Olen 19-vuotias ja haluan tappaa itseni

Hei.Mä olen 33v ja elämässä päällisin puolin kaikki hyvin.Hyvä työ,asunto ja mies. Silti haluan vaan välillä kuolla. Nuoruuteni oli samankaltainen kuin sinulla. Tosin muistan halunneeni kuolla jo 7 vuotiaana. Välillä kaikki menee hyvin useita vuosia ja sitten tulee tämä hetki kun tuntee itsensä täydellisen turhaksi kaikille ja miettii huomaisiko kukaan edes jos olisin poissa. Ehkä jotkut ihmiset on vaan tälläisiä kuin me. En ajatellut mitään neuvoa tai tsempata se on vaan ärsyttävää mut sen voin sanoa et jos olisin itse sillon 19 vuotiaana päättänyt elämäni kun tuntui paskalta olisin jäänyt paitsi kaikesta mitä elämäksi voin kutsua. Eli voiko edes kuolla jos ei ole elänyt..

Tiiän ton tunteen kun koulussa koko luokka syrjii ja jäät yksin ja kukaan ei pidä puoliasi. Noista ajoista on jo aikaa mutta ne on jo takanapäin ja elämä jatkuu kipeistä muistoista huolimatta. Tosi kurjaa jos omat vanhemmat vähättelee ja syyllistää, heidän olis pitäny tukea ja kannustaa sillä on paljon merkitystä. Sun ei kannata lannistua ja luovuttaa voit yhä hakea opiskelemaan kysyä suoraan koululta, vaikka vähän kauemmas kotoa otat vähän etäisyyttä vanhemmista.Et ole turha vaan tärkeä ja sinua tarvitaan se oma paikka löytyy vielä. Toivon sulle voimia, älä luovuta!

Hei aloittaja. Mitä jos muuttaisit pois mokomien vanhempiesi luota, vaikka johonkin kauemmas. Hae työttömyysrahaa, ellet jo saa. Lisäksi takuuvuokraan apua sosiaalitoimistosta ja asumistukea kelasta. Ala tehdä päivittäin pikku lenkkejä, jos suinkin jaksat. Tilaa terkkarista lääkärille aika, ja kerro hänelle ihan rehellisesti, että tarvitset todella pian apua, olet niin masentunut ja loppu. Hänellä on vaitiolovelvollisuus, muista se. Älä vähättele olotilaasi lääkärille. Kiusatuksi ja syrjityksi joutuminen on hirveä ja traumaattinen kokemus jatkuessaan vuosia. Tiedän, koska olen sen itse kokenut vuosia sitten. Vieläkin vuosikymmenien jälkeen tunnen jonkinlaista vihaa kiusaajiani kohtaan. Onneksi ei ole tarvinnut heitä nähdä lukion jälkeen. Tsemppiä sinulle!

käydä sovittamassa arkku ja maksaakin se.

Se kuuluu hyviin tapoihin.

<<Olen niin hyödytön...>>

Minäkään en ole koko elämäni yli 70 vuoden aikana halunnut olla olemassa. Elämä on kärsimystä.

Ongelmani on päinvastainen kuin sinulla. Jos tekisin itsemurhan, joka aina on minua suuresti houkuttanut, aiheuttaisin vaimolleni, pojalleni ja pojan perheelle vaikeasti kannettavaa taakkaa koko loppuelämäksi. Siis ei voi kuin odottaa, että n.s. luonnollinen kuolema vapauttaa. Olen joutunut jo odottamaan kohtuuttoman kauan, mutta toisaalta jäljellä oleva aika on yhä lyhyempi.

Itsemurhan tehnyt ei koskaan enää kärsi, mutta saattaa aiheuttaa kärsimystä muille. Kun aivoverenvuodon jälkeen olin halvaantuneena sairaalassa, päätin jo itseni lopettamisesta, jos vielä joskus pääsen kotiin, mutta kotona taas ajatus tuottamastani tuskasta muille voitti. Siis odotan.

Jos et jaksa, etkä voi odottaa, on ymmärrettävää. Lämpimät ajatukset sinulle! :-)

Ei kannata tappaa itseään vaikka miten ahdistaisi. Itse olen huomannut, että masennus voi saturoitua eli kyllästyä niin, että ei enää enempää voi masentua. Silloin on pohjalla ja pienikin askel tai teko vie ylöspäin. En yritä neuvoa, puhun vain omasta kokemuksesta, aloitan pienistä teoista joista sängystä ylösnouseminen on ensimmäinen. Käy ulkona kävelemässä. Ota suihku, tee ruoka ja syö hyvin jne. Mikään ei ehkä auta tai muuta oloa, ainakaan heti, mutta ovat ensiarvoisen tärkeitä jatkossa. En ole ottanut lääkkeita tai hakenut apua. Silti olen ollut lähes lamaantunut vitutuksesta. Asiat on jäänyt hoitamatta josta ne on vaan pahentuneet. Ehkä me ihmiset koemme asiat eritavoin.

On todella kurjaa että omat vanhemmat suhtautuvat noin julmasti omaan lapseen. Aloittaja olet joutunut koulukiusatuksi ja jos kotonakin on tuollaista, niin ei ole ihme että kokee olevansa täysi luuseri. Sitä sinä et kuitenkaan ole vaan se on ulkopuolisten luoma kuva päässäsi. Älä mieti vielä kuolemaa. Kyllä sinussa löytyy potentiaalia päästä eteenpäin. Apua tarvitset itsetunnon ja minäkuvan kohentamiseksi. Jostain syytä vanhempasi ovat kieroutuneet ja epäonnistuneet kasvattamistehtävässään.

Aloittajalle: Vanhempiesi suhtautuminen tilanteeseen on todella ikävää, heidän pitäisi tukea ja auttaa tilanteessasi. Jos et saa heiltä vastakaikua tilanteeseen, yritä löytää joku joka kuuntelee sinua ja antaa ainakin henkistä tukea jaksamiseesi. Itse toivoisin että menisit ammattiauttajalle (esim. kunnan mielenterveyspolille tai lääkärille), heillä on keinot ja osaamista auttaa näissä asioissa. Jos et halua tässä vaiheessa ammattiapua, yritä löytää kuitenkin edes joku taho, joka tukisi sinua, jotta et jäisi yksiksesi miettimään näitä asioita. Kokeile tarvittaessa olla yhteydessä Valtakunnalliseen Kriisipuhelimeen (tässä linkki nettisivuille https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-elämän-kriiseihin), jos tuntuu siltä ettet jaksa lähteä mihinkään hakemaan apua mutta haluat jonkun auttavan. Alussa voi riittää että löydät ihmisen vaikka netin kautta, joka kuuntelee sinua ja on mukana elämässäsi.

Älä luovuta vielä, yritä löytää jokin keino jolla saat elämääsi edes jonkinlaista virtaa. Se voi olla joku uusi harrastus, ihminen tai vaikka se, että menet hetkeksi johonkin uuteen paikkaan kokeaksesi uusia asioita.

Terve! Kunpa osaisinkin sanoa jotain, mikä varmasti lohduttaisi. Itsekin sain lukion käydyksi masennustaipumukestani huolimatta. Yliopisto-opinnoissani sitten epäonnistuin vajaan vuoden jälkeen, ja siitä lähtien olen elänyt masennuksen ja ahdistuksen kanssa; nyt jo yli 20 vuotta.

Aina näin syksyn tullen mielen valtaa ajatus siitä, kuinka kaverit lähtivät opiskelemaan, mutta minä en pystynyt elämänmuutokseen, vaan jäin kotiin. Aikanaan sitten yritin jatko-opiskelua kotoa käsin. Aluksi se sujuikin, mutta kevättä kohti alkoi tahmoa. En ole päässyt eroon siitä epäonnistumisen tunteesta, jonka opintojen epäonnistuminen jätti. Usein se tulee uniinkin; eräänlainen trauma.

Sairaseläkkeellä nykyisin. On elämässäni ollut muutakin kuin mielenterveysongelmia - hyviäkin asioita. Ehkä eläminen on kuitenkin kannattanut, vaikka se on menestymisen mitta-asteikon perusteella mennytkin pieleeen. Paljon on tullut mietittyä asioita, kuten elämän haurautta ja sitä, mitä asioita oikeasti kannattaisi pitää tärkeinä. Etköhän vielä jatkaisi sinäkin?

Onko tänään ollut ilmaa hengitettäväksesi, ruokaa syödäksesi, ravintoa ymmärryksellesi ja tilaa ollaksesi? Mitä siis vielä vaadit?! stalingrad hans...

Moi. Etsi itsellesi suunnilleen saman ikäinen kumppani(näen kauppiaan)Elä hyvä elämä!Ennustaja

Moi ÄLÄ !

Minulla on hyvin rankka nuoruus ja lapsuus. Nuo mitä kerrot on tuttua. Olin ei toivottu lapsi, jonka oli pannut aikaiseksi isoisäni OTTO. Minulle on selvinnyt pari vuotta sitten että niin kutsuttu isäni on tuhkamuna, joten äitini jäi kiinni heti. Minua yritettiin tappaa lapsena, lukittiin kellariin tai piharakennukseen. Äitini hakkasi minua jatkuvalla syötöllä. Ruokaa ei aina saanut jne..

Tila oli pieni evakkotila humppilan venäjänkankaalla. TIlalla ei koko aikana kun siellä asuin käynyt kuin salaojittajat, naapurin poika kerran ja minä kävin kerran isäni äidin tykönä humppilan keskustassa. Lisäksi kävin pari kertaa äidin mukana naapurissa vettä hakemassa, koska nk. isäni on saamaton vätys, joka ei korjannut kaivoamme, mihin oli päätynyt eläimiä, koska kansi oli lahonnut.

Järkytykseni oli suuri kun ollessani 7 vuotta muutimme Forssaan. En ollut tietoinen että on olemassa niin julmetusti liikaa ihmisiä. Olin heti koko koulun mukaanlukien opettajien kiusaama. Olin itse oppinut lukemaan 5 vuotiaana.

Mielivalta ja väkivalta jatkui. No kuitenkin selvisin kouluista ja kirjoitin hyvillä papereilla ylioppilaaksi, vaikka en itse olisi mennyt lukioon vaan ammattikouluun. Vanhempani pakottivat minut lukioon.

Lukion jälkeen olin lähdössä armeijaan. Olin harrastanut elektroniikkaa ja radioita ja näinollen hain ja pääsin Riihimäen viestiin. Todella odotin sitä. Mutta vanhempani painostivat minua lähtemään jatkamaan opiskeluja vaikka olisin todella tarvitnnut mietintävuoden. No hain Helsingin yliopistoon ja Otaniemen tekniseen korkeakouluun ja pääsin molempiin. Vaino ja painostus kotoa jatkui. Joten lähdin töihin.

Olen tehnyt kaikki mahdolliset työtehtävät tietotekniikan puolella. Olen ohjelmoinut 20 kielellä. Olen ollut koulututtajana, myyjänä, ostajana, ATK-päällikkönä, yrittäjänä tietoturva-alalla, konsulttina jne. kaikki tehtävät on nähty.

Minulla tuli yritykseni kanssa toisen omistajan toimesta sota. Hän heittäytyi ahneeksi ja yritti savustaa minut ulos yrityksestä LAN Vision OY, joka alkoi todella tahkoamaan rahaa. Lisäksi perheelämäni oli päin vittua. Minulla tuli burnout ja yritys myytiin halvalla ruotsin kautta USA:aan osana Solomons yritystä. Karl-Erik Heimonen jos luet taman niin jossain vaiheessa (mikäli olet vielä hengissä) etsin sinut käsiini. Minä en unohda.

No kuitenkin olin täysin loppu ja tunnustin kaiken vaimolleni ajatellen että nyt eroamme. Hän ei kuitenkaan halunnut eroa vaan sanoi minulle että tuossa tilanteessa missä minä olin MIES yleensä tappaa itsensä. No tuumasta toimeen. ISO VIRHE !

Minulla ei silloin ollut aseita joten koetin rotanmyrkyllä. Jäin henkiin.

Sen jälkeen alkoi pyöritys tuossa paskassa mielenterveyskoneistossa. Pakkohoitoa, ja totaalista mielivaltaa tavoittaa murtaa minut. No minä kun en murru. Koneisto tuhosi sen lopunkin mitä perheestäni oli jäljellä. Lapsille korostettiin että isänne on hullu jolloin he alkoivat suhtautua minuun kuin johonkin vajakkiiin. Muija valheella toimitti minut lukemattomia kertoja pakkohoitoon. Hän huomasi että hänellä on valta ja niin käytti sitä VÄÄRIN.

Tämä romahdus tapahtui 1996. Siitä alkoi pitkä savotta.

Nyt olen täysin voimissani ja nautin elämästä. Olen uudestaan naimissa mahtavan uskovan naisen kanssa. Tie ulos oli kaverien vertaistuki, jotka saivat minut vähitellen tajuamaan että olen pätevä monessa asiassa. Se vahvisti itsetuntoa. Lisäksi sain kunnon yhteyden Jumalaan tai Jeesukseen mikä itseasiassa on sama asia. Minua helpotti se kun pystyin luottamaan siihen, että suntini on annettu anteeksi. Nyt koitan välttää synnin tekemistä - joskus onnistun - joskus en.

Kokemuksesta tiedän miltä sinusta tällä hetkellä tuntuu. Se on aivan KARMEA olotila. Sinulle voisi olla parasta katkaista välit vanhenpiisi. Se minun olisi pitänyt tehdä ajoissa mutta tiedän tuon tyyppiset vanhemmat - se on helvetin vaikeaa.

Älä kuitenkaan tee mitään isellesi - katuisit sitä myöhemmin.

Sähköpostiosoitteeni on [email protected]

Olen yrittäjä joten aikani on välillä kortilla mutta sovitaanko niin, että mikäli tuo huono ratkaisu saa mielessäni jälleen tilaa niin lähetä kirje.

