Mistä hyvälle pientuotannolle hyvä myyjä ?

Alunperin meitä oli neljä työkaveria joiden "siitä hölmöstä työkaverista" tehtiin meidän pomo. Eihän siinä mennyt montaa päivää kun neljä kaveria perusti oman firman. Nyt reilun kymmenen vuoden jälkeen firma toimii kahden alkuperäisen osakkaan voimin, ja toimii aika hyvin.
Laajentumisen esteenä on myynnin puute, toimeentulo on koko ajan ollut vanhojen kontaktien ja hyvän ammattitaidon varassa.
Rahoitus on kunnossa, velkaa erittäin kohtuullisesti, hyvä ja toimiva liiketila kohtuullisella vuokralla Helsingissä.
Mikä voisi olla ongelma?
Ongelma on se, että kaksi teknisen alan ihmistä osaa kyllä tehdä oman työnsä. mutta kumpikaan ei osaa myydä.
Pitäisi löytää jostain joku suupaltti joka voidaan kouluttaa alan saloihin ja sitä kautta tarjoamaan palvelujamme graafisen alan yrityksiin.
Nyt lienee aika satsata myyntiin , tähän asti on vaan tehty töitä sitä mukaan kun niitä on tullut "viidakkorummun mukana"
Ikä-tai sukupuolirasisteja me ei olla.
6145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Markkinointi on paljon muuta kuin suupaltti "pölynilmurikauppias". Tärkeintä on saada firmanne tunnettavuutta parannettua ja sitä kautta luotua sille kumnon "brändi", jolloin tilauksia tulee ilman lipevää myyjääkin.

Äänestä

"Pitäisi+löytää+jostain+joku+suupaltti+joka+voidaan+kouluttaa+alan+saloihin+ja+sitä+kautta+tarjoamaan+palvelujamme+graafisen+alan+yrityksiin."Mikähän+idea+teillä+on+kumppanuussuhteen+muodosta?+Minun+mielestäni+teidän+pitäisi+palkata+normaaliin+työsuhteeseen+henkilö,+joka+alkaa+kontaktoida+asiakaskuntaa+ja+hankkii+tilauksia.+Mutta+4+hengen+firmallenne+saattaa+olla+liian+suuri+taloudellinen+kynnys+palkata+sitä+viidettä.Melkein+arvaan+että+ajatuksissanne+on+jokin+jotakin+itsenäinen+edustaja,+joka+kiertäisi+Suomea+ja+kaupittelisi+teidän+palveluanne,+joka+on+jotakin+graafiselle+toimialalle+myytävää+sälää.+Myyjä+kiikuttaa+tilaukset+teille,+ja+saa+20...30%+provision+välistä.Ei+ne+yleensä+oikein+toimi+tuollaiset.++Te+ette+ole+ainoa+päämies+myyjälle,+juuri+teidän+tuotantonen+myynti+ei+ole+hänelle+must+juttu.+Tuollaisilla+itsenäisillä+agenttimyyjillä+on+liuta+edustuksia+salkussansa.+Niistä+myydään+sitä,+mitä+on+helponta+myydä,+menee+parhaiten+kaupaksi.+Teidän+tuotteenne+saattaa+jäädä+täysin+myymättä.+Myyjän+tai+myyntivoiman+etsiminen+on+ainakin+80%:lle+PK-firmoista+se+kynnyskysymys.+Siinä+mielessä+kysymys+on+ihan+oikea+ja+aiheellinen,+ja+sitä+asiaa+on+kyselty+täällä+aikaisemminkin.+Aikaan+saapia+kauppiaita+vain+on+vaikeata+löytää,+ja+vielä+vaikeampaa+pitää.

Äänestä

Kokeilkaa pitkäaikaistyöttömiä. Ovat hyviä ja sujuvia potaskanpuhujia, kun eivät töihin joudu mutta tuet saavat silti. Tuolla esityksellänne teillähän ei ole varaa ostaa ammattilaistason tuotemarkkinointia, koska brändääminen vaatii koko tiimin onnistuakseen. Ja ilman brändiä saatte jatkossakin tilauksenne viidakkorummusta.

Äänestä
  • Ainakin kannattaa teidän omistajien neljään pekkaan käydä keskusteluja, että minkä suuruisen markkinoinnillisen panoksen kukin on valmis firman varannoista maksamaan seuraavan parin vuoden aikana.

    Jos on nihkeätä, ja osan mielestä kyse on "parin kolmen tonnin" panostuksesta, niin eihän sellaisella oikein mitään aikaan saa. Silloin sitten vaan jatkatte nykymallilla eteenpäin.

    Panostus ja kustannus on paremminkin luokkaa 2.000 €/kk ja kestoaika vähintään 1...2 vuotta.

    Silloin siinä voi joku alkaa jo laskeskelemaan, että ottaisiko jonkin osin tuetun henkilän itselleen myyjäksi. Naispuolinen myyjä voi olla hyväkin valinta, jos niin pitkälle saakka päästään.

    Äänestä

  • 2 tonnia kuussa markkinointiin? Onpas ammattilaisen esitys. Osakeyhtiö ottaa yhteyttä johonkin mediatoimistoon ja tekee heidän kanssaan sopimuksen. Miksi mediatoimisto? Siksi, että mediatoimistot omistavat markkinointitoimistot, joten tulee halvemmaksi tehdä se sopimus suoraan mediatoimiston kanssa. Kaikki kulut liittyen tähän sopimukseen mediatoimiston kanssa ovat markkinointikuluina kokonaan verovähennettävissä. Mutta jos yhtiö ei kelpaa mediatoimistolle, kertoo se suoraan sen, ettei yhtiöllä ole varaa myöskään brändiin. Köyhät on kirkonrottia.

    Äänestä

  • >> 2 tonnia kuussa markkinointiin? Onpas ammattilaisen esitys

    Kerro sinä oma ehdotuksesi miten alkuperäisen kysyjän kannattaisi asiassaan edetä. Samanlainen markkinoinnillinen ongelma on kymmenillä tuhansillä pikkuyrityksillä Suomessa.

    Sinulla lienee jotakin pohdittua ja painavaa sanottavaa, että miten tällaista asiaa voisi koettaa ratkaista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


töihin kirjoitti:

Alunperin meitä oli neljä työkaveria joiden "siitä hölmöstä työkaverista" tehtiin meidän pomo. Eihän siinä mennyt montaa päivää kun neljä kaveria perusti oman firman. Nyt reilun kymmenen vuoden jälkeen firma toimii kahden alkuperäisen osakkaan voimin, ja toimii aika hyvin.
Laajentumisen esteenä on myynnin puute, toimeentulo on koko ajan ollut vanhojen kontaktien ja hyvän ammattitaidon varassa.
Rahoitus on kunnossa, velkaa erittäin kohtuullisesti, hyvä ja toimiva liiketila kohtuullisella vuokralla Helsingissä.
Mikä voisi olla ongelma?
Ongelma on se, että kaksi teknisen alan ihmistä osaa kyllä tehdä oman työnsä. mutta kumpikaan ei osaa myydä.
Pitäisi löytää jostain joku suupaltti joka voidaan kouluttaa alan saloihin ja sitä kautta tarjoamaan palvelujamme graafisen alan yrityksiin.
Nyt lienee aika satsata myyntiin , tähän asti on vaan tehty töitä sitä mukaan kun niitä on tullut "viidakkorummun mukana"
Ikä-tai sukupuolirasisteja me ei olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu