..työttömyyttä.
Työttömien keskusjärjestö: ”Aktiivimalli on peruttava!”
https://mvlehti.net/2018/07/27/tyottomien-keskusjarjesto-aktiivimalli-on-peruttava/
Nykyiset tilastot kaunistelevat työllisyyslukuja.
Työttömien keskusjärjestö: Tilastot vääristävät työllisyyttä
https://www.verkkouutiset.fi/tyottomien-keskusjarjesto-tilastot-vaaristavat-tyollisyytta/
Työttömien keskusjärjestön mukaan lukemat antavat aivan liian ruusuisen kuvan vallitsevasta työllisyystilanteesta, koska se vääristelee todellisuutta. Keskusjärjestö vaatii tiedotteessaan, että hallituksen tulisi puhua selkeämmin työllisyysluvuista.
Tilastojen mukaan esimerkiksi nollatuntisopimuksella tai yhden tunnin viikossa työskentelevä on työssäkäyvä, eivätkä karenssiin joutuneetkaan järjestön mukaan näy tilastoissa työttöminä. Myös aktiivimallin mukaisessa työkokeilussa tai työtoiminnassa kuuluvat tilastollisesti työllisiin. Jopa noin 500 000 suomalaista esitetään työllisinä näiden tilastojen valossa.
Työttömien keskusjärjestö vaatiikin hallitusta perumaan aktiivimallin ja korvaamaan sen aiheuttamia taloudellisia ongelmia. Järjestön mukaan aktiivimalli on vaikuttanut työllisyystilastoihin harhauttavasti, eikä todellakaan kerro maamme todellista työllisyystilannetta.
Näin meitä taas k***aan linssiin.
Porvarihallituksen EKokoomuspolitiikka ja työttömyys- sekä työllisyystilastot ovat täyttä vedätystä, samaa kuin Hetemäen hatusta vedetyt Sote-säästölausunnot. Näin pahaa valehtelua hallitukset ja korkeat virkamiehet eivät ole ennen Suomessa harrastaneet. Kun kauppamiehet tekevät politiikkaa jutut on samat kuin bisneksessä.
Hätkähdyttävä tulos: Yli 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/yli-500000-suomalaista-tekee-ilmaista-tyota/
Harjoittelu, kuntouttava työtoiminta, työkokeilu. Seuran selvitys on karu: talkootyöllä on monta nimeä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15348754/yli-500-000-suomalaista-tekee-ilmaista-tyota
Aktiivimalli on vain jäävuoren huippu – Pysäyttävä kirje asiantuntijalta: ”Palkattoman työn määrä on räjähtänyt”
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/aktiivimalli-jaavuoren-huippu-pysayttava-kirje-asiantuntijalta-palkattoman-tyon-maara-rajahtanyt/
"TE-toimiston virkailija paljastaa Seuralle, kuinka härskisti työnantajat hyväksikäyttävät ilmaista työvoimaa."
Palkaton työ, Suomen talouden kulmakivi
http://www.kaleva.fi/juttutupa/politiikka/palkaton-tyo-suomen-talouden-kulmakivi/6644501
Seura-lehden tutkimuksen mukaan jo 500 000 suomalaista, eli 21 % työvoimasta teki vuonna 2017 palkatonta työtä. Voitaneen sanoa, että ilmaistyön tekemisestä on tullut yritystukien ohella yksi Suomen talouden kulmakivistä. Palkattomien työntekijöiden määrä tulee lisääntymään lähitulevaisuudessa suuresti, kun sosiaaliturvaan kaavaillaan lisää vastikkeellisuutta. Ei liene mahdotonta, että jopa lähes kolmasosa Suomen työvoimasta työskentelee ilman työehtosopimusten mukaista palkkaa vuosikymmenen kuluttua.
Eikö koulutetun ilmaisen työvoiman helppo saatavuus lisää kansainvälisten yritysten mielenkiintoa Suomea kohtaan? Tuleeko kymmenen vuoden sisällä jopa vastaan tilanne, että kaikille maahamme rynnänneille yrityksille ei riitäkään tätä palkatonta työvoimaa? Ilmaistyön määrän sääntely on poliittinen kysymys. Voimmeko me äänestäjät vaikuttaa siihen, lisääntyykö palkaton työvoima Suomessa, vai väheneekö se?
Jokainen työtön tai työläinen tai ilmaistyöläinen voi itse päättää kannattaako tällaista politiikkaa jossa tilastoja kaunistellaan palkattomalla ilmaistyöllä, ja tätä kaunistelua käytetään vielä eduskuntavaalien 2019 vaalimainoksena. Äänestämättä jättäminen on myös ääni tämän politiikan kannattamiselle ja ääni kokoomukselle ja keskustapuolueelle. Äänestä siis mikäli haluat muutosta ja rehellistä työttömyys/työllisyyspolitiikkaa, jossa ihmisille halutaan tarjota tes-palkattua normaalia työtä, ei vain kikkailua ja vaalipropagandaa.
Työttömien keskusjärjestö: ”Aktiivimalli on peruttava!”
https://mvlehti.net/2018/07/27/tyottomien-keskusjarjesto-aktiivimalli-on-peruttava/
Nykyiset tilastot kaunistelevat työllisyyslukuja.
Työttömien keskusjärjestö: Tilastot vääristävät työllisyyttä
https://www.verkkouutiset.fi/tyottomien-keskusjarjesto-tilastot-vaaristavat-tyollisyytta/
Työttömien keskusjärjestön mukaan lukemat antavat aivan liian ruusuisen kuvan vallitsevasta työllisyystilanteesta, koska se vääristelee todellisuutta. Keskusjärjestö vaatii tiedotteessaan, että hallituksen tulisi puhua selkeämmin työllisyysluvuista.
Tilastojen mukaan esimerkiksi nollatuntisopimuksella tai yhden tunnin viikossa työskentelevä on työssäkäyvä, eivätkä karenssiin joutuneetkaan järjestön mukaan näy tilastoissa työttöminä. Myös aktiivimallin mukaisessa työkokeilussa tai työtoiminnassa kuuluvat tilastollisesti työllisiin. Jopa noin 500 000 suomalaista esitetään työllisinä näiden tilastojen valossa.
Työttömien keskusjärjestö vaatiikin hallitusta perumaan aktiivimallin ja korvaamaan sen aiheuttamia taloudellisia ongelmia. Järjestön mukaan aktiivimalli on vaikuttanut työllisyystilastoihin harhauttavasti, eikä todellakaan kerro maamme todellista työllisyystilannetta.
Näin meitä taas k***aan linssiin.
