Siitä lähtien itkenyt, kun kaveripariskunta aamulla lähti. Tää on jo ihan kohtuutonta. Huomenna tulee tänne yks likkafrendi. Ja ens viikolla pitää olla työkunnossa.
Koko päivän taas itkenyt
Eijaksaistätä
11463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksi itket?
Oon ihan loppu kaikesta. Muutenkin joku kriisi meneillään, sitten menin vielä onnettomasti rakastumaan. En pääse niistä tunteista eroon!
Olet varmasti aika nuori. En tarkoita pahalla tätä. Itse rakastuin aina päättömästi nuorena aja kaikki oli yhtä draamaa. Pitää lyödä monta kertaa päätä seinään jotta ihminen tajuaa ottaa opiksi, varsinkin jos tietää että suhteesta ei koskaan tulisi mitään. Oppia ikä kaikki.
En ole mikään nuori enää.
Ok. Itse olen 47. Kuinka vanha sinä olet, jos saa kysyä. Ei tartte tietenkään vastata.
Sanotaanko näin, että samassa sarjassa mennään.
Haluatko enempää avautua asiastasi jos se helpottaisi oloasi?
No paljon on kaikkea. Vanhan vanhemman asioiden järjestelyä, eikä ole mikään mutkaton suhde sekään. Menettäminen sattuu silti, oikeastaan olen hänet jo menettänyt. Lapsesta huoli myös. Hänellä on paljon eri diagnooseja.
Rakastuin viime vuonna. Tapailtiin joskus, kunnes oli pakko lopettaa sekin tässä hiljakkoin. Haluttiin niin eri asioita, minä olisin halunnut hänet oikeasti, hän halusi säilyttää vapautensa.
Yritän vältellä hänen näkemistään. Voin todella huonosti ainakin pari viikkoa, jos näen hänet. Voisin haluta elää ihan yksin, jollen olisi häntä tavannut.
Olen aika yksin näiden asioiden kanssa. Varsinkaan tuota rakastumisesta yli pääsemistä ei kukaan, kelle olen siitä halunnut mainita, oikein ymmärrä. Ne kun ovat niin henkilökohtaisia kokemuksia.
Ja kun kysymys ei ole siitä, että pitäisi vaan joku olla, niin kuin monella on. Meillä oli harvinainen yhteisymmärrys. Nyt tuntuu siltä, että hän on päästänyt jo lähes kokonaan irti ja koen jääneeni todella yksin tämän asian kanssa.
Tuntuu, kuin olisi tullut vuodessa ainakin kymmenen vuotta ikää lisää. Mikään asia ei toimi niin mutkattomasti kuin ennen. Ihmissuhteisiin on tullut enemmän haastetta, kun en ole se vanha itseni enää. Puhun liian suoraan ja moni tulkitsee minut ilkeäksi. En jaksa iloita ja nauran aika harvoin. Tässä jollain tavoin pähkinänkuoressa tämänhetkinen.
Paljon luopumista ja surutyötä edessä. Tuntuu, että olen kuukaudessa itkenyt koko aiemmankin elämäni itkut.
No voi itku! Kyllä sulla on paljon huolia ja murheita. Varmasti tuntuu vielä raskaammalta kun ei ole kumppania siinä vieressä jakamassa huoliasi. :(
Itse en pysty itkemään vaikka haluaisin, varmasti helpottaisi tai että ainakin saisin purettua jollain tavoin suruni. Minullakin kuoli tuossa pari kk sitten läheinen. Kauheaksi tässä vielä tekee sen että en edes hautajaisissa saanut tunnettua mitään vaikka todella rakas oli. On kuin turta.
No mutta nyt puhuttiinkin sinusta, sori.
Oletko ajatellut puhua jollekin psykologille tms. asioistasi? Itse käyn kerran kk tai joka toinen kk puhumassa huolistani. En osaa läheisilleni puhua tunteistani, tai tuntuu siltä että en halua heitä kuormittaa.
Suosittelen kyllä juttelemaan jonkun kanssa.
Toivotaan että kaikki nyt ainakin ajan kanssa suttaantuu, niin kuin yleensä sillä on tapana korjata asioita. Tarkoitan etäisyyttä vaikeisiin asioihin asioihin.
"Pimeintä on juuri ennen aamunkoittoa".
Kiitos sinulle! Minulla oli aivan samanlaista aiemmin, sitä itkua ei tullut, vaikka olisi halunnut itkeä. Nyt saa sitten tulla ihan vapaasti kun kerta tulee.
Läheisen menettäminen on aina rankkaa. Itse menetin ystävän reilu 6 vuotta sitten ja ikävöin häntä edelleen, en kuitenkaan aktiivisesti enää. Jätti tyhjän paikan, mitä kukaan toinen ei voi täyttää. Oltiin koettu niin paljon yhdessä. Tunsin hänen läsnäolonsa vahvasti kuoleman jälkeen, kuin hän olisi halunnut sillä kertoa, että nyt hänellä on kaikki hyvin. Kauan kesti kuitenkin, ennen kuin todella ymmärsin hänen poismenonsa. Olin monta kertaa vielä aikeissa tavata hänet.
Vaikka et pystyisi läheisesi lähtöä itkemään, niin kyllä se tiedostamaton sinussa alkaa sitä surua työstämään, kun olet vain avoimin mielin ja ajanmittaan ikävä pikkuhiljaa alkaa helpottaa.
Niin, käyn minäkin psykologilla juttelemassa. Aikoja saa vaan melko harvoin, eikä siinä kolmessa vartissa kovin paljon ehdi puhumaan. Tuntuu että pääsee vasta asiaan, kun aika alkaa loppumaan. Ja täytyy tosiaan opetella ottamaan välimatkaa näihin murheisiin, vaikkapa jonkin tekemisen kautta. Olen pohjimmiltaan optimisti, enkä usko että kaadun näiden asioiden alle, vaikka aina ei siltä tunnukkaan.
Kirjoittaminen on yksi tapa saada helpotusta oloon ja paljon paremmaksi sen tekee vielä, kun joku "kuulee ja näkee" sinut. Eli kiitos sinulle vertaistuesta ja ihanan empaattisesta läsnäolosta! Tuntuu hyvältä tiedostaa, että maailmassa on kaltaisiasi vilpittömän mukavia ihmisiä. Virtuaalihalaukset täältä mökiltä! <3
Kiitos sinulle lämminhenkisistä sanoistasi. Olet ihanan symppis. :)
Toivotaan että asiat tästä lähtee rullaamaan parempaan suuntaan ja murheet väistyy vähintään siedettäviksi, jotta on mukavampi hengittää tässä elämän vuoristoradassa.
Voimahali täältä sinulle sinne mökillesi. Olkoon yösi levollinen ja kauniiden unien siivittämä.
Öitä!<3