Koottuja vastauksia Chiang Main Aviomiehelle

Morjens Aviomies.

Nopeasti kirjoituksia nyt selailleena annan itseni ymmärtää, että olet joistakin syistä ollut kovin kiukkuinen muille kirjoittajille. Minulle siitä, että minulla ei ole kiireiltäni aikaa vastailla sinulle. Pahoittelen mielesi pahoittamistasi.

Kirjoitat että minun pitäisi enemmin ja paremmin todistaa thaimaalaisuuttani. Kirjoitat myös, että thaimaalaisuuteen kuuluu vastavuoroinen kommunikointi.

Saanen hieman puolustautua. Totta on, että thaimaalaisuuteen kuuluu asiallinen ja kiukuttelematon hymyssä suin tehty kommunikointi. Olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että kommunikointiin kuuluu myös se, että vältetään sitä, että myötäkommentoija menettää kasvonsa. Tästä syystä, kiireideni lisäksi, olen pidättäytynyt vastaamasta joihinkin kommentteihini ja kyselyihisi.

Mutta kun nyt oikein vaatimalla vaadit, niin laitan muutaman kommentin lisää hetkisen päästä, ole hyvä.
47527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Ensinnäkin, Aviomies. Lähinnä sinun omiin kirjoituksiisi perustuen minun on NYT pakko kirjoittaa suoraan, että et ole sitä mitä esität.

Minunmielestäni on ihan ok jos sinä tai joku muu täällä hieman liioittelee tai kertoilee muunnettua totuutta.... jos tämä synnyttää positiivistä ja opettavaa keskustelua.

Kirjoitin joskus aiemmin, että minulle on kovin helppoa selvittää, että asuuko Chiang Maissa luomasi kaltainen mielikuvitushahmo, mutta että minulla ei tälläiseen selvitykseen tarvetta ole.

Noh, selvitin tämän nyttemmin sitten kuitenkin.

PS. vuodesta2010 tai jonkin muun nimimerkin tekemät selvitykset eivät mitenkään liity minun tekemiin selvityksiin.

Äänestä
  • Selvitykset kiitos ??????

    Pattayan rakkaille ominainen piirre jokaiselle on ääretön selvittelykyky tyyliin kukaan kavereistani ei edes nauravat suomalaiset ravintoloitsijat tiedä, siis kukaan ei tiedä ja kaikki tietää kuten sinä.

    Kerroppa KääLäy kuka sinut tietää muu kuin sinä itse ?

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    Selvitykset kiitos ??????

    Kukaan Chiang Maissa ei tunnu tuntevan sinua. Moni tuntee minut.

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    Voi hyvänen aika ihanko moni tuntee sinut, hienoa sinulla on monta tuttua.
    Tunnetko nämä nauravat suomalaiset ravintoloitsijat täällä?
    Täällähän on nyt nenäkarvakartoituksella Dille joka on ollut aiemmin asuen täällä boxleireillä ja sinä puhelinsoitolla pystyt järjestämään meille boxsalin.
    Tehän nyt kummallisia tuttuja olette, miksi boxystäväsi, Dille ja sinä ette ole yhteydessä, kun suuri suomalainen lupaus on kaupungissa, tiedä vaikka vanhoja sparrauskavereita ovat.

    Äänestä

  • HöpöhöpöKääLäy kirjoitti:

    Aviomies. Vaikka argumenttisi taas loppuvat, niin ehkä sinun kannattaisi edes tähän keskusteluketjuun osallistua vain Aviomies nimimerkillä, eikö?

    Äänestä

  • HöpöhöpöKääLäy kirjoitti:

    Voi hyvänen aika ihanko moni tuntee sinut, hienoa sinulla on monta tuttua.
    Tunnetko nämä nauravat suomalaiset ravintoloitsijat täällä?
    Täällähän on nyt nenäkarvakartoituksella Dille joka on ollut aiemmin asuen täällä boxleireillä ja sinä puhelinsoitolla pystyt järjestämään meille boxsalin.
    Tehän nyt kummallisia tuttuja olette, miksi boxystäväsi, Dille ja sinä ette ole yhteydessä, kun suuri suomalainen lupaus on kaupungissa, tiedä vaikka vanhoja sparrauskavereita ovat.

    Aviomies. Vaikka asia argumenttisi ovat loppuneet, niin voisitko osallistua edes tähän keskusteluketjuun vain nimimerkilläsi Aviomies?

