Kokoomuslaiset maanpettureita

Arvoisa herra puhemies! Ennen kuin siirryn käsittelemään välikysymyksen substanssia, haluan hieman kommentoida hallituksen tapaa käsitellä tätä välikysymystä.

Torstaina viikko sitten pääministeri kehotti kyselytunnilla oppositiota tekemään välikysymyksen. On herännyt kysymys, oliko tämä kehotus hetken mielenpurkaus vai oliko se alusta lähtien harkittua. Mikäli se oli mielenpurkaus, se on ymmärrettävää, muttei pääministerin arvovallalle soveliasta. Asia on paljon vakavampi, mikäli kehotus on osa suunnitelmasta, jota oli etukäteen harkittu. Valitettavasti hallituksen tapa vastata nyt kyseessä olevaan välikysymykseen viittaa jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Etukäteen oli ilmeisesti suunniteltu, että vastataan välikysymykseen heti ja äänestetään siitä, jotta se saataisiin pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman pian. Mitä ja miten siihen vastataan, tuntuu olevan vähemmän tärkeää.

Kiistatta tällaisia ajatuksia on tullut ainakin kristillisen liiton mieleen. Hallitus oli juuri ja juuri ehtinyt lukea välikysymyksen, kun se ilmoitti, että siihen vastataan heti seuraavana päivänä. Todennäköisesti tällainen päätös olisi etukäteen tehty. Eli tuntematta välikysymyksen sisältöä, siihen haluttiin vastata heti. Tämäkin on osoitus ylimielisestä suhtautumisesta kansan valitsemaan eduskuntaan ja koko demokratiaan ja parlamentarismiin. Hallituksen tapa suhtautua välikysymykseen on omiaan vähentämään kansalaisten luottamusta poliittiseen päätöksentekojärjestelmään.

Arvoisa puhemies! Hallitus on moittinut oppositiota politikoimisesta tässä Alho - Lipponen - Sundqvist -asiassa. Hallituksen mielestä tässä asiassa ei saisi enää mitään sanoa, puhumattakaan vaatimisesta. Mielestämme tässä asiassa on kuitenkin monta kysymystä edelleen auki ja kristillisen liiton mielestä olisi edesvastuutonta jättää ne selvittämättä.

Todettakoon kuitenkin, että hallitus olisi omilla toimenpiteillään voinut siirtää tämän asian pois päiväjärjestyksestä. On täysin väärin syyttää oppositio ta siitä, että asia on edelleen polttavan ajankohtainen. Asia on ajankohtainen ja myös pysyy sellaisena, kunnes ensinnäkin koko totuus epäoikeudenmukaiseksi koetussa Sundqvist-sopimuksessa käy selville ja toiseksi epäoikeudenmukainen sopimus kumotaan tai muutetaan oikeuden mukaiseksi.

Kuten edellä totesin, välikysymyksen kohde on pysynyt ajankohtaisena lähinnä asiasta annettujen ristiriitaisten lausuntojen takia. Oppositio ei ole niitä antanut, vaan pääministeri ja entinen ministeri Alho. Oppositio ei myöskään ole halunnut tehdä eduskunnasta tuomioistuinta, mutta se ei merkitse sitä, etteikö eduskunnan oppositio voisi ääneen ihmetellä hallituksen suunnalta tulleita lausuntoja peräänkuuluttaa niiden todenperäisyyttä.

Kun Sundqvist-sopimus noin vuosi sitten oli eduskunnassa esillä, pääministeri ilmoitti, että hän on se, joka kantaa siitä vastuun. Pääministeri piti virheenä olla viemättä asiaa hallituksen käsiteltäväksi, mutta hän arvioi kuitenkin, "että laajempi käsittely hallituksessa ei olisi johtanut toisenlaiseen ratkaisuun".

Tänään annetussa vastauksessa ed. Räsäselle pääministeri toistaa, luen vastauksesta lyhyen kohdan: "Otan täyden vastuun siitä, että en esittänyt itse tai kehottanut ministeriä siirtämään toimiohjeiden käsittelyä tältä osin valtioneuvoston harkintaan." Mitä tämä vastuun ottaminen käytännössä merkitsee?

