Leninismi vääntää vielä puukkoa haavoisamme

Lenin kävi vielä marraskuussa 1917 SDP puoluekokoksessa innostamassa SDP:tä aseelliseen kapinaan. 6.12.1917 oli eduskunnassa äänestys Suomen itsenäistymisestä, SDP luonnolisesti vastusti sitä, kun takeet saanut Leniltä, miten Bolsevikki-venäjä tukee aseellisessa kapinassa.
SDP onneksemme hävisi eduskunta äänestyksen 88-100. Tammikuun lopulla 1918 kun SDP oli saanut rautateitse aselähetykset Bolsevikki.venäjältä, SDP aloitti kapinan. Kapina kuitenkin loppui lyhyeen, jo keväällä oli pääosin torjuttu. 60 000 Suomalaista kuoli kaikkiaan kapinassa. Edes näille omaisille ei SDP ole pyytänyt anteeksi kauheaa tekoaan.

Tulisi sosiaalidemokraatteja edes jotenkin pahoittelemaan puolueen ryhtymistä vallankumoukseen tammikuussa 1918.
Sisällissota alkoi, kun sosiaalidemokraattisen puolueen radikaali ydin Kullervo Mannerin johdolla julisti aseellisen kapinan alkaneeksi tammikuun lopussa 1918.
Suomen sisällissota käytiin keväällä 1918. Sota alkoi 27. tammikuuta ja loppui 15. toukokuuta.
Jos Sdp:n puoluetoimikunta ei olisi tehnyt päätöstä ryhtyä vallankumoukseen, olisi säästytty noin 60 000 uhrilta, Jari Ehrnrooth sanoi keskiviikkona Ilta-Sanomien 1918 – Sodasta sovintoon -keskustelutilaisuudessa Helsingin Sanomatalossa.

60 000 uhria koostuu sisällissodassa Suomessa surmansa saaneista noin 37 000 ihmisestä ja Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista, jotka joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi 1930-luvulla.
– Miksi Sdp ei käytä Antti Rinteen johdolla tilaisuutta hyväkseen ja irtisanoudu vuoden 1918 aseellisesta kapinasta? Olisi korkea aika sanoutua siitä selkeästi irti.
– Oli hirveä rikos puolueelta, joka oli keskeisesti mukana vuodessa 1905, ryhtyä valtiopetokseen kansanvaltaa vastaan.
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Täyttä asiaa. Kiitos.

Nämä historiamme kipukohdat pitäisi avoimesti ja rehellisesti käydä läpi ja lopettaa selittely ja kusetus.
SDP:n vastuu on kiistaton. Itsenäisyytemme ja kansallinen vapautemme oli silloin vaarassa.

Äänestä

Lenin lupasi Suomelle itsenäisyyden SDP.N PUOLUE KOKOUKSESSA ,Kesäluussa 1917 jos tulee valtaan!? Lenin kehoitti SDP;tä ottamaan valta takaisin oikeiston sen kaapatessa Heinäkuussa, olihan 103 paikan edusto vakuutena !?

On turha höpistä muuta,kaapparit !?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei.nämä.unohdu kirjoitti:

Lenin kävi vielä marraskuussa 1917 SDP puoluekokoksessa innostamassa SDP:tä aseelliseen kapinaan. 6.12.1917 oli eduskunnassa äänestys Suomen itsenäistymisestä, SDP luonnolisesti vastusti sitä, kun takeet saanut Leniltä, miten Bolsevikki-venäjä tukee aseellisessa kapinassa.
SDP onneksemme hävisi eduskunta äänestyksen 88-100. Tammikuun lopulla 1918 kun SDP oli saanut rautateitse aselähetykset Bolsevikki.venäjältä, SDP aloitti kapinan. Kapina kuitenkin loppui lyhyeen, jo keväällä oli pääosin torjuttu. 60 000 Suomalaista kuoli kaikkiaan kapinassa. Edes näille omaisille ei SDP ole pyytänyt anteeksi kauheaa tekoaan.

Tulisi sosiaalidemokraatteja edes jotenkin pahoittelemaan puolueen ryhtymistä vallankumoukseen tammikuussa 1918.
Sisällissota alkoi, kun sosiaalidemokraattisen puolueen radikaali ydin Kullervo Mannerin johdolla julisti aseellisen kapinan alkaneeksi tammikuun lopussa 1918.
Suomen sisällissota käytiin keväällä 1918. Sota alkoi 27. tammikuuta ja loppui 15. toukokuuta.
Jos Sdp:n puoluetoimikunta ei olisi tehnyt päätöstä ryhtyä vallankumoukseen, olisi säästytty noin 60 000 uhrilta, Jari Ehrnrooth sanoi keskiviikkona Ilta-Sanomien 1918 – Sodasta sovintoon -keskustelutilaisuudessa Helsingin Sanomatalossa.

60 000 uhria koostuu sisällissodassa Suomessa surmansa saaneista noin 37 000 ihmisestä ja Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista, jotka joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi 1930-luvulla.
– Miksi Sdp ei käytä Antti Rinteen johdolla tilaisuutta hyväkseen ja irtisanoudu vuoden 1918 aseellisesta kapinasta? Olisi korkea aika sanoutua siitä selkeästi irti.
– Oli hirveä rikos puolueelta, joka oli keskeisesti mukana vuodessa 1905, ryhtyä valtiopetokseen kansanvaltaa vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu