Kenen syytä miesten syrjäytyminen on?

En tiedä. Koulut olen käyny ja eläkevirassa olen töissä. Elämä on velatonta ja säästöä kartutan jatkuvasti. Parisuhde ja perhe ollut haaveena parikymmentä vuotta. Kenellekään ei kelpaa. Lapsi näyttää jääneen haaveeksi tässä elämässä joten perillisiä ei ole. Testamentin olen sentään tehnyt ja siskoni lapset perivät minut sitten joskus ja mikään ihan pieni perintö se ei tule olemaan.

Minun kouluaikanani nimenomaan pojat kiusasivat niitä poikia, jotka olivat hyviä koulussa (pois lukien tietyt urheilijapojat, jotka saivat häirikköpoikien mielestä olla hyviä koulussa). Joten pitäiskö syytä lähteä hakemaan vaikka miesten omista asenteista ja joidenkin miesten ylläpitämästä mieskuvasta?

No voihan tässä tietysti geenipolli rajautua, mutta asiaa voi katsoa positiivisestikin. Olisiko kansakunnalle hyötyä siitä että perimä joka ei halua tai kykene opiskelemaan ei lisäänny yhtä aktiivisesti ?
Tämä on hyvä uutinen.

Kyllä tämä koulutuksen vetäminen tähän lapsiasiaan kielii melkoista putkiaivoista maailmankatsomusta...
Jos kärjistetetyn esimerkin otan vaikkapa afrikasta...Onko sielläkin niin, että vain korkeastikoulutetut lisääntyvät? .......:D

Pitäisi tutkia missä vaiheessa näiden lapsettomaksi jääneiden syrjäytyminen tapahtuu ja kysellä heiltä itseltäänkin miksi näin kävi, kiusattiinko koulussa yms. Syrjäytyvätkö miehet peruskoulun jälkeen, lukion tai amiksen jälkeen? Naisettomuus ja kiusaaminen masentavat ja aiheuttavat opiskelunjen keskeytymistä ja siten syrjäytymistä. Myöskin aloituspaikkoja pitäisi lisätä esimerkiksi kauppakorkeakouluissa ja lääkiksessä koska paljon halukkaita jää niistä rannalle. Unohdetaan ammattikoulutus ja muut epäakateemiset luuserialat.

Mä olen sitten vähän harvinaisempi tapaus. Akateeminen, maisterin paperit löytyvät. Oman tason töissä en ole kuitenkaan. 41v, ei ajokorttia, asun vuokralla ja olen oman alan töissä duunari tyyppisessä työssä. Olen ihan tyytyväinen ja vaikka palkka on alempaa tasoa (alle 2500€/kk brutto), tulen ihan hyvin toimeen ja säästöönkin jää muutama satanen kuussa.

En riittäisi naisille enkä kyllä taitaisi osata enää tässä vaiheessa toisen kanssa eläkään. Nyt tosin haaveilen kunnollisesta ja kivasta venäläisestä naisesta. He kun arvostavat hellää, kilttiä ja alkotonta miestä sekä ovat itsestään pitäneet huolta ja ovat pysyneet hoikkana. Jos löytyis joku tällainen ihana nainen, niin voisi ehkä motivoitua jatkamaan venäjän kielen opintoja työväenopiston kursseilla.

Suomi naisille olisin vain nössö, statukseton tylsä ja mitään aikaansaamaton luuseri.

Yksin mennään siis kunnes venäläinen nainen tekee mulle aloitteen. Aloitteenteko kuuluu aina naisille nyky-yhteiskunnassa.

Johan tosta 10 %-yksikköä on hinttejä tai muita vammasia.

Rumat naiset ei halua rumaa miestä. Eivätkä halua myöskään köyhää miestä vaikka nainen on itse ruma ja käöyhä. Siitähän se johtuu rahasta ja ulkonäöstä. 90% miehistä on liian rumia naisille oli ikäluokka mikä tahansa.

Eiköhän kyse ole enemmänkin siitä että nykyään on helppo pudota kelkasta, jollet pentuna tajua lähteä opiskelemaan ja hankkia duunia niin aika ajaa ohi aikas äkkiä, sitten sitä jää kökkimään kämppäänsä yksinään.