Porvarihallituksen EKokoomuspolitiikka ja työttömyys- sekä työllisyystilastot ovat täyttä vedätystä, samaa kuin Hetemäen hatusta vedetyt Sote-säästölausunnot. Näin pahaa valehtelua hallitukset ja korkeat virkamiehet eivät ole ennen Suomessa harrastaneet. Kun kauppamiehet tekevät politiikkaa jutut on samat kuin bisneksessä.
Hätkähdyttävä tulos: Yli 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/yli-500000-suomalaista-tekee-ilmaista-tyota/
Harjoittelu, kuntouttava työtoiminta, työkokeilu. Seuran selvitys on karu: talkootyöllä on monta nimeä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15348754/yli-500-000-suomalaista-tekee-ilmaista-tyota
Aktiivimalli on vain jäävuoren huippu – Pysäyttävä kirje asiantuntijalta: ”Palkattoman työn määrä on räjähtänyt”
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/aktiivimalli-jaavuoren-huippu-pysayttava-kirje-asiantuntijalta-palkattoman-tyon-maara-rajahtanyt/
"TE-toimiston virkailija paljastaa Seuralle, kuinka härskisti työnantajat hyväksikäyttävät ilmaista työvoimaa."
Palkaton työ, Suomen talouden kulmakivi
http://www.kaleva.fi/juttutupa/politiikka/palkaton-tyo-suomen-talouden-kulmakivi/6644501
Seura-lehden tutkimuksen mukaan jo 500 000 suomalaista, eli 21 % työvoimasta teki vuonna 2017 palkatonta työtä. Voitaneen sanoa, että ilmaistyön tekemisestä on tullut yritystukien ohella yksi Suomen talouden kulmakivistä. Palkattomien työntekijöiden määrä tulee lisääntymään lähitulevaisuudessa suuresti, kun sosiaaliturvaan kaavaillaan lisää vastikkeellisuutta. Ei liene mahdotonta, että jopa lähes kolmasosa Suomen työvoimasta työskentelee ilman työehtosopimusten mukaista palkkaa vuosikymmenen kuluttua.
Eikö koulutetun ilmaisen työvoiman helppo saatavuus lisää kansainvälisten yritysten mielenkiintoa Suomea kohtaan? Tuleeko kymmenen vuoden sisällä jopa vastaan tilanne, että kaikille maahamme rynnänneille yrityksille ei riitäkään tätä palkatonta työvoimaa? Ilmaistyön määrän sääntely on poliittinen kysymys. Voimmeko me äänestäjät vaikuttaa siihen, lisääntyykö palkaton työvoima Suomessa, vai väheneekö se?
Jokainen työtön tai työläinen tai ilmaistyöläinen voi itse päättää kannattaako tällaista politiikkaa jossa tilastoja kaunistellaan palkattomalla ilmaistyöllä, ja tätä kaunistelua käytetään vielä eduskuntavaalien 2019 vaalimainoksena. Äänestämättä jättäminen on myös ääni tämän politiikan kannattamiselle ja ääni kokoomukselle ja keskustapuolueelle. Äänestä siis mikäli haluat muutosta ja rehellistä työttömyys/työllisyyspolitiikkaa, jossa ihmisille halutaan tarjota tes-palkattua normaalia työtä, ei vain kikkailua ja vaalipropagandaa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kuka v-ttu ottaa palkallisen työntekijän kun porvarihallitus antaa meille ilmaistyöntekijöitä ja sosialisoi palkkakulumme? Onhan se kivempi nostaa suurempia osinkoja, kun ei tarvitse firman rahaa palkkoina jaella:)
Eiköhän anneta potkut näille hallituspuolueille ensi vaaleissa .Tehdään kansan kyykytämisestä loppu .Ei ääntäkään näille ja politiikanteko loppu näiltä sihe.
"Eiköhän+anneta+potkut+näille+hallituspuolueille+ensi+vaaleissa+.Tehdään+kansan+kyykytämisestä+loppu+.Ei+ääntäkään+näille+ja+politiikanteko+loppu+näiltä+sihe."
Ajatus+on+looginen+ja+hyvää+tarkoittava,+mutta+äänestämällä+ei+muutoksia+saada+aikaan.+Jos+esimerkiksi+SDP+voittaisi+vaalit+ja+kokoaisi+jonkinlaisen+hallituksen,+niin+siinä+hallitusohjelma-paperissa+on+muiden+suurten+puolueiden+toimesta+erikseen+mainittu+se,+että+aktivointimalli+säilyy+sellaisenaan.+Se+on+sitten+siinä+ja+takuuvarmasti+altiivimalli+jyllää+taas+seuraavat+4+vuotta.+Tämä+tapahtuu+tietysti+sen+takia,+kun+Rinne+on+maininnut+kumoavansa+aktiivimallin,+jos+SDP+on+hallituksessa.+Eivät+muut+suuret+puolueet+siihen+tietenkään+suostu!
Voisi+tietysti+ajatella,+että+SDP+pyrkisi+ennakkoluulottomasti+kokoamaan+täysin+uudenlaisen+sixpackin+ilman+entisiä+hallituspuolueita+(KOK,+KESK+ja+Siniset).+Laskennallisesyi+se+olisi+hyvinkin+mahdollista,+jos+oppositiopuolueilla+menee+vaalit+vaikkapa+vain+suhteellisen+hyvin.+Sixpack+olisi+siis+SDP,+VIHREÄT,+VAS,+PS,+RKP+ja+KD+ja+ne+yhteensä+voivat+aivan+hyvin+saada+yli+100+edustajaa.
Vaikka+perussuomalaiset+vaativat+myös+aktiivimallin+purkamista,+on+tuolla+puolueella+luultavasti+niin+suuria+näkemyseroja+muista+asioista+SDP-vetoisen+hallituksen+kanssa,+että+se+heitettäisiin+ulos+heti+alkuunsa+neuvotteluissa+ja+suunniteltaisiin+fivepack-hallitusta,+mutta+riippuen+opposition+vaalimenestyksestä+fivepack-hallituksen+kansanedustajien+määrä+tuskin+riittäisi+100+edustajaan.+Hyvällä+vaalimenestyksellä+voisi+riittää.+Lisäksi+KD+ja+RKP+osoittavat+myötämielisyyttä+aktiivimallille+ja+saattaisivat+nekin+asettaa+omia+erityisehtojaan+six-+tai+fivepack-hallitukselle.
On+sinänsä+masentavaa+huomata+Suomen+parlamentin+opposition+voimattomuus+kautta+historian+edistämännsä+lainsäädännön+järkevää+kehitystä+tarvittaessa+estämällä+tai+purkamalla+jo+tehdyt+huonot+ja+tarpeettomat+lait.+Oppositio+on+hyvin+hajanainen+ja+se+ei+saavuta+tarvittavaa+yhtenäisyyttä+voidakseen+toimia+vastavoimana+hallitukselle.
