Kelan mielivaltaisuudet ja laittomuudet

Kelakiusattu

Haen perustoimeentulotukea joka kuukausi, sillä työttömyysraha ei riitä vuokraan ja eläämiseen.

1. Olen laittanut kaikki liitteet, mitä pyydettiin edelliseen kuukauden toimeentulotukipäätöksessä.

2. Olen toimittanut jatkohakemuksen hyvissä ajoin, 13 päivä kuuta. Eli kelalla oli enemmän kuin 7 arkipäivää hakemuksen käsittelyyn.

3. Kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun toimeentulotuen piti olla tilillä, niin rahoja ei näkynyt, vaan 6. päivä kuuta tulee kirje, että haluavat vielä tiliotteen. Vaikka sitä ei pyydetty edellisen kuukauden toimeentukipäätöksessä ja se pitäisi toimittaa 14.8 mennessä.

Onko tällainen laillista? Vuokra olisi pitännyt maksaa kuukauden 2. päivänä, eli se on jo myöhässä Kelan takia. Muitakin laskuja olisi, puhumattakaan että jollain pitäisi elääkin. Jos 14. päivänä ne vasta alkavat käsittelemään hakemukseni, niin rahat hyvä jos saan 20. päivän jälkeen. Miten siihen asti pärjään ja millä maksan vuokran ja muut laskut?

Onko laillista viivytellä tukien maksua näin? Sillä tämä ole edes ensimmäinen toimeentulotukihakemukseni, onko se tiliote oikeasti yhtäkkiä niin tärkeä, ettei päätöstä voinut antaa? Olen aina toimittanut kaikki tiliotteet kun niitä pyydettiin, nyt tiliotetta ei pyydetty. Ja mitä niin mielenkiintoista he luulevat sieltä löytävänsä, kun piti tuet katkasta? Käsittääkseni, jos Kelalla on syytä epäillä jotain rikosta, niin he saavat tiedot suoran pankistakin.

Joten mikä idea tässä kaikessa oli? Vittuilua ja kiusaamista, koska voivat?

109

4075

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Whka

      Jos joka kuukausi joutuu anomaan niin hyvissä ajoin tarkoittaa edellisen kuukauden ensimmäistä päivää eli syyskuun toimeentulotukihakemus vireille 1.8. Silloin jää aikaa kaikelle "ylimääräisellekkin" joka on arvasta kiinni mitä tulee. Arvalla tarkoitan sitä että käsittelijä aina uusi ja se vaikuttaa näihin meneekö sujuvasti vai ei.

    • kelakusettaa

      Nyt sitten kiireesto soitto KELAn asiakaspalveluun kiireellisyyskäsittelyä varten. Toinen vaihtoehto on kysellä sossusta voiko siellä asialle tehdä jotain.
      Kyllä ne pitäisi käsitellä 7 arkipäivän kuluessa, mutta eivät tätä kyllä tee, edes huomautuksista huolimatta. Kaiketi ttt siirrettiin KELAAn senb vuoksi, että etuuskäsittely toimi liiankin hyvin sossuissa. Onhan se kauheeta kun köyhät saa rahaa.

      • Plääh

        Vai toimi sossuissa hyvin? Meidän paikkakunnalla sinne ei edes kesäaikaan saanut vastaanottoaikaa, kun piti henkilökohtaisesti käydä siellä valittamassa ja hakemassa tukensa. Kunta kiinni heinäkuun ja kuukauden odotusaika vastaanotolle. Nyt valitetaan, kun kaiken voi hoitaa netissä. Kunnassa ne voivat hylätä täysin mielivaltaisesti jonkun kulun. Sanoa höpöttivät vaan jotain ja näkemiin.


      • Apuuuuvaaah

        Olisit jo soittanu Kelaan sen sijaan, että täältä odottelet vastausta, tai kysynyt viestillä Kelasta. Kai nyt sinne osaat viestin lähettää samalla kuin tännekin..


      • Ihmejakumma

        Katselin näitä keskusteluja ihan mielenkiinnosta ennen kuin toimeentulotuki siirtyi Kelaan. Ihan samoista asioista ihmiset ovat jo tuolloin valittaneet sossun toiminnasta, kuin nyt Kelasta, eli keskustelut samoista asioista ja samanlaista valitusta tuo on ollut jo ennenkin sosiaalitoimistoista.


      • SeKateus__
        Ihmejakumma kirjoitti:

        Katselin näitä keskusteluja ihan mielenkiinnosta ennen kuin toimeentulotuki siirtyi Kelaan. Ihan samoista asioista ihmiset ovat jo tuolloin valittaneet sossun toiminnasta, kuin nyt Kelasta, eli keskustelut samoista asioista ja samanlaista valitusta tuo on ollut jo ennenkin sosiaalitoimistoista.

        Tottakai, koska ainakin osa Kelan käsittelijöistä on entisiä sossun virkailijoita, jotka tekivät samoja hommia aikaisemmin sossulla niin työskentelytapa on sama.

        Laittakaa varmuuden vuoksi kaikki liitteet ja tiliotteet, vaikkei kysyttäeskään. Tosin silloin he pyytävät samoja tiliotteita, joita ”mukamas” ei ole lähetetty, vaikka oikeasti on lähetetty.

        Asut varmaan liian kivassa asunnossa, liian kivalla paikalla ja viivyttelyllä on tarkoitus viivästyttää vuokranmaksua sen verran, että saat häädön ja joudut jonneki tosi karseeseen asuntoon karseelle paikalla tai vastaavasti johonkin huippuylikalliiseen hotellimajoitukseen (Forenom) tai sitten jonnekin huumeveikkojen asuntolaan... Sitä se suomalainen kateus ja toisaalta bisneksen teko teettää..


    • ajarpgojageprgj39

      Minullekaan Kela ei myöntänyt sairauspäivärahaa vaan hylkäsi hakemukseni. Olin ollut vaativassa leikkauksessa jossa oli pitkä toipumisaika ja minulla oli sairaslomatodistus sairaalasta. Kela ei uskonut sairaalan todistuksesta huolimatta, että en ollut leikkauksen jälkeen työkykyinen.

      • Jhg

        Sama homma täällä, lääkärin b-lausunto ei kelvannut. Sairaspäivärahaa ei maksettu eikä työttömyyskorvausta. Lopulta sain toimeentulotukea. Ihan sairaaksi mennyt tämä kelan touhu nykyään!


      • Poroporvarit

        Joo niin on! Ennen oli aina kaikki hakemukset myönteisiä ennen kuin kokoomus/kepu hallitus astui valtaan. Nyt säästävät rahoista eivätkä jaa enää ilmaista rahaa kaikille ihan noin vain.


      • Hapksu

        Nämä "Kelan säästötalkoot" ja ihmisten tarkoituksellinen kiusaaminen tulee tulevaisuutta ajatellen todella kalliiksi.
        Ihmisten tressi ja sitä kautta sairaudet ja mielenterveysongelmat lisääntyvät varmasti jatkossa. Kela tahallaan jättää tukia maksamatta ja pompottaa/katsoo kuka jaksaa lähteä valittamaan vääristä päätöksistä. Moni jo valmiiksi sairauksien uuvuttamia ihminen ei jaksa valittaa ja alamäki on näin valmis.


      • Omavalinta

        Jos ahdistaa ja on perseestä niin mikä pakko on lukea?


      • tiedänhyvin
        Hapksu kirjoitti:

        Nämä "Kelan säästötalkoot" ja ihmisten tarkoituksellinen kiusaaminen tulee tulevaisuutta ajatellen todella kalliiksi.
        Ihmisten tressi ja sitä kautta sairaudet ja mielenterveysongelmat lisääntyvät varmasti jatkossa. Kela tahallaan jättää tukia maksamatta ja pompottaa/katsoo kuka jaksaa lähteä valittamaan vääristä päätöksistä. Moni jo valmiiksi sairauksien uuvuttamia ihminen ei jaksa valittaa ja alamäki on näin valmis.

        Juuri tämä...

        "Kela tahallaan jättää tukia maksamatta ja pompottaa/katsoo kuka jaksaa lähteä valittamaan vääristä päätöksistä. Moni jo valmiiksi sairauksien uuvuttamia ihminen ei jaksa valittaa ja alamäki on näin valmis. "


    • Älytestikö

      Ehkä näillä virheellisillä kelan päätöksillä tarkkaillaan väestön älykkyyttä ja aktiivisuustasoa. Eli laitetaan tulemaan tahallaan virheellisiä päätöksiä, jotta saadaan näistä seikoista tietoa kunkin yksilön kohdalla, eli kuka jaksaa tai osaa valittaa. Tässä mielessä perustulo ei ole koskaan mahdollinen.

      • suosittelen

        Kelassa varmaan ajatellaan, että tekemällä virheellisiä päätöksiä he tekevät yhteiskunnalle palveluksen. Samalla he rikkovat lakia mennen tullen mutta ovat vaatimassa lain noudattamista kansalaisilta. Kannattais varmaan katsoa ketä äänestää seuraavissa vaaleissa.


    • ajelehtija

      Jaahas,,,,

      Ensinnäkin tiliote pitää olla aina mukana TT-hakemuksessa. Siis edellisen päätöksen jälkeen tulleet.

      KELA on myös tehnyt päätöksesi seitsemän päivän kuluessa, joten sen on pitänyt tulla sinulle postissa hyvissä ajoin ennen kuun loppua.

      Se mikä KELAssa on persiillään on se, että jos hakemuksesta puuttuu jotain oleellista, niin KELA aloittaa koko hakemisen jälleen alusta eli joudut taas odottamaan uudelleen sen 7 vrk, että päätöstä korjataan. Näissä tapauksissa KELAn pitäisi ilmoittaa asiasta välittömästi hakijalle ja jäädyttää päätös siksi aikaa kun tarvittavast liitteet ovat toimitettu.

      • asfdfasdfaf

        Ei  tarvitse olla aina tiliotetta mukana, jos sitä ei eriksen pyydetä. Toimeentulotukipäätöksessä lukee mitä liitteitä he haluavat. Minulla on ollut niin, ettei tiliotetta ole pyydetty 2-3 kuukauteen.


      • Kelasta_rahat_varmemmin

        Liitteiden lisääminen ja lähettäminen sähköisen hakemuksen yhteydessä on niin helppoa, että ne kannattaa kaikki laittaa aina vaikka ei pyydettäisikään. Ei ole sitten sitä riskiä, että tuen saaminen keskeytyisi tai viivästyisi, sillä jos jotain lisätietoa pyydetään, niin siitä alkaa juoksemaan uusi käsittelyaika. Helsingin kaupunki vaati tiliotteet joka kuukaudelta ja joka hakemukseen. Kelan kanssa on helppo asioida, kun huolellisesti laittaa kaikki mukaan. Kelassahan on joka kerta eri käsittelijä ja jos on joku juuri aloittanut työssään, niin sellainen varmaan haluaa nähdä kaikki liitteet, vaikka aiemmin joku kokeneempi ei ole vaatinutkaan. Tai voi olla niin, että aloittelijalta on unohtunut laittaa päätökseen, että mitä liitteitä pitää seuraavan kerran toimittaa.

        Joten, kun laitatte liitteet pyytämättä, niin rahat saa varmemmin ajallaan.


      • 167-176
        Kelasta_rahat_varmemmin kirjoitti:

        Liitteiden lisääminen ja lähettäminen sähköisen hakemuksen yhteydessä on niin helppoa, että ne kannattaa kaikki laittaa aina vaikka ei pyydettäisikään. Ei ole sitten sitä riskiä, että tuen saaminen keskeytyisi tai viivästyisi, sillä jos jotain lisätietoa pyydetään, niin siitä alkaa juoksemaan uusi käsittelyaika. Helsingin kaupunki vaati tiliotteet joka kuukaudelta ja joka hakemukseen. Kelan kanssa on helppo asioida, kun huolellisesti laittaa kaikki mukaan. Kelassahan on joka kerta eri käsittelijä ja jos on joku juuri aloittanut työssään, niin sellainen varmaan haluaa nähdä kaikki liitteet, vaikka aiemmin joku kokeneempi ei ole vaatinutkaan. Tai voi olla niin, että aloittelijalta on unohtunut laittaa päätökseen, että mitä liitteitä pitää seuraavan kerran toimittaa.

        Joten, kun laitatte liitteet pyytämättä, niin rahat saa varmemmin ajallaan.

        Juuri noin, turha kitistä muutaman minuutin hommasta. Laitan aina kaikki mahdolliset liitteet mitä ikinä keksin, on siinä päätöksen tekijällä sitten luettavaa, en tosin tiedä lukeeko vai ei mutta hankala on sitten keksiä syytä hakemuksen täydennyspyynnölle. Viime kesänä kun oli pitkiä päätöksiä ja sitten tein uuden hakemuksen ja tiliotteita oli pyydetty niin laiton tilitotteet 4 kuukaudelta, seuraavassa päätöksessä oli aika mistä lähtien nuo tilitotteet pitää toimittaa ja tuo aika oli muistaakseni viimeisin kuukausi jona pätös on voimassa.


      • eläkeläinen_
        Kelasta_rahat_varmemmin kirjoitti:

        Liitteiden lisääminen ja lähettäminen sähköisen hakemuksen yhteydessä on niin helppoa, että ne kannattaa kaikki laittaa aina vaikka ei pyydettäisikään. Ei ole sitten sitä riskiä, että tuen saaminen keskeytyisi tai viivästyisi, sillä jos jotain lisätietoa pyydetään, niin siitä alkaa juoksemaan uusi käsittelyaika. Helsingin kaupunki vaati tiliotteet joka kuukaudelta ja joka hakemukseen. Kelan kanssa on helppo asioida, kun huolellisesti laittaa kaikki mukaan. Kelassahan on joka kerta eri käsittelijä ja jos on joku juuri aloittanut työssään, niin sellainen varmaan haluaa nähdä kaikki liitteet, vaikka aiemmin joku kokeneempi ei ole vaatinutkaan. Tai voi olla niin, että aloittelijalta on unohtunut laittaa päätökseen, että mitä liitteitä pitää seuraavan kerran toimittaa.

        Joten, kun laitatte liitteet pyytämättä, niin rahat saa varmemmin ajallaan.

        Eipäs Helsingissä tarvitse joka kuukausi tilioitteita antaa. Minulla vuoden aikana ehkä vain 2-3 kertaa kysytty tiliotteet. Ei eläkeläisellä ole mitään tuloja kuitenkaan. Ja minulle tulee vain paperilla tiliote, joten se pitäisi skannata kirjastossa, ennen kuin sen saa sähköiseksi. Tai sitten lähettää kopio kirjekuireessa ja sekin maksaa.


      • Kela_auttaa

        Kelan ohjeen mukaan liitteeksi kelpaa myös kännykällä tai kameralla otettu kuva, jonka voi liittää sähköisesti. Jos Kelan toimisto on lähellä, voi siellä käydä ilmaiseksi skannaamassa. Kelan ystävällinen ja palvelualtis henkilökunta opastaa koneen käytössä ja liitteen toimittamisessa.


      • Höpöhöp
        eläkeläinen_ kirjoitti:

        Eipäs Helsingissä tarvitse joka kuukausi tilioitteita antaa. Minulla vuoden aikana ehkä vain 2-3 kertaa kysytty tiliotteet. Ei eläkeläisellä ole mitään tuloja kuitenkaan. Ja minulle tulee vain paperilla tiliote, joten se pitäisi skannata kirjastossa, ennen kuin sen saa sähköiseksi. Tai sitten lähettää kopio kirjekuireessa ja sekin maksaa.

        Helsingissä on Kelan toimistoja sopivien välimatkojen päässä. Ei kun hyppäät metroon tai bussiin tai raitiovaunuun ja käyt viemässä sen tiliotteen sinne. Voit myös samalla tulostaa sen asiakaspäätteltä, ellet alkuperäistä halua sinne jättää. Sen voi myös siellä skannata hakemuksen liitteeksi.. Aikaa sulla todennäköisesti on ihan riittämiin, vaikka päivän tuota reissua tekisit.


      • eiolemania

        Ei pienituloisilla ole varaa bussilippuun ja lähimpään Kelaan on yli 10km matka.


      • muiden.vika

        hmmm, hankala pulma. Mietippä ratkaisua sohvalla maaten seuraavat 5 vuotta.


      • kklkdklklkkl

        miten se on mahdollista että kun toimeentulotuen saajalle jää aina pakollisten menojen jälkeen käteen se 491e/kk niin siitä ei muka ole varaa edes bussilippua ostaa?


      • luulisinnäin

        ei muuten jää kun ruomenruotsalainen kirjanpitofirma laskee ne on entisiä virkarikosvirkailijoita ilmeisesti!


      • Samaasössötystä
        eiolemania kirjoitti:

        Ei pienituloisilla ole varaa bussilippuun ja lähimpään Kelaan on yli 10km matka.

        Niinpä, kun rahat kuluu kaljaan ja tupakkiin. Luulis nyt muutaman euron jättävän varalle, että pääsee edes asioitaan hoitamaan. Onhan tämäkin tinkaaminen jo moneen kertaan nähty, ettei ole mitään konstia, miten voisi asioida Kelassa, milloin ei oo kännykkää, milloin, ei tietokonetta, milloin ei rahaa käydä omia asioitaan hoitamassa. Kuitenkin toimeentulotuki kilahtaa tilille joka kuukausi... Kuinka ääliöinä te meitä täysjärkisiä ihmisiä pidätte, että teidän tekosyynne ja soopanne menee läpi? Kait teidät sitte pitääkin laittaa edunvalvontaan, että rahat riittävät edes yhden päivän matkalippuun.


    • serresreh

      Eikä siellä tiliotteessa saa näkyä mitään outoja juttuja että joku olis siirrelly sulle vaikka rahnaa. Pösilön hommaahan tuo on.

    • oi-tapoja-oi-aikoja

      ilmeisesti siellä harjoitetaan virkarikoksia nyt kun nämä te-tädit (entiset sosiaali "pärstäkerroin päättäjät" - joillekin se vaan nousee hattuun kun voi tehdä rikoksia ilman että joutuu siitä vastuuseen-) siirretään sipilän suosiolla kelan virkailijoiksi. luulen mä näin?

      • pata-kattilaa-soimaa

        sinä sopisit kelan virkailijaksi. luulen mä näin!


      • työtöntöntön

        Minä ehdotin virkailijalle, että tulisin mielelläni hänen paikalleen kun hän rupesin pakottamaan minut orjatöihin. Sanoin hänelle, mitä jos itse menisit ilman palkkaa siivoamaan ja minä tulisin sinun paikallesi 3500€/kk palkalla vittuilemaan ihmisille, sillä mitään muuta te ette täällä tee.

        Ei kelvannut virkaillijalle ehdotukseni.


      • sinäseoletsepaha
        pata-kattilaa-soimaa kirjoitti:

        sinä sopisit kelan virkailijaksi. luulen mä näin!

        ei! kyllä täytyy virkailijoilla täyttyä tietyt kriteerit että noin härskiä toimintaa harjoittavat entisiä nettoveronmaksajia kohtaan! itsehän ne kuppaavat joka kuukausi, monta vuotta jo itseasiassa ns. kuormasta!


      • 123-321
        työtöntöntön kirjoitti:

        Minä ehdotin virkailijalle, että tulisin mielelläni hänen paikalleen kun hän rupesin pakottamaan minut orjatöihin. Sanoin hänelle, mitä jos itse menisit ilman palkkaa siivoamaan ja minä tulisin sinun paikallesi 3500€/kk palkalla vittuilemaan ihmisille, sillä mitään muuta te ette täällä tee.

        Ei kelvannut virkaillijalle ehdotukseni.

        "Minä ehdotin virkailijalle, että tulisin mielelläni hänen paikalleen kun hän rupesin pakottamaan minut orjatöihin. Sanoin hänelle, mitä jos itse menisit ilman palkkaa siivoamaan ja minä tulisin sinun paikallesi 3500€/kk palkalla vittuilemaan ihmisille, sillä mitään muuta te ette täällä tee.

        Ei kelvannut virkaillijalle ehdotukseni."

        Ei ne saa kuin tuskaisesti 2000€/kk (1½ v. merkantin koulutus riittää, ehkä ei aina tarvita sitäkään). Ei tuolla palkalla kukaan työtä tee ainakaan pääkaupunkiseudulla, joha siinä on jo melkein laskennallisesti toimeentulotukeen oikeutettu!

        Tämän huonopalkkaisuuden arvellaan olevan yksi syy kelan kärttyisiin virkailijoihin. Omat rahaongelmat saattavat vaikuttaa päätöksiin. Toimeentulon rajamailla eläminen pistää helposti projisoimaan oman kehnon taloudellisen tilanteen asiakkaisiin mahdollisimman ikävillä päätöksillä ja käytöksellä.


      • Kälrttyinenukko
        123-321 kirjoitti:

        "Minä ehdotin virkailijalle, että tulisin mielelläni hänen paikalleen kun hän rupesin pakottamaan minut orjatöihin. Sanoin hänelle, mitä jos itse menisit ilman palkkaa siivoamaan ja minä tulisin sinun paikallesi 3500€/kk palkalla vittuilemaan ihmisille, sillä mitään muuta te ette täällä tee.

        Ei kelvannut virkaillijalle ehdotukseni."

        Ei ne saa kuin tuskaisesti 2000€/kk (1½ v. merkantin koulutus riittää, ehkä ei aina tarvita sitäkään). Ei tuolla palkalla kukaan työtä tee ainakaan pääkaupunkiseudulla, joha siinä on jo melkein laskennallisesti toimeentulotukeen oikeutettu!

        Tämän huonopalkkaisuuden arvellaan olevan yksi syy kelan kärttyisiin virkailijoihin. Omat rahaongelmat saattavat vaikuttaa päätöksiin. Toimeentulon rajamailla eläminen pistää helposti projisoimaan oman kehnon taloudellisen tilanteen asiakkaisiin mahdollisimman ikävillä päätöksillä ja käytöksellä.

        Kelaan ei oteta töihin mitään merkantteja. Mistä edes löysit vielä tuollaisen ammattinimikkeen, eihän niitä enää edes ole. Huippuhakijoita paikkoihin löytyy yllin kyllin. Merkonomitasoinen hakija ei hevin paikkaa saa. Hakijoina ovat monen vuoden yliopisto- ammattikorkeakoulun käyneitä. Noista voi valita parhaat päältät. Itsekö keksit tuon arvelun kärttyisyydestä johtuvan palkkauksesta? Palkan lisäksi tulee maan parhaimmasta päästä olevat luontaisedut.


      • Kanesten

        Kelan etuuskäsittelijän kärttyisyys Voi johtua myös intiimialueiden kuivuudesta,johon voi ostaa kanestan-emätinpuikkoja apteekista,tai ihan vaan puutteesta.


    • soonmainesemmoone

      jostain ne jetron vakuutusrahat on revittävä semmosii ne suomenruotsalaiset kokoomus virkailija on!

    • Helpottaa

      Sen jatkohakemuksen kannattaa laittaa heti kuukauden 1 päivä, tiliotteet varmuuden vuoksi mukaan, niin ei tarvi käsittelijän niitäkään pyydellä erikseen, ja käsittelyaikaa on kuukausi.. Voi myös pyytää päätöstä useammalle kuukaudelle kerrallaan, jos tulot pysyvät joka kuukausi saman suuruisina, esim. Työmarkkinatuki ja asumistuki. Mullekin tehtiin päätös 3 kuukaudelle kerralla, ei tarvi ku tulevat laskut skannata joka kuukausi.. Esim. Osa-aikatyöläisille pidempiä päätöksiä ei yleensä tehdä, kun palkkatiedot tarvitaan joka kuukausi..

      • KiitollinenKelanAsiakas

        >Voi myös pyytää päätöstä useammalle kuukaudelle kerrallaan, jos tulot pysyvät joka kuukausi saman suuruisina, esim. Työmarkkinatuki ja asumistuki. Mullekin tehtiin päätös 3 kuukaudelle kerralla, ei tarvi ku tulevat laskut skannata joka kuukausi..

        Itse kun haen toimeentulotukea niin jätän lähes aina "mihin asti" päivämäärän tyhjäksi. Vaikka tulot ovat samat jo yli 3 vuotta, niin Kela silti tekee päätöksen vain yhdeksi kuukaudeksi.

        Kokeilin laittaa että haen toimeentulotukea 3 kuukaudeksi, silti päätös tuli vain yhdeksi kuukaudeksi.

        Nyt kun Kela rupesi uhkailemaan, että tukeni ruvetaan alentamaan 20-40%, niin tahallaan laitoin, että haen tukea VAIN YHDEKSI kuukaudeksi, niin Kela teki minulle pyytämättä päätöksen kahdeksi kuukaudeksi, 20% alennetun sellaisen. Kiitos palon Kela !!!


      • ValitaPäätöksestä
        KiitollinenKelanAsiakas kirjoitti:

        >Voi myös pyytää päätöstä useammalle kuukaudelle kerrallaan, jos tulot pysyvät joka kuukausi saman suuruisina, esim. Työmarkkinatuki ja asumistuki. Mullekin tehtiin päätös 3 kuukaudelle kerralla, ei tarvi ku tulevat laskut skannata joka kuukausi..

        Itse kun haen toimeentulotukea niin jätän lähes aina "mihin asti" päivämäärän tyhjäksi. Vaikka tulot ovat samat jo yli 3 vuotta, niin Kela silti tekee päätöksen vain yhdeksi kuukaudeksi.

        Kokeilin laittaa että haen toimeentulotukea 3 kuukaudeksi, silti päätös tuli vain yhdeksi kuukaudeksi.

        Nyt kun Kela rupesi uhkailemaan, että tukeni ruvetaan alentamaan 20-40%, niin tahallaan laitoin, että haen tukea VAIN YHDEKSI kuukaudeksi, niin Kela teki minulle pyytämättä päätöksen kahdeksi kuukaudeksi, 20% alennetun sellaisen. Kiitos palon Kela !!!

        "Nyt kun Kela rupesi uhkailemaan, että tukeni ruvetaan alentamaan 20-40%, niin tahallaan laitoin, että haen tukea VAIN YHDEKSI kuukaudeksi, niin Kela teki minulle pyytämättä päätöksen kahdeksi kuukaudeksi, 20% alennetun sellaisen. Kiitos palon Kela !!! "

        Noista alennuksista pitää valittaa AINA. Ja tuossa tapauksessa myös siitä että pääös on tehty 2 kuukaudelle vaikka on haettu vain yhdelle. Muistaakseni vuonna temppu & pamppu sai sossu toruja oikeusasiamieheltä kun päätös oli tehty myös sellaiselle kuukaudelle jolta ei oltu haettu tukea. Oikaisuvaatimus kannattaa tehdä vaikka sitä ei todennäköisesti hyväksytä, samoin hylyn jälkeen valitus hallinto-oikeuteen. Siellä päätös kaatuu varmasti ainakin silloin jos lain vaatimaa suunnitelmaa ei ole tehty ja voi se Kela saada sieltä "pataan" muutenkin. Ellei hae muutosta niin Kela-roiston varastamia rahoja ei saa ikinä, jos valittaa niin sentään joskus ne voi saada. Eli tuossa ei ole mitään hävittävää. Tärkeää on tehdä se oikaisuvaatimus jokaisesta päätöksestä erikseen koska korjaavat vain sen päätöksen josta on valitettu.


      • joutavatlukemaan

        Kyllä.
        Kannattaa valittaa, vaikka ihan muutamalla rivillä.
        Kaikki kynnelle kykenevät työllistämään patalaiskoja valtion virkamiehiä.


      • Sössijät
        KiitollinenKelanAsiakas kirjoitti:

        >Voi myös pyytää päätöstä useammalle kuukaudelle kerrallaan, jos tulot pysyvät joka kuukausi saman suuruisina, esim. Työmarkkinatuki ja asumistuki. Mullekin tehtiin päätös 3 kuukaudelle kerralla, ei tarvi ku tulevat laskut skannata joka kuukausi..

