Onko täällä ketään, joka on (nimenomaan päästäkseen eroon jostakin henkilöstä tai tunteistaan tätä kohtaan) repäissyt itsensä irti entisistä kuvioista? Tarkoitan nyt esimerkiksi työpaikan vaihtoa, harrastusryhmän tai -paikan vaihtoa tms. Eli lähtöä mistä tahansa ympyröistä joissa tapasitte säännöllisesti? Onko se oikeasti toiminut, auttanut unohtamaan, jos näin olette toimineet?
Harkitsen parhaillaan tällaista ratkaisua, siksi kysyn kokemuksia. Ja tiedän toki, ettei muiden kokemukset kerro miten itselleni kävisi, ja päätös on vain omani...Mutta haluan kai vain vielä miettiä ennen kuin teen hätiköityjä ratkaisuja. Kaipaisin sitä ihmistä, mutta kaipaan häntä nytkin, vaikka näemmekin toisiamme.
Harkitsen parhaillaan tällaista ratkaisua, siksi kysyn kokemuksia. Ja tiedän toki, ettei muiden kokemukset kerro miten itselleni kävisi, ja päätös on vain omani...Mutta haluan kai vain vielä miettiä ennen kuin teen hätiköityjä ratkaisuja. Kaipaisin sitä ihmistä, mutta kaipaan häntä nytkin, vaikka näemmekin toisiamme.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mä muutin 300 kilometrin päähän, perustin perheen, hankin.työn.
Muutaman vuoden päästä kun kohdattiin, oli tilanne taas sama.
Mä olin muuttanut kaiken muun paitsi itseni - siis enpä ollut sitten ajatellut että terapia tulee halvemmaksi.
Oikein hyvä pointti, kiitos. Itse en halua kaupunkia vaihtaa, riittäisi jos lähtisin sieltä missä häntä näen. Ei olla koskaan muualla törmätty. Mutta noinhan se on, että munkin pitäisi käsitellä asia kunnolla pelkän pakenemisen sijaan.
Olen vaihtanut työpaikkaa. Tajusin itsekin myöhemmin että yksi lähtöni syistä oli henkilö (liikaa tunteita) siellä vaikka syitä oli muitakin. Auttoi itsellä, meni vähän aikaa kyllä.
On varmaan paljon tilanteesta kiinni, toimiiko tuo. Jos muitakin syitä on tosiaan painamassa vaakakupissa, sitä varmaan helpommin ottaakin sen askeleen ja lähtee, eikä kadu jälkikäteen. Uskon tuon, että aikaa se vie, mutta kun toinen ei enää ole siinä lähellä, ei tarvitse miettiä miten paljon enemmän haluaisi, tietäen ettei sitä koskaan voi saada.
Kannattaa aina huomioida tuollainenkin asia sitten jos ihminen ei pysty kävelemään lainkaan...
Veli sanoi tuossa hauskan jutun jossain perhetapaamisessamme: taas sinulla on joku Pablo Escobar tai Meksikon huumeparonin paita ja puku... vitsinä sanoi tietystikin.
En eroon ihmisestä, vain omista tuntemuksistani. Asuin vuosia muualla, jopa siellä missä pippuri kasvaa ja luulin etten enää... palailin takaisin. Näin hänet selkä minuun päin ja tunsin heti. Sepä siitä sitten ja unohtamisesta ja kaikesta. Jos lähtee ei kannata palata.
Minulla oli työhommissa eräs hauska juttu, kun pyysin titaanisia metalliteriä erääseen käyttöön, työnjohtaja sanoi ensin että: ei meillä ole mitään titaanisia metalliteriä.
Sitten se toi kuitenkin sellaisen uuden 5-paketin titaanikuorrutettuja metalliteriä jotta saatiin hommat jatkumaan...
jahah.
Auts, onpa turhauttavaa tuo kun näkee toisen, ja simsalabim taas ollaan samassa tilanteessa. En tiedä miten titaaniset terät toisen kirjoittajan kertomana liittyivät asiaan, mutta ei se mitään. :D
Olen minäkin vaihtanut työpaikkaa. Vitut auttanut mitään. Pahemmin vain rakastunut.
Hyvä esimerkki siitä miten kannattaa selvittää asiat.
Huhhuh, oletpa kauan kärvistellyt asian kanssa!
Asiaa auttaa kun suuntaa ajatuksena muualle. Lähtee uusiin harrastuksiin tai harrastuspiireihin, tapaa uusia ihmisiä, keskittyy itselle mieleisiin asioihin ja tapahtumiin. Lähtee pois omien mahdollisuuksiensa mukaan paikoista joissa häntä näkee ja etsii itselleen muita mielenkiintoisia asioita vaikka kauempaakin. Tutustuu uusiin ihmisiin ja elämän tarinoihin. Turha haikailu jää kuin huomaamatta pois. Aika parantaa, myöhemmin voi ajatellakin miksi roikkuikaan niissä tunteissa.
Hyvä juttu työpaikoissakin, erilaisissa eli voi komennella aina sitten uusia työnjohtajien mielinmäärin :D