Jos yhteiskunta haluaisi todellisuudessa yrittää auttaa ihmisiä pääsemään eteenpäin niin esimerkiksi kouluihin pitäisi päästä vaikkapa työkkärinkin kautta ilman mitään hakuhömppää. Koulutusasteetkin voitaisiin poistaa, koska on aivan naurettavaa että jollain vanhalla lukion tai amiksen todistuksella voi päästä opiskelemaan.

lapsen tekoa siirretään yhä vanhenmaksi työ uran ja yhteisen pesä munan kasvattamiseen vuosia arkea pyöritystä josta ajaudutaan kavedeiksi intohimo lapseen tekoon voi olla vain jatko parisuhteelle, vaikka juna meni jo ohi.

Naisten syy tietenkin. Naisten pitää kelpuuttaa samantasoinen mies. Suurin osa naisista on kuitenkin rumia meikkinaamoja joten ovat ätmien tasoisia

Toksisen maskuliinisuuden syytä.

Toksisen feminiinisyyden syytä.

No parinmuodostus on yleensä miehen aloite vieläkin. Jos säännöllisesti epäonnistuu hurmaamisessa, niin menee halu koittaakaan. Kyllä sitä monesti älyllä ja sosiaalisella asemalla hurmataan. Ja jos huonoon asemaan tässä nyky-yhteiskunnassa joudut, niin voit kyllä olla varma, että yhteiskunnan teot ja rakenteet pitävät sinut siellä (loputonta työnhakuraporttien kirjoitusta, lääkäreitten kyttäämistä, "tuki"ryhmiä, kaikki aika huonossa työssä jne.).

Amkin olen käynyt ja silti olen mielestäni 1/2 syrjäytetty, vaikka jonkinlaista (alle koulutustason olevaa) työtä löytyy. Suomalaiset ovat näköjään tyhmiä kun luulevat koulutuksen tekevän autuaaksi. Ei se koulutus kuitenkaan takaa hyväpalkkaista työtä ja naista, vaikka mitä lampaat luulisivat. Jos elämä on ollut tarpeeksi traumaattista nuorempana, niin ei sitä millään määrällä koulutusta korjata, tuho on jo tapahtunut. Myös psykiatrit ovat turhia, he ovat niitä helppoheikkejä varten, joilla oikeasti menee hyvin elämässä, mutta jotka valittavat kaikesta. Suurin osa julkisen sektorin työntekijöistä on naisia. Jos julkisen sektorin töitä karsittaisiin rajusti, saataisiin syrjäytymiseen tasa-arvoa.

"Väestöliiton mukaan vain perusasteen suorittaneista 40–45-vuotiaista miehistä 35 prosenttia on lapsettomia. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista heitä on vain 22 prosenttia. Näistä miehistä enää pari prosenttia tulee isäksi."

Korrelaatio on vielä vahvempi kun verrataan pariutumista ja tuloja. Siis miehillä.

Ja naisten mukaan syy on tietysti toksisessa maskuliinisuudessa. Siitä kun pääsisi eroon ja kaikki miehet olisivat ylimmässä tuloviidenneksessä (mutta tietysti ilman miesten vs naisten välisiä tuloeroja eli kaikki naiset olisivat ylimmässä tuloviidenneksessä myös), niin ongelma ratkeaisi.

Näinkö se oli?

Ai niin:

"Saman ikäryhmän naisilla koulutus ei juuri korreloi lapsettomuuteen. Ikäryhmän naisista noin 20 prosenttia on lapsettomia."

Niille jotka eivät osanneet kirjoituksestani päätellä, syynä on siis toksinen feminiinisyys.

Naisten ikiaikainen kulttuuri jossa seksuaalisuutta vaihdetaan resursseihin, ja vaaditaan entisaikojen tyyliin miehen olevan sosioekonomisesti vähintään samalla mutta mieluummin korkeammalla tasolla.

Jos naiset käsittelisivät avoimesti alkukantaisia vaistojaan ja olisivat valmiita kritisoimaan toimintamallejaan, he voisivat luopua toksisesta feminiinisyydestä ja ongelma ratkeaisi molempien sukupuolten edustajien pariutuessa ristiin eri tuloluokkien välillä, kuten miehet jo tekevät.

