Sitä olen ihmetellyt näissä yliopistopiireissä, että ensin opiskellaan 10 vuotta ja sitten tulee tämä lopputyö ja olen havannoinut, että tämä lopputyö, olkoon se sitten gradu tai väitöskirja onkin jotain aivan muuta kuin mitä opinnot ovat tai mitä opinnoissa on opiskeltu. Ensin luet teoreettista fysiikka tai vaikka matematiikan laudaturin ja sitten kun kaikki teoreettiset ja vaativat kurssit on suoritettu niin gradun aihe onkin, että "Miten oppilaat oppivat luokassa" tai jotain muuta skeidaa?? Tehdään sellaisia ylipitkiä esseitä, jonka voisi aivan yhtä hyvin tehdä esim. joku noheva lukiolainen. Väitköskirjan aiheena taas voi olla joku ihmeen galluppi vaikka kysellään opettajilta jotain ja sitten kirjoitellaan, että mitä ne sano. Tämmöisen gallupin voi tehdä kuka tahansa puhelinmyyjä. Miksi proffat sallivat tällaiset rimanalittajat? Eikö oikein olisi niin, että jos olet lukassut vaikka teoreettisen fysiikan matkskut ja kaavat ja kaiken sen tuuban niin lopputyö olisi sitten jotenkin siihen läheisesti liittyvää ja koko opintojen kohokohta ja taidonnnäyte ja osoitus, että osaa soveltaa ja johdatella oppimaansa eteenpäin. Eikö proffat voisi sanoa EI! näillä laiskoille luusereille, jotka päätyvät lopputyönssään tällaisiin ylihelppoihin aiheisiin ja jotka oikeasti eivät osaakaan alastaan mitään? Voiko taso olla näin heikkoa?
Ihmetystä herättävät gradut ja väitöskirjat
gradut
5149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Heikkoa on, totta puhut. Eikö äskettäin ollut uutisissa, että opettajaksi opiskelevista noin 80 prosenttia ei läpäissyt lukion pitkän matematiikan tehtäviä. Miten hitossa ne sitten voi opettaa !
Jos niihin ei ole opiskellut ihan juuri, niin ei kait ne hyvin muistissa ole. Kuukausi opiskelua ennen testiä, niin voisi mennä läpi - tulevat nopeasti uudestaan mieleen.
Jos lukee yliopistossa fysiikkaa ja matematiikkaa niin kyllä se gradun tulee liipata sitä omaa pääainetta aivan varmasti. Väitöskirja ei tule ihan kuin manulle illallinen. Siihen vaaditaan runsaasti tekemistä ja ponnistelua ja kykyjä . Ainakin jos kyse on kovista aineista kuten lääketiede, insinööritieteet, matematiikka,fysiikka, kemia. Harvassa ovat ne gradun tekijät, joiden ensimmäinen vedos menee gradun tarkastajalta läpi sukkana laakista. Yleensä korjauskierroksia on monta. Punakynä heiluu lähes aina. Väitöskirjat eivät perustu mihinkään epämääräiseen gallupiin. Veljelläni on kemian gradu roikkunut 5 vuotta. Aina on ollut tarkennettavaa ja huomautettavaa. Useita kierroksia. Nyt varmaan viimeinen kierros ja sitten hyväksytään. Eikä veljeni mikään latvalaho ole. Suht älykäs kaveri. Okei, pientä hankausta proffan kanssa. Se hidastaa kun pullikoi ja kapinoi vastaan.
Ihan asiallisenkin gradun saa tehtyä max. kuukaudessa ja sutastun lyhyemmässä ajassa. Ei ole tarkoitus, että niitä pusataan viisi vuotta.
Olen myös nähnyt näitä ihme aiheita graduissa ja väikkäreissä. Liippaa tosi lievästi pääainetta ja kaikki muu on jotain ihme proosaa tai haastattelujen yhteenvetoa. Hävetkää luuserit.
Professorit käyttävät nykyään noin neljäsosan ajastaan tutkimukseen. Yleensä väitöskirjan tekijöillle annetaan joku aihe (veisi hyvän tovin itse saada niin hyvä kuva alasta, että osaisi itse luoda merkittävän aiheensa). Postdocit ehkä osaavat jo itsekin. Mutta välillä se proffien osaaminen on niin heikolla tasolla (ehkä osin tämän muun hömpän takia), ettei väitösaiheissa välttämättä mitään järkeä ole. Neuvottelepa sitten proffan kanssa, jos tällä on vielä nolla kiinnostusta sinuun. En kyllä sanoisi, että suomi hirveästi nobeleita yms. saa tällä nykyisellä kituvalla tutkimuksellaan. Vähemmän väitöksen tekijöitä, enemmän pitkän linjan tutkijoita ja hiukan enemmän määrärahoja kohtuu tasaisesti jaettuna, niin ehkä tulostakin tulisi.