Mitä tulkitsisitte tästä seuraavasta kehityksestä:

Finanssikonserni OP-Pohjolan tulos suli | oikeisto-Yle Uutiset | yle.fi
OP-Pohjolan tulos jäi loppuvuonna niukasti voitolliseksi.
... Vielä vuotta aiemmin tulos oli 247 miljoonaa euroa, eli tulos romahti 90 prosenttia. ...

https://yle.fi/uutiset/3-5722805
12210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tulkitsisin siitä, että vuonna 2009 elettiin pahinta taantuma-aikaa. Mitä sinä siitä tulkitset?

Äänestä
  • Hienoa Rat, lamahan se riivasi mutta yllättäen nopeasti se sivuutettiin juuri pankkisektorilla sillä jo v. 2015 oli aivan toinen ääni kellossa:

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/op-teki-kaikkien-aikojen-parhaan-tuloksensa/hJif4sbB

    "Tulos on lähes 10 prosenttia suurempi kuin edellinen ennätystulos vuodelta 2007. Ryhmän korkokate laski 1,7 prosenttia . Yhtiön tärkein segmentti pankkitoiminta kasvoi 12,5 prosenttia."

    Kun suomen talous sakkasi jokaisena vuonna 2008 - 2016 ja siis vasta viime vuonna (2017 ) bkt aavistuksen nousi, niin näyttäisi siltä, että pankkipelurit suoristivat selkänsä nopeasti. Vaiko kusettivat kansalaisia entistä rutommin ? Työttömyyshän ei ole parantunut nimeksikään !

    Mitä siis todella tapahtui 4:ssä vuodessa?

    Äänestä

  • Jatkuu.kohta kirjoitti:

    Hienoa Rat, lamahan se riivasi mutta yllättäen nopeasti se sivuutettiin juuri pankkisektorilla sillä jo v. 2015 oli aivan toinen ääni kellossa:

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/op-teki-kaikkien-aikojen-parhaan-tuloksensa/hJif4sbB

    "Tulos on lähes 10 prosenttia suurempi kuin edellinen ennätystulos vuodelta 2007. Ryhmän korkokate laski 1,7 prosenttia . Yhtiön tärkein segmentti pankkitoiminta kasvoi 12,5 prosenttia."

    Kun suomen talous sakkasi jokaisena vuonna 2008 - 2016 ja siis vasta viime vuonna (2017 ) bkt aavistuksen nousi, niin näyttäisi siltä, että pankkipelurit suoristivat selkänsä nopeasti. Vaiko kusettivat kansalaisia entistä rutommin ? Työttömyyshän ei ole parantunut nimeksikään !

    Mitä siis todella tapahtui 4:ssä vuodessa?

    Jotain+on+tapahtunut,+sillä+nyt+OP-ryhmän+tulos+putosi+jälleen,+peräti+30+%++edelliseen+puolivuotiskatsaukseen+verrattuna.++Selitykset+oli+kovat+ja+linkit+on+täysin+sensuroitu+verkosta.+Ja+kuten+huomaat,+alla,+palstan+välittäjät+raakkuvat+innolla+:))Se+tietää+jotain+ikävää

    Äänestä

  • ikävät.ajattuloss kirjoitti:

    Jotain+on+tapahtunut,+sillä+nyt+OP-ryhmän+tulos+putosi+jälleen,+peräti+30+%++edelliseen+puolivuotiskatsaukseen+verrattuna.++Selitykset+oli+kovat+ja+linkit+on+täysin+sensuroitu+verkosta.+Ja+kuten+huomaat,+alla,+palstan+välittäjät+raakkuvat+innolla+:))Se+tietää+jotain+ikävää

    Jos+nyt+kuitenkin+vedrtaisit+H1/2017,+niin+olisi+vähän+relevantimpi.https://uusi.op.fi/documents/209474/29659748/OP_Ryhma_osavuosikatsaus_2018_Q2.pdf/bd219a9f-d086-4258-9529-7fb36f0178f3Laskua+24%.+Paljon+sekin.Siinä+sinulle+sensuroimaton+linkki.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Jänniä+nuo+prosenttilaskut,+sillä+jos+olisi+kasvanut+425:stä+560:een,+olisi+"kasvu"+ollut+yli+32+%+ja+olisi+varmasti+huudettu+suureen+ääneen+mutta+kun+menikin+toisin+päin+(560>425),+niin+laskuri+tosiaankin+näyttää+vain+24+%:ttia

    Äänestä

  • jännä.laskuri kirjoitti:

    Jänniä+nuo+prosenttilaskut,+sillä+jos+olisi+kasvanut+425:stä+560:een,+olisi+"kasvu"+ollut+yli+32+%+ja+olisi+varmasti+huudettu+suureen+ääneen+mutta+kun+menikin+toisin+päin+(560>425),+niin+laskuri+tosiaankin+näyttää+vain+24+%:ttia

    > Jänniä nuo prosenttilaskut

    Juu, sen takia noita aletaan käydä läpi vasta joskus viidennellä luokalla. Kaikki eivät opi koskaan (ja päätyvät sitten yleensä jossain vaiheessa rommarileiriin).

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    > Jänniä nuo prosenttilaskut

    Juu, sen takia noita aletaan käydä läpi vasta joskus viidennellä luokalla. Kaikki eivät opi koskaan (ja päätyvät sitten yleensä jossain vaiheessa rommarileiriin).

    >++(ja+päätyvät+sitten+yleensä+jossain+vaiheessa+rommarileiriin).kuten++OP:n+tiekin>>+mutta+kun+menikin+toisin+päin+(560>425),+niin+laskuri+tosiaankin+näyttää+vain+24+%:ttia+ja+ollaan+oikeisto-YLEssäkin+visusti+hiljaa,+kuin+kusi+sukassa+!

    Äänestä

Onpas harvinaisen tyhmä aloitus. Täytyy olla harvinaisen tyhmä rommari kysymyksessä. Olisiko Haans.

Äänestä

Kyllä+tämäkin+veret+seisauttava+pankkiuutinen+kertoo+asiantuntijalle+että+-76%+rommi+on+täällä!!!Kyllä+ROMMAA+ja+OP+kusessa.

Äänestä

Ensinnäkin, tuo uutinen on vuodelta 2009, joten eipä tuolla ole merkitystä. Toki OP:n tulos on nytkin laskenut, mutta ei noin paljon. Ja lisäksi, pankki ei ole vielä todella pahoissa vaikeuksissa, jos se tekee voittoa, vaikka tulos olisikin romahtanut. Siitä ei toki pidetä, mutta konkurssi ei vielä uhkaa. Ongelmia tulee vasta, jos tekee pitkän aikaa TAPPIOTA. Osa yrityksistä on ollut tappiollisia jopa vuosien ajan, joten ihan heti ei tappiotkaan aiheuta konkurssia, ellei sitten jotain oikein suurta tapahdu.

Ja tottakai jonkun yhden pankin tulos ei kerro itsessään mitään asuntomarkkinoista tai markkinoista ylipäätään. Muualla maailmassa on pankkeja, jotka ovat menneet konkurssiin kovimman nousun aikaan. Pankeilla on paljon muutakin toimintaa kuin asuntolainat. Jos totta puhutaan, suurin osa voitoista ei edes tule asuntolainoista, koska lainojen korot ovat niin alhaisia. Ja muuten, on myös pankkeja, jotka eivät edes myönnä asuntolainoja ja tekevät silti suuria voittoja.

Äänestä
  • Pankki elää markkinoiden luottamuksesta. Jos se menee, on kyseessä entinen pankki. ROM ROM!

    Äänestä

  • Tänään ei mikään enää ole rehellistä suoraselkäistä toimintaa vaan kieroilua ja kusetusta mitä ihmeellisimmillä tempuilla. Sampo niminen firma takoo kusettajaomistajlleen wahlroosille miljoonia joka vuonna mutta miksi sinulla ei ole mitään asiakkuutta sammon kanssa.
    Kun selvität, ymmärrät jo aika paljon nykykusetuksesta.

    Pankithan ei ole enää pankkeja kun ei niillä ole enää aitoja palvelukonttoreitakaan. Ne ovat vetäytyneet etäsisiin linnakkeisiin suojaan oikeuksiaan vaativilta kansalaisilta turvanaan enää oikeistohalltukset, jotka suojelevat niiden harjoittamaa kusetusta.

    Sipoossa ja kasarmikadulla on jo alkanut tapahtua, Jäädään seuraamaan, mitä sepityksiä kusettajat tarjoavat, kansalaisten rahanryöväys RAHASTOILLA näet saa vielä jatkua.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suli90.rosenttia kirjoitti:

Finanssikonserni OP-Pohjolan tulos suli | oikeisto-Yle Uutiset | yle.fi
OP-Pohjolan tulos jäi loppuvuonna niukasti voitolliseksi.
... Vielä vuotta aiemmin tulos oli 247 miljoonaa euroa, eli tulos romahti 90 prosenttia. ...

https://yle.fi/uutiset/3-5722805

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu