Onko Raamattua pornoa?

Ateisti-Atte

Tuossa alempana pohdittiin, onko Raamattu satukirja. Kun lähdetään sadun määritelmästä, että satu on yksinomaan viihdyttämiseen tarkoitettu tarina, jonka sekä sen kertoja että kuulija lähtökohtaisesti tietävät sepitetyksi, päädyin loppupäätelmään, että Raamattu ei täytä hyvän satukirjan kriteerejä - aivan liian moni ottaa Raamatun kertomuksia tositarinoina.

Saduille tyypillistä on siis niiden kuvitteellisuus, ja eräänlainen kaavamaisuus. Sadussa on harvoin suuria yllätyksiä, alku on tietynlainen, keskivaiheilla tapahtuu jonkinlainen jännittävä kliimaksi, ja lopulta seuraa arvattava ja tavallisesti aina onnellinen loppu.

Pornon voisi määritellä olevan satuja aikuisille. Jos seksi on aikuisten ihmisten seksuaalista kanssakäymistä - usein ilman hääppöistä glamouria - porno on satua, jossa juoni kulkee totutun kaavan mukaan ja henkilöhahmot ovat jopa harmittavan kliseisiä. Selvää on myös useimmalle katsojalle, että kyseessä ei ole realistien dokumentti, vaan alusta loppuun feikattu tuotos. Aina sama "onnellinen loppukin" tarjolla eikä juuri yllätyksiä luvassa. Selkeän epätodellisesta sisällöstä huolimatta yleisöä aikuisten saduille ei ole puuttunut.

Vaikka Wikipedian määritelmä pornolle samaistaakin sen pornogarfiaan, on porno-sanalla alettu kielenkäytössämme tarkoittaa myös yleistä juorulehdistön harrastamaa yksityiselämän tirkistelyä - "sosiaalipornoa".

Huomioitava on myös tämä puoli määritelmää: "Tarkoituksen näkökulmasta pornografia määritellään aineistoksi, jonka tarkoituksena on kiihottaa sen käyttäjiä. Vaikutuksen näkökulmasta pornografia määritellään aineistoksi, joka kiihottaa sen kuluttajaa."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pornografia


Voisimmeko sanoa, että myös kiihottamiseen tarkoitettu Raamattu on pornoa?

Seksuaalisen kiihottamisen mielessä Raamattu ei ole hääppöinen teos, mutta jotkut sen kirjat kyllä sisältävät aineistoa, jotka ovat ihmisten yksityiselämän tirkistelyä. Kiihottamista vihaan ja väkivaltaan yms. voimakkaisiin tunteisiin tämä kirjakokoelma sisältää tunnetusti paljonkin.

13

317

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valtava.vaikutus

      Kun Raamatulla lyö toista päähän, se on äsämmää. Jos ei muu ala seisoa, niin ainaski järki.

    • Tosiuskovaisen Raamattu on. koita: ”Löllöinen, pyöreä ja siinä oli sellaista kuviomaista päällä”
      Luojan kiitos, se ei ole kermaa mutta voi perkele se on sp....

    • 12_____13

      Raamattu ei ole satukirja, vaan historiankirja, lakikirja ja kirja siitä mitä tulee tapahtumaan.

      • sairasjahve

        Kohta missä lootin tyttäret ratsastivat isänsä kyrvän päällä oli huvittava :) ... Jahve se pilven päällä kyttäsi ja vahti mikä on tyttärillä panemisen tahti :)


      • suolaa.suolaa.suolaa
        sairasjahve kirjoitti:

        Kohta missä lootin tyttäret ratsastivat isänsä kyrvän päällä oli huvittava :) ... Jahve se pilven päällä kyttäsi ja vahti mikä on tyttärillä panemisen tahti :)

        Ei se mikään ihme, että Loot halusi viettää laatuaikaa tyttäriensä kanssa, koska oma vaimo oli pelkkä suolapatsas. Kuka sellaisen kanssa sekstailee :O


      • Raamatun sadomasokistinen porno on ilmeistä.

        Sinun tulee rakastaa ja pelätä epäjumalaasi helvetin tulimerirangaistuksen uhan alla.

        Jos tuosta ei uskonharhoissaan rypevä saa seisokkia, niin siihen ei auta edes potenssilääke.


      • AutiomaanYöt
        sairasjahve kirjoitti:

        Kohta missä lootin tyttäret ratsastivat isänsä kyrvän päällä oli huvittava :) ... Jahve se pilven päällä kyttäsi ja vahti mikä on tyttärillä panemisen tahti :)

        Eroottinen sarjakuvaversio Raamatusta voisi olla aika myyvä...

        Varsinkin alkupuolen pitkät sukuluettelot kertovat jatkuvasta hässimisestä, jota voisi kuvailla yksityiskohtaisemmin.


      • hei.sukurutsaa.hei
        AutiomaanYöt kirjoitti:

        Eroottinen sarjakuvaversio Raamatusta voisi olla aika myyvä...

        Varsinkin alkupuolen pitkät sukuluettelot kertovat jatkuvasta hässimisestä, jota voisi kuvailla yksityiskohtaisemmin.

        Etenkin kiinnostaa Aatamin ja Eevan lisääntymiskiihkeys. Raamatun mukaan he saivat kaksi poikaa, mutta sitten Raamattu kirjoittaa: "Kain yhtyi vaimoonsa..." Mistä hemmetistä se vaimo putkahti. Kävikö Aatami tai sitten Eeva vieraissa huorimassa ja siitä syntyi tyttö? Ai niin, mutta eihän silloin ollut ketään, jonka luona olisi voinut käydä huorimassa. Kainin vaimon täytyy olla näin ollen hänen siskonsa. Melkoista sukurutsaa.


      • hei.sukurutsaa.hei kirjoitti:

        Etenkin kiinnostaa Aatamin ja Eevan lisääntymiskiihkeys. Raamatun mukaan he saivat kaksi poikaa, mutta sitten Raamattu kirjoittaa: "Kain yhtyi vaimoonsa..." Mistä hemmetistä se vaimo putkahti. Kävikö Aatami tai sitten Eeva vieraissa huorimassa ja siitä syntyi tyttö? Ai niin, mutta eihän silloin ollut ketään, jonka luona olisi voinut käydä huorimassa. Kainin vaimon täytyy olla näin ollen hänen siskonsa. Melkoista sukurutsaa.

        ”Mistä hemmetistä se vaimo putkahti?”

        Ehkä Aatami veti naisen sängyn alta Kainille vaimoksi, kun hän huomasi pojan viettävän luonnottoman pitkiä aikoja eläinten kanssa iltahämärissä.

        Tappoiko Kain Abelin siksi, että Abel uhrasi Kainin seksilelun Jahvelle! Kain oli suunnitellut pitkää loppuelämää (noin 800 vuotta) tuon karitsan kanssa. Suru menetetystä onnesta sai Kainin kiihkoissaan tappamaan.


      • hei.sukurutsaa.hei
        marathustra kirjoitti:

        ”Mistä hemmetistä se vaimo putkahti?”

        Ehkä Aatami veti naisen sängyn alta Kainille vaimoksi, kun hän huomasi pojan viettävän luonnottoman pitkiä aikoja eläinten kanssa iltahämärissä.

        Tappoiko Kain Abelin siksi, että Abel uhrasi Kainin seksilelun Jahvelle! Kain oli suunnitellut pitkää loppuelämää (noin 800 vuotta) tuon karitsan kanssa. Suru menetetystä onnesta sai Kainin kiihkoissaan tappamaan.

        Totta mooses, kyllä. Tai ehkä Aatamilla oli kylkiluita enemmän kuin 24 ja niistä ylimääräisistä Jumala urakoi naisia enemmänkin kuin Eevan. Hassua muuten, jos Eeva on loihdittu Aatamin kylkiluusta, silloinhan Aatami tavallaan nai itseään. Ehkä Kainillekin tehtiin hänen omasta kylkiluustaan muija. Raamattu ei vaan kerro sitä, koska tiedottaja Moosesta ei päästetty joka paikkaan.

        Saattaa toki olla niinkin, että Kain meni joka päivä lammasaitaukselle ja kysyi: "Kuka antaa mulle?" Ja jokainen lammas vastasi: "Mää!"


      • No historiankirjana se on erinomaisen puolueellinen ja satuileva, lakikirjana vanhentunut, profetiakirjana epäonnistunut.


    • Raamattu on maailman viisain kirja, koska se on Jumalan sanaa. Se ei sisällä satuja eikä pornoa, vaan kertoo totuuden niistä asioista, jotka ihmisen on hyvä tietää itsestään, jumalasta ja ympäröivästä maailmasta. Siksi ateistit pelkäävät ja vihaavat Raamattua.

      Raamatussa on yliluonnollinen Jumalan voima, joka on muuttanut miljoonien ihmisten elämän positiivisella tavalla.

      Koska Raamattu edustaa absoluuttista totuutta niistä asioista, joista se kertoo, kaikki tieteelliset tutkimustulokset ja johtopäätökset tulee tutkia Raamatulla.

      Raamattu on ainoa arvovaltainen totuuden määrittäjä. Siksi kaikki moraaliarvotkin on arvioitava Raamatun valossa.

      Raamattu antaa ainoan oikean vastauksen ihmiskunnan pahimpaan ongelmaan, jonka nimi on synti!
      Tuo oikea vastaus voidaan tiivistää nimeen Jeesus Kristus!

      • Mark.luuvitonen

        Mitä ainetta olet käyttänyt, että olet tullut aivokuolleeksi?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      49
      1155
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      805
    3. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    4. 68
      722
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      678
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      575
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      530
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      490
    12. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      462
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      417
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      13
      410
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      33
      398
    19. Kaikki pilattu

      Paluuta normaaliin ei ole. Kiitos ja hyvästi.
      Ikävä
      30
      385
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      33
      381
    Aihe