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    Aviomies. Vaikka asia argumenttisi ovat loppuneet, niin voisitko osallistua edes tähän keskusteluketjuun vain nimimerkilläsi Aviomies?

    Täälä ollaan sano jos jotain sanottavaa.

    Äänestä

  • HöpöhöpöKääLäy kirjoitti:

    Voi hyvänen aika ihanko moni tuntee sinut, hienoa sinulla on monta tuttua.
    Tunnetko nämä nauravat suomalaiset ravintoloitsijat täällä?
    Täällähän on nyt nenäkarvakartoituksella Dille joka on ollut aiemmin asuen täällä boxleireillä ja sinä puhelinsoitolla pystyt järjestämään meille boxsalin.
    Tehän nyt kummallisia tuttuja olette, miksi boxystäväsi, Dille ja sinä ette ole yhteydessä, kun suuri suomalainen lupaus on kaupungissa, tiedä vaikka vanhoja sparrauskavereita ovat.

    Aviomies. Voisitko olla vääristelemättä kirjoittamaani? En pysty pelkällä puhelinsoitolla järjestämään boxsalia.... En edes teille ottelua johonkin Chiang Main otteluiltaan.

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    Täälä ollaan sano jos jotain sanottavaa.

    Aviomies. Sanoin jo.... Lue uudestaan mitä sanoin.

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    Aviomies. Voisitko olla vääristelemättä kirjoittamaani? En pysty pelkällä puhelinsoitolla järjestämään boxsalia.... En edes teille ottelua johonkin Chiang Main otteluiltaan.

    Asia selvä, siis hieman enemmän kuin puhelinsoitto, anteeksi.

    Otteluillasta en ole kirjoittanut, joten voisitko olla vääntämättä asioita rakkaiden tavoin.

    Onko muuta sydämellä, lataa nyt kun hetken olen "online".

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    Asia selvä, siis hieman enemmän kuin puhelinsoitto, anteeksi.

    Otteluillasta en ole kirjoittanut, joten voisitko olla vääntämättä asioita rakkaiden tavoin.

    Onko muuta sydämellä, lataa nyt kun hetken olen "online".

    Anteeksi pyyntö hyväksytty. Kiitos.
    Koetan miettiä hetken, olisiko minulla mitään muuta sydämellä sinua (tai ketään) kohtaan....

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    Anteeksi pyyntö hyväksytty. Kiitos.
    Koetan miettiä hetken, olisiko minulla mitään muuta sydämellä sinua (tai ketään) kohtaan....

    No nyt tuli yksi juttu mieleen.
    Suomalaisia amis levyseppähitsaajia joka halveksuu on.....

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    No nyt tuli yksi juttu mieleen.
    Suomalaisia amis levyseppähitsaajia joka halveksuu on.....

    No voivoi onko alahuuli lerpallaan.

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    No voivoi onko alahuuli lerpallaan.

    No kiitos kysymyksestä ja kun vastauksia minulta vaatimalla vaadit, niin täytynee vastata, että ei ole.

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    No kiitos kysymyksestä ja kun vastauksia minulta vaatimalla vaadit, niin täytynee vastata, että ei ole.

    Eipä niin ole ei.

    Äänestä

Aviomies. Kyselit niitä näitä erinäisistä aijauksista. Kehoitin nimimerkkiä vuodesta2010 kyselemään kysymyksiään jatkossa minulta. Miksi? Miksi et vaikkapa NumBalta?

NumBa vaikuttaisi olevan tällä hetkellä paljon paremmin kartalla siitä missä Thaimaassa mennään nyt kuin minä.

Äänestä
  • Mitä voit ostaa hintaan 199 kysyin ja annan itseni ymmärtää, että thainkielestä ymmärrät tasan tarkkaan eron kananpojalla ja kananmunalla josta kuoriutuu kananpoika.

    Ps. Thaimaalaisena tiesit vain Hesan Espan puiden valot, grattis.

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    Mitä voit ostaa hintaan 199 kysyin ja annan itseni ymmärtää, että thainkielestä ymmärrät tasan tarkkaan eron kananpojalla ja kananmunalla josta kuoriutuu kananpoika.

    Ps. Thaimaalaisena tiesit vain Hesan Espan puiden valot, grattis.

    En tiedä mitä voi ostaa hintaan 199. Kerro mitä?
    Hesan Espan puiden valot.... tarkennatko, en ymmärrä mistä kyselet?

    Äänestä

Aviomies. Tunnut nyt olevan kovin töpinöissäsi aijaamasi aapisen kuvan kanssa.

"kana....kana...... kananpoika..... kananpoika....."

Hmm....

Anteeksi, mutta katso nyt hieman tarkemmin kuvaasi. Ei siinä toisen aakkosten kuvassa ole oikeasti kananpoika vaan kananmuna.

koo kai..... koo kai..... khoo khai.... khoo khai....

Äänestä
  • Mukava olla "töpinöissä" kun hieman suunnitellusti aijailen kuten tänään passit myöhemmin.

    Eikös olekin ihmeellistä, että transuhomolla joka ei ole koskaan käynty Thaimaassa, eikä ole edes naista äitiänsä enempää nähnyt alasti ja joka ei tiedä yhtikäs mitään thaimaasta, on Thaipasseja?

    Missä KääLäy sun Chiang Main vaimos passi..........ai jepjep, ei oo nyt saatavilla tähän hätään, etkä alennu siitä kuvaa ottamaan koska se mitä sinä sanot on totuus ja sillä selvä.

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    Mukava olla "töpinöissä" kun hieman suunnitellusti aijailen kuten tänään passit myöhemmin.

    Eikös olekin ihmeellistä, että transuhomolla joka ei ole koskaan käynty Thaimaassa, eikä ole edes naista äitiänsä enempää nähnyt alasti ja joka ei tiedä yhtikäs mitään thaimaasta, on Thaipasseja?

    Missä KääLäy sun Chiang Main vaimos passi..........ai jepjep, ei oo nyt saatavilla tähän hätään, etkä alennu siitä kuvaa ottamaan koska se mitä sinä sanot on totuus ja sillä selvä.

    En ole sinua transuhomotellut jne... Joten en ota tähän kysymykseesi kantaa tarkemmin siitä huolimatta mitä sinä olet minusta kirjoitellut.

    En tiedä kaikesta kaikkea, eikä minulla ole tarvetta aijailla vaimoni passia jne....

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    En ole sinua transuhomotellut jne... Joten en ota tähän kysymykseesi kantaa tarkemmin siitä huolimatta mitä sinä olet minusta kirjoitellut.

    En tiedä kaikesta kaikkea, eikä minulla ole tarvetta aijailla vaimoni passia jne....

    Höpöhöpö KääLäy amiksen levyseppähitsarikoulu alkaa pian, mee ostaan jenkkikassi siinä välisssä kun pidät tukoa kartoittelussasi mun elämästä.

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    Höpöhöpö KääLäy amiksen levyseppähitsarikoulu alkaa pian, mee ostaan jenkkikassi siinä välisssä kun pidät tukoa kartoittelussasi mun elämästä.

    Miksi minun pitäisi ostaa juuri jenkkikassi, eikö paremminkin attaseasalkku?

    Satun muuten ihan oikeasti tuntemaan muutamankin ihmisen joilla koulutuspohjana on "vain" amis. Hyvin ovat pärjänneet. Osa niin hyvin, että vuosittain viettävät aikaansa esim. Pattayalla vain lomaillen.

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    Höpöhöpö KääLäy amiksen levyseppähitsarikoulu alkaa pian, mee ostaan jenkkikassi siinä välisssä kun pidät tukoa kartoittelussasi mun elämästä.

    Ai niin ja aijaa. Sinähän se ihan itse täällä elämääsi kartoitat ja jopa siihen tahtiin, että en meinaa perässä pysyä.
    Haluat että sinua seurataan ja että sinulle vastaillaan.
    Nyt sitten minun pitäisi pitää taukoa? Ota nyt sitten logiikastasi selvää, että mitä oikeastaan haluat?

    Tarkoitukseni onkin että joku yrittää pysyä perässä, ajattele, ajettele, tee kartoituksias ja taas yritä pysyä perässä, se on sun kohtalos.
    Sensein logiikkaa ?
    Ajattele aviomiestä, huorittele aviomiehen vaimoa, ajattele taas aviomiestä.
    Muista......siis muista Harley, Indian, T-Ford, venemerkkejä, Jetskii, Mopar, Kuksa, kukkia, ravintola, mc-jengi.........ja taas kuksa............muista.......muista........äläkä vahingossakaan kirjoita mitään matkailuaiheista........huorittel taas vähän hammaslääkäriä.......ja muista kuksa ja aviomies.
    Siinä sulle logiikkaa kun taas kartoittelet olenko olemassa ja missä olen olemassa Poju.

    Älä missään tapauksessa arvostele rakkaita Pattayn onnellisia jotka sinusta lataa tuubaa, eihän hullukaan itseään arvostele.

    Siis toisin sanoen hyvä KääLäy, höpöhöpö sun jutuilles.

    No voihan rähmän rähmän rähmä jälleen kerran. Liian "moniselitteinen" oli tämä kommenttisi, että osaisin vastata.... Yhtään mitään.

    Mutta, en ole huoritellut vaimoasi, vai olenko?

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    Tarkoitukseni onkin että joku yrittää pysyä perässä, ajattele, ajettele, tee kartoituksias ja taas yritä pysyä perässä, se on sun kohtalos.
    Sensein logiikkaa ?
    Ajattele aviomiestä, huorittele aviomiehen vaimoa, ajattele taas aviomiestä.
    Muista......siis muista Harley, Indian, T-Ford, venemerkkejä, Jetskii, Mopar, Kuksa, kukkia, ravintola, mc-jengi.........ja taas kuksa............muista.......muista........äläkä vahingossakaan kirjoita mitään matkailuaiheista........huorittel taas vähän hammaslääkäriä.......ja muista kuksa ja aviomies.
    Siinä sulle logiikkaa kun taas kartoittelet olenko olemassa ja missä olen olemassa Poju.

    Älä missään tapauksessa arvostele rakkaita Pattayn onnellisia jotka sinusta lataa tuubaa, eihän hullukaan itseään arvostele.

    Siis toisin sanoen hyvä KääLäy, höpöhöpö sun jutuilles.

    Niin ja minkäs minä sille voin jos joku minusta lataa tuubaa? Saattaahan olla, että se olet sinä joka muun tuuban lataamisesi lisäksi lataat tuubaa minustakin, jopa nimimerkilläni kirjoittaen.

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    Niin ja minkäs minä sille voin jos joku minusta lataa tuubaa? Saattaahan olla, että se olet sinä joka muun tuuban lataamisesi lisäksi lataat tuubaa minustakin, jopa nimimerkilläni kirjoittaen.

    Kuulut ryhmään joka tekee kartoituksiaan minusta kertomatta itsestään mitään, se riittää minulle.

    Sinä et huorittele minua ja väität minun kirjoittavan sinuna.......jepjep......lueppa hieman kirjoittaako joku ystäväksesi mainitsema minuna ?

    Lopetan kommunikointini kanssasi tähän, joten jatka Poju kartoitustas ja moniselitteistä kyvyttömyyttäsi puhua asiasta asiana tyypilliseen rakkaan Pattayan onnellisten tapaan.

    Kiitos.

    Ja taas... voihan rähmän rähmä ja....
    Toki, toki olen huomannut, että joku kirjoittelee sinuna ja joku NumBallina ja joku.....
    Sinä nyt taisit apinana kuitenkin saada haluamasi kyydin vesipuhvelin selässä.... OK.

    Äänestä

Aviomies.

Warorot Market.

En tiedä aijasiko nimimerkki 2010 tämän kuvan ihan vaan vahingossa vai jopa kylmän harkitusti, mutta....

Kuvassa on ihan oikeasti sellainen paikka Chiang Maista, missä thaimaalaiset turistit vierailevat ostaakseen itselleen ja tuliaisiksi tutuilleen jotain. Kuvassa itseasiassa on kaksi paikkaa ihan vierekkäin. Kumpi on se parempi väitellään thaimaalaisten kesken.

Tarkoitukseni minun ei ollut johdatella tätäkään keskustelua tähän pisteeseen. Ihan hyvin vastailit sinisen kyltin kysymyksiin, mutta vaimosi ei ihan varmasti ole Chiang Maista.

Hmm...

Pahoittelen oppimatonta.... eh.... kirjoittamaani... eh mitä vaan... Enter of the Sandman.

Äänestä
  • Kiitos hyvä KääLäy ystävällisluenteisesta piruilustasi kuten voinen havaita, eli antaa itseni ymmärtää, että "Et ole sitä mitä esität" on sinun mielipiteesi.

    Kun tästä muilta puuhiltani ehdin tänään niin Thaimaalaiseen käytöstapaan hymyssä suin aijaan palstalle perheeni passit.
    Arvelisin sen ainakin osoittavan minulla olevan läheisempi yhteys Thaipoikaani ja Thaivaimooni, sekä "Thaimaalaisuuteen" olevan hieman vahvempi tai ainakin asiallisempi, kuin henkilöillä jotka aijailevat sormiaan ja kylpyammeita.

    Kiitos vastauksistasi.

    Äänestä

  • Hyvä NumbalKlooni.

    Ystaväsi KääLäy latasi tämän aloituksensa Pattayan palstalle, joten kiukuttelusi voit osoittaa hänelle, kiitos.

    Missä oma hahmosi asuu...........vittu hyvin sanottu........teissä rakkaissa ei ookaan muita ku hahmoja.

    RAKAS PATTAYAN KIUKKUINEN HAHMO 🐒

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    Kiitos hyvä KääLäy ystävällisluenteisesta piruilustasi kuten voinen havaita, eli antaa itseni ymmärtää, että "Et ole sitä mitä esität" on sinun mielipiteesi.

    Kun tästä muilta puuhiltani ehdin tänään niin Thaimaalaiseen käytöstapaan hymyssä suin aijaan palstalle perheeni passit.
    Arvelisin sen ainakin osoittavan minulla olevan läheisempi yhteys Thaipoikaani ja Thaivaimooni, sekä "Thaimaalaisuuteen" olevan hieman vahvempi tai ainakin asiallisempi, kuin henkilöillä jotka aijailevat sormiaan ja kylpyammeita.

    Kiitos vastauksistasi.

    Ole hyvä kiitos.

    Äänestä

Kuksamies pyörittää pikkulillinsä ympärillä Pattayan asiantuntijoita satanolla.
Kaikki tietää kaiken mutta kukaan ei yhtään mitään.

Äänestä

Hyvä objektiivisesti ja subjektiivisesti kommentoiva KääLäy.

Mode tuosta poisti oheisen lupamassani aloituksessa, joten kokeilen uudelleen tässä näin.

https://aijaa.com/HhhcmW

Joku jo purjautui väitteellään että huomenna aijaa marjanpoimijoiden passeja osoituksena, että nämä on myös sen kaltaisia ja mainitsin, että ystävällisesti pyytää aijattavaksi poimijoilta myös sellaisia, joissa kulma leikattu vex.

Mitä mieltä KääLäy, miten "uskomukses" tällä kertaa ?

Äänestä
  • Morjens Aviomies.

    Harmittelin aiemmin risteyskuvan poistoa. harmittelen nyt postauksesi poistoa.

    Uskoisin, että olet postauksesi postannut tänne uudestaan muutamankin kerran.

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    Morjens Aviomies.

    Harmittelin aiemmin risteyskuvan poistoa. harmittelen nyt postauksesi poistoa.

    Uskoisin, että olet postauksesi postannut tänne uudestaan muutamankin kerran.

    No mutta sinähän perusteellisesti rakkaiden Pattayan onnellisten tavoin vastasitkin tyhjentävästi asiaan, kiitos sinulle oikein paljon ja onnea kartoitukssellesi olenko olemassa ja jos olen olemassa, missä varsinkin en ole olemassa.

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    No mutta sinähän perusteellisesti rakkaiden Pattayan onnellisten tavoin vastasitkin tyhjentävästi asiaan, kiitos sinulle oikein paljon ja onnea kartoitukssellesi olenko olemassa ja jos olen olemassa, missä varsinkin en ole olemassa.

    No mutta voihan rähmän rähmä....
    Googleta.... Spede Show.... Naisen logiikka.... Tasauspyörästö....
    Hyvää yötä täältä Suomesta .

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    No mutta voihan rähmän rähmä....
    Googleta.... Spede Show.... Naisen logiikka.... Tasauspyörästö....
    Hyvää yötä täältä Suomesta .

    Tällaista muuten tänään on sydämelläni, että ennen kuin hyvät yöt toivottelen ja Inkkarin polkaiset käyntiin.... Niin ehditkö jo katsoa tuon Speden videon naisenlogiikkaa/tasauspyörästö?

    Äänestä

  • KääLäy kirjoitti:

    Tällaista muuten tänään on sydämelläni, että ennen kuin hyvät yöt toivottelen ja Inkkarin polkaiset käyntiin.... Niin ehditkö jo katsoa tuon Speden videon naisenlogiikkaa/tasauspyörästö?

    Mitä voit ostaa hintaan 199 ?

    No missä thaivaimo......ai että eikö olekaan ? Siinä sulle naisen logiikkaa.

    Äänestä

  • Aviomies kirjoitti:

    Mitä voit ostaa hintaan 199 ?

    No missä thaivaimo......ai että eikö olekaan ? Siinä sulle naisen logiikkaa.

    Anteeksi nyt jälleen kerran, mutta ovatkohan kognitiiviset häiriöt sinulle tuttuja?

    Muistaakseni kysyit jo jossain minulta tämän 199? kysymyksen. Minä vastasin ja sinä minulle oikein linkillä.

    Ihan ystävällisesti huomauttaisin myös, että et vastannut Spede kysymykseen.

    Spedet on suomessa.

    Olet kysynyt minulta sinisen kyltin tekstin kommentillasi kuka on vahvin lenkki.

    Olen kysynyt sinulta tuolla ylhäällä kyltin 199 joka ei muutu vastaamiseksi vastaamisväitteellä..

    Tämä viimeinen Ystävällisesti ja hyvää jatkoa kartoituksillesi joita voinet laajentaakin muutamaan laiffiin ja 42x:ään halutessasi, ainiin sinähän tiedätkin että 2010 on hyvä jätkä, joten se siitä.

    Tämän tarinan aloitus muuten on sinun joten muista ajatelle.......ajatella........ja ajatella minua Poju.

    Siis kyllä vastasit että et tiedä mutta kerrot vaimosi olevan thai, eikä hänkään tiedä 199 ?

    Johan on porukkaa on niin thaivaimoa vierellä että huhhuh, siis tinderselfievaimoja........mitä risteyksessä on ja mitä sinisessä kyltissä lukee.........kakaroita.

    Äänestä

Tämän tarinan aloituksen tein minä, totta.
En olisi tehnyt jos et olisi vaatimalla vaatinut.
Se että perustellut totuudet eivät sinua miellytä ei siis ole minun vikani, vai onko?
Sitä saa mitä pyytää.

Äänestä
  • Höpöhöpö perustellut totuudet, sähän oot totuustarkkailija Laiffi.

    Aivan oikein....sitä saa mitä tilaa.......jatkakaa pojut, tää on universumin idiootein matkailupalsta.

    Äänestä

Ihana ketju, tuntuisi uskomattomalta edes ajatella, että ketju on yhden, itsensä kanssa ristiriidassa elävän moukarin omaa käsialaa.... Koko vitun ketju.

Ymmärrän, että yksinäinen tossukka luo nettiin virtuaali minän, jolla menee helvetin hyvin.

Tätä kuitenkin vielä hiukan vieroksun??? Että se sama " menestyjä" luo itselleen myös virtuaalisen väittely kumppanin?? Juuri tämän kaltainen ihminen on mielestäni .... "Onnellisesti naimisissa korkeasti koulutetun ja varakkaan?? köyhemmästä kulttuurista olevan naisen kanssa,? Kiertelee ympäri maailmaa, jeesaamassa ,olemattoman jälkikasvunsa, hyvintuottavia, mutta olemattomia maailman laajuisia busineksiä, on kertomansa mukaan sosiaalisesti hyvinkin aktiivinen?? Muuallakin kun netissä??

On hienoja pyöriä, jahteja " joiden nimiä ei aina muista?" Huvilaa siellä ja täällä, 6 numeroiset tileillä molemmilla . AVIOMIES CHIANG MAISSA. Elää köyhän miehen unelmaa netin matkailupalstalla??

OSUIKO??.. Tiedän että totuus satuttaa. Voit puolestani jatkaa unelmointiasi tällä matkailu palstalla ...... Jos se auttaa sinua jaksamaan.. Omaa reaalielämääsi.

Pikaisiin paranemisiin.

Toivoo Sakari ja Sunisan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KääLäy kirjoitti:

Morjens Aviomies.

Nopeasti kirjoituksia nyt selailleena annan itseni ymmärtää, että olet joistakin syistä ollut kovin kiukkuinen muille kirjoittajille. Minulle siitä, että minulla ei ole kiireiltäni aikaa vastailla sinulle. Pahoittelen mielesi pahoittamistasi.

Kirjoitat että minun pitäisi enemmin ja paremmin todistaa thaimaalaisuuttani. Kirjoitat myös, että thaimaalaisuuteen kuuluu vastavuoroinen kommunikointi.

Saanen hieman puolustautua. Totta on, että thaimaalaisuuteen kuuluu asiallinen ja kiukuttelematon hymyssä suin tehty kommunikointi. Olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että kommunikointiin kuuluu myös se, että vältetään sitä, että myötäkommentoija menettää kasvonsa. Tästä syystä, kiireideni lisäksi, olen pidättäytynyt vastaamasta joihinkin kommentteihini ja kyselyihisi.

Mutta kun nyt oikein vaatimalla vaadit, niin laitan muutaman kommentin lisää hetkisen päästä, ole hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu