Satunnaisesti palstalla käydessä pistää silmään jatkuvasti kuinka säntillisiä ja kuuliaisia suurin osa meistä onkaan.
Ylinopeus varsinkin aiheuttaa polemiikkia, MINÄ ajan AINA sallittua nopeutta, mutta nuo muut, kaahareita ja muita törttölijöitä. Ja kissanpaskat, itse ajan oikeastaan aina kun liikenne sallii, jonkinverran ylinopeutta, varsinkin motareilla ja muilla nelikaistaisilla väylillä.
Mutta tässä tulee se varsinainen asia. Minut ohittaa varmaan yli puolet samaan suuntaan ajavista. Keitä nämä sitten lienevät, tuskin ainakaan niitä pilkunnussijoita, jotka aina ovat omasta mielestä maailman puhtoisinta porukkaa.
Ylinopeus varsinkin aiheuttaa polemiikkia, MINÄ ajan AINA sallittua nopeutta, mutta nuo muut, kaahareita ja muita törttölijöitä. Ja kissanpaskat, itse ajan oikeastaan aina kun liikenne sallii, jonkinverran ylinopeutta, varsinkin motareilla ja muilla nelikaistaisilla väylillä.
Mutta tässä tulee se varsinainen asia. Minut ohittaa varmaan yli puolet samaan suuntaan ajavista. Keitä nämä sitten lienevät, tuskin ainakaan niitä pilkunnussijoita, jotka aina ovat omasta mielestä maailman puhtoisinta porukkaa.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Hieman epäilen.
Olen itse laskenut ylinopeuttani viime vuosina ja ajan nykyään enää 9-10 km/h (navin mukaan) yli rajoituksen. About kaikkialla. Pääsääntönä on, että jos rajoitus on 120 km/h, juuri kukaan ei halua ohi. Jos rajoitus on 100 km/h, ohittajia on jonkin verran. Jos rajoitus on 80 km/h, omat ohitukset vs. ohitetuksi tulemiset ovat noin 50/50. Jos rajoitus on alle 80 km/h, on lähes koko ajan ohitettavana. Poislukien tietyöt, joilla joko on:
a) koko ajan ohitettavana tai
b) jos on mutka tiessä, ohittaa koko ajan muita
Ohitusten/ohitetuksi jäämisen suhdelukuko määrittää "ajosuorituksen" onnistumisen tai epäonnistumisen, itsensä suorittajaksi vai luuseriksi kokemisen?
Rotta on kaikessa se suorittaja, onnistuja, opettaja ja mestari. Tästä syystä hän pyrkii jakamaan oppejaan meille muille taviksille. Liikennesäännöt koskevat häntä vain niiltä osin kuin hän itse haluaa ja katsoo tarpeelliseksi. Jatkuva ylinopeuden ajo kaikkialla on tästä hyvä esimerkki. Ylinopeutta ei tietenkään muut saa ajaa ja muitakin sääntöjä on tavisten noudatettava. Näin mestari on vuosia opettanut.
Kysymys ei ole "suorituksesta", vaan tavasta havainnoda ympäröivää nopeusjakaumaa suhteessa omaan nopeuteen. Otanta on tietenkin yhden auton osalta liian pieni luotettavan tuloksen saamiseksi.
Kun tuo suhde on 50/50, ajetaan nopeusjakaumaa keskellä, jolloin onnettomuustodennäköisyys on pienimmillään. Tätä nopeutta kutsutaankin "sopivaksi tilannenopeudeksi". Jos nopeus tästä kasvaa tai hiljenee, onnettomuusalttius kasvaa!
Nim. TheRat kertoo siis "suorittavansa" optimaalisesti 80 km/h nopeusalueella, mutta muissa nopeuksissa hänellä on vielä vara parantaa.
> Kun tuo suhde on 50/50, ajetaan nopeusjakaumaa keskellä,
> jolloin onnettomuustodennäköisyys on pienimmillään.
No ei ihan noin yksinkertaista, koska liikenteessä on muitakin vaaratekijöitä kuin muut kuskit. Joskus tulee turvallisuussyistä ajettua selvästi hitaammin kuin suurin osa kuskeista, joskus tulee ajettua merkittävästi nopeammin ilman että turvallisuus vaarantuu. Tätä tapahtuu lähinnä talviaikaan, kun ihmisillä tuntuu olevan isoja vaikeuksia hahmottaa todellista liukkautta...
Nopeuden kasvaessa turvallisuus heikkenee aina. Ei välttämättä paljoa mutta heikkenee kuitenkin. Pysähtymismatka pitenee, törmäysenergiat kasvavat, loukkaantumisriski kasvaa, terävänäkökenttä kapenee jne... Mitä suuremmalla nopeudella liikkuu sitä enemmän jää asioita ympäriltä huomaamatta ja niihin reagoimatta. Nopeutta lisäämällä ei koskaan, ei missään eikä minkäänlaisissa ajo-olosuhteissa turvallisuus lisäänny.
Ei+pidä+paikkaansa.+Nopeuden+kasvaessa+turvallisuus+heikkenee+useimmiten,+mutta+ainakin+kaksi+poikkeusta+tuohon+on:
1.+ohitustilanteet,+joissa+nopeutta+nostamalla+minimoidaan+ohitukseen+käytetty+aika
2.+pitkät+matkat,+joilla+keskittymiskyky+herpaantuu.+Esimerkiksi+mökkimatka+kestää+rajoitusten+mukaan+junnaten+7-8+tuntia+puuduttavaa+ajoa,+kun+taas+pienellä+ylinopeudella+selviää+6+tunnissa+(ilman+ylinopeutta+ei+käytännössä+voi+ohittaa,+mikä+hidastaa+matkanopeutta+siis+lisää).+On+huomattavasti+turvallisempaa+ajaa+suhteellisen+virkeänä+6+tuntia+kuin+puuduttavaa+vauhtia+30%+kauemmin.
Lisäksi+tietysti+se,+että+nopeuserot+aiheuttavat+ohitustarvetta,+joten+vain+yhden+kuskin+hidastaminen+vaarantaa+usein+muiden+liikkumista+(ja+sen+yhdenkin).+Ainakin+kerran+pääsin+tekemään+ihan+kunnon+jarrutuksen,+kun+pari+venäläistä+ajeli+noin+50@120+km/h+nopeuksia.+Mutta+tässä+keskustelussa+taidettiin+puhua+yleisestä+nopeudenmuutoksesta,+joten+voidaan+olettaa+nopeuserojen+pysyvän+ennallaan.
Tarttukaa nyt joku! Muuten menee Rotan vakiotrollaus hukkaan.
Minä tartun. Tuo hitaasti ajamalla aikaan saatu keskittymisen herpaantuminen on kyllä täyttä skeidaa. Rekkakuskina en varmasti montaakaan kertaa olisi päässyt perille jos hitaasti ajaminen olisi yli tuhannen kilometrin siivuja ajaessa keskittymistäni herpaannuttanut. Ennen kuin ajoaikalakia alettiin valvomaan oli vuorokaudessa ajotunteja toisinaan 14 - 18 enkä kertaakaan herpaantunut sen takia että olin hidas ja ajoin maks. 90km/h. On täysin absurdia väittää että joku 10 - 15 prosentin nopeuden nosto ( esim.100 -> 115km/h ) olisi niin radikaali muutos nopeuteen että se alkaisi vaatimaan niin paljon enemmän ajotaitoa tai keskittymistä että " herpaantuminen " estyisi. On melko vaarallinen kuljettaja jos jo pieni nopeuden nostaminen aiheuttaa suuria ponnisteluja ajamisen mahdollistamiseksi. Ymmärrän motoristina että satasen ajamisen sijaan lähemmäs kolmeasataa ajaminen vaatii jo suurta keskittymisen nostoa ja niissä nopeuksissa ei kukaan herpaannu, motarinopeuksilla ei.
