Väännetäänpä taas kerran rautalangasta

Skepot eivät selvästikään ymmärrä asiaa, joten kerrotaanpa taas kerran uudestaan juurta jaksaen.
Eli totuus on se, että jos jossakin vaikkapa nyt 10 000 valovuoden etäisyydellä on elämää tarkoittaa se loogisesti ajateltuna tietenkin automaattisesti myös sitä, että ne ovat täällä! Muunlaista logiikkaa on hyvin vaikea käsittää, jos ymmärtää jotakin näistä asioista.
3141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos niillä on ylivertainen tekniikka matkata 10 000 valovuotta ,
miksi sitten tumpeloivat Roswelliin laskeutuessaan ?
Meiltä vissiin menisi 10 000 vuotta tähtienvälisen matkustamisen kehittämiseen,
mutta suht. turvallinen laskeutuminen on ollut hallinnassa jo 100 vuotta !

Äänestä

Taitaa olla aloitus satiiria.

Äänestä

Jos uusivuosi olisi huomenna niin silloinhan joulu on ohi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


q2tttk kirjoitti:

Skepot eivät selvästikään ymmärrä asiaa, joten kerrotaanpa taas kerran uudestaan juurta jaksaen.
Eli totuus on se, että jos jossakin vaikkapa nyt 10 000 valovuoden etäisyydellä on elämää tarkoittaa se loogisesti ajateltuna tietenkin automaattisesti myös sitä, että ne ovat täällä! Muunlaista logiikkaa on hyvin vaikea käsittää, jos ymmärtää jotakin näistä asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu