SIRPA PIETIKÄISEN YLIMÄÄRÄISET TULOT

Iltapäivälehti kertoi, että Sirpa Pietikäinen on tienannut ylimääräisinä tuloina 137.000 euroa. Kyseinen henkilö on myös kysellyt omaishoitajien tukien perään. Sellainen tuki pitää hänelle ehdottomasti myöntää, ettei jää köyhyysrajan alapuolelle. Muuten, kuinka hän ehtiikin joka paikkaan hoitamaan viittä virkaa ja kuutta nälkää.
3214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan helposti, lentokoneella ja taksilla hotelliin ja sitä rataa. Kun on ahkera ,ehtii tehdä paljon "töitä"
Olette vaan katkeria ja Promillejakin teillä varmaan?

Äänestä

Sirpa on liian radikaali nainen ainakin minun makuuni.

Äänestä

Politiikko ehtii tekemään mitä vain. Virheitä he eivät tee vaan vika on aina jonkun muun.
Kaikki rahansa itse ansainnut rehellisesti ja tarpeeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuloja kirjoitti:

Iltapäivälehti kertoi, että Sirpa Pietikäinen on tienannut ylimääräisinä tuloina 137.000 euroa. Kyseinen henkilö on myös kysellyt omaishoitajien tukien perään. Sellainen tuki pitää hänelle ehdottomasti myöntää, ettei jää köyhyysrajan alapuolelle. Muuten, kuinka hän ehtiikin joka paikkaan hoitamaan viittä virkaa ja kuutta nälkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu