Pielavesi, töllistelijöiden luvattu kylä..

kesävieras--

Miksi Pielavedellä tollotetaan vieraspaikkakuntalaista kuin suurintakin ihmettä? Lähes kaikki tuijottaa. Keiteleellä en esimerkiksi ole tällaista havainnut...

56

1643

    Vastaukset

    • Eino

      Siksi, että sieltä on lähteneet kaikki järjissään olevat. Jäljellä vain suu auki toljottajat.

      • pielavesj

        Kekkonen olisi saanut jäädä sinne.


    • seonnäin

      Pienillä paikkakunnilla odotetaan, että vieras aloittaisi ns. small talkin mutta turhaksihan se toive yleensä nykyaikana jää. Tuppisuutahan pidetään yhä vieläkin jotenkin erikoisena tyyppinä.
      Tämä ongelma koskee lähinnä suomea muualla aloitetaan välittömästi kommunikointi eikä kestetä hiljaisia hetkiä.

    • semmostajuu

      "small talk" ..heh.."tuota joo ilmoja on pitäny, voepi olle että kohta sattaa tahi ei tae paestaa aarinko"

      Sama se jokaisessa pienessä kylässä, ollaan uteliaita kuka tuo muukalainen on, ei sen sen pahempaa, ihan ovat vaarattomia lähes kaikki jotka tuijottaa joten voit liikkua kylällä tai ajaa kylän läpi ihan turvallisin mielin.

    • Näinminäteen

      Parhaiten välttyy tuolta ikävältä töllistelyltä kun ei poistu koskaan asunnostaan, ja pitää sielläkin pimennysverhot tiukasti kiinni.

    • Lyhyt_kysymys

      Miten Pielavesi siis poikkeaa suomalaisesta peruskunnasta?

      • Lyhyt_vastaus

        Nyt jo edesmennyt presidenttimme Urho Kaleva Kekkonen on syntynyt siellä, missään muussa peruskunnassa näin ei ole tiettävästi käynyt.


      • ihanminnevaan
        Lyhyt_vastaus kirjoitti:

        Nyt jo edesmennyt presidenttimme Urho Kaleva Kekkonen on syntynyt siellä, missään muussa peruskunnassa näin ei ole tiettävästi käynyt.

        Joo mutta Kekkonen oli fiksu ja häippäsi hyvin äkkiä Kajaaniin!


      • nyttäällä
        Lyhyt_vastaus kirjoitti:

        Nyt jo edesmennyt presidenttimme Urho Kaleva Kekkonen on syntynyt siellä, missään muussa peruskunnassa näin ei ole tiettävästi käynyt.

        Minäkin synnyin Pielavedellä ja en tiettävästi missään muussa kunnassa ja asuin Pielavedellä kauemmin kuin Kekkonen.


      • Ihminenerehtyy
        nyttäällä kirjoitti:

        Minäkin synnyin Pielavedellä ja en tiettävästi missään muussa kunnassa ja asuin Pielavedellä kauemmin kuin Kekkonen.

        , mutta suotakoon se sinulle anteeksi.


    • ehyiuw

      On se kumma kun huumoria sisältävä viesti poistetaan, onko moderaattori täysin huumoritajuton tampio!

    • Huolestunut

      Tällä palstalla on lupa vain kehua pielavetisiä. Mitään negatiivistahan ei saa kirjoittaa, ettei tämän kunnan aateliset loukkaannu. Kehittämis tms on varovasti esiteltävä näille aatelisille. Arvioin, että tämä viesti säilyy noin 5 minuuttia, kunnes poistetaan sääntöjen vastaisena. Eikö Keitele voisi ottaa Pielaveden kuntaa ja ryhtyä opettamaan heille tapoja ja yritysten, että talouden hoitoa.

      • oleparehellinen

        Olet selvästi täysin väärässä, kuten kaikki hyvin näkevät. Ei ole kyllä myöskään mikään pakko olla apokalyptisen negatiivinen.


    • Ihmetellään

      Kenet viranhaltijan ajattelette seuraavaksi savustaa Pielavedeltä?

      • ukkkkk

        Kekkosen.


    • NähtyONtämäkin

      Jos pielavetisten matkailu on pääasiassa ulottunut oman kunnan rajojen sisäpuolelle niin mitteepä tiällä voep muuta oottoo kun katteellisten töllistelyjä ja äetissä roikkuvia aekamiespoekija.