Esimerkkejä+yksittäisten+puolueiden+vaatimuksista,+jotka+olisivat+ylivoimaisia+esteitä+koetettaessa+muodostaa+sixpack-hallitusta:
PS:+Tiukka+maahanmuuttopolitiikka+rajatarkastuksineen+sillä+perusteella,+että+se+aiheuttaa+noin+miljardin+ylimääräisen+vuotuisen+lisälaskun.+Muut+sixpackilaiset+sanoisivat,+että+sitä+menoa+ei+saa+huomioida+ja+pitäisivät+PS:n+miljardin+säästötavoitetta+vain+rasismina.+Ei+PS:n+ehdotukseen+kukaan+suostuisi.
SDP:+Aktiivimalli+purettava.+RKP+ja+KD+voisivat+suostua+tähän+niin+kovilla+ehdoilla,+jotka+eivät+SDP:lle+sopisi.
VAS:+Sama+ongelma+SDP:n+kanssa.
RKP:+Kaikki+hankkeet+pakkoruotsin+poistamiseksi+lopetetaan+ja+kaikki+peruskoulun+kielikokeilut+ilman+ruotsin+kieltä+lopetetaan.+Paluu+1970-luvulle.+Seinäjoen+perusterveydenhuollon+kaksikiekinen+yksikkö+siirretään+takaisin+till+Vasa.++Ei+tällaiseen+muut+suostuisi.
KD:+Alkoholihaitat+aiheuttaa+THL:n+mukaan+kahden+miljardin+ylimääräisen+lisälaskun+kansantaloudelle.+KD:n+toimenpiteet:+A)+Vahvat+oluet,+limuviinat+ja+lonkerot+takaisin+Alkoon+B)+Virosta+tuotujen+terävien+alkoholijuomien+määrä+rajoitettava+10+litrasta+1+litraan,+viinien+50+litraa+muutettava+5+litraan+ja+200+litraa+olutta+muutettava+20+litraan+eli+raamatullinen+kymmenys+(10%)+jätettäisiin+alkoholiongelmaisille+muista+EU-maista+tuotavaksi+riippumatta+siitä,+olisiko+se+EU-lakien+mukaista+vai+ei.+Myäs+alkoholin+kotimaisiin+hintoihin+kaikissa+alkoholin+prosenttiluokissa+välittömästi+tuon+kymmenyksen+korotus+eli+10%+ja+tällainen+vuotuinen+korotusvauhti+pitää+jäädä++pysyväksi.+Ei+tällaiseen+muut+tietemkään+suostuisi.+Ei+ainakaan+PS,+jonka+mukaan+myös+viinien+lisäksi+vahvat+alkoholijuomat+voisivat+tulla+kauppoihin.+
Valitettavasti+opposition+hajanaisuuden+takia+näyttää+siltä,+että+äänestämällä+ei+aktiivimalliin+ja+ja+muihin+hölmöihin+lakeihin+saada+muutosta.+Vaikka+KESK+ja+KOK+pärjäisivät+vaaleissa+miten+huonosti+tahansa,+niin+aina+kuitenkin+a)+toinen+niistä+on+hallituksessa+tai+b)+molemmat+niistä+ovat+hallituksessa.+Historia+on+tämän+järkyttävän+ja+kammottavan+tosiasian+todistanut+monta+kertaa.+Myös+sen,+että+kerran+säädettyjä+lakeja+ei+muuteta,+vaikka+niitä+ennen+vaaleja+uhotaan+purettaviksi.
Yritätkö todistella ettei vaalivoittajalla ole mitään valtaa, etenkin kun/jos vaalivoitto menee väärälle puolueelle.
Siinä on totuutta yhtäpaljon kuin persuloisten tai kokkeppanoitten vaalilupauksilla kevään 2015 vaaleissa.
Mikäli nykyistä äärioikeisto linjaa hallituspolitiikaassa ei saada seuraavissa EK-vaaleissa äänestettyä oppositioon on kyyti köyhille ennennäkemättömän kovaa sen on nykyinen rösvokyykyttäjien oliojoukko jo kesän puoluekokouksissa kertonut.
esim tämä kokkareiden linjanluoja kesällä turussa, vartiainen hyvänä kakkosena ja on niitä lukuisia muitakin.
https://yle.fi/uutiset/3-10244313
Keppanoiden johdossa on kokkareitakin oikeistolaisempi puoluejohto, näiden ainoa tavoite on sosialisoida kaikki valtionomaisuus pulvaaniyhtiöiden kautta panamaan .
Tästä on oiva esimerkki talvivaara veivauksessa, jossa veronmaksajat rahoittaa venäjän pakotteiden alaista paratiisiyhtiön trakuran varojenhankintaa geimansaarille ja nämä "liiketoimet" on luonnollisesti salaisia.
Eikä tämän kaltaiset puhallukset ole ainoita, löytyy monenmoista kirjekuorta ja hallintarekisteriä näiden keppanoitten jäljiltä.
Rahaa on kun sitä tarvitaan kyseisiin "hyväveli" hankkeisiin, muualle ei.
Media on jo suurelta osin ostettu/puhdistettu toistamaan hallituksen erinomaisuutta pohjois korean tapaan. Tämä näkyy päivittäin uutisoinnissa ja uutisten taustojen perkaamattomuudessa, on vain hallituksen totuus.
tuossa yksi esimerkki valtamedian papukaijamaisuudesta
https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/
Vain äänestämällä voi katkaista tämän kansankyykytyksen, vaikka nyt vallassaolevien kannattajat yrittävät toisin väittää ja syksyn budjettineuvotteluissa on varmasti tulossa pieniä tikkarirahoja, jotka valtaanpääsyn jälkeen ulosmitataan moninkerroin takaisin.
Aikoinaan+monet+päätökset+piti+tehdä+määräenemmistöllä+eduskunnassa+ja+silloin+oli+löydettävä+jonkinlainen+kompromissi.+Nykyään+yksinkertainen+enemmistö+riittää+runnomaan+lähes+kaikki+päätökset+läpi.+Tämä+muutti+suomalaista+politiikkaa+siten,+että+oppositiosta+ei+tarvinnut+välittää+lainkaan+ja+epäsuositut+hallitukset+saattoivat+toimia+vaalikauden+loppuun+ihan+tasan,+kuten+halusivat.
