Reservinylennykset

Perustuvat kertausharjoituspäiviin yleensä ja kutsut harjoituksiin säkään, eli teltassa/ majoituspaikassa makoilusta saa sitten ylennyksen. Olin kertaamassa 1979 huhtikuussa makoilupaikka oli pajulahden urheiluopiston yläkerta ja Nastolan ympäristö, viestin harjoitukset kyseessä 14vrk
161320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Täällä muistellaan yleisesti noita hevosvetoisen tykistön aikoja eli 60-70-80 -luvun juttuja. Kekkosen aikoihin kertausharjoitukset olivat isoja ja kestivät pitkään. Nykyisin eli Moskovan Krimin miehityksen jälkeen ne on suunniteltu eri tavalla, ovat nopeita ja lyhyitä ja eri asioita harjoitellaan etukäteen suunnitellusti. Vielä joskus 2010 porukka saattoi joutua kertauksiin vain harjoittelemaan vartiointia. Ne ajat ovat ohi. Nyt harjoitukset ovat ehkä 4-5 pv eli harjoitellaan nopeaa kaluston jakoa ja nopeaa siirtymistä kohdealueelle sekä toimintaa eri tilanteissa siellä. Ei näissäkään harjoituksissa kaikkia tositilanteen asioita esim. siirtymisissä päästä kokeilemaan. Mutta harjoitukset on siis suunniteltu tiiviiksi ja samalla tutustuu kaluston uutuuksiin.

Tositilanteessahan ei mentäisi mihinkään varuskuntaan, vaan hypättäisiin pakettiautoon, jossa kamppeet kiskottaisiin vauhdissa päälle ja ase lipastettaisiin kovilla samalla kun lähettiupseeri kertoisi tilanteen. Kaupasta haettaisiin ehkäs pikapuurot ja suklaat mukaan ja sitten pimeänäkölaite silmille ja yöhön. Seurasvaksi oltaisiinkin jo tulenjohtopaikalla odottamassa vihollisen maahanlaskujoukon porukkaa riistakameran tai pimeänäködroonin kuvaan.

Äänestä
  • Perustamis keskukset perustetaan tositilanteessa.

    Äänestä

  • Suomessa suuri ongelma on että eletään informaatiopimennossa. Tieto jota kansalle tarjotaan valtamedian välityksellä on radikaalisti värittynyttä ja vääristeltyä. Tilanne Euroopassa on muuttunut radikaalisti viime vuosikymmenien aikana. Ei ole odotettavissa ison ja "pahan" Venäjän hyökkäystä. Sen sijaan on odotettavissa sisäinen konflikti, jos nykykehitys saa jatkua.

    Äänestä

Varmasti näin, ylennyksen saa helposti. Mutta mitäpä nyky-Suomessa tekee ylennyksillä tai armeijalla ylipäätään. Kun valtio, poliisi ja armeija ovat omaa kansaa vastaan.

Pitää vain toivoa että Venäjältä saisimme apua tähän onnettomaan tilanteeseen, jossa suomen kansa pyritään käytännössä tuhoamaan. Venäläiset vapaaehtoisjoukot turvaamaan suomen kansan tulevaisuus, ja alas Brysselin valta!

Äänestä
  • Komppaan.

    Äänestä

  • Nyt on jutut kopioitu SKDL:n vasemmistosiiven pikkujouluista vuodelta 1970. Vahinko vaan, että NL hajosi ja Suomi liittyi EEC:hen mitä kommunistit silloin vastustivat. Ja kun NL hajosi, armeijan koko pieneni 3 miljoonasta noin 750.000 ukkoon rajojen pituuden pysyessä lähes samana. Ei tuolla määrällä enää paljoakaan maita vapauteta. Tsekkoslovakian operaatiossa 1968 piti käyttää sakemanneja apuna, vaikka oltiin itäblockin sisällä.

    1Äänestä

  • Mitä tarkoittaa "ovat omaa kansaa vastaan"? Kyynelkaasua, vankileirejä ja kidutusta? Ei ole tällä puolella rajaa noita samoja "mukavuuksia" kuim sotahullussa itänaapurissa.

    1Äänestä

  • Rairairai kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa "ovat omaa kansaa vastaan"? Kyynelkaasua, vankileirejä ja kidutusta? Ei ole tällä puolella rajaa noita samoja "mukavuuksia" kuim sotahullussa itänaapurissa.