Tämä ilmaisu, laajempi käsittely hallituksessa ei olisi johtanut toisenlaiseen ratkaisuun, antaa viitteitä siihen, että asiasta oli mahdollisesti keskusteltu keskeisten ministerien kanssa. Miten voi muuten sanoa, että käsittely hallituksessa ei olisi johtanut toisen laiseen ratkaisuun? Vaikka kuinka paljon hallituksen johdon taholta vakuutetaan, miten Alho-Sundqvist-sopimus on yhteiskunnan kannalta paras mahdollinen, kansa ei sitä siitä huolimatta hyväksy. Eikä tämä johdu kateudesta vaan siitä, että sovittelusopimus koetaan puoluetoverin suosimiseksi yhteiskunnan varoilla.

Lukuisat pääkirjoitukset, epäviralliset mielipidetutkimukset ja kansan mielipidepurkaukset tukevat tätä väitettä. Voisi jopa väittää, että eduskunnan perustuslakivaliokunta asettuu tälle kannalle, kun se voimakkaasti moitti entistä ministeriä tästä sopimukses ta.

Arvoisa puhemies! Edellä mainituista syistä ei ole siis yhdentekevää, kuka oli se ministeri, jonka aloitteesta sovittelua Ulf Sundqvistin kanssa käynnistettiin. Mikäli mitään uusia lausuntoja ei olisi annettu sen jälkeen, kun pääministeri 1.10. oli antanut eduskunnalle ilmoituksensa. koko asiasta ei ilmeisesti enää puhuttaisi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, ja ed. Alhon lausunto näytelmästä, jossa vuorosanat oli jaettu etukäteen, tai hänen kysymyksensä siitä, miten hän olisi voinut informoida pääministeriä asiasta, josta hänellä ei ollut tietoa, heittävät pahan varjon pääministerin ylle. Ristiriitaiset lausunnot eivät häviä sillä, että osapuolet toteavat, ettei ole mitään ristiriitaa lausuntojen välillä. Vai kuvittelevatko osapuolet todella, että kansa nyt uskoo, että molemmat puhuvat totta?

Riippumatta siitä, että osa hallituksessa edelleen pitää kiinni siitä väitteestä, että Alho-Sundqvist-sovittelusopimus on yhteiskunnan kannalta paras mahdollinen, kansan suuri enemmistö on siitä täysin eri mieltä. Mahdollisuudet sopimuksen yksipuoliseen purkamiseen ovat juridisia, ja niitä pitäisi huolellisesti selvittää. Tässäkään asiassa teot eivät ole seuranneet puheita. Eräät hallituspuolueiden edustajat ovat kyllä siitä puhuneet, mutta tekoihin ei kukaan ole ryhtynyt. Hallitus tuskin voi väittää, että se olisi todella ryhtynyt selvittämään sopimuksen purkamismahdollisuutta. Kun eräät opposition edustajat ovat ryhtyneet tässä tarkoituksessa toimenpiteisiin, heitä on siitä moitittu, ja taas kerran joko politikoimisesta tai hurskastelemisesta. Hallitus puhuu muttei ryhdy mihinkään, ei se pidä siitä, että joku tai jotkut ryhtyvät siihen, johon hallituksen puheittensa mukaan pitäisi ryhtyä. Jos hallitus todella olisi tarkoittanut sitä, mitä se lausunnoillaan on esittänyt, sen olisi pitänyt osoittaa enemmän aktiivisuutta asiassa.