Kun+päätökset+tehdään+yksinkertaisella+määräenemmistöllä,+niin+silloin+tietysti+suurten+puolueiden+valta+kasvoi+suhteellisesti+hyvin+merkittävästi,+menivät+vaalit+huonosti+tai++hyvin,+koska+hallituksen+yksinkertaiseen+määräenemmistöön+tarvitaan+yhä+vähemmän+puolueita.+Milloin+viimeksi+historiassa+olemme+nähneet+hallituskokoonpanon,+jossa+ei+ole+ollut+joko+Kokoomusta,+Keskustaa+tai+SDP:tä+(tai+puolueen+eri+nimillä+aiemmin+historiassa)?+Niin+kauan,+kun+noista+puolueista+1,+2+tai+3+oli+hallituksessa,+niin+valitettavasti+sama+politiikka+jatkuu,+vaikka+vaalilupaukset+olisivat+mitä.
Ennustan+joko+SDP:n+tai+Kokoomuksen+nousevan+suurimmaksi+pääministeripuolueeksi+sillä+perusteella,+että+niillä+on+siihen+tällä+hetkellä+parhaat+mahdollisuudet+ja+tuo+tilanne+ei+ennen+vaaleja+enää+ehdi+muuttua+riittävästi.+Tähän+ennustukseeni+voi+joku+tarvittaessa+vahingoniloisena+palata,+jos+ennustus+menee+pieleen.+
Sen+sijaan+en+ennusta,+mikä+puolue+saa+"vaalivoiton"+sillä+oudolla+perusteella,+että+onnistuu+prosentuaalisesti+lisäämään+kannatustaan+eniten.+Mahdollisuuksia+tähän+on+monella+puolueella+(kaikki+puolueethan+usein+kehuvat+saaneensa+"vaalivoiton"+vaalien+jälkeen),+mutta+niillä+hyvillä+tuloksilla+ei+useinkaan+hallitukseen+mennä,+vaan+päinvastoin:+Nouseva+oppositiovoima+pyritään+mitätöimään+juuri+sillä,+että+etenkään+niitä+puolueita+ei+päästetä+hallitukseen,+elleivät+pääse+jonkinlaiseen+vaankielen+asemaan.+Vain+ja+ainoastaan+puolueen+äänimäärän+suuruus+vaikka+vaalitappioasetelmassakin+ratkaisee+matemaattisesti+hallitusta+muodostettaessa.+Ei+tasan+mikään+muu.++Tämä+huomioiden+äänestystuloksella+ei+ole+juuri+vaikutusta.
Suomalainen+yhteiskunta+valitettavasti+näyttää+jakautuneen+melko+lailla+kahtia,+mitä+tulee+hallituspolitiikan+kannatukseen+ja+hallitusten+muodostamisissa+tämä+on+alkanut+näkyä+niin,+että+hallitukset+puskevat+jääräpäisesti+hyvin+pienillä+marginaaleilla+politiikkaansa+eteenpäin.+Esimerkiksi+nyt+SOTE-uudistusta+viedään+1-2+edustajan+enemmistöllä+eteenpäin+ja+lopullinen+äänestystulos+ei+tällaisilla+marginaaleilla+voi+tietenkään+olla+varmaa.+
Nyt+tosin+on+varsin+poikkeuksellinen+tilanne,+jossa+hallitus+nauttii+niukasti+eduskunnan+luottamusta+ja+tämän+tilanteen+valitettavsti+mahdollistivat+perussuomalaisista+irtaantuneet+Siniset.+Sinisten+kannatus+on+noin+1,3%+ja+en+äkkipäätä+muista,+milloin+aikaisemmin+hallituksessa+olisi+ollut+tilanne,+jossa+ollaan+tosiasiallisesti+vallassa+pitkälle+alle+100+kansanedustajan+voimin.+Sinisten+ryhmä+kannatukseensa+nähden+raskaasti+yliedustettuna+hallituksessa+viime+kädessä+mahdollisti+hallituksen+politiikan+jatkumisen.+Kiittäkäämme+tästä+Lindstömin+pihviä+ja+kumppaneita.
Kyllä+kuitenkin+lopulta+vaalituloksesta+ovat+äänestäjät+vastuussa.+Suomalaiset+ovat+melko+puolueuskollisia,+vaikka+oman+puolueen+toimintaan+ei+aivan+tyytyväisiä+oltaisikaan.+Tämän+varaan+suuret+puolueet+laskevat+hyvin+paljon+tehtaillessaan+mitä+kammottavimpia+lakeja.+Historiallinen+poikkeus+tästä+olivat+perussuomalaisten+ensimmäiset+ns.+jytkyvaalit.+Koskaan+aikaisemmin+mikään+yksittäinen+puolue+ei+ole+itsenäisyyden+aikana+lisännyt+kannatustaan+niin+paljon+puhumattakaan,+että+kannatus+säilyi+vielä+seuraavissakin+vaaleissa.+Tämä+oli+itse+asiassa+ensimmäinen+kerta,+kun+puolueiden+voimasuhteissa+tapahtui+historiallisen+suuri+voimasuhteiden+muutos.+Se+mureni+osittain+sinisten+muodostaessa+oman+ryhmänsä,+mutta+perussuomalaisilla+näyttäisi+olevan+edelleen+kutakuinkin+yhtä+suuri+parlamentaarinen+kannatus+gallup-kannatusten+valossa.+Sinisistä+ei+voi+sanoa+samaa.
Älkääkä+nyt+syyttäkö+mua+perussuomalaisuudesta.+Kirjoitan+tässä+tätä+asiaa+vain+matematiikan+valossa.
Pahimmillaan+äänestysuskollisuus+voi+tuoda+käsittämättömiä+tilanteita+eteen:+Kauko+Juhantalo+aikoinaan+koplasi+omat+ja+valtion+edut+yhteen+ja+sai+valtakunnanoikeudessa+vankeustuomion+ja+tuli+erotetuksi+eduskunnasta.+Mitä+tekivät+äänestäjät?+Äänestivät+Juhantalon+seuraavissa+vaaleissa+takaisin+eduskuntaan+ja+siellä+hän+näkyy+olevan+vieläkin.+Ainakin+tietyt+kansanedustajat+saavat+tehdä+lähes+mitä+tahansa+ja+heidät+valitaan+kuitenkin+uudelleen+/+takaisin+"töppäilyistä"+(negatiivinen+julkisuus),+sakoista+tai+vankeustuomioista+huolimatta.+Yksittäiset+vahvat+kansanedustajat+tietävätkin+tämän,+eivätkä+ota+stressiä+lainkaan+negatiivisesta+julkisuudesta,+joka+toisinaan+jopa+saattaa+lisätä+heidän+kannatustaan+jossakin+tilanteessa.+
Summa+summarum:+Väitän,+että+millään+äänestystuloksella+2019+vaaleissa+ei+aktiivimallia+saada+nurin.+Sen+myönnän,+että+siihen+voidaan+tehdä+sellaisia+kosmeettisia+muutoksia,+että+TE-toimistot+saavat+harkintavaltaa+joissakin+yksittäistapauksissa.+Ei+muuta.
No jos aktiivimallille ,eikä työtömyyden piiloitamiselle mitään mahda minkäälaisen poliittisen kautta tarkoittaa se suureltaosin kansalaisten vaikkuttamismahdollisuuksisen ei ehkä kokonaan sulkeutumiselta äänestämisen kautta ,mutta laajalti kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien sulkeutumiselta politiikan kautta,sillä taustalla on myös huomattava kansalaisadressi joka keräsi enemmän kuin huomattavan määrän ääniä.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kansalaisaloite-aktiivimallin-kumoamiseksi-erittain-suosittu-vain-yksi-aloite-kerannyt-aania-tata-nopeammin/6718916#gs.7P00cy0
Yhtäläillä moisen linjauksen jatkaminen ehdoin tahdoin asettaa työvoimamme toimeentulon työllä vaakalaudalle monien kohdalla tulevaisuudessa ,sekä tekee työnteosta monen kohdalla kannattamatonta tulevaisuudessa. Asetelma rikkoo yhteiskuntamme elinkeinorakenteen ja tulee lisäämään sosiaalisie kuluja sekä viemään yhteiskuntaamme yhä enemmän sosialistiseen suuntaan jossa työstä saatu palkinto menee yhteisön hyväksi ja yksilön työllä mahdollisuudet parantaa asemaansa yrittämällä vähenevät alati.
Olet oikeassa! Kansakaisaloitteet voivat olla jopa vaaliäänestyksiä tehokkaampia. Se on nähty muutamassa suosiota saaneessa aloitteessa seuraamuksineen, koska se on keskittynyt yleensä yhden asian hyvin kapea-alaiseen käsittelyyn.
Valitettavasti nämäkin aloitteet ovat vesitettäessä siten, että eduskunnan ei ole tietenkäähn pakko sanoa dikotomisesti "kannatamme aloitetaa" tai "emme kannata aloitetta". Edustajat kansan rauhoittamiseksi tekee kosmeettisia muutoksia kansalaisaloitteen pohjalta. Näinhän kävi mm. sopeutumiseläkkeiden suhteen, joita kansalaisaloitteella vaadittiin poistettavaksi. Tilalle tuli sopeutumisraha.
Eduskunta kyhäsi kiireesti toisenlaisen mallin, johon tarkemmin perehtyttäessä ei ollut kovin paljoa eroa entiseen malliin. Tilalle tuli sopeutumisraha ja vieläkään kansanedustajat eivät halunneet joutua työttömiksi ansiosidonnaisen päivärahan turvin. Se ei heille tule koskaan kelpaamaan puhumattakaan työmarkkinatuesta. Tehtiinpä vaikka 2,5 miljoonan kannattajan kansalaisaloite sopeutumisrahan poistamiseksi, mutta ei se mihinkään poistuisi. Muistaakseni perussuomalaiset ainakin äänestivät tuota liukumiinaa vastaan, mutta ei se auttanut. Mahdollisesti muitakin puolueita myös... kuka muistaa?
Tekstisi ovat pureutuvia ja asiasisällöltään osuvia.
Ongelma Suomessa näytäisi tänäpäivänä olevan pitkälti demokratian toteutuminen ,jota kansalaisaloitteiden uusi toiminta muoto edistää kyllä. Ongelma on hallituksen muodostaispohja osin tai sanotaanko suurelta osin tuossa suhteessa. Tanskassa on käytänössä vähemmistö hallituksen muodostamis tapa joka ehkäisee sen käytännön jota Suomessa enemmistö hallituksen muodostamine edistää . Suomen hallituksen muodostamistavall nykyisellään on mahdollista muodostaa hallitus joka syrjäyttää enemmistö äänestys kannan tuloksen .
Toisaalta demokrayia toteutuu ,mutta nyky hallituksen toiminta on osoittanut että myös demokratia voidaan osin syrjäyttää nyky toimitavoin joka on huolestuttava piirre vaalein hallinnon valituissa yhteiskunnissa joissa valtiomuodoin toteutetaan kansanvaltaisuutta.
Kansan äänestykset ovat yksi suoramuotoinen tapa siirtyä asioissa demokraattisempaan suuntaan ja tuossa suhteessa olisi ehkä Suomessa kehittymisen varaa. Tuon on osoittanut kansalaisaloitteiden määrä ja kansan kuuleminen.
Valtion hallinnon tehtävä,kuten olen niin usein todennut ,tehtävä ensisijaisesti on taata kansan toimeentulo ,riippumatta yhteiskunta muodosta.
Huolestuttavimmkista piirteistä mm. tuon aktiivimallin suhteen on se että tulevilla polvilla pitäisi olla mahdolisuus näyttää kykynsä ja elää vapaana kansakuntana ilman valtiolista holhousta joka veisi heiltä menestymisen avaimet sosialisoiden työn tuoton.
Nyky menetelmät vääristävät ns. yhteiskunta rakenteen ,sillä tukimuodot tulevat olemaan yhä suuremmassa roolissa ihmisten elämässä jotta he voivat pärjätä. Tuo rasittaa verotuloja .
Suuntaus näyttää olevan se että työttömistä halutaan hyötyä ja työttömyys tilanne piiloittaa. Jälkimmäinen seikka on ymmärretttävä valton velan oton kannalta ,sekä yleis eurooppalisesti jos haluamme olla edistyksellinen valtio euroopassa ,sillä nyky työttömyystilanne on kieltämättä ongelma ,mutat kiertämällä ja kieltämällä ongelmia vain kasaamme niitä.
Pahin skenaario johon voimme tulla nyky ääri oikeistolaisen politiikan kautta on lähinnä itäisestä kulmasta katsoen se että maassa on uusi ns oligarggi eliitti joka leikkii porvarismia ,hyödyntäen sosialisitisesti suurinta osaa kansakuntaa. Tuo olisi vastoin kaikkea Suomalaista periaatetta ja vapaata yrittäjyyttä.
Ehkä hyötyryhmittymä olisi muutama prosenttuaalinen osuus kansakunnasta jolla on suurin omaisuus jo nyt . Tosin nykysuuntauksella he kaivaisivat kuopaaa itsellen ,sillä sosiaalisten kustannuksien lisääntyessä jonkun ne on maksettava .
