Lähinnä siis ihmettelen omaa välinpitämättömyyttäni. En välitä oikeastaan muista ihmisistä kuin avopuolisostani ja iäkkäästä äidistäni.
En sisarestani -jota en tunne oikeastaan lainkaan, en sukulaisistani -joita ei kiinnostanut vuosikymmeniin olla tekemisissä sairaan isäni takia, enkä oikeastaan enää edes ns. kavereistani jotka ovat kiinnostuneita ainoastaan pönkittämään omaa tai toistensa heiveröisiä egoja. En välitä mitä he minusta ovat mieltä, enkä ole enää lainkaan kiinnostunut heistä.
Olen jopa kiinnostuneempi naapurissa asuvien mukavan alkoholisti-papan ja puheliaan homon elämästä kuin kenestäkään edellä mainitsemastani.
Välillä kuitenkin koen asiasta syyllisyyttä ja mietin olisiko vuosien vakava masennus tehnyt minusta tunnekylmän. Mutta toisaalta näen välinpitämättömyydessä syy-seuraus-suhteen. Miksi tuhlaisin aikaani pinnallisiin ihmissuhteisiin. En tarvitse heitä mihinkään enkä ole oikeastaan koskaan tarvinnut.
En sisarestani -jota en tunne oikeastaan lainkaan, en sukulaisistani -joita ei kiinnostanut vuosikymmeniin olla tekemisissä sairaan isäni takia, enkä oikeastaan enää edes ns. kavereistani jotka ovat kiinnostuneita ainoastaan pönkittämään omaa tai toistensa heiveröisiä egoja. En välitä mitä he minusta ovat mieltä, enkä ole enää lainkaan kiinnostunut heistä.
Olen jopa kiinnostuneempi naapurissa asuvien mukavan alkoholisti-papan ja puheliaan homon elämästä kuin kenestäkään edellä mainitsemastani.
Välillä kuitenkin koen asiasta syyllisyyttä ja mietin olisiko vuosien vakava masennus tehnyt minusta tunnekylmän. Mutta toisaalta näen välinpitämättömyydessä syy-seuraus-suhteen. Miksi tuhlaisin aikaani pinnallisiin ihmissuhteisiin. En tarvitse heitä mihinkään enkä ole oikeastaan koskaan tarvinnut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.