Arvoisa puhemies! Kuten aikaisemmin totesin, kansalaiset eivät kateudesta eivät poliittisista syistä kään raivoa Alho-Sundqvist-sopimuksesta vaan siitä, että he kokevat sen äärimmäisen epäoikeudenmukaisena. Velalliset, jotka ovat kaiken omaisuutensa menettäneet, ja monet heistä sen takia, että heidän markkavelkansa pankinjohtajan hyvästä neuvosto muutettiin valuuttalainaksi, eivät koskaan tule ymmärtämään, minkä takia laman aiheuttajat pääsevät veloista ja voivat jatkaa ylellistä elämää. He myös ihmettelevät, kuinka vuosikymmeniä puolen miljoonan vuosituloja nauttinut henkilö voi olla varaton, kun paljon pienemmillä tuloilla on saatu jopa säästöjä aikaan. Väitettä siitä, ettei vastenmielisyys johdu poliittisista syistä, perustelen sillä, että sopimusta vastustetaan ruohonjuuritasolla sosialidemokraattien piirissä lähes yhtä voimakkaasti kuin muissa piireissä. Duunari ja herra ovat tästä asiasta varsin samaa mieltä. Vain SDP:n ja muun hallituksen poliittinen eliitti jaksaa ääneen tai hiljaisesti hyväksyä sopimuksen.

Hallitus on päinvastoin yrittänyt perustella sovitteluratkaisua sillä, että eduskunta on sellaista edellyttänyt. Tämä väite pitää vain osittain paikkansa. Ilmeisesti tällä tarkoitetaan valtiovarainvaliokunnan lausuntoa 30/1996 pankkitukitiedonannosta. Itse olen ollut tätä lausuntoa valmistelemassa hallinto- ja tarkastusjaostossa ja ainakin minä olen sillä tarkoittanut jotain aivan muuta kuin korkeimman oikeuden vahingonkorvauspäätösten sovittelua. Valiokunta toteaa lausunnossaan, että tulisi vahingonkorvausoikeudenkäynneissä pyrkiä sovintoon. Tämä voisi valiokunnan mielestä tapahtua ilman, että asiassa olisi vielä välttämättä alioikeuden ratkaisuakaan, koska näin säästettäisiin merkit tävästi kustannuksia". Tämä on ilmeisesti se lausunto, johon hallitus on viitannut, että eduskunta edellyttää tai eduskunta toivoo, että sovitteluratkaisuihin mennään.

Lausunto vahingonkorvausten sopimisista tähtää siihen, että vältyttäisiin pitkistä ja suuria kustannuksia vaativista oikeudenkäynneistä. Lausunto ei välttämättä sulje pois korkeimman oikeuden päätösten sovitte luratkaisuja, mutta niissä pitää osoittaa erityisen suurta varovaisuutta. Onhan korkein oikeus päätöstä tehdessään jo sovitellut vahingonkorvauksen kohtuulliseksi, kun se viran puolesta on ottanut huomioon vahingon suuruuden, tuottamusasteen, vahingon aiheuttajan taloudellisen aseman ynnä muut sellaiset seikat. Katso vathan eräät oikeustieteilijät, että Sundqvistin vahingonkorvausasiassa olisi korvausta voinut sovitella vain pääluvun mukaiseksi. Näinhän oli menetelty eräässä toisessa tapauksessa.

Herra puhemies! Yhteenvetona totean, että Sundqvistin sopimus on epäoikeudenmukainen. Se ei ole syntynyt itsestään, mutta poliittisen vastuun siitä on ottanut entinen ministeri Alho, joka ristiriitaisilla lausunnoilla on antanut ymmärtää, että itse pääministeri olisi se henkilö, joka pyysi häntä hoitamaan sen ymmärtää, että itse pääministeri oli se henkilö, joka pyysi häntä hoitamaan sen pois päiväjärjestyksestä.

Hallitus ei ole osoittanut minkäänlaista aktiivisuutta selvittää mahdollisuuksia epäoikeudenmukaisen sopimuksen kumoamiseksi. Kaikki tämä on synnyttänyt epäluottamusta poliittista päätöksentekojärjestelmää kohtaan eikä hallitus ole katsonut aiheelliseksi ryhtyä toimenpiteisiin luottamuksen palauttamiseksi.

Luottamuspula pääministeriä kohtaan halvaannuttaa koko hallituksen toimintakyvyä, siksi olisi perusteltua, että eduskuntavaalit aikaistettaisiin tammikuulle ensi vuonna. Näin kansa saisi antaa arvionsa poliittisesta järjestelmästä ja vaihtoehdoista sen sisällä.