Suomi on länsimaa 1200-luvulta alkaen!

Valkosoturi

Stallari: "Suomi ei ole länsimaa vaikka sitä täällä kovasti hoetaan. "

Suomi on länsimaa 800 vuotta, siitä alkaen, kun kristinuskoa alettiin tänne lännestä käsin levittää .

"Vai missä oikeassa länsimaassa on enää satoihin vuosiin kukaan voinut tappaa ihmisiä vapaasti mielihalunsa mukaan rangaistusta pelkäämättä. "

Länsimaissa on ollut verisiä sotia, vallankumouksia ja kapinoita kautta aikojen. Viimeisin Jugoslavian hajotessa 1980-luvulla

"Näin tehtiin Suomessa 100 v sitten."

Suomessa kukistettiin 1918 bolsevikkien tukema aseellinen kapina, jonka tarkoituksena oli tuhota länsimainen yhteiskuntamme.

"Jos asiaa olisi edes nyt käsitelty avoimesti ja tunnustettu tapahtunut rikos niin länsimaisuus olisi voitu palauttaa. "

Kapinallisten pääosa tuomittiin vankeusrangaistuksiin ja noin 61 000 punikkia armahdettiin pääosin jo 1918.

Sodan jälkeen siirryttiin Mannerheimin johdolla lopullisesti länsimaiden leiriin.

"Mutta ei edes sen vertaa porvaristo nöyrtynyt mitä tapahtui N-liitossa jo 1956 kun Stalinin rikokset tunnustettiin ja tuomittiin. "

Stalinin rikoksia ei ole tutkittu ja tuomittu kunnolla vieläkään. Stalinin sotia juhlitaan riemukkaasti.

"Pahempihan Suomi on kuin mitä oli N-liitto, tuonne Kiinan ja P-Korean kastiin kuluva mutta ei mitään asiaa länsimaiden joukkoon."

Länsimaat tunnustivat Suomen itsenäisyyden lopullisesti 1919 aikana. Olemme kuuluneet siitä lähtien länsimaisiin yhteisöihin mm. yksimielisesti hyväksyttynä Kansainliittoon jo 16.12. 1920.

NL:n hyökätessä 1939 kaikki länsimaat paitsi Saksa antoivat apuaan.

Stallareille Suomen kuuluminen länteen on aina yhtä katkera pala ja panee kirkumaan valeita.

28

329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seikka-saletti

      Suomen henkinen koti on läntisessä kulttuurissa.

      • Tottahan-tuo

        Siellä on myös poliitinen ja taloudellinen koti.

        Siis muiden kuin palstan stallarien mielestä.


    • Stallari-unohtaa

      mm. Espanjan sisällissodan ja USA:n intiaanisodat sekä mm. Jugpslavian sodanjälkeiset puhdistukset.

    • Suomi-liittyi-sotien

      jälkeen kansainvälisiin järjestöiin mm. Pohjoismaiden neuvostoon, YK:iin ja FinEftaan.

      Lopulta liityttiin EU:iin 1994 ja saman tien Naton rauhankumppaniksi.
      On aika erikoista väittää, ettei Suomi olisi länsimaa.

    • haaveet.todeksi

      Neuvostoliitossa meillä olisi paremmin

      • Mennään-sitten

        Neuvostoliittoon! Kerro osoite.


    • Ei tänne kyllä mitään apua saatu keneltäkään talvisodassa.

      • ei.ollut.Natoa

        Suomi sai koko läntisen maailman sympatian ja tuen ryssän hyökättyä demokraattiseen itsenäiseen Suomeen. Suurvaltapolitiikka esti hallitusten virallisen sotilaallisen tuen toimittamisen.


      • Lillep55

        Niin aina juu,mutta kyllä Suomen historiallinen koti löytyy itäisiltä mailta. Uralin juurelta ovat esi-isämme ja -äitimme matkaan lähteneet. -Eiks niin?


      • hyvä-Suomi
        Lillep55 kirjoitti:

        Niin aina juu,mutta kyllä Suomen historiallinen koti löytyy itäisiltä mailta. Uralin juurelta ovat esi-isämme ja -äitimme matkaan lähteneet. -Eiks niin?

        Suomalaisella geeniperinnöllä ei ole juuri mitään slaavilaista pohjaa, germaanisen geenistön osuus on sen sijaan moninkertainen slaaveihin verrattuna. Oma suomalais-uralilainen on hallitsevan voimakas. Historiallinen kotimme on Suomessa. Geeniperimämme suomalaisuus on säilynyt, meitä ei slaavit ole päässeet raiskaamaan.
        https://brilliantmaps.com/the-genetic-map-of-europe/


      • ei.ollut.Natoa kirjoitti:

        Suomi sai koko läntisen maailman sympatian ja tuen ryssän hyökättyä demokraattiseen itsenäiseen Suomeen. Suurvaltapolitiikka esti hallitusten virallisen sotilaallisen tuen toimittamisen.

        Sympatia varmaan auttoikin tosi paljon. Tappoi ainakin puolet Venäjä sotilaista.


      • Sympatian-lisäksi

        saimme paljon aineellista apua ja myös vapaahtoisia sotilaita. Siinä kunnostautui eirtyisesti Ruotsi, jonka mollaamiseen se lienee yksi syy.

        Tosin Saksa kielsi avun kauttakulun ja valtasi Norjassa joukon aselaivoja, joten paljolti apu saapui vasta kesällä -40.


      • Sympatian-lisäksi kirjoitti:

        saimme paljon aineellista apua ja myös vapaahtoisia sotilaita. Siinä kunnostautui eirtyisesti Ruotsi, jonka mollaamiseen se lienee yksi syy.

        Tosin Saksa kielsi avun kauttakulun ja valtasi Norjassa joukon aselaivoja, joten paljolti apu saapui vasta kesällä -40.

        "Sori että Neuvostoliitto hyökkäsi me autamme teitä siten että annamme kansalaisillemme mahdollisuuden auttaa teitä jos haluavat. Lisäksi tässä on kaksi kivääriä."

        "Hei kiitos nyt me varmaan voitetaan koko Neuvostoliitto."

        Hyvä että apu saapui kolme kuukautta talvisodan päätyttyä. Auttoi varmaan tosi paljon.


    • jmengele

      Kallonmuodot kertovat kaiken.

    • itämaantavat

      Suomi on itämaa, itäiset tavat ja itäinen militarismi, tuokin video voisi olla ihan yhtä hyvin suomesta varusmieskoulutuksesta, poliisiasemalta tai vankilan kellarikerroksesta.....
      https://www.youtube.com/watch?v=RTpSELs4DCc

      • Lykkäät-pötyä

        Suomessa ei missään organuisaatiossa harrasteta itäistä touhua.Niitä ihailevat vain p0alstan stallarit yritttäessään todistaa Suomen muuksi kuin länsimaaksi.
        Mutta eivät pysty.


    • Länsionfeikkiä

      Itää ollaan enemmän kuin länttä. Olemme samalla aikavyöhykkeelläkin mm. Turkin ja Israelin kanssa. Kielemmekin on itäinen.

      • onks.niil.häntää

        Typerämpää tuskin on kuultu! Aikavyöhyke siis määrittelee kuka on läntinen. Minun tietääkseni johtavin länsimaa on samalla aikavyöhykkeellä Venäjä-tunkion latinalaisten liittolaisten kanssa.


    • Valkosoturi

      "Suomalaisen kristinuskon keskeisin sanasto kuten kirkko, risti, pappi, Raamattu, pakana, ...yms. on itäistä perua joten se todistaa kristinuskon jo olleen täällä ennen Ruotsin tekemää valloitusta. Jo 800-luvulta alkaen Suomessa on selvää kristinuskon vaikutusta."

      Kirkko johtuu saksan sanasta Kirche, risti pohjautuu latinan sanaan christi, Raamattu on lainaus viron kielestä, pakana on mm.englannin sana pagan.
      Kaikkien juuret ovat hyvin kansainvälisiä,ei venäjästä.

      Kristinuskon ensi vaikutteet lienevät tulleet saksalaisten kauppiaiden mukana.

    • Valkosoturi

      "Länsi-Eurooppa on ollut edelläkävijä vain sotataitojen kehittämisessä ja toisten kansojen alistamisessa sekä niiden murhaamisessa. "

      Sotataitoja tarvittiin Euroopan puolustukseen ja myös keskinäisin sotiin. Niiden avulla laajennettiin länsimasita valtapiiriä

      "Pahinta lajia tappajia mitä on ollut olemassa, pahempaa kuin hunnit ja mongolit vaikka niistä paasataankin."

      Tuo on stallarinmielipide. Parhat tappajat löytyvät omasta viiteryhmästä.

      "Sitä on läntinen kulttuuri, tappamista ja väkivallan ihannointia."

      Lännessä ovat tieteet ja taiteet kehitetty suurimpaan kukoistukseen stallarienharmiksi.

      Ne ovat kunniassa myös Suomessa.
      Mikään ei stallaria harmita enempää.

    • ppuhdastaa

      Näinhän se on. Lintulan luostarin ämmistä esimerkiksi komia Etsivä Keskuspoliisi totesi, että 'Kansalaisuuden myöntäminen näille naisille ei ole missään tapauksessa suotavaa'. Ajatus idän uhkan kitkemisestä ja tarvittaessa ennaltaehkäisevästä iskusta idän uhkaa vastaan on läntistä ajattelua puhtaimmillaan.. roomassahan pitivät näiden Lintulan nunnaslaavien serkkuja sloveeneja alimpana saastana.

    • Stallarien-suuri-suru

      Suomi on länsimaa joka suhteessa.

      Uskonto, sivistys, yhteiskuntarakenne, demokratia, vapaa elinkeinoharjoitus jne.

      LIsäksi kuulumme läntisiin organisaatioihin,kuten EU:iin.

    • NäinOikeasti

      Ja Suomea pitää Euroopassa länsimaana kaikki muut paitsi meikäläiset Venäjän Tiltut!

    • hyvä-Suomi

      Taitaa tämä palstan "Suomi kuuluu itään" -kirjoittelija olla puhtaasti hupimielellä provosoimassa. Suomalainen kulttuuriyhteys länteen on paljon voimakkaampi kuin itään. Enkä halua silti mitenkään väheksyä idänsuhteita, toki niilläkin on ollut tärkeä merkityksensä.

    • Kovasti-näkyy

      ainakin Venäjän puolustusministeri sijoittavan Suomea länteen.

      Eikö stallarien kuuluisi totella isännän ääntä?

      • Mikä-mahtaa

        olla huttiloiden suurin haave Shoigun puheen jälkeen?
        Venäjän sotilaallinen paine Suomea kohtaan?
        Sehän työntäisi meidät Natoon?


      • Suomi-nyt-vain

        on länsimaa.
        Sille eivät stallalrit ja punikit mahda mitään.
        Sori siitä.


    • Suomi-lähti

      muiden länsimaiden rintamaan Ruotsin metsäpaloja sammuttamaan.

      Niitä olisi tarjolla Venäjälläkin.
      Sinne ei vain kutsuttu, koska olemme länsimaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      476
      1723
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1487
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1338
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1299
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      895
    6. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      856
    7. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      46
      777
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      736
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      722
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      701
    Aihe