        Itse kun haen toimeentulotukea niin jätän lähes aina "mihin asti" päivämäärän tyhjäksi. Vaikka tulot ovat samat jo yli 3 vuotta, niin Kela silti tekee päätöksen vain yhdeksi kuukaudeksi.

        Kokeilin laittaa että haen toimeentulotukea 3 kuukaudeksi, silti päätös tuli vain yhdeksi kuukaudeksi.

        Nyt kun Kela rupesi uhkailemaan, että tukeni ruvetaan alentamaan 20-40%, niin tahallaan laitoin, että haen tukea VAIN YHDEKSI kuukaudeksi, niin Kela teki minulle pyytämättä päätöksen kahdeksi kuukaudeksi, 20% alennetun sellaisen. Kiitos palon Kela !!!

        Juu juu.. Ei mikään ole hyvä mikään ei kelpaa. Jos ne olettivat sun kohdalla tuon 20% alennus on tulossa. Niin eivät tehneet aiemmin pidempää päätöstä. No ei tarvi ensi kuussa hakea erikseen...


    • 123-321

      Kela tuntuu kirjelmöivän monesta asiasta. Missä tilanteessa yleensäkään kelasta soitetaan puhelimella asiakkaalle? Eikö kela kysy puhelinnumeroa, jos hakee toimeentulotukea, asumistukea tai muuta etuutta? Mitä se tekee näillä numeroilla, jos se niitä kysyy, mutta lähettää kiireellisissäkin asioissa kirjeen? Onkohan ihmisillä yleensäkään järkeä antaa tuota puhelinnumeroa?

      • Neitiaika

        Sieltä kyllä ENSISIJAISESTI yritetään soittaa, seuraavaksi lähetetään viesti puhelimeen soittoyrityksestä, yritetään vielä soittaa uudelleen, sen jälkeen lähetetään viesti a siointipalvelussa ja viimeisenä kirje. Ellei muuten tavoiteta. Näin mulle kerran valaistiin, kun samasta asiasta kyselin Kyllä mulle oli yritetty soittaa.. Nämä totu-asiakkaat vaan eivät tahdo vastata puheluihin, ovat ilmeisesti niin kiireisiä tai nukkuvat päivät, kun virastoaikaan pitäisi saada kiinni.


      • 167-176
        Neitiaika kirjoitti:

        Sieltä kyllä ENSISIJAISESTI yritetään soittaa, seuraavaksi lähetetään viesti puhelimeen soittoyrityksestä, yritetään vielä soittaa uudelleen, sen jälkeen lähetetään viesti a siointipalvelussa ja viimeisenä kirje. Ellei muuten tavoiteta. Näin mulle kerran valaistiin, kun samasta asiasta kyselin Kyllä mulle oli yritetty soittaa.. Nämä totu-asiakkaat vaan eivät tahdo vastata puheluihin, ovat ilmeisesti niin kiireisiä tai nukkuvat päivät, kun virastoaikaan pitäisi saada kiinni.

        Eipä ole soitelleet kun viime kesänä viimeksi vaikka aihetta olisi ollut tai ainakin lisäselvityspyynnön olisi voineet lähettää mutta ei sitäkään koska siinä voisi paljastua jotain sellaista ettei hakeumusta voisikaan hylätä kun on niinkin hyvä valhe jo keksitty perusteluksi hylkäämiselle. Hylky tuli sitten tuon valheen perusteella ja oikaisuvaatimuskäsittelyssä tuli vielä lisää ihan uusia valheita. Ei ole halpaa eikä lystiäkään ratkoa sitten alle kympin laskua hallinto-oikeudessa, asiakirjojakin on jo kymmeniä sivuja. Veronmaksajat kiittää ja tyhmimmät taputtaa tuolle teatterille vaikka eivät näe koko esitystä.


      • kyllästynyt

        Jokaisesta laittomasta päätöksestä pitää sitten kai tehdä valitus. Jos eivät halua maksaa 20€ toimeentulotukea, niin maksakoon sitten 2000€ hallinto-oikeuden kulut. Siinä sitten teille säästöä!


      • Joojoojep
        kyllästynyt kirjoitti:

        Jokaisesta laittomasta päätöksestä pitää sitten kai tehdä valitus. Jos eivät halua maksaa 20€ toimeentulotukea, niin maksakoon sitten 2000€ hallinto-oikeuden kulut. Siinä sitten teille säästöä!

        Se on kaikkien oikeus tuo valittaminen.


      • 167-176
        Joojoojep kirjoitti:

        Se on kaikkien oikeus tuo valittaminen.

        Niin, ei mielivaltaa vastaan oikein hygieenisempiä keinoja ole kun oikaisun ja muutoksen haku jota myös valittamiseksi sanotaan. Kela oikein mainostaa että päätöksestä voi valittaa mutta taisi tulla yllätys että niin moni vaati oikaisua ja oikaisuvaatimuskekus on pahsti ruuhkautunut, käsittelyaika on n. 5 kuukautta vaikka alle 3 kk aikaan pyrittiin. Eduskunnan oikeusasiamies on antanut nuhtetita tuosta käsittelyajasta ja lisää väkeä on palkattu käsittelemään noita oikaisuvaatimuksia kun tehokkaampi ja paljon halvempi keino olisi ollut lain noudattaminen ja valehtelun sekä asoiiden vääristelyn lopettaminen ja sitä kautta oikaisuvaatimusten väheneminen.


    • pummit.kyykkyyn

      On laitonta ja rikollista jakaa joutoväelle vastikkeetonta rahaa.

      • Lawetorder

        Höh, mites sitten presidentti ja kansanedustajat tulee toimeen?

        Taidat olla hullu kun tuollaisia edes ehdotteletkaan.


    • koitappajaksaa

      Kelan kanssa asiointi on todella raskasta, toivottavasti asia selviää.

      Jos se yhtään helpottaa, niin tuo nyt on vielä pientä ja koitetaan pitää mielessä, että siellä kelan päässä nähdään vähän kaikenlaista porukkaa viitenä päivänä viikossa.

    • cocos

      Muistathan että 7 vuorokauden käsittelyaika tarkoittaa arkipäiviä. Pyhäpäiviä ja viikonloppuja ei lasketa siihen mukaan.

    • Anonyymi

      Hei Kelakiusattu

      Lain mukaan Kelan virkailijan on käsiteltävä toimeentulotukihakemusta seitsemässä päivässä. 7 arkipäivää.
      Lakisääteinen toimeentulotukihakemuksen käsittely on 7 päivää.

      Iltalehden ja Iltasanomien nettiuutisissa oli juttu tilitietoihin Kelan pääsystä muutama vuosi sitten. Löydät jutun netistä googlaamalla.

      Se kuulostaa kohtuuttomalta kun Kela vaatii samoja liitteitä uudelleen.
      Kannattaa tehdä kantelun laillisuusvalvojalle jos Kela jatkaa lainvastaisia ja mielivaltaisia menettelyjä.

