PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtaja Jussi Halla-aho uskoo, että kevään 2019 eurovaalien jälkeen Euroopan parlamenttiin syntyy iso kansallismielisten ja euroskeptisten puolueiden ryhmä.
Halla-aho kertoo HS:lle, että neuvotteluja ryhmän luomiseksi on käyty jo pidemmän aikaa, ja valmistelut ovat pitkällä.
”Tiedän jo melko tarkkaan, mitä eurovaalien jälkeen tapahtuu, mutta en voi kertoa siitä tarkemmin vielä tässä vaiheessa.”
Voimien kokoaminen europarlamentissa on ollut jo pitkään eurooppalaisen uuden oikeiston tavoitteena, mutta yritykset ovat tähän saakka kaatuneet puolueiden välisiin erimielisyyksiin. Toukokuun vaalien lähestyessä yhteistyötä yritetään jälleen.
Yhtenä voimien kokoajana toimii italialaisen Lega Nordin puheenjohtaja ja maan sisäministeri Matteo Salvini. Hän on kertonut haluavansa luoda Euroopan laajuisen liikkeen maahanmuuttoa vastaan.
Salvini on tiettävästi houkutellut rintamaan useita eurooppalaisia puolueita. Halla-aho sanoo, että myös perussuomalaiset on käynyt neuvotteluja Lega Nordin kanssa.
Äärioikeisto yhdistyy EU-parlamentissa?
8
113
Vastaukset
- UnionFan
OIKEISTON uudelleenjärjestäytymiselle on tarvetta ensi keväänä, kun Britannia eroaa EU:sta. Se laittaa europarlamentin voimasuhteet uusiksi. Silloin EU-kriittinen ECR-ryhmä menettää suurimman kansallisen delegaationsa eli brittikonservatiivit. ECR:ään kuuluvat myös perussuomalaiset.
ECR on europarlamentin kolmanneksi suurin ryhmä, jolla on parlamentissa 73 edustajaa. Se on oikean laidan puolueista maltillisin, ja se esimerkiksi osallistuu lainsäädäntöprosessiin tiiviimmin kuin radikaalimmat puolueet, joille parlamentti on useimmiten äänitorvi ja protestoinnin alusta.
ECR:n nykyisistä mepeistä 21 tulee Britannista. Brexitin myötä ryhmä menettäisi painoarvoaan parlamentissa. Samoin ryhmän sisäiset valtasuhteet muuttuvat: ECR:n toiseksi suurin kansallisen puolue tällä hetkellä on Puolaa johtava Laki ja oikeus.
Halla-aho kertoo, että ryhmän tulevaisuutta brittien lähdön jälkeen on pohdittu jo pitkään. Hän itse toivoo, että ECR voisi toimia ensi vaalien jälkeen kansallismielisten voimien kokoajana ja ryhmään voitaisiin ottaa uusia puolueita. Hiljattain ryhmään liittyivät ruotsidemokraatit.
”Ryhmällä on pitkät perinteet, ja prosessit ovat kohtuullisen hyvin hallinnassa. Uuden ryhmän perustamiseen liittyisi hyvin paljon työtä”, Halla-aho sanoo, mutta korostaa, ettei sulje pois muitakaan vaihtoehtoja.
”ECR:ssä jatkaminen ei ole perussuomalaisille itseisarvo.” - SuomiFan
Mikä ihmeen ÄÄRIoikeisto!? Tyypillistä oikeiston demonisoimista ja kansanvaltaisten puolueiden leimaamista taas kerran. eunukilta. Kuin suoraan valta- eli valhemedian tuutista.
Kansanvaltaiset eli ns. populistiset puolueet kuuntelevat kansan tahtoa ja myös toimivat sen mukaan. Toisin kuin näennäisdemokratioiden vanhat valtapuolueet. Populismi on sitä aitoa demokratiaa eli kansanvaltaa ja juuri siksi elitokratioiden valtamediat ja niiden tilaustutkijat hyökkäävätkin sen kimppuun raivoisasti.
Kansat ovat jossain asioissa oikeistolaista, mutta monessa asiassa keskustalaista tai jopa vasemmistolaista. Siksi tuo perinteinen oikeisto-vasemmisto-luokitus ei sovellu kansanvaltaisiin puolueisiin. Muuta kuin leimamistarkoituksessa.- Taas-naurattaa
Puoluekartassa äärimmäisinä oikealla olevat puolueet ovat äärioikeistolaisia.
Voivathan ne olla kansanvaltaisia, mutta yleensä ne korostavat voimakasta johtajuutta ja ovat yhden vahvan henkilön käsissä.
Kaikki puolueet kuuntelevat "kansan tahtoa". Niin ainakin väittävät. Tahto vain tuntuu vaihtelevan.
Viime aikoina se tuntuu ainakin jossain määrin kallistuvan eräissä EU-maissakin kohti äärioikeaa laitaa.
Liittoutuminen EU-parlamentissa parantaisi osaltaan äärioikeiston vaikutusvaltaa mm. EU-lainsäädännössä.
Ryhmä jäänee kuitenkinmelko pieneksi ja valtaryhminä säilyvat maltilliset puolueet.
- eu.byrokratiantehdas
eu parlamenttiin yhdistyy lössi, joka ajaa eu eroa. ,hah.. vain "hillotolppa" ajaa ne sinne, mitään muuta ei tapahdu.
Suomen persutko äärioikeisto ? ?
Suomen persut on perseaukisia nahkapäitä ja muut yksinkertaiset juntit
maalta täysiä kommunisteja ja äärivasemmistoa. Hei ketä Paavoa äänesti
Oikeisto vai vasemmisto .... Hei ne on täysin perseaukisia ja samoin eräs persu
joka sanoi elävänsä kurjuudessa vaikka ilman EU:ta tarkoittaa, että hänellä ei
ole edes mitään menetettävää.
Oikeistoon luetaan myös uskon ryhmät. Persuissa ei ole ainuttakaan kristinuskoista.- qåaäzm
Teillä suvakeilla tuo vihapuhe on herkässä.
- Taas-naurattaa
Todellinen huumorinhelmi!
Mitä EU-vihaajat työntävät palstalle muuta kuin valeita ja vihapuheita?
- älyäläjätä
Liittovaltio Jesuiitta kosiskelee taas uskovaisia
tulemaan hänen EU ruumiin venytys väkipyörään.
EU porsas tullut kristinuskon kaukalolle.
Piru EU pappia kyydissä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407929Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.313126Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3822198Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841760Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1471583Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211421- 1001229
- 151228
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371152- 181112