Putsaa työttömyyslukuja, mutta oikeasti se on hälyttävää ihmisten hyväksi käyttöä. Jos kerran noita töitä oikeasti on, ja niitä teetetään, niin miksei sitten makseta työstä palkkaa, joka on alan työehtosopimusten mukainen, jolla saa toimeentulon, eikä tarvitse hakea mitää tukia.
Herää kysymys miten voidaan toimia vielä 2018 siten, että käytetään ilkeästi toisten vaikeaa tilannetta häpeilemättä hyväksi, ja teettää töitä ilmaiseksi. Tavallaan yhteiskunnallisesti veronmaksajille tuosta aiheutuu kustannuksia, ja yrityksiä tuetaan verovaroin, sillä moni heistä joutuu turvautumaan verovaroin kustannettaviin tukiin, sillä pakkohan ihmisten on syödä ja saatava katto päänsä päälle, ja monella heistä on vielä perhettä, joka lisää yhteiskunnan menoja, ellei asialle tehdä jotain, ja siten että työstä alettaisiin maksamaan työehtosopimusten mukaista palkkaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lue ja viisastu. https://yle.fi/uutiset/3-10323486