      Tiedän sen kokemukseni perusteella. Kela vaati samoja liitteitä (tilitositteet) multa vaoikka toimitin niitä Kelalle. Tappelin Kelan kanssa asiasta muutaman kerran koska Kela vaati mua toimittamaan tilitositteitani sinne (Kela). Kela ei uskonut mua vaikka ilmoitin, että toimitin tilitositteitani Kelaan. Tilitositteeni löytyivät Kelan toimeentulotukiyksiköstä heti sen jälkeen kun sossuntekijä soitti Kelalle. Eräässä tapauksessa vuokranmaksu myöhästyi Kelan virheen takia. Luulin todella, että menetän asunnon kun vuokranmaksu myöhästyi. Vuokran maksu oli n. 2 viikon myöhässä. Tappelin Kelan kanssa asiasta muutaman viikon. Kela taipui maksamaan vuokran vuokranantajan tilille kun voitin tappelun. Vältyin asunnon menetykseltä koska vuokranantaja tiesi, että Kela oli laiminlyönyt sen vuokran maksua koskevassa asiassa.

      Kela jatkaa lainvastaisia ja mielivaltaisia menettelyjä. Kela jatkaa laiminlyöntejä ja virheitä myös.

      • Anonyymi

        Ihan tulevaisuutta varten tiedoksi sinulle (ja muillekin) ettei asuntoa menetä siksi että vuokranmaksu myöhästyy kaksi viikkoa. Löytyy aika helposti tämä tieto netistä. Kyllä se vaatii sitten jo vähintään 2 kk maksamattomat vuokrat.

        Eikä aloituksessa puhuttu mitään että kela pyytää samoja liitteitä uudestaan, vaan aloittaja kirjoitti että häneltä pyydettiin tiliotteita vaikkei edellisessä päätöksessä niitä pyydetty..


    • Anonyymi

      Kela nyt ei välitä oikeuksista mitään, kunhan vittuilevat useille ihmisille. Matuille tulee rahat kuin manulle illallinen.

    • Anonyymi

      Kela on antanut keskiverto maahanmuuttajalle
      yli €4.000 kk, ja Keskiverto Suomalaiselle €2.000 kk,
      se yli €4.000 on €50.000 vuodessa!
      Seuraavasta en ole varma:
      Kun sanotaan keskiverto, tarkoittaako se
      kun on 4 hengen maahanmuuttaja perhe
      niin se olisi 4x€50.000, eli
      maahanmuuttaja perheelle €200.000?
      Maahanmuuttajia on paljon ja moniksi vuosiksi
      jatkuva tukeminen!
      Samaan aikaan valtio etsii uusia ja nostaa vanhoja veroja
      ja asentelee kameratolppia saadakseen sakko/veroja
      autoilijoilta jotka maksavat muutenkin jopa
      80% polttoaine veroa!
      Voisiko rehellisesti sanoa Suomen valtion olevan
      raukkamainen valtio?

      • Anonyymi

        Uskot todella, että neljä henkinen perhe saa tukia 200000€?


    • Anonyymi

      Niin, keskiarvo on kun on vaikka
      10.000 maahanmuuttajaa,
      on kokonais raha summa,
      kun jakaa sen 10.000 maahanmuuttajalla,
      on se keskiarvo €50.000!

      EI kaikki Maahanmuuttajat saa €50.000 vuodessa,
      jotku voi saada vaikka €30-40.000?,
      ja jotku toiset sitten vaikka €60-70.000?

      Voi olla perheelle vaikka 2x€50.000?
      ja vaikka 2x€30.000?
      se olisi sitten vaikka €160.000!
      sitten se vajaa €40.000 joillekkin
      muille maahanmuuttajille joilla korkeampi KESKIARVO!

      Ajatelkaa Suomalaista vaikka 70 vuotiasta joka
      on ollut osana rakentamassa yhteiskuntaa
      vaikka 40-50 vuotta,
      kuinka paljon on 70 vuotiaan Suomalaisen tulot nyt??
      Olen lukenut, joutuvat tarkaan laskemaan
      ruokalaskut ym. EI ollenkaan tarpeeksi rahaa!

      Olkaa rehellisii mutta ei rasistisia kun sanotte
      mielipiteenne!
      Oma mielipiteeni on:
      Suomen valtio on raukkamainen valtio!
      (EI ole ainoa sellainen! Mutta en asu muissa maissa!)

      • Anonyymi

        Kyllä jokaisen pitäisi saada keskiarvoa enemmän.


    • Anonyymi

      Maailman Onnellisin maa ja sen onnettomat virkamiehet 5.9.2023

      Sivua päivitetty

      Lisätty kohta
      72. Kieltäytymispäätös asiakirjapyyntöön (kohta 69) ja vastatoimet
      https://onnellinen-maa.webnode.fi/tilanne/
      Surullista on katsoa kun laillisuusvalvojakin nuolee virkanilkkien persausta

      Jakelu:
      Kelan valtuutetut ja varavaltuutetut (kansanedustajat)
      Perustuslakivaliokunnan jäsenet ja varajäsenet(kansanedustajat)
      Oikeuskanslerinvirasto
      Eduskunnan oikeusasiamies
      Suomen Tietotoimisto
      Iltalehti
      Iltasanomat
      YLE (MOT)
      Kelan johtoryhmä ja 'asianosaiset' toimihenkilöt
      Muut valitsemani tahot

      Arvoisat jakelussa mainitut. Joillakin Teistä on virkavelvollisuus puuttua noihin epäkohtiin joita Kela ei pysty itse korjaamaan. Kenenkään ei pidä hyväksyä ym. toimintaa joka on vain jäävuoren huippu todellisuudesta. Jos vaikenette asiasta niin hyväksytte myös ym. Kelan lainvastaisen toiminnan.

    • Anonyymi

      Tutkimuksesta siis ilmeni:

      Maahanmuuttajat saavat keskim. Tukia €50.000 vuosi!

      Suomalaiset saavat keskim. Tukia €25.000 vuosi!

      Miksi?

      EI siis tasa-arvoa maassa joka puhuu tasa-arvosta jatkuvasti!

      • Anonyymi

        Minä en saa ollenkaan tukia. Silloinhan joku suomalainenkin saa 50000 euroa . Itse asiassa kukaan tuntemani suomalainen ei saa 25000 euron tukina. Joku suomalainen taitaa saada ainakin miljardin.


    • Anonyymi

      Kaikille tukea SAAVILLE on keskiarvo
      Suomalaisille €25.000 vuodessa.
      Maahanmuuttajille €50.000 vuodessa.

      Muutenkin, Suomalaisten maksamat korkeat verot
      ALV 24%........Bensa/Diesel 80%.........ym!
      Jopa Kameratolppa sakko/ vero joita
      raukkamainen valtio on asentanut massiivisesti
      jokapuolelle Helsinkiin,
      ja monet muut maksut joilla kompensoidaan
      monia tahoja Suomen ulkopuolella!

      Te maksatte vaikka te itse tarvitsisitte omia rahojanne!

      • Anonyymi

        Sinä ilmeisesti saat tukia? Saatko yli vai alle 25000. Tai jos olet maahanmuuttaja, niin saatko yli vai alle 50000?


    • Anonyymi

      Kannataisiko vaihteeksi käydä töissä.

    • Anonyymi

      Sellainen valtio pelaamaan verkon molemmilta puolilta.

    • Anonyymi

      Toikkarilla on olemassa sentään vaikka eräpäiviin ei tuki riitäkään. Pyöritän bingossa laskut toistaiseksi siksi. Ei vaan viitsi vääntää.

    • Anonyymi

      Suomalaisen on eniten syrjinyt oma valtio.
      Maailman mielistelijt jotka ovat seuraajia, ei johtajia!
      Ovat EU komennon alla vaikeuttaneet
      oman kansan toimeentuloa
      Euroopan ulkopuolelta tulleiden kustannuksella!
      Suomi joka ennen oli oman tuntuinen
      on nyt vastenmielinen!

    • Anonyymi

      Täälläpäin Kela on hylkäämässä toimeentulotuen hakemuksen sillä perusteella että ei ole toimitettu Kelalle asunnon hakemiseen liittyviä papereita.

      Kyse on siis siitä, että nykyinen asunto on hieman kalliimpi - mutta kuitenkin varsin tavanomainen - kuin Kelan määrittämät jo valmiiksi liian alhaiset kohtuulliset asumiskustannukset, kyse on alle 150 euron summasta.

      En tietenkään tule toimittamaan Kelalle yhtikäs mitään asuntohakemuksia, onhan tuo toiminta menossa täysin järjettömäksi että jo toimeentulotuen eväämisellä aletaan kiristämään muuttoa muualle.

      Kaikki Kelan haluamat muut tiedot ja tiliotteet on toimitettu, joten tukihakemuksen käsittely ei ainakaan ole niistä kiinni.

      • Anonyymi

        Kaiken järjen mukaan Kela voi alentaa nykyistä korkeampaa asumiskulua tuohon kohtuulliseksi katsomaansa määrään, eli käteen jäävä toimeentulotuen perusosa alenisi tällöin reilulla satasella.

        Tämän sijasta Kela uhittelee tt-tuen maksamatta jättämisellä kokonaan.


        Haiskahtaa kovasti siltä, että tässä halutaan hallintokantelua ja rangaistusvaatimuksia virkamiehille.


    • Anonyymi

      Itse olen tehnyt toimeentulotuen hakemukset viime vuosina aina vain aikaisemmin, johtuen siitä, että jostain syystä Kela keksii aina jonkin ongelman hakemuksessa, jonka perusteella sen käsittelyä voidaan viivyttää helposti sen 7 arkipäivää tai pidempäänkin.

      Nykyisin pyrin lähettämään hakemuksen jo heti sen kuun ensimmäisenä päivänä, jolloin on saatavissa pankista tiliote seuraavaa tt-tukea varten, eli esim. lokakuussa maksettavaa tukea varten lähetän hakemuksen jo syyskuun 1. päivä.

      Tätä aikaa olisi kuitenkin ehkä syytä pidentää em. tilanteista johtuen entisestään, mahtaisiko olla mahdollista lähettää em. mallisesti lokakuussa maksettavaa tukea varten tt-tuen hakemus jo elokuussa, esim. 5 arkipäivää ennen syyskuun alkua, ja maininta tt-tuen hakemukseen että elokuun tiliote toimitetaan vasta syyskuun 1. päivä? Saako tällä tavoin tt-tuen hakemuksen käsittelyyn mahdollisimman pian siitä hetkestä kun se elokuun tiliote on saatavissa päätöksentekoa varten?

    • Anonyymi

      Se on just se!!
      Se on kaikki tarkoituksella vaikeutettu
      koska aina kun vaikeutetaan on varmasti putoajia!
      Aina on joku, muutama tuhat jokunen ym
      joka ei saa sitten tukea!!
      Vaikka, en ole ihan varma mutta on kai jossain laissa
      et on Suomalaisen saatava tukea jos ei muuten ole tuloja

      • Anonyymi

        Tuon kun sinä opettelet laittamaan siistiin, juridisesti helposti luettavaan muotoon, ja lähetät sen kanteluna oikeuslaitokselle ylimmälle lainvalvojalle, sinä hoidat asian hienosti!

        Kun purat em. viestisi auki ja esität tuohon ne asiat tarkalleen, mitä tehdään väärin, miksi tehdään väärin, ja miksi se väärin tekeminen on väärin, siitä tulee melko pitkä teksti.

        En halua lannistaa sinua, vaan pikemminkin kannustaa sinua siihen että käyt tarkoin läpi tuon oman viestisi kaikkine yksityiskohtineen, mitä se tarvitsee, että siitä saa aikaan hallintokantelun.

        Jokainen joka oikeasti yrittää ja on edes keskimäärin kykenevä lukemaan kirjoittamaan ja ajattelemaan, kykenee tekemään hallintokantelun asiasta.


    • Anonyymi

      Kun suuri sota ja tuho saapuu Suomeen
      on ihan sama miten Kela toimii tai ei toimi.
      Ja se todella saapuu ennemmin!

    • Anonyymi

      Kela.........SAAVAT ITSE PALKKANSA.........
      ...........SINUN MAKSAMISTA VEROISTA!!!!
      Miten kehtaavat vaikeuttaa Suomalaisten olotilaa
      vaikeuttamalla hakemuksia ja
      tuomalla Euroopan ulkopuolelta "asiakkaita"
      sinun maksettavaksi!!
      Ja maksettavaksi TUPLANA!!

      Sellainen raukkis maa kuin Suomi
      tulee saamaan pahan rangaistuksen kohtalona
      tulevaisuudessa!
      Euroopan prostituoitu!

    • Anonyymi

      Ihan oikein!

    • Anonyymi

      Kelalla ei ole varaa sinulle Suomalainen kovaosainen vaikka olisit paljon ollut rakentanut Suomen yhteiskuntaa!
      Raukkamainen valtio antaa sinun verorahoja
      noin kaksi kertaa (x2) Juuri Suomeen ilmaantuneelle maahantulijalle, siis x2, ja joka vuosi,
      miljardien menot kymmeniksi vuosiksi tulevaisuuteen!

    • Anonyymi

      Onko Suomesta maana tullut Euroopan prostituoitu?

    • Anonyymi

      Saattavat mahdollisesti olla rikollisia lain alla?
      Lakimiehen olisi parasta tutkia tapahtuneet
      mahdolliset rikokset?
      On lain mukaan annettava tukea Suomalaiselle
      jos ei ole tuloja ollenkaan!
      Koska perustuen lakiin, olettaisin et on laitonta
      olla antamatta tukea rahattomalle Suomalaiselle!
      Oli muuten jossain tutkimuksesta et
      Suomalainen saa keskim. Jotain +2.000 euroa kk
      mutta Maahantulijat saa keskim. +4.000 euroa kk
      Onkohan se laillista? Yhdenvertaisuus periaate?
      Tosin, Suomen vaktio ei ole periaatteiden takana
      seisova valtio monista tapahtuneista johtuen
      kautta historian.
      En haluaisi sanoa niin pahasti mutta niin kai
      ajattelee moni muu maa Suomesta?
      Vuosia sitten ajattelin hienoa Suomesta
      mutta en nyt kun on Suomi muuttunut
      niin paljon huonommiksi,
      heikoksi maaksi jossa Suomalaisia jo uhkaillaan
      omassa maassaan!

      • Anonyymi

        Suomalainen saa tukia keskimäärin yli 2000 euroa kuukaudessa? Minä ja useimmat muut eivät saa senttiäkään - jotkut suomalaiset taitaa saada aika melkoisia tukia.


