Nyt siis SOTE on haudattu ja puheet pidetty. Maalaisliitto lakkautettakoon ja maataloustuet myös, nuo savolaisten vääräleukojen pyhät kantturat. Myös maakuntauudistuksesta luovuttakoon. Suomi palatkoon omille urilleen maailman parhaan terveydenhuoltonsa tukemana. Palkka maksettakoon työstä eikä lomalta palaamisesta. Matut töihin hoitamaan vaivaistalojen kituliaita asukkeja. Putinille patsas Senaatintorille. Natoon liityttäkööt. Toivo Kuulan tuotannon perinpohjainen opiskelu pakolliseksi kouluihin. Kalevi Sorsalle ratsastajapatsas Ullanlinnanmäelle. Suomi yksikieliseksi. Suomi sosialistiseksi. Uudeksi nimeksi Vähä-Venäjä. Naisille burkhat. Työttömät miehet selibaattiin. Homoille verovapaus. Pirkanmaa Satakunnan alaisuuteen. Kuopiosta pääkaupunki. Vinka-hävittäjälaivueen kokoaminen Valmetin tehtaiden ykköstehtäväksi. Metsät jätettävä rauhaan, niitä ei saa hakata, eikä naisia, eikä lapsia.
Eilen SOTEn haudalle nousi verinen kuu
Vaadin
6107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ollaanko formulakisaa ? Pörise sinä niin minä sudittelen. Jiihaa kopoti kopoti Vettel voittaa. Räikkönen tulee toiseksi. Mersut kolaroivat keskenään.
Pallopaidalla suttaa korvien välissä.
Älä morkkaa pallomekkoa. Sillä kun on missivaimo, sombrero, kansalaispisteet ja hätki lakimies.
Oikiassa olet. Kyselin asiaa hätkit lakimiehet ry:stä ja sain kuulla, että mr. Pallo on lakimiesten paras asiakas: kymppi ja vinkaisu on liiton suositus häneltä. Ja sehän vinkuu ja valittaa, tuntitolokulla.
Olen samaa mieltä.
Siinä on jarruttaja Heikkiselle taas ihmettelemistä.