Eriarvoistuminen on väistämätön seraamus,sekä yhteiskunnan muutos joka ei suinkaan kuvitellusti olisi länsimaistumien .Elitismi kyllä vallitsisi ,mutta uuden sosialismin myötä joka olilsi enneminkin kapitalismin aikaan saama. Tuo ja tämä setelma joka maassamme nyt vallitsee on jopa länsimaisen yhteskunnan irvikuva.
Länsimaissa on heikkoutena kieltämättä ollut teollistumisen ja yhteiskunnan murroksien myötä heikko solidaarisuu jota on sosiaalisilla turvilla pyritty korjamaan.Kuinka hyvin siinä on onnistuttu on riippunut pikeminkin valtioillisita näkökulmista joita on usein ehkäissyt sosialismin pelko. Tuo näkyy pahimmillan yhdysvaltain kehityksessa ja mm.Obama caren kannatuksen jakaumassa.
Suomessa asia on onnistuneesti ollut ratkastu ,mutta tuota yhteisöllisyytä on pyritty märätietoisesti purkamaan ikeistolaisesti. Asiassa huomion arvoista on kuitenkin se että sosiaaliturva on pitkälti lähtöisin alunperin oikeiistolaisiata taustoista ,turvata terveen työvoiman saanti ja yhteiskunnan tasapainoisuus ,jota painoittivat mm.Englantilaiset patruunat edistäen aikoinaan.
Yhteiskunnallien tasapaino ei siis ole niinkään turha vaan yhetsikunnan turva ,tulevaisuus ja yrittäjyyden tae ,jonka kautta taataan yhteiskunnan vaurastuminen ja säilyminen ,niin sivistysvaltiona kuin maailman kärkimaana hyvinvointivaltiona jossa on tae ,sekä mahdollisuus ihmisillä menetyä.
Nykyinen poliittinen asetelma on siis varsin korni .. Vasen saapas vetää vasemmalle haluen sosialismia ja kaikki yhden lapion varteen yhteishengessä yhteisen hyväksi ja oikeisto luo kapitalismin myötä uutt aoligargismia jossa mennään vanhaan sosialismiin jossa sosialisoidaan kansakunnan hyvä ja työ harvojen taskuun .Hip huraa .....sosialismin tie on tavoitetu tavalla jos toisella ,menettäen se luotu mitä Suomessa on ollut hyvää. Vapaa kansa,vapaa yrittäjjys ja minkä tähden? Yhden ahneudenko ja toisen näkemättömyyden. Emmekö parempaan pysty?
"Suomen hallituksen muodostamistavall nykyisellään on mahdollista muodostaa hallitus joka syrjäyttää enemmistö äänestys kannan tuloksen ."
Länsikulttuurinkehto kiteyttää kirjoituksessaan hyvin rakenteellisen demokratiavajeen ongelman. Tähän ei mitään lisättävää.
Huomaan, että kirjoitukseni ovat ehkä kuitenkin liian pessimistisiä demokratian toteutumisen kannalta. Liekö muutama hömpsy Jägermeisteria luonut liiallista melankoliaa?
Demokratian toteutumistavan proseduuri esimerkiksi eri Euroopan maissa toteutuu varsin eri tavoin. Espanjan tapaus on kyllä yhä edelleen käsittämätön. Miten siellä EU-maassa voitiin ajautua tilanteeseen, joissa kansanäänestyspäivänä Kataloniassa Espanjan hallitus lähetti massiivisia mellakkadivisioonia pieksemään sadat ihmiset sairaalakuntoon äänestyspäivänä? Synkimmissä Afrikan diktatuureissakin on onnistuttu pitämään vaaleja ilman, että äänestäjät hakataan mellakkapoliisin toimesta sairaalakuntoon.
Entäpä EU:hun kuulumattoman Sveitsin malli? Sveitsin poliittisen järjestelman takia (suhteellisen itsenäiset kantonit sekä kansanäänestykset) siellä on ratkottu asioitakansanäänestyksissä aivan politiikan kovimpaan ytimeen liittyviä asioita. Jos Sveitsin mallia suositeltaisiin meille, niin kyllä eduskunta sanoisi heti, että "ei kansa voi ymmärtää noin vaikeita ja vastuullisia asioita, jotka kuuluvan vain ja ainoastaan eduskunnalle".
Millaisia asioita Sveitsissä on ratkottu kansanäänestyksissä?
- Esimerkiksi rahoitusjärjestelmän muutosta koskevassa asiassa kävi näin. https://yle.fi/uutiset/3-10247455
- Yleisradiota koskevassa äänestyksessä kävi näin https://yle.fi/uutiset/3-10101605 . https://yle.fi/uutiset/3-5963403
- Minareettien rakentamisasiassa kävi näin. https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/66479-sveitsin-aanestys-puhuttaa-suomessa-sotii-ihmisoikeuksia-vastaan
- Maahanmuuton rajaamista koskevassa asiassa kävi näin ja
- 3000 euron minimipalkkaa koskevassa äänestyksessä kävi näin https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000756890.html .
Kuten edellä olevien juttujen ylen kommenttien sävy on se, että "Sveitsin äänestystulokset ovat arveluttavia" ja "tällaisilla kansanäänestyksillä on lukuisia kielteisiä seuraamuksia".
Katsotaampa nyt kuitenkin hieman, miten Sveitsin vanha poliittinen järjestelmä on pärjännyt vertailtaessa. Jos "tyhmä kansa" päättää siellä kansanäänetyksillä asioista, niin Sveitsissähän pitäisi olla melkoinen poliittinen ja taloudellinen kriisi koko ajan.
- Bruttokansantuotteessa Sveitsi on 19:llä sijalla maailmassa. Tähän pääsevät vain hyvin harvat valtiot, jos bruttokansantuote suhteutetaan asukaslukuun. Poikkeuksia on lähinnä oljyyn perustuvissa pikkuvaltioissa (Quatar ym.), jotka poliittiselta järjestelmältään ovat kuitenkin diktatuureiksi rinnastettavia maita Sveitsiin verrattuna. Norja on öljyvaltioista poliittiselta rakenteeltaan kuitenkin suuri poikkeus. https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_bruttokansantuotteen_mukaan
https://www.ess.fi/uutiset/talous/2011/12/13/suomi-eun-yhdeksanneksi-rikkain-irlanti-kolmantena Eurooppalaisittain Sveitsi pärjää näin, jos se olisi EU:ssa
- Kovin sotaisaksi kansaksi sveitsiläisiä ei todellakaan voi sanoa: https://historianet.fi/sota/onko-sveitsi-ollut-sodassa Jos viimeksi on pienmuotoisesti sisällissodittu 1800-luvun puolivälissä noin 150 ihmisen menettäessä henkensä, ei maata voi kovin suuresta militarismista syyttää. Varsinaiset sodat ulkovaltoja vastaan ajoittuvat satoja vuosia taaksepäin. Sotien vaikutus usein unohdetaan arvioitaessa kansantalouksien tilaa: Tottakai rauhalliset olot kartuttavat kansallista pääomaa ja ovat omiaan vakiinnuttamassa demokratiaa kaikin tavoin.