Palstan asiattomien trollien takia. nyyh!

Vanhempien /koulun. Pitäisi enemmän tukea lapsen opiskelua. Jos jompi kumpi puuttuu on tipahtaminen tapahtuu mitä suuremmalla syyllä.
https://yle.fi/uutiset/3-9513404

Olen väestöliiton tutkijan kanssa samaa mieltä, että on huolestuttavaa että ikäluokassa 20-29 olevista miehistä 86 prosenttia on lapsettomia. Toisaalta nuo vuodet ovat niin miehen kuin naisenkin elämässä hyvin kiireisiä.

Tilastot eivät avauksen osalta kertoneet meille, että kuinka moni nainen on lapseton tuossa ikäluokassa.

Tosiasia taitaa olla, ettei perheen perustamista pidetä enää tarpeellisena. Naisille on nykyään niin tärkeää todistaa itselleen ja kaikille, että pärjäävät yhteiskunnassa siinä missä miehetkin, ja kun ovat tämän asian vihdoin itselleen todistaneet, on aika jo ajanut ohi otollisimman ajankohdan perheen perustamiselle.

Siinä sitä sitten halutaan hedelmöityshoitoja ja adoptioita kehitysmaista, kun sekä oman että kumppanin mahdollisuudet jälkeläisten tuottamiseen ovat viimeisillään taikka menneet jopa senkin yli.

Toisaalta, asiaa voidaan ajatella siltä kannalta, että koska yhteiskunnassa ei ole vakiintunutta luottamusta pärjäämiseen, jos jättäytyy työelämän ulkopuolelle lasta kantamaan, synnyttämään ja elättämään, jätetään koko lapsi hankkimatta.

Minun on kuitenkin vaikea uskoa ylläolevaa argumenttia, koska ihmisellä ei ole ikinä ollut parempaa turvaa jälkeläisilleen kuin on nykyään, paitsi ehkä poislukien 80-luvun nousukauden sosiaaliturvan.

Minä sanoisin, että yhteiskunnassa on hämärtynyt ensinnäkin koko yhteiskunnan merkitys. Sitä kautta on hämärtynyt myös yksilöiden käsitys siitä, että mikä merkitys heillä ja heidän toimillaan on sekä yhteiskunnalle että myös heille itselleen.

Voimme pitää yhteiskunnallisen kehityksen ja ihmisarvon kannalta kehityksen huippusaavutuksena, että naisille annettiin äänioikeus ja valtaa yhteiskunnallisista asioista päätettäessä. Ainakin se oli käänteentekevää monessakin mielessä, enkä ole läheskään kaikilta osin sitä kehitystä vastaan.

Toisaalta se kehitys on vaikeuttanut normaalia parinmuodostusta miehen ja naisen välillä ja johtanut monenlaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin tähän liittyen.

Ensimmäisenä ongelmana voidaan nostaa esiin synnytysiän nouseminen. Lapset ovat terveempiä, kun synnyttäjä on nuori, verrattuna tilanteeseen, että synnyttäjä on lisääntymiskykynsä äärirajoilla.

Varmasti aikoinaan väestöstä noin viidennes on ollut lapsettomia hautaan asti, mikä on johtunut erilaisista fysiologisista seikoista, psykologisista tekijöistä ja mielihaluista, mikäli ne eivät psykologisiin tekijöihin tulisi luetuiksi.

Perhekoot olivat kuitenkin ennen suurempia kuin nykyään, mikä oli ymmärrettävää jo siltäkin kannalta, että naisen pitäminen kotona loppuikänsä pelkästään yhden lapsen vuoksi olisi ollut perhekuntaa ajatellen taloudellisesti erittäin rasittavaa.

Kun feminismi "vapautti" naisen synnyttämisestä, ei naisella olisi juuri yhteiskunnallista merkitystä, ellei olisi samalla vaadittu, että naiset pitää mukaan yhteiskunnan päättäviin elimiin.

Pian oltiin jo tilanteessa, että synnyttämisestä vapautetuille naisille piti keksiä yhä enemmän ja enemmän mielekästä tekemistä. Keksittiin kaikenmaailman sukupuolikiintiöitä, ja naisten tuli päästä sekä armeijaan että töihin mitä pimeimpiin kaivoskuiluihin, mistä tehtävistä lainsäädäntö oli heidät syrjäyttänyt.