Voimia sinulla ja Jumalan siunausta. Olen rukoillut puolestasi.

Kari Tapio Rostén

Hei.Minä haluaisin olla ystäväsi,kuunnella sinua ja auttaa mahdollisuuksien mukaan. Jos se sinua yhtään helpottaa. Elämä on Jumalan sinulle antama lahja,se miten elämäsi käytät,on sinun lahjasi jumalalle.Ei sitä ole tarkoitettu itse tuhottavaksi.Halaukset sinulle.ps,en tiedä,kuinka saisit yhteystietoni..

Aloittajaa kaipailen myös :) Oletko kunnossa? Täällä 24:ssä on riskinsä. Trolleja*sairasta etenkin tällä aiheella* tai sitten epäasialliset kommentit saivat ahdistumaan. Kun ei voi tietää. Sairasta on näillä asioilla kyllä vitsailla. Aloittajalle , oletuksena että aito , muutama sana kuitenkin. Kerroit valmistuneesi lukiosta! Onnea! Se kertoo kyvystäsi sitoutua ja viedä asiat loppuun. Älykäs ihminen olet. Vaikeuksista huolimatta teit sen! Olet vahvempi kuin uskotkaan. Miten tai mikä sai sinut jaksamaan viedä koulun loppuun? Mieletön suoritus, ja kykenit siihen tuonkaltaisen paineen alla! Olisi kiva kuulla lisää. Muista että olet yläpuolella näitä kiusaajia, niitä on aina. Suljen itseni pois moisilta. Ymmärrän tosin heitä. Ovat sairaita. Eivätkä osaa valitettavasti hakea apua. Älä anna heidän määrittää itseäsi tai hallita elämääsi. Sinussa on lujuutta pärjätä, Sinulla on tunteet. Osaat niistä kertoa. Helpottiko yhtään kun kirjoitit tuon? Yleisesti ottaen se on hyvin terapeuttinen tapa ja koettu sen auttavan.
Kiusaajilla ja vähättelijöillä taas (vanhempasi) usein on tunne-elämän häiriöitä, persoonallisuushäiriöitä,tunnekylmyyt-tä. Vakavia ongelmia . He eivät osaa kuvata/käsitellä tunteita, ainakin kovin puuttelliset nämä taidot ovat.
Ei ole kovin hyvää itsetuntoa. He saavat kiusaamisesta elinvoimansa, tuntevat olevansa elossa ja voimissaan muiden kautta, toisten "kustannuksella" . Sairasta eikö vain? Kyllä sinä tuolla sisulla , miten selvisit koulustakin, pääset eteenpäin, mieti miten olet ollut vahva nämä vuodet! Poistaisin itse tuonkaltaiset ihmiset elämästäni, vanhemmatkin. Paikkakunnan vaihto ja /tai vertaistukiryhmistä voisit saada tukea ja ystäviä. Elämä on vasta edessäsi! Työstä älä huoli. Se on nyt vaikeaa monilla . Et voi siihen vaikuttaa. Kyllä sitäkin vielä löytyy. Anna hiukan armoa itsellesi. Jaksamiseesi voit vaikuttaa :) Toivon että jaksat hakea apua pikimmin , mielenterveystoimistosta. Vastaavat akuuttipuolella todella nopesti. Vaikkapa kuvakaappaat tuon tekstisi täältä lääkäriä varten, ei tarvitse ahdistua tilanteesi kertomisesta niin paljoa. Ymmärtävät varmasti siitä jo tilanteen vakavuuden. Minäkin olen valmis auttamaan. Jaksamista sinulle toivon.

Ei kaikki päivänsä päättämisen vaihtoehdon esiintuominen ainakaan ole mitään trolli toimintaan. Tosi monet puhuvat päiviensä päättämisestä kuin uskovaiset taivaasta. Päämäärä on kuitenkin sama pois pääsy tästä paskasta. Masentuneiden ja elämään muutenkin jo pettyneiden kannalta, ei ole ollenkaan sama kun kaiken muun vaivan lisäksi päätöksentekijät tekee huonoja päätöksiä joista kärsii myös ne joilla asiat on jo valmiiksi huonommin. Ei sellaista tarvi hyväksyä. Se on päinvastoin positiivinen tieto, että tästä elämästä pääsee pois ja vaihtoehtoja päästä pois on erilaisia.

Koetahan nyt sinnitellä siellä. suosittelen tutustumaan henkiseen tiehen/kehitykseen. sekä filosofiaan sieltä löytyy Hyviä ajatuksia maailman näkemiseen. Unohda se mitä muut sinusta ajattelevat. Masentuminen johtuu usein yhteiskunnan/muiden ihmisten näkemyksistä jotka eivät kohtaa omien ajatusten kanssa . Ole oma ittes ja ylpeä siitä