LEX SOININVAARA
Kirjoittanut: Eläkeläinen. 3.2.2005 klo 05.44
Kansaneläkkeen perusosaa alettiin maksaa 1.1.1957 voimaan astuneen uuden kansaneläkelain perusteella kaikille eläkeläisille samansuuruisena. Elokuussa 1963 astui voimaan työeläkelaki. Kansaeläkkeen perusosa maksettiin kaikille eläkeläisille työeläkkeen lisäksi.
Lain muutoksella kokonaiseläke myönnettiin ajalla 1.7.1975 - 31.12.1995 työeläkkeen ja kansaneläkkeen pohjaosan yhteensovituksena. Nimike perusosa korvattiin termillä pohjaosa. Työeläkkeestä vähennettiin kansaneläkkeen pohjaosan suuruinen markkamäärä. Sitä ei kompensoitu millään tavalla. Eläkeläiset menettivät näin ollen ensimmäisen kerran pohjaosan suuruisen markkamäärän työeläkkeestään.
Seuraava leikkaus tapahtui 1.1.1996 lukien. Laki sai nimekseen Lex Soininvaara lakialoitteen tekijän mukaan. Pohjaosa, joka kaikilla eläkeläisillä oli vuonna 1995 ollut 455 markkaa, poistettiin tietyin markkamääräisin erin kokonaan kuuden vuoden aikana. Näin ollen perus- eli pohjaosa on leikattu työeläkkeestä osalta eläkeläisiä kahteen kertaan. Kansaneläkkeen pohjaosan menettämisistä eläkkeensaajat eivät saaneet minkäänlaista valtiovallan tai oman työeläkelaitoksen allekirjoittamaa päätösasiakirjaa.
Lainvoimaisella päätöksellä saatu eläke on koskematon. Eläkepäätökset tehdään aina tuleviin eläkkeisiin. Nyt ne kuitenkin ulotettiin jo myönnettyihin, siis voimassa oleviin eläkkeisiin.
Eduskunta päätti 18. 6. 2002, että kansaneläkkeen pohjaosan kompensaatiota maksetaan sen menettäneille eläkeläisille 1.10.2003 lukien. Leikkauksen alkamisajankohdasta kompensaatioiden maksamisen aloittamiseen aikaa oli kulunut 7 vuotta 9 kuukautta. Kelan arviolaskelmien mukaan valtio oli leikkauksilla säästänyt, ts. ottanut eläkeläisiltä noin 2.8 mrd. markkaa.
Kompensaatiohyvitys ei läheskään tule vastaamaan todellista menetystä eikä pieniä kansaneläkkeen pohjaosien kompensaatioita makseta lainkaan. Lisäksi maksamatta jäävät täysin kompensaatiot ajalta 1.1.1996 - 31.9 2003.
Valtiovalta on käyttänyt myös kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksissa ikääntyneitä suomalaisia häikäilemättömästi hyväkseen.
1.1.1996 lukien eläkkeelle siirtyneille ja siirtyville kokonaiseläke maksetaan täysimääräisesti työeläkkeenä. Vakava perustuslain yhdenvertaisuuspykälän rikkomus
Kirjoittanut: Eläkeläinen. 3.2.2005 klo 05.44
Kansaneläkkeen perusosaa alettiin maksaa 1.1.1957 voimaan astuneen uuden kansaneläkelain perusteella kaikille eläkeläisille samansuuruisena. Elokuussa 1963 astui voimaan työeläkelaki. Kansaeläkkeen perusosa maksettiin kaikille eläkeläisille työeläkkeen lisäksi.
Lain muutoksella kokonaiseläke myönnettiin ajalla 1.7.1975 - 31.12.1995 työeläkkeen ja kansaneläkkeen pohjaosan yhteensovituksena. Nimike perusosa korvattiin termillä pohjaosa. Työeläkkeestä vähennettiin kansaneläkkeen pohjaosan suuruinen markkamäärä. Sitä ei kompensoitu millään tavalla. Eläkeläiset menettivät näin ollen ensimmäisen kerran pohjaosan suuruisen markkamäärän työeläkkeestään.
Seuraava leikkaus tapahtui 1.1.1996 lukien. Laki sai nimekseen Lex Soininvaara lakialoitteen tekijän mukaan. Pohjaosa, joka kaikilla eläkeläisillä oli vuonna 1995 ollut 455 markkaa, poistettiin tietyin markkamääräisin erin kokonaan kuuden vuoden aikana. Näin ollen perus- eli pohjaosa on leikattu työeläkkeestä osalta eläkeläisiä kahteen kertaan. Kansaneläkkeen pohjaosan menettämisistä eläkkeensaajat eivät saaneet minkäänlaista valtiovallan tai oman työeläkelaitoksen allekirjoittamaa päätösasiakirjaa.
Lainvoimaisella päätöksellä saatu eläke on koskematon. Eläkepäätökset tehdään aina tuleviin eläkkeisiin. Nyt ne kuitenkin ulotettiin jo myönnettyihin, siis voimassa oleviin eläkkeisiin.
Eduskunta päätti 18. 6. 2002, että kansaneläkkeen pohjaosan kompensaatiota maksetaan sen menettäneille eläkeläisille 1.10.2003 lukien. Leikkauksen alkamisajankohdasta kompensaatioiden maksamisen aloittamiseen aikaa oli kulunut 7 vuotta 9 kuukautta. Kelan arviolaskelmien mukaan valtio oli leikkauksilla säästänyt, ts. ottanut eläkeläisiltä noin 2.8 mrd. markkaa.
Kompensaatiohyvitys ei läheskään tule vastaamaan todellista menetystä eikä pieniä kansaneläkkeen pohjaosien kompensaatioita makseta lainkaan. Lisäksi maksamatta jäävät täysin kompensaatiot ajalta 1.1.1996 - 31.9 2003.
Valtiovalta on käyttänyt myös kansaneläkkeen pohjaosan leikkauksissa ikääntyneitä suomalaisia häikäilemättömästi hyväkseen.
1.1.1996 lukien eläkkeelle siirtyneille ja siirtyville kokonaiseläke maksetaan täysimääräisesti työeläkkeenä. Vakava perustuslain yhdenvertaisuuspykälän rikkomus
Vastaukset 44
Vanhimmat
Onko se todellista tietoa vaiko vihreitten huuhaata jälleen? Jos se totta on, niin Ode tekee kunnollisen takinkäännön ja alkaa toimimaan eläkkeiden leikkausten perumisen puolesta vakuutusyhtiöiden kohdalla. Vai onko hänkin jonkun yhtiön hallituksessa kuten yleensä ollaan noissa piireissä? Ja tällöin häneltä on tietysti turpavärkki tukittu rahalla!
Tuohon eläkkeen kaksinkertaiseen leikkaamiseen on vielä lisättävä, että Soininvaara oli täysin tietoinen, että sillä rikottiin eläkesopimusta.
Sen osittainen korjaaminenkin olisi Soininvaaran mielestä pitänyt jättää tekemättä, ja oli suorastaan "raivostunut" (OS:n oma termi), kun selvisi, että osittaisesta oikaisemisesta hyötyivät nimenomaan täyttä työeläkettä saavat.
Mikä on vihreitten luotettavuus, kun kirjallistenkin sopimusten rikkominen luetaan hyveeksi ja vielä raivotutaan niissä sovittujen etuuksien osittaisestakin palauttamisesta?
Yksityinen sopimusoikeus on perustuslailla suojattu ja jopa kansanedustajien tulee noudattaa perustuslakia (PL 29 §). Loppuiko Soininvaaralta lukutaito vai ymmärryskyky juuri tuossa kohdassa, kun teki hallitusneuvotteluissa ehdotuksensa lain rikkomisesta?
kun ammuskelee luvattomalla aseella eikä suostu eroamaan kansanedustajan tehtävistään?
Ne eivät ole toisistaan riippuvia tekijöitä hei hei hei hei hei hei hei?!
mitä tämä Halmeen kannattaja on mieltä Halmeen uskottavuudesta..
Halme aiheutti vahinkoa itselleen. Soininvaara eläkeläisille runsaat 100 miljoonaa euroa vuodessa; ryöstö jatkuu.
Halmeen teko on oikeuden arvioitavana, Soininvaaran ei ainakaan vielä.
Pidätkö sinä noita verrannollisina keskenään, ja onko se vihreitten piirissä yleisempikin käsitys.?
pahempana, varmaan olet tietoinen ettei Soininvaara yksin voi tuollaisia asioita päättää ja tehdä..Halme sen sijaan syyllistyi selvään rikokseen. Onko tuo perussuomalaisissa yleisempikin käsitys että Halmeen rikos oli yhdentekevä?
Soininvaara heitti sen ensimmäisen kiven eläkeläisten pään menoksi, johon hän sai toisia kannattajia yllytettyään mukaan. Hän rikkoi yli 100 000 henkilön tekemiä yksityisiä sopimuksia "enemmistöpäätöksiellä" jossa ei eläkeläisiä edes kuultu. Siis toista osapuolta ei edes hyväksytty eikä kutsuttu neuvottelemaan. Melkoista Stalinismia, vain se niskalaukaus enää puuttui. Halme teki lähinnä itselleen ja aivan lähimäilleen mitä teki, mutta Soininvaara heitti ekana aivan yksinään sellaisen lokakuorman vasten yli 100 000 eläkeläisen elämään. Vielä hän sai melkoisen joukon päättäjiä houkuteltua mukaansa, aivan todellakin liikaa. Sitä Soininvaaran rikosta ei ymmärrä edes itse PELSEPUUPIKAAN, vielä vähemmän saatanistit. Vai kumoatko tämänkin tosiasian?
> "Onko tuo perussuomalaisissa yleisempikin käsitys että Halmeen rikos oli yhdentekevä?"
Ei ole yhdentekevää. Ei minun, eikä Perussuomalaisten mielestä. Halme vastaa itse tekemisistään, ei puolue voi siitä vastuuta kantaa. Ja Halmeen juttu on oikeuden tutkittavana, niinkuin lain mukaan pitääkin.
Mutta jätit vastaamatta Soininvaaran kohteluun.
Myös Soininvaara oli täysin tietoinen, että hänen ehdottamansa eläkeleikkaus ei ollut laillinen, mutta ehdotti kuitenkin sitä. Pitäisikö hänen vastata tekemisestään lain mukaan?
Ainakin yksityinen kansalainen, joka ryöstää toiselle sopimuksen mukaan kuuluvan etuuden, joutuu varmasti vahingonkorvausten lisäksi rikosoikeudelliseen vastuuseen. Onko Soininvaara siis lain yläpuolella? Hänhän oli tuon eläkeryöstön "aivot".
täysjuntti.
Halmeen temppu on oikeuden arvioitavan, koska se on rikos.
Soininvaaran tekemisiä ei arvioida oikeudessa, koska ne eivät ole rikoksia.
Onko sinusta muutenkin hienoa tehdä juttuja joista saa syytteitä?
> "Soininvaaran tekemisiä ei arvioida oikeudessa, koska ne eivät ole rikoksia."
Sinun mielestä sopimusrikkomus ei ole rikos?
Jos ei, niin kuka ja koska kumosi rikoslain 28 luvun 4 §:n? Sen 3 momentti:
"Kavalluksesta tuomitaan niin ikään se, joka saatuaan toimeksiannon perusteella tai muulla sellaisella tavalla haltuunsa varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä toiselle, oikeudettomasti käyttämällä sanottuja tai niiden tilalle tulleita varoja taikka muulla sellaisella tavalla aiheuttaa tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen joko sovittuna tai muuten edellytettynä aikana."
5 §:ssä (törkeä kavallus) mm.
"1) kohteena on erittäin arvokas omaisuus tai suuri määrä varoja,"
Runsaat 100 miljoonaa euroa vuodessa on ainakin minun käsittääkseni suuri määrä varoja.
Ja miten tuo Soininvaaraan liittyy:
Työeläkkeissähän ensin keksittiin maksaa kaikille kuuluva kansaneläkkeen sittemmin pohjaosaksi kutsuttu osuus vakuutusyhtiöille yhteensovittamisvähennyksen nimellä. Sopimuksen mukaiset työeläkkeet pienenivät tuon verran. Tuo vielä siedettiin.
Sitten tuli Soininvaara ja keksi, että lopetetaan tuon "pohjaosan" maksaminen, mutta pannaan eläkeläiset itse maksamaan sen osuus vakuutusyhtiöille. Sopimuksen mukaisesta työeläkkeestä "leikattiin" pohjaosan verran toiseen kertaan, ja aluperin kohtuulliset työeläkkeet pienenivät kohtuuttomasti.
Soininvaara oli siis tuon kanvalluksen "aivot", eli se pääkonna ja käytti sen tekemisessä hyväksi luottamuksellista asemaansa lainsäätäjänä.
Konnia siinä prosessissa on enemmänkin, mutta Soininvaaran vastuu on keskeinen. Vasta äskettäin PPM Hyssälä ja oikeusasiamies ovat joutuneet myöntämään, että nuo eläkesopimukset ovat yksityisoikeudellisia, eikä niitä voinut lailla säädellä.
mutta jos rikollisia olisivat kaikki jota JKa saa päähänsä rikoksesta syyttä, olisivat Suomessa kohta leivättömän pöydän ääressä kaikki muut paitsi Jorma Uski ja Toni Halme, jotka jatkaisivat "oikeustaisteluaan" kulkien rintarinnan peitset tanassa kohti auringonlaskua.
noita sun juttujas, tuskinSoininaara ehdottaa sellaista jonka tietää laittomaksi, onko sulla munaa kysyä Osmolta suoraan asiaa?
Kumoa jo tuo väite ettei kaikki olisikaan totta jota Jka kertoi yksityisoikeudellisesta sopimuksesta , sen rikkomisesta ja Hyssälän tunnustuksesta se rikokseksi ja oikeudettomaksi.
Siihen ei tarvitse sekotella Uskia eikä Halmetta. Nyt on suora kysymys asetettu sinulle. Kuinka kumoat nuo väitteen kohdat , jokaisen ?
Me eläkeläiset pidämme 100 prosenttisesti jokainen tekoa rikollisena, kuinka saat meidät vakuuttumaan teon oikeellisuudesta? Kerro? KERRO?
noudatettavan oikeuskäytännön mukaan syyttömyyttä ei tarvitse todistaa, vaan syyllisyys.
Vai tahdotko sinä todistaa pitävästi, että et hakannut vaimoasi tänään jo heti aamusta?
> "onko sulla munaa kysyä Osmolta suoraan asiaa?"
On kysytty tuota ja montaa muutakin asiaa. Ymmärrettävistä syistä Osmo ei vastaa.
Vastauksen löytää kuitenkin sekä Osmon omasta kirjasta "Ministerikyyti" (s.92-93) että eduskunnan pöytäkirjoista 28.11.1995
Eduskunnan sivulta löytyy myös PPM Hyssälän vastaus Tiusasen kirjalliseen kysymykseen 561/2004
Se niistä munista ja niiden puuttumisista.
Ei Nebulosa mitään kumoa eikä todista paikkansa pitäväksi tai päinvastoin. Nebulosa on hänen omin sanoin sanottuna "esikoulupohjalta vedättäjä".
Tuolta voit lukea tarkemmin, miten hän joutui sen myöntämään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000006893552
Nebulosaan on vain osattava suhtauta oikein, ja se on kuulijan tehtävä. Nebulosa itse on osoittanut olevansa kyvytön arvioimaan omaa tilaansa.
se JKa tänään myrtsinä.
On tainnut taas piestä emäntänsä heti aamutuimaan.
Tai jotain rikollista se kuitenkin on tehnyt, kun ei ole pitäväti osoittanut pysyneensä kaidalla polulla.
Kysyin sinulta sen asian jonka 100% eläkeläisistä todistaa rikolliseksi teoksi ja syyttäen juuri ensimmäisen alotten tekijä Soininvaaraa eläkeläisten yksityisten sopimusten ulkopuolisena henkilönä tehdyn rikoksen, mennen sitä esitämään muutettavaksi kuulematta toista osapuolta. Koska hänet on näin todistettu tekojensa puolesta rikoliseksin, niin eihän hän voi edes todistaa itseään syyttömäksi, joten siinä olet oikeassa.
Syyllisyys on todistettu. Entä se syyttömyydenn osuus? Kysyin sinulta, että kuinka saat meidän luottamuksen ja uskottavuuden oikeudenmukaisuudesta Soininvaaran tekoihin eläkeläisiä kohtaan tehdyssä rikoksessa? Ja lue se aikaisempikin kysymys ja vastaa asiallisesti!
Jos olet vaimoasi mukiloinut niin älä sentään meitä avuksesi huuda! Meillä kun ei ole samanlaisia tapoja kuin sinulla.
Nyt kyllä sun vesivoimamyllysi Vuotoksen energiassa on pahasti epäbalanssissa. Se heittelehtii.
mitä vain pitää rikollisena vaikka se ei sitä oliskaan Suomen lainsäädännön puitteissa. Ei se silti rikolliseksi muuttu vaikka sinä niin väittäisit..Äänestyskäyttäytymisellä voi vaikuttaa asioihin..
Kun noin osaa olla vitsikkäällä tuulella? Ilmeisesti! Lopeta jo ajoissa äläkä yleistä sitä toisiin ihmisiin. Me sentään olemme sivistyneitä ihmisiä emmekä harrasta kanssasi sellaista barbaaristä hommaa. Kuten sinulla on näköään tapana! Kalvaako se mieltäsi paljonkin? Varmaankin kun siitä pitää toitottaa jatkuvasti. Joko sulla muuten se maha parani vai vieläkö pruikit sitä haisevaa vetelää paskaasi ihmisten silmille kuten aikaisemnmin kerroit tekeväsi?
Mikäli sillä edes akkaa on olemassakaan, jos on niin tuskinpa viihtyy kovin kauan tuollaisen kanssa!
Pumpattava sellainen, ollut jo pitkään ja hyvin viihtynyt, ei ole valitatnut
Ja koska kyseessä on eduskunnan päätös, ei kai tästä kannata valittaa.
Muuten olen sitä mieltä että työeläke on se pääasiallinen eläke, koska se kertyy työnteosta. Kansaneläke sitten niille, joilla jostakin syistä ole työhistoriaa.
leikattiin ja se kolo täytettiin kelan osalla. Nyt se leikattiin uudelleen eläkkeestä pois. siis eläke pieneni leikkauksen ja siis kelan osuuden verran. Oliko tämä Soininvaaran tarkoitus? Ja jos ei, niin miksi hän antoi näin tapahtua. Vakuutusyhtiöt siinä pärjäsivät vain .
Kyllä tuo eläkelaikkuri ja sen laittomuus on mopo.selle nk. väännetty rautalangasta, esimerkiksi tuolla
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=666&posting=22000000006948282
Siellä vielä arvelin, ettei mopo.nen _niin_ tyhmä ole, etteikö se tuota ymmärtäisi.
Nyt minun on kyllä tunnustettava erehtyneeni: kyllä se sittenkin on _niin_ tyhmä.
ymmärtää laittomuuden?
Pidätkö laittomuutena sellaista toimintaa, jonka kuviteltu eläkeläiskolleegio äänestää laittomaksi.
Näinhän eräs järjen jättiläinen tuossa ylempänä esitti.
Onko Suomen lainsäädännöllä mitään tekemistä laillisuuden kanssa?
Jos on, onko oikeuslaitoksella jokin tehtävä laillisuuden arvionnissa, vai onko se kakkosnelosen palstalla riehuvien sekopäiden yksinoikeus?
Olkoon kuinka laillisen tuntuinen laki tahansa se voi olla epäoikeudenmukainen. Näin oli laillisuus Hitlerilä kun myrkyti aivcan laillisesti 6000 000 juutalaista. Samoin Stalinilla, aivan laillisesti sekin teurastutti suomalaisia siirtolaisia kolmekymmenluvun lopulla. Ne olivat laillisia, mutta olivatko ne oikeudenmuukaisia. Samoin meillä Suomessa on epäoikeudenmukaisuutta harjoittanut arvoisa minisrterikyytiläinen Osmo Soininvaara eläkeläisiä vainotessaan. Vai oliko se Osama Bin Soininvaara?
> "Miten JKa
ymmärtää laittomuuden?"
Minun kantani lienee jo tullut selväksi:
Jos ja kun lailla ei voi säädellä yksityisen sopimusoikeuden piiriin kuuluvaa sopimusta, niin yksityisen sopimusoikeuden piiriin kuuluvan sopimuksen muuttaminen lailla ei ole laillista.
PPM Hyssälä on jo ymmärtänyt tuon, Soininvaara ei ilmeisesti vieläkään.
Miten on sinun laitasi, onko yksityisen sopimusoikeuden piiriin kuuluvan sopimuksen muuttaminen lailla ja sen tulkinnalla sinun mielestäsi laillista vai laitonta?
Mitä Soininvaara tekee ja kirjoitta omassa raamatussaan, kaikki se on oikein ja laillista Vaikka se poikkeaisi kuinka oleellisesti oikeudenmukaisuus käsitteestä länsimaiseta oikeudenkäsitteestä, niin silloinkin se on oikein kun Ode sen on siunannut! Jopa Oden aloittaman eläkeläisten eläkkeiden ryöstämisenkin hän osaa tulkita lailliseksi toimenpiteeksi? Ihmeiten aika ei ole ohi. Mutta oikeuskäsiten on päälaelleen mennyt.
Toiminta on laillista, jos oikeuslaitos katsoo sen lailliseksi.
Se on laitonta, jos oikeuslaitos katsoo sen laittomaksi.
Se, kuinka JKa tai kuvitelltu eläkeläisten enemmistö sen näkevät, on täysin yhdentekevää.
Joka tapauksessa on täysin yksiselitteisen selvää, että Soininvaara ei tehnyt mitään laitonta silloin kun eduskunta hyväksyi lain.
Koska kenraalisto hyväksyi sen ja jopa tavallinen saksalainen kansalainenkin ilmiantoi juutalaisia. Kaikki tapettiin laillisuuden ja hyväksytyn järjestelmän mukaisesti. Sielläkin olivat omat Nebulosansa puolustelemassa oikeutta. Vaikka se ei ollutkaan oikeuden mukaisempaa kuin Soininvaaran temputkaan. Tai Stalinin teurastukset, ne vain olivat vieläkin kovempaa peliä kuin Soininvaaralla. Natsiaikana hän olisi ilmeisesti ollut melkoinen julmuri! Uskoisin ja uskonkin. Lailliseksi sen kyllä tekivät ne jotka sitä oikeudettomuutta suorittivatkin.
muttan yritäppä saada JKa ja muut sekopäät vakuuttuneiksi...heidän puheissaan harvoin todellisuus vallitsee...
> "Toiminta on laillista, jos oikeuslaitos katsoo sen lailliseksi.
Se on laitonta, jos oikeuslaitos katsoo sen laittomaksi."
Perustuslain 2 §:ssä määrätään sanatarkasti:
"Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."
Määräys koskee myös tuomioistuimia ja PL 29 §:n nojalla myös kansanedustajia.
Tuomioistuimien ratkaisuille on lisää reunaehtoja oikeudenkäymiskaaressa. Yhdessäkään säädöksessä tuomioistuimille ei anneta oikeutta tuomita muun kuin lain perusteella.
Sieltä löytyy myös määräys, jonka mukaan tuomari, joka tekee väärän päätöksen, menettäköön virkansa saamatta sitä koskaan takaisin.
Lainsäädäntävalta kuuluu eduskunnalle, vai kuuluuko?
Voisitko edes yrittää saada minut vakuuttuneeksi, että tuomioistuin voi säätää eduskunnasta riippumatonta Suomessa noudatettaavaa eduskunnan säätämästä laista poikkeaa oikeusnormistoa.
Perustuslaissa turvattua yksityistä oikeutta ei voi rajoittaa tavallisella lailla, vai voiko?
Voisitko edes yrittää saada minut vakuuttuneeksi, että tuota oikeutta voidaan sittenkin rajoittaa tavallisella lailla, jos Soininvaara tai vaikkapa koko hallitus katsoo sen poliittisesti tarkoituksenmukaiseksi.
Sitten ehkä se vaikein asia ymmärrettäväksi:
Voisitko edes yrittää saada minut vakuuttuneeksi, että peustuslaissa säädettyä oikeutta voi rajoittaa muuttamatta perustuslakia.
laillisuuden vaatimus koskee kaikkia, mutta tulkintaoikeutta laintulkinnan oikeellisuudesta ei ole laissa säädetty sen paremmin Jorma Uskille, kuin Perussuomalaisten puoluetoimistollekaan.
Tämän ymmärtäminen lienee sinulle ylivoimaista.
Jos eduskunta on mielestäsi säätänyt lainvastaisen lai, niin velvollisuutesi on käynnistää oikeudelliset toimenpiteet eduskuntaa vastaan.
Ja jos se Soininvaara on heitellyt niitä pienellä järjestysnumeroilla varustettuja kiviä, niin ei kun tutkintapyyntöä rustaamaan, että palaa taas laki ja järjestys maahan.
Mitä tulkintaa on perustuslain PL 15 §:ssä
"Jokaisen omaisuus on turvattu."
Onko se turvattu vai eikö ole? Vai onko se turvattu vain, jos Soininvaara ei keksi ruöstää sitä?
Sinun sanojasi lainaten: "Tämän ymmärtäminen lienee sinulle ylivoimaista."
> "Jos eduskunta on mielestäsi säätänyt lainvastaisen lai, niin velvollisuutesi on käynnistää oikeudelliset toimenpiteet eduskuntaa vastaan."
Myös tuolta osin sinun ymmärryskykysi on vain kuvitteellinen harha.
Yksityinen kansalainen ei voi käynnistää oikeudellisia toimenpiteitä eduskuntaa, ministeriä, oikeuskansleria eikä korkeimman oikeuden tuomareita vastaan. Sen voi tehdä vain eduskunta perustusvaliokunnan lausunnon saatuaan.
Tehoton on myöskin rikosilmoitus: poliisi ei ole toimivaltainen tutkimaan ministerin tekemisiä. Senkin voi tehdä vain eduskunta perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella. Perustuslakivaliokunnassa asia voi tulla esille esim. oikeuskanslerin ilmoituksella tai vähintään 10 kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella.
"Mitä tulkintaa on perustuslain PL 15 §:ssä
"Jokaisen omaisuus on turvattu.""
Tervejärkiselle siinä ei ole mitään tulkittavaa.
Sinä, ja pieniä karvaisia käsiään taputtava marakattilaumasi, olette kuitenkin tehneet tulkinnan, että työssäkäyvien työeläkemaksuilla suurelta osin rahoitettava työeläke olisi eläkeläisten omaisuutta jo ennen kun se on maksettu tilille.
Tämä on kohtalaisen luovaa lain tulkintaa, mikä on tietysti insinööriltä poikkeuksellista ja kieltämättä melko viihdyttävää.
Jos ministeri on tavattu heittelemästä kiviä, niin että siitä aiheutuu vahinkoa, niin kyllä se on aivan normaali poliisiasia.
> "olette kuitenkin tehneet tulkinnan, että työssäkäyvien työeläkemaksuilla suurelta osin rahoitettava työeläke olisi eläkeläisten omaisuutta jo ennen kun se on maksettu tilille."
Tuo selittääkin paljon.
Juridisesti sopimus, joka oikeuttaa sopimusosapuolelle jonkun etuuden, on omaisuutta. Ja sitä kutsutaan yksityiseksi sopimusoikeudeksi, jota lainsäädännöllä ei voida rajoittaa. Tuo periaate on jo ministerin ja oikeusasiamiehen suulla vahvistettu, mutta kun Soininvaara kiistää sen, niin vihreitten käsityksen mukaan Soininvaara on ehdottomasti oikeassa.
Oikeastaan ei ollut edes yllättävä, että vihreillä aivosoluilla tuollaisen immateriaalioikeuden käsittäminen omaisuudeksi on ylivoimaista, eihän niillä ymmärretä niinkään materiaalista oikeutta kuin maata, juridiselta termiltään kiinteistö, perustuslailla turvatuksi omaisuudeksi.
Hän vain vääntelee asioita omaan maalinsa mukaan, Jota ei niormaalilla järjellä varustettu niele. Otappas lusikka kauniiseen käteen ja juttele todellisten lainoppineitten kanssa, ei vihreitten. Heilä on aivan toinen kanta!
"Yksityinen kansalainen ei voi käynnistää oikeudellisia toimenpiteitä eduskuntaa, ministeriä, oikeuskansleria eikä korkeimman oikeuden tuomareita vastaan."
Tämä on tietysti hyvä asia, koska meillä on oikein järjestöjä, jotka ovat erikoistuneet turhanaikaisiin oikeudenkäynteihin, ns. oikeustaisteluun.
Sinulla on kuitenkin ilmeisesti suhteita puolueesi kansanedustajiin, jotka voivat halutessaan kerätä joukon kansanedustajia allekirjoittamaan muistutuksen perustuslakivaliokunnalla.
Kymmenen populistin löytäminen tähän hyväosaisten kapinaan ei pitäisi olla temppu eikä mikään.
> "Sinulla on kuitenkin ilmeisesti suhteita puolueesi kansanedustajiin, jotka voivat halutessaan kerätä joukon kansanedustajia allekirjoittamaan muistutuksen perustuslakivaliokunnalla."
Aikanaan sekin.
Jalkapallo on hieno joukkuelaji, ja sen taktiikoita voi soveltaa suoraan muuallakin: Ei kannata potkia "sinne päin", vaan parempi on valmistella otollinen tilanne ja vasta sitten laukaista varma maali.
Maalintekopaikan runnominen väkisin ei ole viisasta ainakaan silloin, kun tuomari ja linjamiehetkin ovat vastapuolen "lisäpelaajia".
Silloin ratkaisua kannattaa hakea vaikkapa uusintaottelun kautta.
Eläkeläisten kultapossukerho kärsii, ja JKa vain kikkailee oman maalin tuntumassa!
Otapas vaikka vain tuhat eläkeläistä, joilta vietiin se 1000 eiroa vuodessa, ja kysy heiltä, oliko Soininvaaran tekemä alote eläkeleikkauksista oikeudenmukainen! Jos se ei ollut kuten Hyssäläkin sen on havainnut, niin ei se myöskään silloin voinut olla lainmukainen puuttua jo tehtyihin eläkesopimuksiin? Vai yritätkö vieläkin venkuilla siitä laillisen silloin kun samat päättäjät siitä muka tekivät laillisen? Oletko Hyssälääkin viisaampi?