Tarvitaanko kategorioita

Luonnossa ei ole kategorioita, mutta kieli on niitä täynnä. Jos kuvaamme luontoa kielen avulla, olemme välttämättä kuvanneet sitä kategorioiden avulla ja jakaneet sen sellaisiin palasiin, joita ei todellisuudessa ole. Ainoa kieli, jolla luontoa voidaan virheettömästi kuvata, on matematiikka. Todellinen luonto on jatkumo.

Todellisessa luonnossa ei ole muuta kuin alkeishiukkaset ja jo niissä olevat ominaisuudet. Kun tullaan "ylemmälle" tasolle (hiukkasmaailma > kemiallinen m. > fysikaalinen m. > biolologinen m. > evoluutiopsykloginen m. > sosiobiologinen m.), ei tule mitään lisää, vain monimutkaisuutta.

Selittämisen tulee tapahtua alemman maailman käsittein, eli lopulta hiukkasfysiikalla eli kvanttifysiikalla. Käytännössä tähän emme pääse, mutta pääsemme paljon pitemmälle, kuin yleensä uskotaan.

Käsitys, että "ylemmällä" tasolla olisi jokin lisätekijä, emergenssi tai vitaalivoima, vie selittämisen harhaan. Esimerkiksi sosiologi Émil Durkheim väitti, että sosiologisen tason ilmiöt pitäisi selittää sosiologisen tason ilmiöillä eikä alemmilla. Väärin. Noustaessa "ylemmälle" tasolle ei tule mitään uusia selittäviä tekijöita. Kaikki on loppujen lopuksi hiukkasfysiikkaa.

Koska emme kuitenkaan tunne maailmaa ja sen mekanismeja yksityiskohtaisesti, luomme kielessämme näennäiskategorian, esim. rakkaus, ja käytämme sitä ilmiöiden selityksenä. Tällainen kategoria ja tällainen selitys on vähintäänkin heikko, mutta parempaa ei ole toistaiseksi käytössä.