Poliisi vahtimaan ryyppäämistä

Poliisimiehet pitäisi laittaa Snellmanin puiston ja Valkeisenlammen sisääntuloreiteille päivystämään ettei kukaan mene puistoihin istumaan kaljojen kanssa. Jos tällaista yritetään niin poliisi voi ottaa kaljat pois. Tämä olisi oikea malli toimia.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hienoa että oli lehteenkin saatu juttu tästä maleksimisongelmasta. Olen tällä palstalla useaan otteeseen todennut, että Kuopion suurin ongelma ovat häiriökäyttäytyjät yleisillä paikoilla, joissa ihmiset haluaisivat rauhassa lenkkeillä koirien tai lasten kanssa. Kuopion pahimmat ''räkälät'' sijaitsevat Sokoksen taustalla ja edustalla, Sankaripuistossa ja Amarillon nurkilla, näissä on ympärivuotista häiriköintiä havaittavissa. Kesäisin ongelmana ovat erityisesti Valkeisenlammen itäranta, Kuopionlahden aallonmurtaja, Snellmanin puisto ja Satamassa Albatrossin ympäristö. Viime vuosina myös Maljalahden pelipuiston ovat kaljoittelijat sankoin joukoin vallanneet käyttöönsä. Yhden häirikköryhmän muodostavat nykyään valitettavasti myös korkeakoulujen opiskelijat, jotka eivät tunnu opiskelusta välittävän vaan riehuvat jatkuvasti haalarit päällä lumihangessa ja mutavellissä, sotkien ja rikkoen paikkoja, mm. Snellamanin puiston suihkulähteen vuosi pari taaksepäin. Kannatan kovan kurin saattamista yleiseen käyttöön siten, että huonosta julkisesta käytöksestä annettaisiin kova sakkorangaistus ja jos toiminta jatkuu niin henkilö voitaisiin toimittaa tapauksesta riippuen joko mielenterveyshoitolaan, vankilaan tai työleirille.

Äänestä

Harmittavan aikaisin tänä vuonna. Vänärillä, Valkeisen rannalla, toripöydillä ja Satamassa on ollut tällä viikolla päivittäin kaljanjuojia. Sentään Snellmanin puisto säästyy nyt järjettömältä käytökseltä.

Äänestä

Lammen rannalla ajoi poliisipartio jonka pysäytin ja kysyin onko heillä tiedossa lammen rannalla viime vuosina rehottanut nuorten päihdeongelma. Sanoivat, että on tullut palautetta asiasta ja tänä vuonna he pitävät paikkaa erityisen tarkkaan silmällä. Hyvä että jotain edistystä on tapahtunut! Nuoriso kuriin vaan ja töihin joka ikinen.

Äänestä

Olen laittanut myös poliisille sähköpostia asiasta. On aika lopettaa kauniin ympäristön tuhoaminen ja turmeleminen vain siksi, että pennuilla ei ole mitään muuta viinankittauspaikkaa.

Äänestä

Taas on viime päivinä ollut kekkerit käynnissä, musiikki soi ja kalja roiskuu. Poliisia ei näy mailla halmeilla. Epäselvää on viettävätkö joutenoloaan opiskelijat vai huumeveikot.

Äänestä

Lämpimät kevätpäivät ovat koittaneet ja tutut porukat ovat löytäneet tiensä Valkeisen kaupunginpuoleisille rannoille. Musiikki soi, viina maistuu ja möly kuuluu Niiralaan saakka. Poliisi ilmoitti jopa paikallisuutisissa vahtivansa lammen ympärystä, mutta yhtään partiota en ole koirankusetusreissuilla nähnyt. Jos näen, niin mainitsen asiasta. Eivät ilmeisesti ole tietoisia, tai sitten heitä ei kiinnosta. Eihän tästä montaa vuotta ole kun tuollainen porukka oli kolkannut ikäihmisen ja vienyt häneltä omaisuuden.

Äänestä

No en tiiä mittään!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt.rymyyn kirjoitti:

Poliisimiehet pitäisi laittaa Snellmanin puiston ja Valkeisenlammen sisääntuloreiteille päivystämään ettei kukaan mene puistoihin istumaan kaljojen kanssa. Jos tällaista yritetään niin poliisi voi ottaa kaljat pois. Tämä olisi oikea malli toimia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu