Punavankileireillä oli yhteensä n. 80.000 ihmistä. Espanjantauti tappoi Lahdessa n.1,1 % väestöstä eli jos vankileireillä kuolleisuus olisi ollut "normaali", niin tautiin kuolleita olisi ollut 8800.
Espanjantauti tappoi kuitenkin enemmän nuorta väkeä koska heidän vastustuskykynsä A-virusta vastaan oli heikompi kuin vanhuksilla. Leireillä oli eniten juuri kaikkein altteimpia uhreja.
Punavankileireillä teloitetiin n.2000 ihmistä ja kaikenkaikkiaan kuolleita oli n.13.000. Kuolleiden määrä on suuri, mutta olosuhteiden, tuomioiden ja huonon kohtelun piikkiin ei kaikkia voi laittaa. Luvut eivät ole tarkkoja koska tarkkoja lukuja ei ole olemassa, mutta pari tuhatta ihmistä ilmeisesti kuoli enemmän kuin väestossä keskimäärin samaan aikaa ja tietenkin ne 2000 teloitettua.
En halua vähätellä 2000 ihmisen kohtaloa enkä yleistä kärsimystä, mutta kun täällä on mässäilty luvulla 13000, niin mielestäni on aiheellista tuoda esille myös vertailu, joka ottaa huomioon kokonaisuuden.
Espanjantauti tappoi kuitenkin enemmän nuorta väkeä koska heidän vastustuskykynsä A-virusta vastaan oli heikompi kuin vanhuksilla. Leireillä oli eniten juuri kaikkein altteimpia uhreja.
Punavankileireillä teloitetiin n.2000 ihmistä ja kaikenkaikkiaan kuolleita oli n.13.000. Kuolleiden määrä on suuri, mutta olosuhteiden, tuomioiden ja huonon kohtelun piikkiin ei kaikkia voi laittaa. Luvut eivät ole tarkkoja koska tarkkoja lukuja ei ole olemassa, mutta pari tuhatta ihmistä ilmeisesti kuoli enemmän kuin väestossä keskimäärin samaan aikaa ja tietenkin ne 2000 teloitettua.
En halua vähätellä 2000 ihmisen kohtaloa enkä yleistä kärsimystä, mutta kun täällä on mässäilty luvulla 13000, niin mielestäni on aiheellista tuoda esille myös vertailu, joka ottaa huomioon kokonaisuuden.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kehoittaisin tutustumaan alan kirjallisuuteen ja historiaan puolueettomalta kannalta, jolloin ei voisi muuta kuin tunnustaa faktat, ja sen että leirien olot olivat raakuudessaan natsien keskitysleireihin verrattavia, vain kaasusuihkut puuttuivat. Nälkä ja ahtaus olivat karskien kohteluiden lisäksi aivan käsittämättömiä ja eläimiäkään ei kohdeltaisin yhtä huonosti.
Se että espanjatauti tappoi niin paljon ihmisiä, oli osaltaan ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa puutetta ja olosuhteita, jonka vuoksi myös Suomi joutui osalliseksi välillisesti Saksan ja Venäjän konflikteihin, ja johti meillä sisäiseen sekasortoon, ja Saksan ja Venäjän sijaiskärsijöiksi johtaen maan lopulta sisällissotaan.
Faktaa on kuitenkin se, että vankileirillä olot olivat aivan karmeat ja ihmiset siellä kuin luurankoja, joille ei edes omaiset saaneet viedä ruokaa, ja kulkutaudit levisivät ymmärrettävästi sellaisissa oloissa kulovalkean tavoin.
En väitä vastaan.
Minä kirjoitin ainoastaa siitä, kuinka moni ihminen kuoli sairauteen ja olisi kuollut joka tapauksessa ilman sootaakin.
Kun keran näytät vastustavan esittämiäni lukuja, niin sinulla on varmasti siihen joku peruste.
Jos luvut ovat kerran väärin, mitkä mitkä ovat oikeat luvut ja miksi?
Vartaillaan niitä.
Todennäköisesti+suuri+osa+sotivien+kuolemistakin+johtuu+espanjantaudista.+Kun+vertaan+kansainvälisiin+tilastoihin,+niin+28-vuotiaissa+kuolleisuus+oli+3,5-5%+ikäryhmästä.+Ikähaarukassa+20-40-vuotta+kuoleisuus+ylittää+helposti+2,5%.+Nämä+luvut+ovat+maista,+joissa+ei+ollut+sotia+tai+ruokapulaa.
Punakapinassa+oli+molemmilla+puolilla+n80.000+sotivaa.+Jos+heidän+kuolleisuutensa+noudattaa+samaa+kuin+ikäryhmällä+yhteensä,+niin+molemmilla+puoilla+kuoli+Espanjantautiin+parituhatta+-+tosin+luku+pitää+jakaa+2-3+vuodelle+eli+n.1000+kuoli+"luonnollisen+kuoleman"+espanjantautiin/puoli.+Kun+muihin+kuolintapoihin+on+kirjattu+alle+puolet+tuosta+luvusta,+niin+kaatuneiden+määrässä+on+loput.+
Luku++37+000,+joka+on+ilmoittettu+kuolleeksi+sisällissodassa+pitää+varmaan+paikkansa,++nelisen+tuhatta+olisi+kuollut+myös+ilman+sotaa+ja+niistä+suuri+osa+vankileireilä.+Joidenkin+arvioiden+mukaan+vankileireillä+espoanjantauti+tappoi+4500+ihmistä.
Kehottaisin+tutustumaan+asiaan+puolueettomalta+kannalta.
Noista jutuista on aikaa jo 100 vuotta, joten onko sillä suurtakaan merkitystä.
Maailmassa lahdataan ihmisiä yhtä raakasti, tai vielä pahemmin myös tänä päivänä.
Sellaista on maailman meno. Maapallolla on muutenkin liikaa ihmisiä, joten mistään sukupuutosta ei tuollaisessa ole kuitenkaan kysymys.
100 vuotta on lyhyt aika ja heidän lapsenlapsiaan ja lapsenlapsenlapsiaan on valtaosa elossa, joten ei se nyt kovin kaukaa liippaa. Ja nuo silloiset vankilolot hakevat vertaa, ja paljon pahemmaksi ne eivät olisi voneet mennä ja tuskin enää sellaista voisi olla missäänpäin, niin järkyttävää se on ollut.
Suosittelen kiinnostuneille kirjaa nimeltään, Punakaartilaisten päiväkirja.
Punakaartilaiset saivat ansionsa mukaan, turhaa vaikerrusta siitä. Hieno esimerkki miten käy, kun alkaa kapinoimaan.
Ihannut impien raiskausta ja murhaamista?
Sodassa aina raiskataan ja tapetaan, se on sodan luonne, aina ollut ja tulee olemaan.
Punikit sai ansionsa mukaan, mitäs alkoivat murhaamaan viattomia ihmisiä, saivat omaa lääkettä kunnolla.
Katos vaan. Kepukelmeissä elää edelleen nuorten tyttöjen raiskaus ja murhahimo?
Minä olen kyllä PerusSuomalaisten kannattaja
Ketku kumminkin, kun raiskausmurhitsa uneksit..
Jospa oletkin valehteleva kepuketku?
Eikö lahtarit tappanut yli 300 naista..
Vastikään menehtyneen yksi kaikkien aikojen parhaimmin myyvän artistin isä kuoli vankileirillä ja hänen äitinsä hieman aikaisemmin luultavammin Espanjantautiin. Äidin kuollessa isää ei vapautettu, vaikka hänellä oli kaksi pientä äidittä jäänyttä lasta 2 vuotias ja 8kk:n., joista tämä tunnettu laulaja oli jälkimmäinen. Onneksi hänellä oli mummu joka pystyi kasvattamaan lapset.
Murhasihan lahtarit kuudenlapsen äidin miehensä päälle ja teki 6 täyspunaorpoa!
Voi pikkuressuja
Sota aloitetaan ajatuksella tappaa ihmisiä. Tappaminen on sen tavoite.
Sota eroaa metsästyksestä siinä, että kohde ampuu takaisin ja joskus tarkemmin.
Sodan uhrit ovat enimmäkseen viattomia ja haluttomia koko asiaan. Nuoret miehet menevät puolustamaan vanhojen mieten ideologiaa tai omaisuutta, joihin kumpaankaan heillä ei ole osutta. Nuori sotilas on uhri siinä missä siviilitkin.
Sotaa markkinoidaan tehokkaasti ja siinä markkinoinninssa ovat taiteilijat, runoilijat, opettajat, miehet, naiset niin sinkut kuin äiditkin mukana ja vastuussa. Jos kuluttajansuoja pätisi sodan markkinointiin, kukaan ei ostaisi sitä. Kaikki, jotka yllyttävät, painostavat tai muuten vaan patistavat nuoria miehiä sotaan, ovat yhtä syyllisiä heidän kuolemaansa kuin vihollineen ja siten oikeampi kohde luodille.
En tiedä, miten valkoinen Suomi lunasti lupauksen voittajapoikiensa mielestä, mutta täysin varmaa on, että punaisten taivas ei olisi Stalinin toteuttaminen vainoineen ollut sitä, mitä mainostettiin.
Turha on hehkuttaa moraalia, kun oma mainonta perustuu valheelliseen demoversioon Soslialismi Beta.
Oketpa pöljä? Missä sodassa antautuneet raiskataan ja murhataan? Tapetaan nälkään?
Kysymys on väärin muotoiltu.
Onko olemassa sotaa, jossa hävinnyttä osapuolta ei raiskattaisi ja tapettaisi nälkään tai muuten vaan?
Hävinnyt osapuoli ei edes välttämätä ole koko sodan hävinnyt koska julmuuksia tapahtuu aina, kun toinen osapuoli on sen verran niskan päällä.
Punakapina ei ollut poikkeuksellinen sota, Suomen historiassa toki merkittävä, muttei muuten.
Kerro missä tehtiin samanlainen nuorien soturityttöjen raiskaus, kuin Suomessa. Murhaaminen ja tietoinen nälkään tappo!
Kaikkialla, missä on käyty sotia ja on ollut naisia. Suomessa ei tapahtunut mitään sellaista, mitä ei olisi tapahtunut muualla ennen ja jälkeen.
En ymmärrä miksi punakapinaa pitäisi romantisoida. Kaikki sodat ovat ikäviä eikä sotaan syylliset ole ainoastaan ne nuoret, jotka sinne painostetaan ja houkutellaan. Syy on ennen kaikkea niissä, jotka syöttävät nuoren sotilaan päähän ajatuksen siitä, että on hieno juttu tapaa toisia tai sitten vain suoraan pakottavat lain tai väkivallan uhalla nuoret tappamaan muita ja tapattamaan itsensä.
Yleensä ne, joiden etua sota ajaa, ei itse vaaranna itseään edes hävityn sodan jälkipuinnissa.
Kuka romantisoi vitun tollo? Pitää tuomita jo kuolleetkin raiskajat ja murhaajat. Nythän kaivellaan SSS pataljoonan murhiakin. Kerro missä nuoret soturinaiset raiskattiin muualla,immetkin,kun tiedät?
Tuossa on listaa. Poimi omaa suunatustasi vastaavat ja tutustu niihin paremmin. Valitettavasti ei ole laittaa kuvia joten joudut tekemään mielikuvaharjoituksia.
Kaikki ei ole olleet sotilaita, osa on ja osassa konflikteja ei ole edes virallista armeijaa, joka jakaisi sotilasarvot ja kokardit. Kelpaa varmaankin sinulle ellei sinulla ole sitten jotain fetissiä länsimaiseen sotilaspukuun pukeutuneen naisen raiskaamisesta.
https://www.unicef.org/sowc96pk/sexviol.htm
Tämä lahtarien 12-16 vuotiaden joukoraikaaminen aibutlaatuista pohjoismaassa. Ei ollut mikään pakko. Vaan tilaisuys pästi lahtarien vaistot esiin.. Murhattiin,etei ole kertojia. Tätä vankileireilläkin. Ne kuuluisat lääkärintarkastukset..
Se on sika iso häpeä,että ei kanata esiin kaivaa ja alkaa mollaa punasia!
En mollaa punaisia enkä valkoisia. Mollaan sinua.
Mitä vikiset kepurääpäle kännisä pangolla. Juuri vähätelit lahtarien raiskausmurhia..
Onneksi punaiset eivät osuneet keneenkään ettei jäänyt orpoja tai leskiä.
On muuten helvetin huonoa tähtäystä molemmilla puolilla, kun kuolleita oli melkein 10.000 ja kaikki valkoisten ampumia :D
Laskutaidoton pirureppana auko hampattoman kitansa. Punasi tapetiin nainakin yli 45th. Monet raiskattiin ennen murhaa. Pidä pirukepuloinen kitasi jo kiini!
Puhu suomea
Palaat tollo aina sukusi vallitsevaan puutteeseen, ymmärryksen puutteeseen. Siksi sinut lempattiin apukoulustakin? En viitsi sinunlaiselle tollolle rautalangasta vääntää!
Onko se meidän kepuketkupuolue, joka edelleen taputtaa ja mesoo oikeaksi punasten murhia ja raiskauksia?
Uusliberalismin mustakirja
http://www.tammilehto.info/uuslibhesa.htm
Olenkin monesti ajatellut kapitalismin ja kommunismin olevan lähellä toisiaan, jossa pienet piirit vie ja muut vikisee. Näissä edellämainituista piireissä valtaa käytetään useimmiten sumailematta väärin, omien etupiiriensä hyväksi, eikä kaihdeta keinoja, sillä ahneus voittaa järjen äänen.
Kapitalismi ja Kommunismi ei toimi, ja huippunsa viety kilpailu ja markkinatalous kaivaa kuin huomaamatta maata jalkojemme alta, ja pian olemme kaikki tyhjän päällä.
Raha on vanha keksintö, ja se ei ole maailmasta mihinkään kadonnut, mutta epäterve markkinatalous ja ahneus ovat siirtäneet ne yhä harvempien taskuihin ja jakovaraa ei ole, ja ilmaistyöt ovat kapitalistien aikaansaannosta, joka ei ole kestävä kehitys, ja johtaa ennen pitkään lamaan.
Yhtäkaikki ahneuden vuoksi nälänhätä kasvaa ja pahoinvointi synnyttää ääriliikkeitä, joka lisää yhteenottoja ja terrorismia sekä uhkaa maailmarauhaa.