Miten paljon materia vaikuttaa päätöksiisi?

Ei vaikuta päätöksiini yhtään.
Selviän omillakin. En tarvi holhoajaa ja elättäjää. Lähden suhteesta jossa on paha olla oli se taloudellinen notkahdus tai ei. Ei vois vähempää kiinnostaa. Suhteissani tosin on tuo eläminen mennyt tasan puoliksi. Laskut ja ruuat jne on ostettua aivan puoliksi eli kumpikaan ei ole elättänyt toista vaan osallistunut tasavertaisesti

En ole jäänyt suhteeseen materian vuoksi. Enkä ole kiinnostunut toisesta sen vuoksi, miten se nostaisi omaa elintasoa.

Olen itsenäinen, omiin tavaroihini olen kyllä kiintynyt. Niihinkin enemmän tunteellisesti;
valokuva-albumit, lp -levyt tai osa huonekaluistani näin esimerkkeinä.

Minusta tuollainen materian perässä juokseminen on kuvottavaa. Kiinnostun persoonaan, ja olen kiinnostunut lähinnä tämän hyvinvoinnista.

En!

Oon jäänyt suhteeseen pidemmäksi ajaksi kuin ois ollut suotavaa. Omat siivet eivät vielä silloin kantaneet ja pudotus elintasoon olis ollut liian iso. Lähdin heti kun oma taloudellinen tilanne sen salli.

Oon liian rehellinen itselle.

Ei vaikuta mitenkään, mutta nyt kuitenkin katson, että mahdollinen joskus tuleva kumppani tulee omillaan toimeen ja osaa käyttää rahaa fiksusti.

Riippuu ihan siitä, miten " materialisti" itse suhtautuu materiaansa. Eikös jokainen pidä huolta omastaan niin ettei tarvitse pelätä ihme menetyksiä. Jos kuulisin yhdenkään kerran vetoomuksia " hänen suurempaan" omaisuuteensa, minkä tahansa asian yhteydessä, sepä olisi sitten siinä. Näin tällä kertaa....

En tiijä materiasta muuta, kun juoskaa tytöt karkuun, jos kohtaatte jonkun pojan tai tytön, joka on ns. rikkaanperheen poika tai tyttö tai muuten vaan jonkun suurlähettilään tai keskuspankinjohtajan poika tai tyttö! Miksi näin? Empiirinen tutkimus osoittaa, että näissä kodeissa kasvaneista pojista ja tytöistä kasvaa ihan "vinoutuneita" aikuisia, jotka eivät välitä mistään muusta kuin "minä itte". Heidän sydämen sivistyksen taso on tasan TZIROUUU. Siinä ei paljon hilut kompensoi elämää!

Tiedän, että 1/10 on poikkeus, mutta ei kannata ottaa sellaista riskiä, koska virus on liian suuri mahdollisuus. Eihän sijoituksissakaan päätä pahkaa tehdä se kaikkein riskialttein sijoituspäätös, tai voi tehdä, mutta itkekäät itsensä uneen jossain kohtaa elämää. Valittaminen kielletty. Ja tämä ongelma on globaali. Oli sitten italiailainen, jenkki, suomalainen tai arabi, niin ihan hulluja jälkeläisiä sieltä sikiää. Norja on poikkeus, se on maa, jossa en ole koskaan havainnut samankaltaista havaintoa.

Ja sitten toinen juttu, kun täällä joku kirjoitti, että "vanhempana ei välitä enää naapureista, mitä ne ajattelee".

Jaa, sanon minä. No miksi pitäisi, jos elää normaalia omaa elämää? Kenen pitäisi alkaa ajattelemaan, sen lissun ja leevin, joka uikkii naapurin elämää vai sen mervin ja pekan, jotka elää omaa elämää? Voi tätä kieroitunutta itsekeskeistä ja narsistista maailmaa! Siihen ei kyllä pidä edes ikä vaikuttaa, niin kauan kuin ei loukkaa ketään muita ihmisiä omilla teoillaan ja sanoillaan. MINUA HÄVETTÄIS ITSEÄNI, JOS OLISIN NIIN ONNETON, ETTÄ KESKITTYISIN NAAPUREIDEN ELÄMÄÄN!

Neljäs asia, jota annan palaa nyt ja tässä. Suomalaiset ovat omituista kansaa. Suomalaiset naiset ovat niin epävarmoja ja vertailevia ja mustasukkaisia olioita, että se menee jo sairauden puolelle. Käytännön esimerkki nro. 1. Minua on kolmeen eri ryhmässä "seurattu tai satuttu" mukamas nurkille tai suurinpiirtein nenän alle, en ole tuntenut ko. naisia, en ole edes tiennyt, ketä ne ovat, kun vasta myöhemmin tullut tietämään, ketä ne ovat! Sitten olen kyllä ajatellut, että hei helvattu, kun ovat sairaita ihmisiä. Onko ihmisen epävarmuudella enää rajoja? Mutta mistä tällainen kumpuaa? Mikä on se kasvatusmetodi, josta näitä sikiää? En tiedä.

Toinen esimerkki. Kukaan ei ole niin töykeä kuin suomalaiset ja somalialaiset miehet, kun ei suostu heidän "matkaan lähtemään". Oikein irvikuvien irvikuvat. Kerrankin kohtasin erään miehen eräässä virallisessa-epävirallisessa tilaisuudessa ihan yhtä muiden ihmisten kera. Sen enempäää kiinnittämättä huomiota. No, tämä johtavassa asemassa (narsistisessa hyvyydessään) oli ihastunut minuun, enkä minä edes muistanut hänen nimeään. Hän otti yhteyttä. No juttelin, ei sen enempää, ajattelin vielä, että miksi se minulle soittaa. Noh, en miettinyt sen enempää. Sitten yksi kerta hän soitti ja sanoi, "että on varannut kylpylän meille" !!!!!!!!???????? No siinä vaiheessa sanon, että en todellakaan ole lähdössä mihoinkään! Kuka sinä edes olet loppujen lopuksi???!!!
Sitten sain myöhemmin selville, että hän on naimisissa oleva kahden lapsen isä!!!!! Ja hän vielä laittoi minulle tekstiviestin, "että minulle on aikaisemminkin käynyt näin" !!!!!!!

Joten siinä on keissiä kerrassaan !

Ei mitenkään. Jos vaikuttaisi olisi elämäni erilailla nyt.

Ei. Eipä minuun kukaan mies ole juuri investoinutkaan materiaalisesti. Jokunen materiaalisesti resurssoitu olisi kyllä ollut aikoinaan tarjolla.

Tähän kysymykseen vastanneista pitäisi tehdä tarkenpi taustaselvitys. Ensinnäkin on niitä, joiden elämää ero ei taloudellisesti paljoakaan hetkauta. Sosiaalituilla, työttömänä, vuokralla asuvia ero ei taloudellisesti paljoa välttämättä hetkauta. Tiedän, että Suomessa on perheitä, joista esim. toisen vanhemman ei kannata mennä töihin, sillä tuet pienenee. Minusta tämmöistä systeemiä ei saisi lainkaan olla Suomessa, jossa työnteko on kannattamattomampi vaihtoehto. Sitten on ne superrikkaat, joiden taloutta ero ei paljoakaan hetkauta. Väliin jää ne työtä tekevät keski-tai hieman parempiluokkaiset, joita se tosissaan kirpaisee. Näissä luokissa yh:ita tulisi todellakin tukea.

En ole funtsinut asiaa näin aiemmin:
Vaikuttaa itsellä niin, että jos oma tilanne tuntuu itsestä huonolta vaikeuttaa se jonkun verran suhteen luomista. Haluan tulla omillani toimeen, en usko kestäväni tilannetta, jossa kokisin olevani toiselle velkaa/ taakkana? Ei kokemusta, oletan näin. Haluan olla reilu ja oikeudenmukainen. Huonoina aikoina elän sniidusti ja parempina aikoina tuhlaan laatuun ja pitkäkestoisiin hankintoihin.
Oikein hyvin mennessä nautin myös antamisen ilosta ja siitä kuinka hyvän mielen se voi tuoda toiselle.

En halua toisen kanssa suhteeseen hyötymis mielessä, mutta ajattelen hyötyväni hänestä siinä mielessä, että yhdessä olo tuo mukanaan enemmän positiivisia asioita käden ulottuville mm. seura vapaa-ajalla, mielipiteiden vaihtoa, rakentavia keskusteluja, tukea ja turvaa yms. En ole koskaan jäänyt suhteeseen materian vuoksi. Enkä kiinnostunut naisesta hyödyn vuoksi, että olisin hänelle haittana. Voisin pahoin sellaisessa tilanteessa. Ei kokemusta, olettaisin näin.

Painaisi mieltä ja kärsisin tilanteesta mielessäni. Tuntisin pahaa oloa, enkä olisi tyytyväinen itseeni. Ikävä tilanne itselleni ja ei toivottava. Ajattelisin silloin myös, miten pahalta hänen läheisten silmissä tilanteemme näyttäisi. Kuulostaa näin jopa painajaiselta, jonka ei toivo toteutuvan. Kaikkeen tottakai vaikuttaa myös toisen asenne ja suhtautuminen tilanteisiin, mut lähtökohtaisesti ajattelen em. tavalla asioista.

Sanoisin vielä, että rakkaus on katoavaista, mutta materia ei, ainakaan biohajoamaton muovi. Viinikin on katoavaista ja komeat miehet, ehkä.