Vihreät ovat osoittaneet olevansa täysin muusta kansasta irtautunut, norsunluutornissaan asuva eliittijoiukko, joka katsoo oikeudekseen rikkoa lakia milloin huvittaa. Laitetaan siis Hämeenlinnassakin heidät kuriin. Ainoakaan idioottimielipide ei saa jää vaille vastinetta, ja ensi vuoden vaaleissa muistakaa olla äänestämättä näitä toukoaaltoja.
Vihreät kuriin Hämeenlinnassakin
Tarpeeksisaanut
641328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
EI AVOHAKKUITA!!!!!!!!!!
Niin tuota tiedätkö edes mikä avohakkuu on. Ootko käynyt joskus metsässä.
No etpä tietenkään. Kerrostalo alinkerros ... ha haa
Mulla alkaa olemaan avohakkuuta päälaella. En siihen lupia kysele !
Ei tarvitse olla vihreä vastustaakseen avohakkuita. Muuten nykyvihreät ovat niin kaukana reaalimaailmasta kuin vain olla voi. Ja pahemman sortin suvakkinatseja, kaikkea pitää suvaita paitsi eri mieltä olevia.
Sisäministeri ei tunne Suomen lakeja yllyttää ihmisiä rikokseen
Liittyen vihrterroriin Suomessa on viherterrorismi sallittua.
Kaikki maito ja jukurttipurkit on pestävä ennen kiertoon laittamista puhtaalla vesijohtovedellä. Ei ole mitään väljä vaikka vesi loppuu, kunhan purkit tulee puhtaaksi.
Vihreiden johdossa on tämä Touko Aalto, joka nyt on ollut kovasti esillä näissä turvapaikanhakijoiden palautuksissa. Hänellä tuntuu olevan omat säännöt , joilla vastustaa lakia ja järjestystä. Siinä meillä tosi vihreä.
Kirsikin tosi vehreä.
Mihinkä tämä raja asetetaan. Sitä tässä kansalaistottelemattomuudessa ihmettelen. Kun siihen yllytetään ja kannustetaan ei ymmärretä mihin se johtaa.Usassa kansalaistottelemattomuus johti mustien mellakoihin ja valkoisten hakkaamiseen, sielläkin Obama yllytti siihen puheillaan.Ei siis valkoisten hakkaamiseen mutta kun kuulijakunta ei välttämättä sillä suurimmalla järjellä ole varustettu vaan aatteella niin lopputulema voi olla tämä.
Huonosti menee sillä Kirsi on jo sopeutumassa eläkkeelle veronmaksajien rajoilla kuten pitääkin mutta ollaan hiljaa.
Vihreät meinaa lopettaa paperittomien pakolaisten käännytykset.
Paperit on jo kompostoitu.
Vihreät ovat rikollisjärjestö!
Avohakkuu voi olla paras hoito määrätylle metsätyypille. Avohakkuun jälkeen metsä kasvaa valvotusti ja luontoa kunnioittaen, ja sitten ei enää tarvitse avohakata.
Ei nyt sentään. Pitää olla joku tolkku.
Niin, mitä tähän osaisi kommentoida muuta kuin että on helpompaa löytää vapaaehtoisia polttamaan busseja öisin kuin löytää vapaaehtoisia leipomaan kakku ja viemään se sairaalan lasten tai ikäihmisten osastolle.
Vihreitten puheenjohtaja katsoo että heillä on suurempi valta kun poliisilla. Voi helkkari että kaikenlaisia pe.... sitä valitaan Arkadianmäelle. Toivotaan että ME Suomalaiset tulisimme järkiimme ja jätetään äänestämättä tätä vihreitten puoluetta.
Touko Aalto ajatuksineen ja mielipiteineen tekee hallaa puolueelleen. Eikö hntä kukaan saa aisoihin.
Pääministeriksikin halajava Vihreiden puoluejohtaja Touko Aalto on tavattu tukholmalaisella homoklubilla paidattomana läpsäyttelemässä pyllistävää miespuolista henkilöä pyllylle. Samalla klubilla hänet on kuvattu myös kaulailemassa naiseksi pukeutuneita hmm henkilöitä.
Odotamme kommenttia paikallisviheriäisiltä.
Niiiin,missä viipyy paikallisviheriöiden kommentti...
Aallon päässä on jo tehty avohakkuun😆😆😆
Taidanpa äänestää vihreitä ihan vaan teidän persujen riemuksi <3
No siihenhän se Virheiden suosio perustuuki.
Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola, 40, on käyttänyt eduskunnan taksikorttia tällä vaalikaudella jo 1 039 kertaa. Summa näillä ajeluilla on yli 22000 €. Onhan se tosi vihreätä ajella taksilla. Tässä nähdään mitä nämä vihreys todellisuudessa on. Mihin tämä Toivola taksia on tarvinnut kun on ollut pois 140 täysistunnosta, vaikka onhan sekin täysistuntoa kun istuu taksin penkillä.
Onko sama joka asuu keskustassa.
Puhummeko nyt tästä vihreiden suojavärillisestä kansanedustajasta,joka on sairaslomalla synnytysmasennuksen vuoksi.
Vihreät ovat totta tosiaan olleet lähiaikoina mediassa tuhka tiheään, eikä mitenkään myönteisissä merkeissä. Touko Aalto ihmeellisine tempauksineen ja nyt tämä Helsingin keskustassa asuva Jani Toivola, taksien toiveasiakas. Todella ikävää julkisuutta, eikä nämä asiat lisää vihreitten suosiota - päinvastoin.
Sukupolvenvaihdos epäonnistumassa heilläkin.
Kohta nämä piipertäjät alkaa narista tästä moottoriradasta. Sehän näitä taksilla ajajia v...... kun eivät voi sille radalle yhtään mitään, rata on ja pysyy. Jumankekka että olen täynnä tätä villasukkaporukkaa.
Hämeenlinnan vihreätä puoluetta ei kylläkään eroita millään kokoomuksesta
Lisää vihreiden Jani Toivolasta. On kekseliäs heppu. Nostaa yli 300 euron kulukorvaus tyhjästä Riihimäen asunnosta vaikka asuu Helsingin keskustassa. Näin suoraryhtisiä edustajia vihreillä on ja varmaan myös muiden puolueiden edustajilla. Oma etu edellä mennään.
Entäs tämä Hämeenlinnan vihreä joka saa sitä kylläkin ihan lainmukaista sopeuttamistukea. Jumankekka ja tämä villasukkaporukka vielä äänestää näitä.
Kovasti tuntuu tämä entinen vihreiden kansanedustaja edelleenkin haluavan kansanedustajaksi, jos lehtitietoihin on uskomista.
Noku joku kateellinen rupes näkeen vihreetä eläkkeestä.
Veronmaksajat maksavvat käytännössä kansanedustajien sijoitusasuntoja. Hallintojohtaja, ja tytti tuppuraisen aviomies, demarit luonnollisesti, ei näe tässä janin tapauksessa ongelmaa. tuntui jopa närkästyneeltä ja suorastaan puolivittuili lausunnossaan.
Kyselyn mukaan vihreiden kannatus on jatkanut laskuaan ja on nyt 12,9 prosenttia, mikä on 0,8 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vielä kuukausi sitten. Vielä vuosi sitten HS-gallupin vastaajista 16,1 prosenttia kertoi kannattavansa vihreitä. Äänestäjät alkaa tajuamaan mitä peliä nämä vihreät vetää.
Toivola itse kutsui IL:n haastattelussa taksinkäyttöään ”ympäristöteoksi”.. Ei jumankekka että tämmöisiä edustajia siellä vihreissä on. Turha sitä veronmaksajien rahojen käyttöä on enää puolustella. Paskat on jo housuissa ja haisevat.
Nyt tämä Toivola puhuu lehtien sivuilla, omatuntoni on puhdas. Yhtä puhdas kun vihreillä on.
Jani Toivola ajeli eduskunnan taksikortilla myös sairauslomallaan – selittää EVS-ohjelmassa: ”Mun omatunto on puhdas”.
toivolalla on narsistisen lapsen moraali ja elämänhallina. Näkee vain muissa vikaa. Tyypillinenvihreä siis.
Ei voi olla totta, Kirsi Ojansuu käänsi takkins ja on tunkeutumalla eduskuntaehdokkaaksi. Turha toive, ei tule saamaan kovinkaan paljon ääniä, näin ainakin toivotaan!
Ei yhtään ääntä tälle mädännäisuuspuoleue Vihreille, ei eduskunta- eikä Hml'n seuraavissa kuntavaaleissa. Just joo...mun omatunto on puhdas...ei tämä keinottelija-taksillaajelija osaa edes suomea. Kyllä pistää vihaksi.
Lasten ja nuorten säätiö jätti ilmoittamatta Jani Toivolan puhepalkkiot - saanut kouluvierailuista kansanedustajana toimiessaan yli 30 000 euroa.
Tämä on sitä vihreän liikkeen poliittista toimintaa.
Oppositiopuolue vihreiden kannatuksen laskeva trendi jatkuu syyskuun Alma-kyselyssä. Vihreiden kannatus on laskenut edelliskuusta 0,8 prosenttiyksikköä ja syyskuun kannatuslukema on 12,3 prosenttia. Äänestäjät alkaa ymmärtää.
Nyt kuulemma lähes puolet vihreiden kentästä ei pidä Jani Toivolan toimintaa moraalisesti oikeana. Puolet näköjään pitää. Mitä olette ajatelleet kun olette antaneet äänenne tämmöiselle porukalle, ette mitään.
Nyt Toivolaa ei enään edes päästetä ehdokkaaksi. Se on onni kaikille Suomalaisille, ei tarvi enää meidän maksaa näitä järjettömiä taksilla ajeluja. Vaikka onhan niitä piilovihreitä muitakin.
Kyllä tuo Persujen viherviha tiedetään. Kun oma kannatus mataa niin voidaan sentään ottaa kaikki irti vihreiden laskevasta kannatuksesta,
Tosiseikka on että Vihreät tekivät virheen valitessaan Touko Aallon puheenjohtajaksi, hän ei missään vaiheessa ole noussut tehtäviensä tasalle. Lisäksi myös aikakausi on Vihreille vaikea. Viimeaikoina politiikassa on vahvistunut perinteinen oikeisto - vasemmisto asetelma. Hallitus haastaa ay-liikettä ja hyvinvointipalveluita sillä seurauksella että perinteiset vasemmistonpuolueet lisäävät kannatustaan. Tämä ei oikein sovi Vihreille, heille sopii paremmin sellainen tilanne jossa perinteinen oikeisto -vasemmisto jako on menettänyt merkitystään jolloin politiikkassa on tilaa muullekin keskustelulle kuin ainaiselle ay-liikkeen ja elinkeinoelämän väliselle otatukselle.
Muuten itse huomasin Hämeen sanomissa miten Persujen Matti Putkonen itki työehtosopimusten yleisitovuuden perään. Ihmettelin miten tuollainen ay-propaganda oikein istuu oikeistopuolueen edustajalle? Vai eikö Persut olekaan oikeisto puolue? Ainakin sen perusteella miten he pilkkaavat vasemmistoa näin voisi jopa luulla.
https://www.youtube.com/watch?v=xWeCtPLu6B0
On sitä osattu aiemminkin.
Kukas pelle on? Huumoria vähän vaikka yrittää.
IL-jättiselvityksen yllättävä tulos: Vihreiden Ville Niinistö on ajanut taksilla enemmän kuin Jani Toivola – lyhyin taksimatka vain 700 metriä
Tottakai pitää antaa ääni tämmöiselle puolueelle joka on ilmaston lämpenemistä vastaan, todellinen ympäristöpuolue. Mitä siitä jos eduskunnan kaksi eniten taksilla ajelijaa on vihreitä. Eihän sitä nyt 700 metriä voi kävellä, tosi vihreä ottaa taksin.
Kessi suojeltava, Kessi suojeltava !
Kahleet sulle näytän.
Onkohan Hassinen menossa vihreisiin, puolustaa Tuuloksessa kaakkureita.
Jos hassista haluaa, on paras kuulua vihreisiin.
K.Ojansuu eduskuntaan.
Olisin äänestänyt eurovaaleissa vihreitä jos tämä Hautala olisi pitänyt sen tu... kiinni. sanoi kun ei vain persujen Hakkarainen pääse Brysseliin. mikä helkkarin entinen kommunisti on valitseen sinne ehdokkaita. En ikinä tule näille entisille kommunisteille (nykyiset vihreät) antamaan ääntäni missään vaaleissa. menkööt sitoon itsensä sinne valaan kontteihin, niinkun aiemmin tekivät. on se naurettavaa porukkaa.
Vihreiden ekosähkö tulee töpselista, lämpö kaukolämpöputkesta, ja ratikka kuljettaa mihin tahtoo. Rakennusten betonipaalut Malmille tulee jostain muualta.
Naurettavaa porukkaa sen vohkaamisensa kanssa. jos menee hallitukseen niin neljän vuoden kuluttua ollaan kusessa, vaikka ei se hallitus niin kauan ole kasassa. Onneksi.
Kalajokilaaksoon rakennetaan 600 teollisuustuulivoimalaa pelloille, metsiin ja pihoille ensi kesän aikana!!
Elämänedellytykset on viety. Myllyt ovat 2 kertaa niin isoja kuin Keski-Euroopassa käytetyt!
Massamuutto stadiin alkaa!
Mikä meidät palastaisi vihreiltä.
Se nyt on ainakin hyvä, ettei se inisiä Kirsi Ojansuu päässyt täältä eduskuntaan, vaan äänet menivät huippupoliitikko Lulu Ranteelle! Myös Emma Kari olisi voinut/ saanut tippua Aallon tavoin parlamentista!
Nyt JO ne vihreät tappelee keskustan kanssa. Ei ole hallitus kauaa pystyssä. Onneksi.