Aihetta jonkun verran läpikäyneenä, en voi välttyä vaikutelmalta enkä edes käsitykseltä, että yhteiskunnassa on jotain hyvin vinoutunutta. Ja tämä käsitys vinoutumasta koskeee pitkälti naisen asemaa yhteiskunnassa.

oisko seksuaalisuuden vapauttaminen, tabujen poistaminen yhtenä syynä tapaukseem.

kun esim 10 naista panee kortsun kanssa tai e-pillereillä yhtä seksiä janoavaa panomiestä, näiden naisten biologinen vietti menee sekaisin henkisesti ja fyysisesti. siten he eivät kohtaa muita seksittömiä miehiä jotka joutuvat runkkaamalla tyydyttämään itsensä.
panomiehet eivät myöskään tee 10 naiselle lasta vaan ehkä yhdelle jälkikäteen tai vahingossa. eikä heillä ole rahaa tai aikaa panostaa näihin kaikkiin.

sittenku panomiehiä on 10 ja naisia menee jo 100.. noh sittenku panomiehiä on semmoset 1000 nii naisia ei enää riitä muille. suuri osa naisista myös katkeroituu kkun paanomiehet jättää nämä ja murskaa haaveet.

Se on ihan oma valintani se syrjäytyminen ja olen onnellinen eikä sille kukaan muu kuin minä itse mahda mitään:)

Eräs kommentoija kysyi, että pitäisikö minun mielestäni palata asenteissa ja yhteiskunnan käytännöissä takaisin ja alkaa kieltää naisilta pääsy opiskeluun taikka työelämään.

Vastaukseni on tähän, ettei ainakaan suoralta kädeltä. Minä kehittäisin yhteiskunnan rakenteita mieluimmin kannustavuudesta lähtöisin kuin pelkästään kiellon sanelemana pakkona.

Aikoinaan oli luonnollista, että miehet olivat töissä kodin ulkopuolella ja äidit hoitivat lapsiaan. Lapset olivat jossain määrin osoitus yhteiskunnallisesta statuksesta, koska jos lapsesi voivat, olit mitä ilmeisimmin hyvin toimelias ja toimeentuleva yksilö. Sen sijaan, mikäli jälkeläisesi kerjäsivät kadulla, olit erittäin vastuuton perheenpää.

Toisin sanoen, jo aikoinaan vihjattiin, että kunkin perheen, tai käytännössä miehen pitäisi säännellä jälkeläistensä määrää elatuskykynsä mukaan. Koska ehkäisy ei ollut yleisesti hyväksyttyä taikka tunnettua, tarkoitti perhesuunnittelu rajoituksia yhdyntää koskien. Yhteiskunnallisesti ei voitu puuttua avioparin kotielämään, joten jälkeläisten määrään ei voitu yhteiskunnan puolelta puuttua. Sosiaaliturva ei ollut kattavaa, joten useissa tapauksissa liian suuren perheen lasten tuli turvautua kerjäämään, koska yhden ihmisen työpanos ei voinut elättää kuin tietyn määrän ihmisiä.

Pian lapsillekin tarjoutui teollistumisen myötä mahdollisuus saada palkaa työstä, mihin kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä. Lasten ei tarvinnut kerjätä, eikä seksiä tarvinnut vähentää.

Mitä yhteiskunnan taloudelliseen hyvinvointiin tulee, on tuotanto siinä avaintekijä. Mitä enemmän tuotetaan, sitä pienempi on elämää helpottavan ja mukavuuksia tuovan tuotteen yksikköhinta. Mitä enemmän yhteiskunnan jäsenet tuottavat haluttuja tuotteita, sitä enemmän heille voidaan maksaa palkaa, millä he ostavat elämäänsä helpottavia tuotteita.

Ongelma tulee vastaan kun jonkin ajan kuluttua kaikilla on tietty määrä elämää helpottavia tuotteita. Parempaa elintasoa voisi olla vielä luvassa, mutta omille jälkeläisille halutaan turvata hyvän elämän eväät. Toisin sanoen ihmiset tekevät töitä omien jälkeläistensä hyväksi katsomansa elintason eteen. Kun jälkeläisten siedettäväksi katsottava elintaso on työnteolla saavutettu, ei ole enää syytä haluta enemmän.

