minkä ostamisessa ei sinänsä olekaan mitään järkeä, jos parempaa ulkomaista saa halvemmalla.
    Ei kannata mennä mielikuvien muaan, joita mainosmaakarit meille luovat.

    Äänestä

"Suomessa varastot niukkoja, maailmalta ei vilja lopu

Kukaan ei kuitenkaan tule näkemään nälkää kotimaisen viljanpuutteen vuoksi.

Suomi siirtyi omavaraiseksi leipävehnässä vasta 2007–2008, eikä Mäki-Reinikan mukaan sen jälkeen vehnää ole Suomeen juuri tuotu. Nyt jää nähtäväksi, joudutaan vehnää tuomaan ensi talvena.

Mäki-Reinikka muistuttaa, että maailmasta ei lopu vehnä eikä ruis."

Siinä se taas nähdään, että suomalainen viljelijä puhuu palturia kehuessaan ruokkivansa Suomen. Ensimmäisenä tuollaiset palturin puhujat on hätää kärsimässä, jos tulee ongelmavuosia. Kuluttajalle kyllä leipää saadaan ilman viljelijöiden rehvasteluakin.

Äänestä
  • Noh eihän sitä tarvitse kuunnella kuin poromiesten, Kärnän tai Vesa Keskisen juttuja tajutakseen miten sekaisin ovat. Rannikko-Suomi onneksi vetää vielä porukkaa, vaikka jokainen sisäsiittoista muiden rahoittamaa kepuharmoniaa häiritsevä Lappajärveltä Pertunmaalle tuleva ei-suomalainen maahanmuuttaja on syväjokilaisille kauhistus. Varsinais-Suomenkin vauraus johtuu Turusta. Loimaalla Lännen Tractors työllistää noin neljänneksen työvoimasta eli huonosti olisi ilman turkulaisten verovaroista maksetuista maataloustuista. Kepulasta ei yleensä missään päin Suomea voi luuta sanoa kuin 'Elinkelvoton läävä'.

    Äänestä

"Onneksi nuo valtion varoin kustannetut katokorvaukset lopetettiin. Tilalle tuli satovahinkovakuutus, joka on vapaaehtoinen."

Niinhän sitä luulis, mutta jo viime syksynä tukia "muka" aiennettiin(maksettiin förskottia) 100 milj. ja taas tuli keväällä viime syksystä veronmaksajalle 25 milj. lasku. Sama peli tänä vuonna, nyt kuivuus syynä. Voi tuota YRITTÄJÄN RISKAABELIA ELÄMÄÄ.

Tosta sadasta miljoonasta jussi tulee koskaan tuskin kärsimään sentinkään menetystä tukiin ikinä, vaan se jää roikkumaan ylimääräsenä lahjana veronmaksajilta.

Äänestä
  • Viime vuoden sadosta jäänee edellisvuoden tapaiset normisadon 750 milj. kiloo viljaa VIEMÄTTÄ. Pitäähän se jotenkin korvata.

    Meillä paikallisessa lehessä itkettiin MTK:n suulla, että nykyinen tukitaso pitää säilyttää, koska sillä taataan huoltovarmuus kaikissa oloissa. Samassa kirjoituksessa paruttiin, että tänä vuonna ruokarukiin tuotanto jää PUOLEEN TARPEESTA. Noin ne tuet siis auttaa KAIKISSA OLOISSA.

    Äänestä

  • milloin.loppuu.valehtelu kirjoitti:

    Viime vuoden sadosta jäänee edellisvuoden tapaiset normisadon 750 milj. kiloo viljaa VIEMÄTTÄ. Pitäähän se jotenkin korvata.

    Meillä paikallisessa lehessä itkettiin MTK:n suulla, että nykyinen tukitaso pitää säilyttää, koska sillä taataan huoltovarmuus kaikissa oloissa. Samassa kirjoituksessa paruttiin, että tänä vuonna ruokarukiin tuotanto jää PUOLEEN TARPEESTA. Noin ne tuet siis auttaa KAIKISSA OLOISSA.

    Joskus se 'huoltovarmuus' tuntuu olevan lähinnä venäläistä roskaväkeä varten. Montako kertaa isännät ovat myyneet ylituotantoa eli sontaruokaansa siitä maksaneille. Venälåiset eivät siis Karjalan tasavallassa saa tukijussien halpoja maataloustuotteita? No hyvä!

    Äänestä

Maailmalta ei vilja lopu, eikä soija, eikä maissi.

Harmi vaan että amerikkalaiset ovat genitaali-manipuloineet nämä ennen ravinnoksi kelvanneet lajit.

Nykyään monet geeni-manipuloidut raaka-aineet ovat jopa myrkyllisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tukeaturhasta kirjoitti:

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/viljasadosta-povataan-2000-luvun-niukinta-ruissato-riittanee-vain-puoleen-kotimaisesta-kaytosta/799946/

Onko kukaan kulutajista huomannut, että kaupan hyllyiltä olisi katovuosina jotain puuttunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu