Mä vaan teeskentelen ja huijaan itseäni. Etten muka tunne kaipuuta. Surua. Kaikkea mahdollista laidasta laitaan.
On helppoa naamioitua turraksi ja uskotella ettei tunne yhtään mitään. On helppoa kysyä itseltä "Mikä tässä nyt niin vaikeaa on, sehän vain yksi ihminen. Kato nyt, ei se merkkaa mitään kun välttelet, otat etäisyyttä etkä jaksa edes ajatella hölmöjä tai jutella".
Hah.
Mä mietin joka päivä mitä sulle kuuluu. Mietin kuuluuko sulle oikeasti hyvää vai annatko vain ymmärtää. Mutta oon niin väsynyt rakastamiseen etten jaksa enää tietoisesti ajatella sinusta ihania, kauniita ajatuksia. En halua palata muistoissa joihinkin toisiin hetkiin enkä halua ajatella, milloin taas näen. Miksi turhaa kiusata itseään ja kuristaa sydäntään? Kun mitään ei ole eikä tule, koska se on näennäisesti mahdotonta, ymmärrettävistä syistä.
Kai sitä on jollakin tavalla pitkäaikaisessa epäkunnossa. Rakastaa, mutta silti ei enää osaa pitää kunnolla yhteyttä. En olisi uskonut, että joskus tuntuu niin pahalta rakastaa että henkisesti itse on se joka juoksee karkuun ja toteaa mielensä tyhjäksi säkiksi, jossa ei ole enää yhtään mitään kenellekään. Miksi pitikään syntyä niin vahvasti tuntevaksi ettei osaa olla ilman tai tyytyä vähempään?
On helppoa naamioitua turraksi ja uskotella ettei tunne yhtään mitään. On helppoa kysyä itseltä "Mikä tässä nyt niin vaikeaa on, sehän vain yksi ihminen. Kato nyt, ei se merkkaa mitään kun välttelet, otat etäisyyttä etkä jaksa edes ajatella hölmöjä tai jutella".
Hah.
Mä mietin joka päivä mitä sulle kuuluu. Mietin kuuluuko sulle oikeasti hyvää vai annatko vain ymmärtää. Mutta oon niin väsynyt rakastamiseen etten jaksa enää tietoisesti ajatella sinusta ihania, kauniita ajatuksia. En halua palata muistoissa joihinkin toisiin hetkiin enkä halua ajatella, milloin taas näen. Miksi turhaa kiusata itseään ja kuristaa sydäntään? Kun mitään ei ole eikä tule, koska se on näennäisesti mahdotonta, ymmärrettävistä syistä.
Kai sitä on jollakin tavalla pitkäaikaisessa epäkunnossa. Rakastaa, mutta silti ei enää osaa pitää kunnolla yhteyttä. En olisi uskonut, että joskus tuntuu niin pahalta rakastaa että henkisesti itse on se joka juoksee karkuun ja toteaa mielensä tyhjäksi säkiksi, jossa ei ole enää yhtään mitään kenellekään. Miksi pitikään syntyä niin vahvasti tuntevaksi ettei osaa olla ilman tai tyytyä vähempään?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oletko nainen vai mies?
Nainen olen
Paitsi että et ole ap nimimerkki tyydyttääköVastaus :D
kerroin totuuden puolestasi,honey...
Hyvää pohdintaa täällä kaiken kuran seassa. Tuota syväluotaavuutta joskus kiroan itsessäni. Tiedät, että aito rakkaus on harvinaista. Mutta toisaalta kuulostaa myös siltä, että oot juuttunut oman pääsi sisään liiaksi. Sekään ei ole hyvä, alat epäillä elämää, itseäsi, arvoasi.
Omia tunteita joilla ei ole aina realistista pohjaa kahden ihmisen parisuhteelle. Omia unelmia ja haaveita, ei elettyä rakkautta elämän arjessa joka kestää ja tarpoo eteenpäin yhdessä rakastetun kanssa vaikeuksienkin tullessa. Aina kun itse tunteilee ja tunteet ovat yksipuolisia ne joutuu punnitsemaan. Joskus rakastuu vain rakkauden tunteeseen, ei itse kohteeseen.
Pelkät tunteet ei vie ihmistä onneen, on huomioitava paljon muuta elämässä. Itsensä kiusaamista on roikkua ihmisessä joka ei tunne tai koe samoin. Siinä rypee helposti itsesäälissä kun omat tunnetoiveet ei toteudu ja toisen tunteita ei voi muuksi muuttaa. Missään tapauksessa toista joka ei tunne samoin ei voi syyttää mistään.
Niin. Niin. Ja onko kokemusta?
Kyllä se parisuhde on ihan raaán tahdon asia.
Siinä ei hirveästi tunteilut auta.
Ja kohta tulee 19. vuosi täyteen,
ja ihan fyysisesti pettämättä.
Aviossakin on oltu monta vuotta.
Eikä ole lainoja eikä velkoja
eikä lapsia pakottamassa yhteen.
Mutta 20 yhteistä vuotta on vähän,
kun vertaa vanhempiemme 45 ja yli
50 yhteiseen vuoteen.
Ei siinä pitkässä suhteessa paljon raaat tahdotkaan auta, jos toinen ei ole kykeneväinen yhteisen hyvinvoinnin eteen toimimaan. Ymmärrän hyvin, että vaikeilla hetkillä tarvitaan paljon sitä tahtoa, joten en kumoa väitettäsi, mutta se loukkaa kun asia yleistetään. Se sattuu, kun tiedostat, että se ainoa ydinperhesuhde, jossa sinulla olisi ollut sitä tahtoa kaatuu ja tiedät, että tulevaisuudessa sinulla ei siihen ole enää mahdollisuuksia. Sinulla on käytännössä se yksi pitkä suhde ja se miten se menee kertoo sen onko sillä tahdollasi mitään merkitystä. Se on turhaa jatkossakaan löytää itsensä tilanteista, että itellä olis tahtoa, mutta jollakin toisella ei. Senhän näkee jo täällä kuin muallakin, että ihmiset hakee vaan koko ajan parempaa seksikumppania, nuoruutta ja niinhän täälläkin kaikista eronneista ajayellaan. Hankalia ihmisiä, etsimässä aina parempaa ym.
Yllättävä kommentti. Tuntui aidolta täällä....
Et varmasti ole yksin ajatuksinesi, elämä on lyhyt.
Olisipa vielä kakskymppinen tai edes kolmikymppinen, silloinhan sitä on vielä kuolematon, ja rohkeutta riittää.
Onko tilanteesi todellakin niin ”lukossa”, että kaikki on vain sinun haluamisestasi kiinni? Miksi joku elämänpituinen suhde kaatuisi? Eihän se edes voi.
Uskon, että on aina mahdollista löytää hyvä ratkaisu molemmille osapuolille.
Kunpa ihmiset uskaltaisivat puhua, rakentavasti, toisilleen.
Ei koskaan tarvitse hylätä toista ihmistä vaikka ei hänen kanssaan enää eläisikään.
Lapset ovat tietysti se tärkein juttu. Jos lapsesi ovat jo aikuisia, tilanteesi voi sinunkin kannalta olla vapauttava. Oletko miettinyt, mitä sinä itse haluat ja halusit elämältäsi?
Kirjoituksesi kosketti ja sai minut tämän kirjoittamaan.
Omistakaan tunteista ei aina ota selvää. Sen sanon että love hurtes. Toivottavasti s olet onnellinen.