Seuraava sukupolvi huomaa, että mitä vähemmän heillä on jälkeläisiä, sitä vähemmän heidän tarvitsee heidän eteensä työskennellä. Toisin sanoen ihmiset tyytyvät tiettyyn elintasoon, mikä on lisääntyvän tuotannon vuoksi alati helpommin saavutettavissa.

Tämä johtaa perhekasvun pienenemiseen ja sitä kautta kulutustavaroiden tarpeen pienenemiseen. Mikäli talousalueen ihmismäärä ei kasva, ei myöskään talous kasva.

Tämän vuoksi kukin talousalue pyrkii etsimään jatkuvasti pääsyä suuremmille markkinoille. Kun tuotteen markkinat ovat globaalit, sen markkinat voivat kasvaa ainoastaan viemällä osuuksia kilpailijoilta. Se tehdään leikkaamalla tuotantokustannuksia, ja kun niistäkään ei voida enää leikata, voidaan leikata vain palkkoja.

Toisin sanoen yhteiskunnat tarvitsevat jatkuvaa väestönkasvua. Eivät sen vuoksi, että olisi jokin mystinen työvoimapula, sellaista ei ole. Sillä ensinnäkin on vain työvoimaan kohdistuvan kysynnän ja tarjonnan välinen kuilu, mutta emme mene siihen tämän pidemmälle.

Jatkuva väestönkasvu on taloudellisen kasvun perusta. Mikäli kaikilla yksilöillä olisi kaikki tarvitsemansa ja riittävästi leipää eläkepäiviksi, ei kukaan tekisi työtä toisen palveluksessa enää.

Väestönkasvu takaa, että koko ajan syntyy uusia ihmisiä, jotka tarvitsevat kaiken. Näin ollen ihmisten pitää työskennellä jälkeläistensä eteen siinä missä ovat itsensäkin eteen tehneet.

Mitä tekemistä tällä kaikella on naisen yhteiskunnallisen aseman kanssa? Kun yhteiskunnallinen elintaso alkaa kohota, alkaa myös perheen lapsiluku vähetä. Toisin sanoen, kulutustavaroiden tuottama nautinto päihittää jälkeläisten tuoman ilon ja seksistä voi nykyään nauttia ilman jälkeläisiäkin.

Kaikkien valtioiden väestöt eivät voi kasvaa rajattomasti, koska ne tulevat pian resurssiensa rajoille. Muilla kansoilla ja valtioilla näitä resursseja kuitenkin on. Siispä ainoa kasvun keino on ottaa nämä resurssit oman kansan käyttöön. Yleensä sellaiseen ei suostuta pelkästään pyynnön perusteella, vaan resursseista käydään sotaan.

Sota puolestaan tuhoaa olemassa olevia rakenteita, surmaa ihmisiä ja jättää paljon jälleenrakennettavaa.

Mitä tulee naisen asemaan tässä kaikessa, on feminismi eräällä tavalla halvaannuttanut yhden tukijalan yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä. Kun oman valtion sisäinen väestönkasvu on pienenpää kuin ympärillä, häviää valtio pitkässä juoksussa olemasta ollenkaan.

Kaikki ihmiset kilpailevat samoista resursseista. Pitkässä juoksussa niitä ei riitä kaikille.

Mitä porkkanaa taikka keppiä tulee kenellekään tällaisessa tilanteessa tarjota? Sanoisin, että pitäisi jokaisen tämä tilanne ymmärtää itsekin.

Naisten syytä. Jos nyky-yhteiskunnan kasvatti ei kelpaa toiselle samanlaiselle, vaikkakin eri sukupuolta olevalle, niin se on nirsoutta.

Suomalaisilla miehillä on sitten vissiin ihan vitusti naimattomuuden armolahjaa, eli he kestävät yksinelon: Minähi 35,5-vuotias, koskaan ennoo nyrkinsilmää häävimpää pannunna, enkä siis abortteerauksiinkaan aihetta kellekkään suonut. Siskoista kyllä kaikki ovat naimisissa

Jos pentuna mieluummin pelaa tietokoneella yksinään kuin käy kavereiden kanssa missään niin eiköhän siinä kehity syrjäytyneeksi. Saamattomuus eskaloituu, eli ensin ei viitsi mennä opiskelemaan, sitten ei viitsi mennä töihin, eikä viitsi sitä eikä tätä.

