ikävintä

plunger

Kaikilla on joku asunto, useat kutsuvat kodiksi.
Perjantai-lauantai oli ennen kotitöiden aikaa, siivottiin, leivottiin, pestiin, parsittiin, kaupassa käytiin jne. Onko vielä näin, teillä?

Mikä kotitöistä on ikävin, täytyy tehdä vaikka mielellään olisi (ainakin joskus) tekemättä?

Minulla se ikävin ehdottomasti on SILITYS. Olen välillä vienyt paidat pesulaan, yritän silti itse siitä selvitä, sitten kun viimeinen on päällä ja pyykistä tulleita eteisen naulakossa tusina tai enemmän odottamassa, pyykistä tulleet odottamassa myös vuoroa. On hyvät välineet, on hyvä valaistus, ei satu selkään ei väsy jalat, mutta se AIKA mikä jo yhteen paitaan kuluu!!!!! Aina se on ollut vastenmielinen työ. Suomessa pesula on kallis ja ei ole helppo saada apua. Jenkeissä minulle silitti yksi samassa talossa asuva nainen, pullava ja kiharatukkainen työttömäksi tapaturman jälkeen jäänyt.

12

834

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaijaleena

      tylsää..ja paljon on asioita nykyään muuten kuin ennen..Ihmisten vuorotyö ainakin tekee mahdottomaksi pitää perjantaita siivouspäivänä. Ja onhan se tietysti periaatekysymyskin..moni lähtee viettämään vkloppua kapakkaan jo hyvissä ajoin..Toinen tympeä työ on saunan pesu..vaikka on vehkeitä ja laitteita...

    • home

      Luulenpa että näillä ihmisillä täällä koti on paljon tämän virtuaalin ympärillä.
      Leikisti tehdään kotitöitä mutta istutaan kuitenkin koneen vieressä aamusta iltaan.

      Ehkä oikeamman kuvan kodista - ennen ja nyt - saisi jos kysyisi tuota asiaa kadulla...

      Et kai sinäkään plung ehdi nykyään paljon silitellä tältä hommalta...

      • Kaijaleena

        monelle tärkeää istua koneella. Kuitenkin ne kotityötkin pitää tehdä..jokaisen. Sitä paitsi tämä nettiriippuvuuskin on olemassa.:)


    • siritys

      Lapsuuskotonani siivottiin aina lauantaisin ja se tapa "periytyi" minullekin ja on periytynyt aikuisille lapsillenikin. Jos en siivoaisi lauantaina niin se homma jäisi tekemättä eli minulle se on pakko, muuten kämppäni (koti) olisi hävityksen kauhistus. Kun puuhaan ryhtyy kiukkuisena niin siinäpä imuroin, luutuan, pyyhin pölyt. Jälkeenpäin on kyllä mukava olo.

      Minun inhokkipuuha on myös silitys, mutta valitsen aina kun vain mahdollista vaatteet, joita ei tarvi silittää. Eri asia miehillä esim. kauluspaitojen kanssa.

      Kotitöistä pidän ruuanlaitosta ja kukkien hoitamisesta (ne tosin joskus kupsahtavat kun liikaa niitä suihkuun kannan eli liika vesi ei ole hyväksi).

      Joten huomenna puran viikon kiukut siivoamiseen!

    • Hannana

      kaikki muu hoituu mutta se silitys... on
      ainut mitä en tee, jos ei ole pakko ja silloinkin yritän sen jollekin toiselle livauttaa. :)

    • silityshän

      on ihan mukavaa, siinä samalla katselet tv:ta tai kuuntelet radioita/muita asunnussa olijoita, keskustelet ja hyvässä lykyssä näitä kaikkia yhtäaikaa.

      • minulle on ainakin sekä siivouksen että silittämisen aloittaminen vaikeinta. En nyt suorastaan rakasta kumpaakaan tehtävää, mutta kun pääsen alkuun huomaan välillä suorastaan nauttivani. Silitys taitaa olla se vähemmän ikävä, koska se tulee nopeammin valmiiksi. Joskus pitää oikein tarkistaa kaapista, etteikö sieltä vielä löytyisi silitettävää kun ei haluaisi tuhlata hyvää työvirettä. ;) Siivouksesta ei taida koskaan tulla ihan loppuun asti valmista.

        Yksin siivoaminen on tosi tylsää, yhdessä se on paljon mukavampaa niinkuin monet muutkin asiat. Vai mitä?


      • v aille 54
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        minulle on ainakin sekä siivouksen että silittämisen aloittaminen vaikeinta. En nyt suorastaan rakasta kumpaakaan tehtävää, mutta kun pääsen alkuun huomaan välillä suorastaan nauttivani. Silitys taitaa olla se vähemmän ikävä, koska se tulee nopeammin valmiiksi. Joskus pitää oikein tarkistaa kaapista, etteikö sieltä vielä löytyisi silitettävää kun ei haluaisi tuhlata hyvää työvirettä. ;) Siivouksesta ei taida koskaan tulla ihan loppuun asti valmista.

        Yksin siivoaminen on tosi tylsää, yhdessä se on paljon mukavampaa niinkuin monet muutkin asiat. Vai mitä?

        tahtiin.. Ensin huusholli tyhjäksi, ihmisistä ja sitten musiiki "täysille" siihen ei kuulu imuri ei ovikello(ok talo) monta monituista kertaa olen hyppinyt seinille kun avainporukkaa saapuu kotiin. Kyllä se siivous sujuu ja paita oikenee, mutta jos on väsähtänyt olo, siivoan Vain veskin ja keittiön tiskipöydän, imuroinnin ohella ja siihen imurointiin EI kuulu sängynaluset.
        Ennenvanhaan silloin kun olin nätti ja pikkusen nuorempi oli tahti toinen, olen monasti aatellut, että riittikö edes polkka musiikiksi.
        Siivous-iloa, illalla jalalla koreasti. Souvareiden-tahtiin.


    • Silittäjä!

      Silitys on vastahakoisin homma.Teen päivät pääksytysten työssäni sitä,mutta kotona se on kuin tervan juontia.

    • Aija

      Silitys on ihan jees. Kuten täällä mainittiinkin samalla voi kuunnella radiota ja seurustella. Minusta on ikävin se hetki, kun on "hiki päässä" laittanut hyvää ruokaa ja sitten porukka hajaantuu kylläisinä kuka minnekin. Siihen jää emäntä kuin nalli kalliolle likaisten astioiden ääreen.Korjaan ruoat pöydästä ja käytetyt ruokailuvälineet pesuun, alan hinkata patoja ja kattiloita puhtaiksi, ja siistiä paikkoja muutenkin. Ruoanlaitto on kivaa. mutta se jälkityö ei.

      Asiasta on kyllä keskusteltu perheessä, mutta vähän huonolla menestyksellä.

    • ?????

      Ikävintä ovat kaikki kotityöt, paitsi.....silitys on niistä mukavinta, jos pitää valita!! Nauratti, kun luin kirjoituksesi. Tasan ei käy asiat!

      Inhoan ruoan laittoa, siivousta ja kaikkea mikä on tyypiltään samanlaista. Silittämisessä on jotain rauhoittavaa. Ja on ihana laittaa päälle silitetty vaate, tai painaa päänsä silitetylle tyynyliinalle.

      Eikä se ole "hetkessä ohi", kuten syöminen.
      Ihan kammottaa, kun on laittanut monta tuntia ruokaa, ja se on HETKESSÄ syöty!! Se tuntuu niin turhauttavalta! Ja kun se vielä menee lopulta viemäriinkin!!

      Kaikki kotityöt on niin turhan tuntuisia, kun ne pitää toistaa koko loppuelämän ajan. Helpommalla pääsee, kun siivoaa vain kerran kuukaudessa, ja syö helppoa kuivamuonaa(EI Mustin murkinaa sentään!).

      NIIN, tietysti...tämä EI käy perheelliselle. Minä elän yksin. JEE sille, paitsi se on tylsää välillä. Saisipa miehen, joka tekisi kaikki kotityöt. MINÄ voisin silittää!

    • nainen56

      ei enää kotitöistä voi puhua, mulla on enää vaan 75 neliötä entisen 240 sijaan joten ei enää tarvitse päivää varata siivoukseen.
      Ruokaa ei niin vähää osaa keittääkkään kuin on tarve, joten koti on vaan lepopaikka.
      Silittäminen on myös työ josta en pidä ja viikon aikana kerään silitettävät vaatteet komeroon, sitten sunnuntai-iltana, jolloin muutenkin alkaa "yleinenvitutus", kaivan vaatteet esiin ja alan silittämään samalla kun katson haluatko miljonääriksi ohjelmaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 124
      1553
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1006
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      629
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      225
      526
    5. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      499
    6. 30
      482
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      444
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      182
      443
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      426
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      393
    Aihe