The Rat:n kommentteihin:
1. Jos ohitustilanteessa tarvitset huomattavan suurta nopeudennostoa olet ajoittanut ohitustilanteen väärin. Olet silloin lähtenyt ohittamaan liian pienellä " pelivaralla " eli joko takaasi tai edestä on tulossa toinen auto ja olet pakotettu yrittämään pois alta nopeutta nostamalla.
2. Tuohon väitteeseen jo vastasin alussa.
Tää Rotta on kyllä ihme tapaus. Jos mulla olis mielestäni joku taito tai tieto jota faktaksi kuvittelisin ja sitä Suoli24:lla yrittäisin julkituoda ja lähes joka kerta joutuisin kiistaan ja vääntämään muiden kanssa omien mielipiteiden ja faktojen kanssa niin en kyllä jaksaisi sitä vuodesta toiseen. Rotta tekee niin. Jatkuvaa vääntöä ja mustan valkoiseksi muuttamista. Täytyy olla harvinaisen narsistinen luonne että pakonomaisesti jopa päivittäin yrittää omia mielipiteitään, kuviteltua osaamistaan ja tietämystään jakaa. Kyllä on narsismin lisäksi suuret luulot ja kuvitelmat itsestään. Ja vielä että minkä helvetin? Koskaan eikä missään liikenne mene niin kuin Rotta haluaa. Ei vaikka kuinka netissä omaa kuvitteellista osaamistaan ja taitoaan yrittää muille päähän takoa.
Kyllä on päässä jotain vialla jos keskittyminen herpaantuu tilanteessa jossa joutuu ajamaan omaa mieleistään nopeutta hiljempaa. No eipä ole ihme kun katsoo liikennettä.
"rajoitusten+mukaan+junnaten+7-8+tuntia+puuduttavaa+ajoa,+kun+taas+pienellä+ylinopeudella+selviää+6+tunnissa"+
Hehheh...+pienellä?+....lukujesi+mukaan+114-133%+rajoitukseen+nähden.+Siis+koko+matkan+ajan.+
Tai+sitten+ajoittain+rajoituksen+mukaan,+ja+muutoin+150%.+Tosi+kova+rottai+olet.
Ylinopeudella keskinopeus 100 km/h. Ohitukset helppoja. Ajaminen mukavaa.
Ei ylinopeutta, ohituksia vain ohituskaistaosuuksilla, keskinopeus noin 80 km/h. Useimmiten joutuu ajamaan alle rajoituksen, koska edessä hidastellaan.
Tämä ei ole pelkkää teoriaa, vaan ihan todellinen mökkimatka, jonka ajamista olen jonkin verran harjoitellun. Ajan mielummin tuon kuudessa tunnissa kuin 7-8 tunnissa.
No onhan noita tapauksia. Täälläkin yksi mainostaa tuota vajavaisuuttaan ahkerasti.
Elikkäs+125%+koko+matkan+ajan?+Varmaan+hermoja+lepuuttavaa,+mukavaa+matkantekoa.
Ei+todellakaan,+mistä+sinä+tuohon+päädyit?+Kyse+oli+*keski*nopeudesta.
Keskimäärin+ylinopeutta+ajamalla+pääsee+todellakin+sen+25%+nopeammin+kuin+rajoituksia+noudattamalla+(koska+rajoituksia+noudattamalla+todellinen+nopeus+on+keskimäärin+luokkaa+10%+alle+rajoitusten).
Miksi+rajoitusta+noudattamalla+nopeus+olisi+10%+alle+rajoituksen+jos+ajelee+maksiminopeudella??
Koska muu liikenne ajelee vaihtelevia nopeuksia ja ohittaminen ilman ylinopeutta on huomattavan vaikeaa.
Ajelen usein pikku jurrissa. On tekopyhää väittää, että tekisin jotenkin väärin. Ajaahan moni muukin.
Taitaa riippua siitä missäpäin suomea ajelee. Itse ajan enimmäkseen Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Itse ajan vain sen pari kolme kilsaa päälle sallitun etten ole kenenkään lakia noudattavan teiden tukkona mutta en myöskään joudu hidastamaan poliisin tai peltipoliisin nähdessäni. Täällä harvoin minua ohitetaan.
Turussa on kuitenkin pari paikkaa joissa ohitetaan useinkin. Lähtiessä Helsingin moottoritielle 80 alueella ohitetaan, mutta kun saavutaan 100 alueelle ja viimeistään 120 alueelle samat tyypit tulee perä edellä vastaan. Vastaava ilmiö tapahtuu myös vanhaa tietä Helsinkiin päin ajaessa, rajoitukset vaan on 50, 60 ja 70.
Työmatkat+Tampereen+suunnalla+ja+"kehätietä"+pitin.+Jos+täällä+pistää+vakkariin+tasan+suurimman+sallitun+todellisen+nopeuden,+niin+arviolta+yli+70+%+ajaa+kyllä+ohi.+Jos+itse+ajaa+noin+6+km/h+ylinopeutta,+niin+vieläkin+on+ohitttelijoita+valtavat+määrät.
Kuinka vaikeaa se voi olla laittaa se vakkari näyttämään 5km/h yli? silloin huomioi mittarivirheen (=ei turhaan hidasta liikennettä) eikä vielä tule sakkoja. Jos kaikki tekisivät näin, liikenne olisi paljon sujuvampaa.
Jos mittari näyttää 85, todellinen nopeus on 81-83 useimmissa autoissa. Poliisi vähentää vielä 3km/h mittausvirheen joten sakkoja ei tule kun mittari näyttää 5km/h yli.
Jos mittari näyttää 10km/h yli, on jo mahdollisuus että tulee sakot. Siksi tuo 5km/h yli on järkevin eikä silloin tarvi hidastaa kameran kohdalla.
Ei tarvisi hermostua yli tai alinopeuksista jos kaikki ajaisi 5km/h yli.
Itse laitan aina vakkarin 5km/h yli mutta ei voi montaa kilometriä ajaa ennen kuin joku edessäni tukkeena tai perässäni kiinni.
Itse ajan mittarin mukaan 10 km/h yli, tällöin todellinen nopeus on 8-9 km/h yli (alamäissä jopa se 10 km/h). Ei tuosta vielä sakkoja tule, mutta varmuuden vuoksi tiputan vielä 2-5 km/h tolpan kohdalle.
Raja sakolle on tosiaan 7km/h ja huomautukselle 3km/h. Ilman sakkoja todennäköisesti selviää jos mittari näyttää 10km/h yli, mutta ei viitsi niitä huomautuksiakaan keräillä joten siksi pysyttelen 5km/h yli mittarilukemassa.
Jokaisella autolla on oma yksilöllinen mittarivirhe. Suuressa osassa teillämme liikkuvista autoista on suurempi mittarivirhe kuin sinulla. Aika tyypillinen nopeus on 96 km/h, kun mittari näyttää 100 km/h.
> Jokaisella autolla on oma yksilöllinen mittarivirhe
Automallilla ja rengassarjalla (itselläni kapeammat talvirenkaat = kehäkin muuttuu). Olennaista onkin tietää paljonko mittarivirhe on ja huomioida se omassa ajamisessa.
Ennen oli teiden varrella paljon nopeustauluja mistä sai tarkistettua nopeuden, ovat aika lailla hävinneet nyt. Mutta melkein kaikilla löytyy taskusta GPS navigointi jolla näkee todellisen nopeuden, eli siitä tarkistamaan.
Omassa kun todellinen nopeus 100, talvirenkailla näyttää mittari 104 ja kesärenkailla 103, kun kesärenkaat hieman isommat halkaisijaltaan.
GPS tekee myös aikamoista virhettä ajoittain. Mutta jos vertaa jatkuvasti GPS-lukemaa oman nopeusmittarin näyttöön, saa aika hyvän käsityksen omasta mittarivirheestä.