Jos kapealla tiellä tulee rekka vastaan poikittain niin ilmaantuuko vai maatuuko paikalle?

Tulee vaan mieleen yks kurssi jolla olin vuosia sitten...semmoisille työttömille reppanoille, jollainen silloin olin.

Huomasin vaan että kurssin naisista suurin osa oli parisuhteessa, ja monellakin oli lapsia. Vaikkei kavereita ollut ollenkaan, eikä mitään työkokemusta.

Miehet oli melkein kaikki sinkkuja.

Jos ollaan rehellisiä, niin suurin osa naisettomista miehistä on yksin heikon itsetunnon/itsevarmuuden/itseluottamuksen vuoksi. Mistä tämä sitten johtuu? Syitä on monia. Itselläni se on koulukiusaamisen uhriksi joutuminen. Käytännössä minun itseluottamukseni tapettiin kun minua kiusattiin 3-9. luokilla. Olin sillä tavalla rauhallinen, että en halunnut lyödä takaisin. Joskus tein niin, mutta ei se auttanut. Kerroin aina opettajille, ei auttanut. Anyway, itsevarmuus ja itseluottamus kuolivat käytännössä noina kiusaamisvuosina.

Lukiossa kiusaaminen loppui ja alkoi hidas eheytyminen. Esiintymiskammo oli ja on edelleen aivan karmea. Mutta silti enemmän tuli häpeäkokemuksia, kuin onnistumiskokemuksia joten itsevarmuus ei kuitenkaan päässyt nousemaan. Yliopistossa sama juttu. Opiskelussa pärjäsin hyvin, ihmissuhteissa en. Muutama hyvä kaveri tosin oli. En koskaan osannut edes ajatella, että joku nainen voisi oikeasti olla kiinnostunut minusta. En siis koskaan lähestynytkään naisia. Näin meni ne kriittisimmät nuoruuden ja aikuistumisen vuodet, jolloin olisi pitänyt saada kokemuksia.

Nyt 41-vuotiaana. Edelleen heikohko itsevarmuus. Työpaikka on (vastaa vähän koulutustani, mutta ei ihan, duunarihomma, olen akateeminen), ei ajokorttia, ei velkoja ja asun vuokralla. Ei karttunutta varallisuutta. Mutta pikkuhiljaa säästelen eläkepäiviä ajatellen. Työssä on työrooli ja siinä minulla on hyvä itsevarmuus ja luottamus. Omassa yksityiselämässä taas olen mies, jolla ei oe ystäviä ja heikko itsevarmuus. Olen jos aika hyvin tottunut tähän elämiseen. Sosiaalinen elämäni on töissä.

Videopelit, elokuvat, sarjat, liikunta ja kirjat. Siinä minun vapaa-aikani aina. Pari kertaa vuodessa vanhempieni luona käyn. Muutoin yksikseen. Elämäni on tällaista hautaan asti.

Ovi on auki, jos jotenkin joku mukava lapseton ja hoikka nainen tekisi aloitteen minulle jollain kauppareissulla tai tulisi oven taaksen koputtamaan. Sitten voisi katsella. Mutta itse en koskaan tule etsimään naista. Nykyään se on muutenkin hyvin raskasta ja vaativaa työtä, johon en vain kykene. Joten tämä on tässä. Näillä mennään. Lapsia en kyllä ikinä ole halunnutkaan. Siihen stressihelvettiin kuolisin varmaan. Mitä olen siskon perheen elämää seuraillut sivusta. Argh! Ei kiitos.

Monilla meistä syrjäytyneistä miehistä on varmasti joku traumaattinen tapahtuma tai aikakausi takana ja se on rampauttanut meidät sosiaalisesti. Omalta osaltani tosin olen sosiaalinen, mutta en hakeudu sosiaalisiin tilanteisiin. Pieni kynnys sellaiseen.

Voimi!

Se on ihan omaa syytä.

:D