    Mamuttavat ja matuttavat kilpaa, varusmiehet joutuivat kantamaan heidän matkatavaroitaan jostain syystä niin kuin hotellin piccolot, ja poliiseja käskytetty katsomaan muualle kun pojat keppostelee..

    Äänestä

  • Nämä "matkatavaroitten kanniskelut" ja varusmiesten käyttö mökkitalkoissa ovat juuri noita kultaisen 1970-luvun muisteloita. V. 2015 alkaen meininki on erilainen. Ei sinne ole yhtään reserviläistä haettu kapiaisten laukkuja kanniskelemaan. Päinvastoin kantahenkilökunta on vahtinut, että väki saa sapuskaa ja pysyy kuivana.

    1Äänestä

  • Ylikessu72 kirjoitti:

    Nämä "matkatavaroitten kanniskelut" ja varusmiesten käyttö mökkitalkoissa ovat juuri noita kultaisen 1970-luvun muisteloita. V. 2015 alkaen meininki on erilainen. Ei sinne ole yhtään reserviläistä haettu kapiaisten laukkuja kanniskelemaan. Päinvastoin kantahenkilökunta on vahtinut, että väki saa sapuskaa ja pysyy kuivana.

    Ei kysymys mistään kapiaisten laukuista ollutkaan vaan pakolaisten laukuista mitkä tunkeutuivat ruotsista tänne

    Äänestä

Ja makoilusta saa vielä täyden palkan työnantajilta reserviläispäiväraha erotuksineen varusmiespäiväraha jotta saadaan verotontakin siihen mukaan. Monelle upseeriressulle onkin suurin Tähtihetki päästä ravintoloihin esittelemään arvomerkkejään paikallisille naisille, esim Nastolassa kävi juuri näin ja Nastolan ravintola tarjonnan vähäisyydestä johtuen menivät kapiaisten kera valtion autoilla Lahteen ryyppäämään ja elvistelemään.

Äänestä

Esim, kansanedustaja Salolainen ylennetty majuriksi saakka "istumalla" joko eduskunnassa tai valheellisesti kutsutuille maanpuolustuspäivillä josta karttuu täydellä palkalla ressupäiviä. Ei herra majuri telttaa nähnytkään ainakaan sisältä, eikä siellä nuppineulojen värejä kartalla eroittasikaan.

Äänestä

Keskitysleirit takas ja hyvin menee.

Äänestä

Suoritin varusmiespalveluksen. huh kaikille kouluttajilleni 80-81 pioneerina itä korialla.
Alkujaan hain Panssariprikaatiin Hämeenlinnaan ensisijaisesti PSt- koulutukseen, siellä oli siihen nähden uudet tilat verokkina korian ksarmeihin. se ei ollut huono koulutuspaikka, mutta se oli paska paikka. Mahdolliseen sen uudelleen koulutuspaikkana oleva moneen. siis keräilyerien leposija..
Koulutukseni suoritin esimiestini valvonnan alla ollen heidän herkku järjestelmän tuotos.Mutta
Aloitin res. seurassa asioita jotka johti aivan muuhun rea toimintaan.
kertausharjoituksissa tuli aiemmin vastaa näitä alikersantteja jota ei ollut motivoitunut tehtäväänsä ollenaan.. Harmi etää nämä paskat pilaa ja ei osaa tänä päivänä ottaa ja tai olla esimiehiä kentällä.
Tämä on koemus. ja Vastaus motiivaationne koulutuksissa kohdata res. kentällä ei kohtaa.. ei silloin kun olin. Eikä tällöin kun pojat on. reservi on syvältä ja jos siinä OTAN ja eu on mukana.....

Äänestä

Olin kertaamassa ja koko ajan kännissä, kivaa oli, vaikka mitään en muista....ylenin res.vääpeliksi.

Äänestä

Niin minäkin! Onhan se mukava laattaa kannella ja ansioita, ansioistahan se vanhalle myönnetään. Monet kivat ja kännit on pidetty!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kenraalimajuri kirjoitti:

Perustuvat kertausharjoituspäiviin yleensä ja kutsut harjoituksiin säkään, eli teltassa/ majoituspaikassa makoilusta saa sitten ylennyksen. Olin kertaamassa 1979 huhtikuussa makoilupaikka oli pajulahden urheiluopiston yläkerta ja Nastolan ympäristö, viestin harjoitukset kyseessä 14vrk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu