Yksilön vastuun korostamista. Kukapa muu osaa asiamme paremmin kuin me itse.
Ajattelemmeko niin, että ihminen pyrkii mahdollisimman pitkälle velvollisuuksiaan välttelemään ja vetämään lonkkaa aina kuin se vain suinkin on mahdollista, vai toimiiko hän aktiivisesti oman hyvinvointinsa puolesta.
-Euroopan komission antamassa elinikäisen oppimisen tiedonannossa lähdetään siitä, että aktiivinen kansalaisuus on osallistumista ”kulttuuri- ja talouselämään sekä poliittiseen, demokraattiseen ja yhteiskunnalliseen elämään yhteiskunnassa kokonaisuudessaan ja yhteisössä”.
Kansalaisuus ei tietenkään ole puhdasta valtiojäsenyyttä, yksi bonuskortti lompakossa, vaan laajempi yhteiskuntasuhde. Kansalaisuus kokoaa koko joukon erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Keskeisimpiä oikeuksia ovat ihmis-, kansalais- ja poliittisten oikeuksien ohella Suomenkin hyvinvointipolitiikkaa ohjanneet taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Ne takaavat meille jo lähes itsestäänselvyyksinä pidetyt oikeudet riittävään toimeentuloon, huolenpitoon, koulutukseen ja oikeudenmukaisiin työoloihin sekä palkkaan.
Velvollisuuksien puolella taas ovat lakien ja verojen ohella yhteiskunnan sosiaalisten normien noudattaminen. Nyt aktiivisen kansalaisuuden nojalla voidaan siirtää yksilöille entistä enemmän vastuuta.
–Periaatteessa aktiivisuuden voi nähdä yksilönvapauksien laajentamisena, missä puretaan normeja ja holhousta. Ihmiset saavat itse valita, on tilaa yksilöllisille ratkaisuille ja on ylipäätään yksilöllisempi näkemys yhteiskunnasta.
Ryhtiliike on paikallaan koska muiden ihmisten rahat ei enää riitä etuuksiin.
Oli meidän poliitinen vakaumus mikä tahansa. Tämä hallitus on uskaltanut puuttua ongelmaan vastustuksesta huolimatta. Oppositio lupailee jo uutta jaettavaa, mutta ei kerro mistä sitä löytyy!
Nyt työttömille maksetaan 4 miljardia vuodessa siitä, etteivät tee mitään. Karkeasti yleistäen eivät hyödytä yhteiskuntaa mitenkään.
Yrityistuista menee tietenkin pääosa työntekijöitten palkkoihin ja sivukuluihin. uuden kehittämiseen, että yritykset pärjäisivät kovassa kansainvälisessä kilpailussa siten, että työpaikkoja vastaisuudessakin työnhaluisille olemassa.
Asumistukia voitaisiin kyllä vähentää. Mutta kun kela oli vaatinut muuttamaan halvempaan asuntoon tuesta nauttivaa, nousi siitä meteli heti. Saavutettu etu !
Puolustusmenot ovat kohtuullista luokkaa. Jos ei niitä olisi, olisi täällä vieras armeija (ja vieras komento) ja ainakin idässäpäin nuo armeijan menot ovat paljon suuremmat. Karsittavaa ei paljon löydy siltä suunnalta.
-eiköhän noussut matami ja vaati köyhän hyvää asetta poistettavaksi "jalkaväkimiinoja". Ei kuitenkaan sanonut,, että näin Venäjäkin tehnyt.
Kun lintuperspektiivistä tarkastelee, on Suomessa hallituksen kasvutavoitteet saavutettu, velkaantuminen saatu pienenemään ja työllisyys parantunut.
Kun katse suunnataan valtameren taa, on Yhdysvalloissa käytännössä täystyöllisyys ja kasvu ennätyssuurta.
Kuitenkin, maamme tutkijat liputtavat jatkuvasti harjoitetun politiikan äärimmäistä huonoutta. Sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Kunka ollakaan, vasemmistopoliitikoilta saamme kuulla täsmälleen samaa viestiä.
Noh. Vasemmistopoliitikoille tuo sallittakoot, koska ovat poliitikkoja. Mutta tutkijat! Miksi kansalaise on niin vaikeaa erottaa vasemmistopoliitikon ja tutkujan viestejä toisistaan? Miksi suomalainen yliopisto politikoi? Noloa.
Jos näin käy, se pää sanoo kropalle, että mene oikeisiin töihin.
Vasuri politikko sanoo " älä tee työtä, saat saman sossutaskin".
Se saanut monen työttömän pään pyörälle. Omaa rahaa vain naapurin työssä käyvän veroilla elää ?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tänne ei saa kopioida suoraa tekstiä muista julkaisuista.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/254972-sipilan-hallitus-aktivoi-velttoilijakansalaisia-tutkija-kansan-ryhtiliike-ei-ole
Pankkopölhö kertoi aiemmin, että hän on kepulainen ja siksi hän saa kopioida kepupalstalle mitä vaan.
Omaa saa kopioida milin määrin.
Komukat ei osaa siihen vastata. Nyt eivä valittaneet Kapin lailla kirjoitusvirheistä
kun eivät muuta osaa.
Veltot töihin, siinä onkin houkutteleminen.
Osa vaatii jo alkuun veturimiesten palkkoja, vaikkei ole vielä työputkea avanneet.
Kävyn kerääjälle 2 kk kesäloma ja 5000 € palkka, sitten kävisi, mutta liian aikainen herätys se tyssää monilla siihen.
> Tänä vuonna koulutetaan sata veturinkuljettajaa, Helsingin Uutiset kertoo.
Palkka on noin 4 000 euroa kuukaudessa heti alkuun, vuosien saatossa jopa yli 8000 € mahdollista..
Kuljettajista on ollut kova kysyntä, kun poistuma on ollut suurta.<
Vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän Lestakyrvän katteeton lupaus(=lestakepulivalhe) antaa Kempeleen-kotinsa pakolaisten käyttöön esiteltiin viime syksynä Irakin televisiossa. Irakilaisturvapaikanhakijoiden mukaan se vaikutti siihen, että moni valitsi hakukohteekseen juuri Suomen:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005777581.html
- Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut kolme ulkomaalaistaustaista miestä todennäköisin syin epäiltyinä raiskauksesta.
Sodilla on työllistävä vaikutus.