    • 648732

      Eikö se mene kaaliin että kukaan täällä kirjoittelija ei voi poistaa viestejä itse, kyllä se on ylläpito joka viestejä poistaa!!!

      • Haukku

        Minua todella varotettiin kun halusin kokeilla tätä keskustelu palstaa . että siellä on ihan "sairaita " . Nyt olen huomannut minkälaiset ihmiset kirjottelee ajan kuluksi (muita haukutaan se on heidän hupi.) Minä en todellakaan komentoida enää mitään. Jatkakaa iha samaan malliin ei Kiinosta minua tämmöset keskustelut. Minä pystyn keskustelemaan ihmisten kanssa kasvotusten enkä tarvitse mitään nimi merkkiä.


    • Kiuruvesi

      Kyllä tämän sivuston ylläpitäminen on aivan samanlaista naapuri kunnissakin.

    • anonyymi_ZaG

      Pielavesi on ehkä tällä hetkellä vähän turvallisempi paikkakunta asua kuin Kiuruvesi. Luetaampa uutisia.

    • anonyymi_vRY

      Voi luoja tätä sivustoa.

    • anonyymi_Eq7

      Vain näillä nimimerkeillä kirjoituksesi hyväksytään.ano

    • Sairaala-apulainen

      Mikä viesti on sääntöjen vastainen ja kuka sen määrittelee.

    • Sairaala-apulainen

      Mikähän viesti on niin sanotusti sääntöjä noudattava.

      • sitäodotellessa

        Ainakin pyydettäessä osaisin pois lähteä, enkä väkisin roikkuisi kenessäkään kiinni. Onneksi on helpotusta luvassa :)


    • Töllistelijä

      Sinistätietä Keitleeltä Kuopioon suoraan ohi Pielaveden.

    • fjhgf

      Tolloja töllätään. Käykääpä läpi muiden paikkakuntien viestejä niin huomaatte, että ihmisillä on tapana katsoa toisiaan. Aika oudolta tuntuisi, jos vaan seiniä tuijotettaisiin.

    • taloilmanikkunoita

      Miksi talossa on ikkunat? No ehkä siksi, että voisi ulos katsoa. Niin minä ainakin luulin, mutta naapuri luulee, että kyttään häntä. Tälläistä ei voi tapahtua muualla, kuin Pielavedellä, joten parempi pitää verhot kiinni.

    • Huokauss

      Täällä ei saa esittää kritiikkiä, ainakaan paikkakunnan eliitistä. Sananvapaus Pielavedellä tuntematon asia. Järkevät lähtee. Katsokaas tänä poistetaan kohta sääntöjen vastaisena :)

    • Juguuo

      Pielavesi, Suomen pärsläpi!

    • Tötötötöööö

      Kyllä Pielavesi on töllistelijöiden Mekka koska näin aktiivinen tämä viestiketju!

    • Mitähänasiaa

      Kyllä sitä saa katsoa kuka ja mikä se nurkilla luuhaa.

    • IAmARobot

      Olisi ollut kiva lukea - koko keskustelu !

      • Suentassuuu

        Sitä vaan lukemaan, aika yks totista tekstiä vaan suurin osa!


    • Anonyymi

      Tupakoitsijat on reilua sakkia kerros -ja rivitaloissa tuijottavat porukalla kaikkia sisälle menijöitä ja tulijoita istuessaan oven kupeella tulee selväksi asiat...

      • Anonyymi

        Varmaan ratkaisu asiaan olisi että tupakoitsiat pitäisivät silmiään kiini.


      • Anonyymi

        Onko erroo niissä jotka ite kiärii sätkäsä,tuijottaako ne yhtäpaljo.


      • Anonyymi

        Onko erroo tupakoehtijoessa,ovatko erlaesia ne jotka ite sätkäsä kiärii. Kirjotin tämän jo yhesti van heti poestivat.


    • Anonyymi

      Pielavedellä asuu todella mukavia läheisistään ja muistakin välittäviä ihmisiä.

    • Anonyymi

      Jos kerrostalon rappujen pielessä penkit ja tupakan vetäjät joutilaat siinä kyttäävät tulijat ja menijät mutta vielä räkyttävät ohi menijöille ikää sentään lähellä 70 vuotta.Onko tuijotus juoruaminen ja huutelu kohteliasta .

    Ketjusta on poistettu 635 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5081
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1731
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1616
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1497
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1433
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1137
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      192
      932
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      800
    Aihe