Vieras mies pani tyttöystävääni (Koko novelli)

novelpro

Olin tekemässä lähtöä saunailtaan ja katselin kuinka tyttöystäväni Kati riisuutui makuuhuoneessa. Hän sanoi viettävänsä rauhallista koti-iltaa, ensin kävisi kylvyssä ja sitten katselisi telkkaria loppu illan. Se oli sinänsä yllättävää koska hän oli viime aikoina viettänyt paljon aikaa baarissa ja sen jälkeen omien kavereidensa luona jatkoilla. Kotiin hän oli yleensä saapunut seuraavana päivänä uupuneena. Silmäni jäivät väkisinkin tuijottamaan hänen kaunista vartaloaan. Kati on pikkaisen alle 160cm siro punapää. Niin kuin kaikilla pitkään yhdessä olleilla pariskunnilla rakasteleminen on vähentynyt, ja epäilin että se vain liittyy kyllästymiseen. Ennen olimme toistemme kimpussa jatkuvasti, ja vaikka minun penis on pikkuisen alle keskikokoa. Se oli Katin sanojen mukaan aina ollut riittävä, vaikka oltiin molempien ensirakkauksia, jotenka kenenkään muun kanssa hän ei ollut rakastellutkaan.

Saunailta eteni tylsänlaisesti ja porukka alkoi olla huomattavassa humalassa. Baariin lähdön ajan tultua ja päätin kadota siinä samassa hälinässä. Ajattelin Katia ja mietin että tänään olisi mahdollisuus lemmenleikeille. Kello lähenteli kymmentä kun pääsin kotiin ja avasin oven. Yllätyksekseni huomasin että telkkari ei ole päällä ja makuuhuoneesta kuului vaimeaa voihkintaa. Ajattelin että naapurit olivat taas vauhdissa ja Kati ”nukkumassa”. Tämä naapureiden lemmen äänet ovat aina saaneet hänet halukkaalle tuulelle ja olen ennenkin yllättänyt hänet tyydyttämästä itseään.

Riisuuduin jo eteisessä ja ajatukset Katista masturboimassa sai minun elimeni kohoamaan täyteen mittaan. Makuuhuoneeseen päästyäni huomasin yllätyksekseni että hän ei ollutkaan yksin. Kati istui sängyllä ja hänen edessään seisoi pitkä ja lihaksikas tatuoitu mies. Siirryin lähemmäksi sänkyä että näkisin naisen todella olevan Kati. Hetken aikaa katselin järkyttyneenä kuinka Kati otti suihin tämän lihaskimpun isoa penistä. Olin aikaisemmin vain pornoelokuvissa nähnyt jotain niin kookasta ja tämä ei ollut vielä edes täydessä tanassa. Rupesin huutamaan että mitä vittua täällä tapahtuu ja yritin lyödä sitä korstoa. Korsto työnsi minua kauemmaksi ja Kati tivasi että mitä vittua sinä teet kotona jo nyt. Yritin huitaista uudelleen ja silloin korsto painoi minut istumaan makuuhuoneessa olevaan tuoliin. Hänen penis oli puolikankeana minun naamani edessä ja en voinut kun ihmetellä sen kokoa. Kati huudahti Harri älä satuta sitä, joten tämä Harri nappasi lattialta housujensa vyön ja sitoi minut ja vyötäröltä tuoliin kiinni. Sitten Harri palasi takaisin Katin luokse ja kysyi mihin me jäätiinkään. Tilanne tuntui selvästikin kiihottavan Katia koska hän katsoi välillä minua ja välillä Harria ja nuolaisi huuliaan.

Harri palasi takaisin alkuperäiselle paikalleen Katin eteen ja Kati rupesi ilman erillistä kehotusta jatkamaan suihinottoa. Järkytyksen takia en meinannut saada sanaa suustani, mutta hetken aikaa menoa seuratessa minulla alkoi kiehua uudelleen ja rupesin huutamaan täyttä huutoa , että et sä Kati voi vaan ottaa vieraalta mieheltä suihin. Kati katsoi Harria lopetti suihinottamisen. Harri tarttui Katia jalkoihin ja otti häneltä pikkuhousut jalasta ja tuli minun eteeni seisomaan ja käski minua avata suuni, mutta en tietenkään totellut. Harri tarttui minua nenänä ja väänsi niin kovaa että minun oli pakko avata ja samassa hän tunki Katin pillunesteillä kastuneet pikkuhousut suuhuni. Nyt en voinut enää muuta tehdä kun katsoa. Kati oli nyt selällään makaamassa sängyllä jalat levällään ja tarjosi itseään Harrille. Harri katsoi minua ivallisesti ja sanoi katso nyt kun pikkulutka saa isoa ja vanhempaa munaa. Järkyttyneenä katsoin kuinka tuo massiivinen elin upposi Katin pieneen pilluun, ja hetken aikaa näytti että se ei tule sinne mitenkään mahtumaan. Hetken yrittämisen jälkeen terska upposi häpyhuulien väliin ja pian Harrin iso kulli oli puolet pituudestaan Katin sisällä. Joka työnnöllä tuo massiivinen elin upposi syvemmälle ja syvemmälle, kunnes Kati sai kiimaisen voihkimisen ohessa anottua että ei enempää.

17

18106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novelpro

      Katsoin jähmettyneenä kuinka tuo hirviön kokoinen tatuoitu mies pani pientä herkkää tyttöystävääni kuin eläin, sammalla kun Kati huusi kuin viimeistä päivää. Mieleeni tuli jostain syystä Inka Tuominen. Tuon kivun ja nautinnon sekainen ääni oli niin kiihottavaa kuultavaa että minullakin alkoi seistä uudelleen. Hetken aikaa nussittuaan Harri pyöräytti heidät ympäri ja Kati aloitti vimmatun ratsastamisen, saaden samalla rajuimman orgasmin mitä olen koskaan nähnyt hänen saaneen. Kati näytti saaneen tarpeeksi, mutta Harri oli toista mieltä ja tarttui Katia lantiosta ja alkoi nostella Katia koko peniksensä pituudelta ylös alas. Tämä voiman näyte ja pitkä liike sai Katin orgasmin voimistumaan uudelleen ja hetken aikaa luulin että häneltä lähtisi taju. Olisin ollut valmis antamaan mitä tahansa päästäkseni liittymään tähän eläimelliseen seksiin, tai edes runkkaaman, mutta olin edelleen sidottuna tuoliin. En voinut mutta kuin katsella vierestä. Lopulta Harri armahti Katia ja antoi hänen valahtaa hänen päällensä. Harri ei ollut vieläkään tullut joten hän nosti Katin pois päältään ja siirsi hänet kontilleen sängyn jalkopäähän niin että näin hänen pillunsa, tai tarkemmin sanottuna sen ammottavan aukon miksi se oli nussittu. Harri työntyi uudelleen Katin sisään ja aloitti kovan nussimisen välittämättä Katin valittamisesta ja viimein Harrin iso kulli laukesi. Katselin kuinka hänen kaikki lihakset jännittyivät samanaikaisesti ja sitten rentoutuivat.

      Hetken paikalla olon jälkeen Harri vetäytyi Katin sisältä ja katselin kuinka sperma valui Katin jalkoja pitkin sängylle. Harri katsoi minua ja naurahti että taitaa poju nauttia näytöksestä. Pitäisikö meidän saada tuo pieni elinkin laukeamaan vielä. Olethan katsellut esitystäni sen verran kiltisti. Tämän sanottuaan Harri tarttui Katiin ja asetti hänet hajareisin syliini. Penikseni tuntui pieneltä Katin pillussa Harrin jälkeen ja Kati totesi tämän olevan turhaa ja nousi päältäni. Kati tarttui penikseeni ja alkoi runkkaaman sitä ei hänen ei tarvinnut paljoa tehdä kun laukesin. Kati naurahti ja sanoi Harrille että kato minkä kanssa minä olen saanut elää.

      Harri vapautti minut tuolista ja pukeutui. Ennen poistumista hän antoi Katille pusun ja sanoi että nähdään myöhemmin. Kati meni sänkyyn ja nukahti heti peiton alle päästyään. Poistin pikkuhousut suustani ja menin makaamaan sängylle. Mietin ennen nukahtamista että mitä tämä kaikki tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen. En ollut varman haluaisinko jatkaa suhdetta Katin kanssa.

      -LOPPU-

      • Anonyymi

        Olipa iso kokoinen korsto koko mies. Isolla jullilla pisteli ja akka huusi kuin syötin sika hänen otteessaan.


      • Anonyymi

        Samaa kuin meillä.
        Paitsi että minä miehenä haluan vaimoa panemaan myös muita miehiä ja vaimo antaa toistenkin panna.


    • huomalanjon

      Kiva kun suoraan kopioitu ilman linkkejä :)

      • sohtoma

        Kyllä, tämä parasta :)


    • tompero

      kivaa luettavaa :)

    • tomporas

      kiitos lisäyksestä :)

    • nihmioskas

      Vieraalla kanssa :)

    • voiodf

      vuoroin vierahissa :)

    • raosd

      lukea oli kiva

    • nahmasa

      kauhian hyvä tämä :)

    • Yhdessäonneen

      Pakko oli runkata tuota lukiessa. Minäkin anataisin vaimoni mielelläni tuommosen kullin seivästettävksi.

    • tiiss

      kiva novelli

    • tookopa

      kivaa luettavaa :)

    • Anonyymi

      Voi teitä pikkukulleja :)

    • Anonyymi

      Tuossa muijassa olisi ollut selvästi vaimo potentiaalia. Toivottavasti sait kosittua.

      • Anonyymi

        Sitä kannattaakin haistella. Mahdollisimman usein myös maistella.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3170
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2214
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1624
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      76
      1112
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      941
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      904
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      900
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      815
    10. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      8
      795
    Aihe