- Sveitsiläisten ajatus lansanäänestyksiin perustuvasta demokratiasta on se, että ne ovat luonnollisia ja välttämättömiä. Jos Sveitsissä pidettäisiin kansanäänestys siitä, muutetaanko poliittinen järjestelmä siten, että se ei sisältäisi enää kansanäänestyksiä,lopputulos olisi murskaava kansanäänestyksen säilyttämisen puolesta.
Näin on. Tuohan jo oli tiedossa, kun aloite laitettiin liikkeelle, huonosti kävi myös aktiivimallin vastustustusloitteen.
Kansalaisaloite ei ole sma kuin kansan äänestys . Se on kyllä yksi merkittävä tapa mitata kansalaisten tahtotilaa ja kuulla kansaa .Kansanvaltaisessa demokratiassa varsin varteen otettava ja jos jonkin aloitteen kannatus on tuotaluokkaa kuin aktiivimallin kannatuksen oli ,olisi tuota ääntä kuunneltava. Mikäli mittavan kanantuksen saanutta aloitetta ei kunnioiteta ,sen kuulematta jättäminen on lähinnä demokratian torppausta . Jo se että tuolla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta vaan aktiivimallia vietiin sen huomattavasta vastustuksesta vääjäämättä eteenpäin jopa luoden uusia visiota ,kertoo vallanpitäjien suhtautumisesta kansanvaltaisuuteen ja kansalaistyen kuulemiseen poliittisten päätösten yhteydessä. Kyseisen kaltainen korvien sulkeminen on enemmän kuin erikoista yhteiskunnassa jossa kansalaiset luovuittavat vallankäytön hallituskaudelle valitsemiensa edustajien käytettäväksi.
Mikäli asiasta haluttaisin mittavampi kuva olisi mahdollista järjestää kansanäänestys ,joka olisi tuollaisessa tapauksessa luonnollinen ja mitä demokraattisin tapa ratkaista asia poliittisesti. Suomessa tulisikin viedä asioita sveitsin malliin tuossa suhteessa.
Valitettavasti valtamedia on suurien puolueiden kanssa kytköksissä ja ajavat näiden asiaa.
Kukin vuorollaan, yksi kerrallaan aktiivimallista lopullisesti vapaudutaan...
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005773220.html
Nyky porvari on vissiin unohtanut uuden luomisen jakamisen sijaan kuin myös yhteisöllisyyden tarkoituksen josta oikea patruunat pitivät hulen ,kuin myös omata tulosta huolehtimisestaan . Vapautus se on sekin kun yhteiskunnasta on ukona eikä millään ole enää mitään merkitystä.Mihonhä tämä kapilalismi vielä johtaakaan ,ettei vai uuteen sisialisointiin
Kun tippuu sossuun se on ihan sama enää mitä kukukaan mihinkää sanoo. Koittakaa itte tehä niillä rahoilla JOTAIN.
Tilasto kikkailua jo vuodesta 1990.
Mutta tuloa ja työtä ei ole haluttu jakaa oikeasti !!!
Oisitpa sinäkin ahne ja jakaisit tulojasi muille edes vuodesta 2018!
Mikä on omaa? Kun mitään ei elämästä jäää... muistokivi ehkä?? Miksi jotkut rikkaat ahnehtii sikana etuja ja tukia, siis rikkaat ihmiset!! Ek, MTK väki, keinotteluun,,, ja eivät halua jakaa työtä ja tuloa.
Mutta ahneella on paskanen loppu,. Näin on yritetty lohduttaa köyhiä, elintasoa ilman jääneitä...
Ja samalla rikas rälssi syö kuormasta suoraan ja ahnehtii...
Se on kato ntän kokoomuksen aiakaansaannoksia tämä eriarvoistuminen ja muutaman ökyrikkaan asian ajaminen. Lopputulema on tämä . Vajaa kymmenen prosenttia kansasta tulee kuulluksi ja heidän edut ajetuksi .Suurin osa kansaa maksaa laskun olemattomalla sosiaaliturvalla roikkumalla ja toimeentulovaikeuksissa pyörimällä vaikka palkkatulot onkin. Nämä meinaa ajaa palkat alas ,eikä mielenkiintoa näytä olevan senenempää eläkkeiden maksuunkaan. Keskusta tukee vankasti ,kuten on nähty ja siitä on tullutkin puolue joka mieluusti leikkaa koulutuksesta kuten on nähty,sekä sosiaaliselta puolelta.,eikä tuo ole riittänytkään sillä mm. lääkeomavastuita on saatu aikaiseksi joten tulilinjalla on etenkin vähävaraiset ja työttömät mm.aktiivimallin kautta.
Hyvin ovat valjastaneet suuren osan kansaa ja vetäneet tuet maajusseille, nuo kun ei tule toimeen vaikka on talot ja pelit ja pellot takataskussa. Köyhiltä voi sitten viedä vaikka tuhkatkin pesästä että nämä voi porsastella. Olisi syytä saada nämä puolueet ulos hallituksesta ja tilalle sellaiset puolueet jotka kuuntelevat kansaaa,sillä näillä on korvat kansan olosuhteiden ja kuulemisen suhteen umpeen muurautuneet. Hyvät ihmiset katsokaa nyt ensi vaaleissa ketä äänestätte,ennekuiin tässä maassa on kaikki yhteinen omaisuus kupattu yksityisen sektorin taskuun ja toimkeentulomahdollisuus tyystin viety tulevilta sukupolvilta
SK mielipide kirjoitus.
https://www.satakunnankansa.fi/mielipide/lukijalta-tilastot-katkevat-taakseen-karun-totuuden-ovatko-tyollisyysluvut-vain-potemkinin-kulisseja-201099854/
NIInhän sitä sanotaan että ensin tulee tilastot ja sitten tulee emä valhe ja taitaa pitää tuossa suhteensa paikkaansa. Tilanne on lienee niin paha että se ei kestä enää julkisuutta tai sitten vain ahneus ajaa ja huonon hallinnon huonot tulokset halutaan lakaista maton alle.
Nyky moraalin puitteissa en ihmettele ollenkaan jos näin on, ahneuden vallitessa ja poliittisen sulle mulle kuttuurin vallitessa,jossa marjat ja hillot jaetaan Kokoomuksen ja Keskustan kesken ,sinisten avustukselle joille luultavammin on jotain murusia luvattu apupojan palkkioina.
TYÖTTÖMIÄ KIRISTETÄÄN TOIMEENTULON MENETYKSELLÄ – PALATAANKO PALVELUSPAKKOON?
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3938321-tyottomia-kiristetaan-toimeentulon-menetyksella-palataanko-palveluspakkoon
”Enää työtöntä ei viedä pakkotyölaitokseen, vaan häntä kiristetään toimeentulon menetyksellä. Sosiaaliturvan muuttuminen alipalkatuksi työvelvollisuudeksi tapahtuu vähitellen tehdyillä päätöksillä.”
Palveluspakko palaa uudessa muodossa, toteaa Saku Timonen Uuninpankkopoika-blogissaan.
Palveluspakon paluu
https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2018/07/31/palveluspakon-paluu/
Työvoimapolitiikka on Timosen mukaan viime vuosina muuttunut yhä enemmän työttömien tarkkailun ja rankaisemisen suuntaan. Tarkkailijana ja rankaisijana eli tuomarina ja pyövelinä toimii TE-toimisto, joka seuraa työttömän elämää herkeämättä. Jos työtön lipeää piirunkaan verran suunnitelmasta tai jättää hakematta yhtäkään määrättyä paikkaa, niin häntä rangaistaan karenssilla. Timonen lisää Ylen tietoihin viitaten, että karenssien määrä on jatkuvassa nousussa.
”Ei riitä, että suunnitelmaa on noudatettava ja jokaista määrättyä työpaikkaa haettava, vaan työssä on myös pysyttävä. Huonostikaan palkatusta työstä ei saa lähteä pois ilman lupaa. Ei varsinkaan silloin, jos tekee työtä täyttääkseen aktiivimallin edellytykset.”
Palkkojen alentamiseksi on ay-liike ensin ajettava alas
Pyrkimys muuttaa sosiaaliturva alipalkatuksi työvelvollisuudeksi on Timosen mukaan näkynyt jo vuosia sille, joka on osannut katsoa. Nousukausien aikana työvoimapolitiikan koventamista on hänen mukaansa perusteltu uhkaavalla työvoimapulalla, ja laskukausien aikana vedotaan rahaan. ”Työttömien elättäminen nähdään liian kalliiksi. Tähän on helposti saatu mukaan työtä tekevä ja veroja maksava keskiluokka, jolle on hoettu työttömien laiskottelevan heidän verorahoillaan”, hän toteaa.
Keskiluokkaa on Timosen mukaan höynäytetty kaikkein eniten, sillä todellisena tavoitteena on palkkojen polkeminen mahdollisimman alas, minkä huomaa vaikkapa jatkuvasta työvoimakustannusten suuruudesta toitottamisesta. Palkkojen alentamiseksi on ay-liike ensin ajettava alas, ja sitä varten on propagandaa suollettu vuosikausia. Juuri siihen pyritään jatkuvilla puheilla ay-liikkeen eliitistä, joka elää leveästi jäsenmaksujen, verovapauden ja yleishyödyllisen liiketoiminnan turvin.
Tavoitteena halpa työvoima
”Propaganda on niin räikeää, että ei luulisi sen menevän läpi, mutta kyllä se näkyy menevän. Osa työssäkäyvistä kansalaisista vaahtoaa tuilla leveästi elävistä laiskureista ja rahassa rypevistä ay-pomoista.” Nämä vaahtoajat tekevät Timosen muaan karhunpalveluksen ennen kaikkea itselleen. ”Kun työttömiä tulee koko ajan enemmän tekemään työt alipalkattuina osa-aika- ja pätkätöinä tai kokonaan palkattomina kokeilijoina, niin kohta ei enää tarvita vakituisia työntekijöitä”, hän toteaa.
Tavoitteena on Timosen mukaan mahdollisimman halpa työvoima, joka on sidottu huonosti palkattuun työhönsä. ”Olen ennenkin sanonut, että ihanne on syömätön ja sontimaton työläinen, joka otetaan varastosta tarpeeseen ja tarpeen loputtua palautetaan sinne takaisin syyllistettäväksi”, Timonen lopettaa."
Täyttä asiaa Timosen teksti. Herätkää pahvit!
Nämä joutais just pakkotyölaitokseen. Ei ole mitään työhalujakaan. Monia vuosia työttömänä parvekkeelta syleksitään ja pilveä vedetään posket lommolla. Aina jotain työtä on, kellä on vähänkään haluja tehdä. Laiskuus on suurin syy, mitään tekemättömyyteen..
Työtä on muttei sellaista mistä saa palkkaa....9€/pv ei IHAN riitä, sika!
Käytän sen ajan mieluummin tyhjäntoimittamiseen kuin pakerran turhan takia.
Äänestämällä ei voi enää vaikuttaa. Se on jokaisen ihmisen vaikutuspiirissä, ketä äänestää.
Suosittelen hyvien kaverien äänestämistä. Siitä se vaalitulos taas tulee lukemilla jotakin.
Onneksi äänestämättömyys kerää kansaa yhtenäiseksi. Mitä vähemmän äänestäneitä, sitä enemmän äänestystuloksen vaalijoita. Haistattakaa heille paskat.
Jos Suomessa ei voi elää, niin ottakaamme oppia muista valtioista.
https://peda.net/p/terhikyllonen/el12/bige/naaparivaltiomme/norja-luonnos
Jos ei äänestä, niin kaikille löytyy hyvä vaihtoehto: Jos vaaleissa äänestätä jotakuta, niin seurauksena on oikeiston kannatuksen vahvistuminen.
Jos et äänestä, niin sama tilanne tulee demokratiavajeen kautta.
Eikö porukka tiedä, että esimerkiksi massiiviset mielenosoitukset ovat paljon tehokkaampia tapoja äänestää, kuin vaalit?
Parlamentarismi pelottelee aina sita, että "jos et äänestä, niin muut tekevät äänestyspäätöksen puolestasi."
Ei se näin mene. Kansa puhuu: Suomalaisilla on oikeus puhua. Jos eduskutavaaleissa ei ole arvoisiamme ehdokkaita, niin MIKSI VITUSSA ÄÄNESTÄMME HEIDÄT UUDELLEEN VALTAAN? Tätä asiaa on hyvä miettiä kyräillessä nyrkkejä, että "ketä äänestäisin".
Jos nyt esim. paljon haukutusta aktiivimallista ei tule loppua, niin veikot veljet, siitä ei tule loppua kuuna kullan päivänä.