      • Anonyymi

        Minusta tuo suomalaisten keskimääräinen yli 2000 euron kuukausituki on vielä järkyttävämpi tieto, kuin maahantulijoiden tuet. Kirjoittaja ehkä vähän liioitteli, mutta pelkästään täysikäisille suomalaisille se tarkoittaisi vuodessa tukina yli 110 mrd euroa. Se on enemmän kuin koko valtion budjetti - miten meillä on varaa tällaiseen?


    • Anonyymi

      Paskiaisia vaikeuttamassa Suomalaisia
      kaiken maksajia,
      maksavat Kelan palkatkin,
      niin ja monien maahantulijoidenkin kaksinkertaiset tuet!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jossain oli et maahanmuuttaja perhe
      2 aikuista ja 2 lasta saa Kelalta yli €8.000 kuukaudessa,
      JOKA KUUKAUSI !!
      Se on melkein Satatuhatta Euroa vuodessa!
      (Ovat Kelalla hiljaa summista vaikka avoin verorahoilla toimiva kansan/ valtion laitos!)
      Ei noi rahattomat pakolaiset kun Suomeen saapuvat
      voisikaan ostaa kaikkia uusia talvivaatteita ym.
      Kun katsoo kauppojen jonoissa vaatetusta,
      jos olisivat pieni palkkaisissa ammateissa
      palvelu ja siivous aloilla ilman koulutuksia.
      Suomalaiset perheet saavat suunnilleen puolet
      kuukaudessa jonka takia se Suomalaisen
      raha menee loppuun perustarpeisiin,
      mutta kun tuplaat sen niin on pelivaraa toinen puolikas
      ja siten paremmanlaatusia vastteita ym.
      On kyl erikoisen raukkamainen Suomen valtio!
      Sellainen kaks-naamanen valtio!

      • Anonyymi

        "Jossain oli" :)


    • Anonyymi

      Kela
      Maahanmuuttaja keskim. +4.600 kk
      Suomalainen keskim +2.200 kk

      • Anonyymi

        Uskooko joku edes tuota suomalaisten 2200 euroa kuukaudessa? Nelihenkinen perhe saisi n.9000 euroa kuukaudessa, ja koska useimmat eivät saa mitään tukia, niin tukia saavat saisivat varmaan 20000 euroa kuukaudessa - ei kuulosta uskottavalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskooko joku edes tuota suomalaisten 2200 euroa kuukaudessa? Nelihenkinen perhe saisi n.9000 euroa kuukaudessa, ja koska useimmat eivät saa mitään tukia, niin tukia saavat saisivat varmaan 20000 euroa kuukaudessa - ei kuulosta uskottavalle.

        Tukisummia paisutellaan julkisuudessa mahdottomiin mittasuhteisiin siksi, että näin porvarijohtoinen valtio voi uskotella kansalleen valheita kansalle, jotta saadaan kansa tukemaan sitä että tukien varaan joutuneita pitäisi vahingoittaa kaikin mahdollisin tavoin.

        Porvarien joukolla on saatu aikaan Suomeen esim. pakkotyö jota ei sanota pakkotyöksi vaan sitä sanotaan kuntouttavaksi työtoiminnaksi.

        Kun pakkotyö on kuntouttavaa työtoimintaa, niin silloinhan se ei olekaan enää pakkotyötä, eikö niin?


      • Anonyymi

        Vitut!!! Työtön saa reilusti alle pari tonnia. Kaikki yhteiskunnan tuet yhteensä niin taitaa olla jotain 1300€ maks. Tämä siis ei Helsinki. Helsingin tilanteesta en tiedä.


    • Anonyymi

      On se kaikki totta, valtio on hiljaa jotta
      Suomen rahaton kansa ei huutaisi petosta
      omaa kansaa kohtaan!

    • Anonyymi

      Koko ajan tapahtumia jotka osoittavat
      Suomen valtion raukkamaisuuden.
      Ei ole kiva sanoa niin mutta onhan se ihan totta.

    • Anonyymi

      Ymmärtäkää nyt, KELA rahat on varattu matuille,jotka tulevat tänne perhekunnitain lepämään ja syömään ja lopulta jäävät asuskelemaan.

    • Anonyymi

      On harkinnan varainen sosiaalipalvelu josta kai saa apua myönnettävää etuutta vastaan ennen nuo asiat hoiti kaikki sosiaalitoimi ei tarvinnu noitskin veivata monen eri viraston kanssa eikä ongelmat ihmisten raha-asiiden/toimeentulon kanssa vieneet ketään henkilökohtaiseen konkurssiin soskusta sai päätöksen ja hyvällä onnella rahat oli jo samana päivänä tilillä kun asia oli virkailijan kanssa käsitelty pysty pakolliset laskut maksaan luotot ja muut on si taas niittä oman harkinnan mukaan otettavia niihin ei ole soskusta apua saanu kun niitä ei ennen ainakaan pidetty pakollisina

    • Anonyymi

      Kaikki tarpeeliset tuet jotka Suomalaiset perheet, suvut ovat maksaneet tulevaisuudelle muuttuvat koko ajan huonompaan suuntaan koska kompensointi
      vieraista Euroopan ulkopuolelta tulevista laskuista
      johtuen ei ole rahaa raukkis valtiolla,
      se on saatava jostain tulevaisuuden velkojen jatkeeksi!
      Onkohan kaikki vaan suurta petosta raukkis valtiolta Suomen kansaa kohtaan joka maksaa
      raukkis valtionkin suuret palkat!

      • Anonyymi

        tai sitten voi vain mennä töihin eikä tarvii elättäjää


    • Anonyymi

      Sen takia on tukia koska
      on valtavia veroja ja muita maksuja!
      Mutta erikoisen raukkis valtio laittaa
      paljon rahaa ei Suomalaisiin tarpeisiin
      koska tarpeita on joka puolella Maalimaa!

    • Anonyymi

      Tuilla eläjiä on taasen saapunut maahan lisääntyvässä määrin , mitä enempi jakajia , sitä pienempi tuki .

    • Anonyymi

      Mie olin kerran maksamassa yhtä laskua juur kellojensiirron ajalla. Kehno kun ehkä keväämmällä sitten.

    • Anonyymi

      Saavatko palkat veroista?
      Vaikeuttavatko Suomalaisten oikeuksia?

    • Anonyymi

      Jossain oli et moneen Kela toimistoon ei voi
      edes asioida ellei ole aika varattu, siis yleiseen
      veroilla maksettuun toimistoon?!
      Jos niin tosiaan on?
      Niin se on tarkoituksella vaikeuttamista
      Suomalaisille jotta kaikki mahdolliset
      laskut olisivat minimi Kelalle ja Suomalisen olisi
      mahdollisimman hankalaa saada jotain
      laissa asetettua tukea ym!
      Siis, laissa asetettua verokantaan perustuvaa
      yhteiskunnan perus oikeutta!
      Onko tosiaan niin?
      Jos on niin, mihin on Suomi menossa valheiden kanssa
      tulevaisuudessa?

    • Anonyymi

      Katsokaapa kun kaikki asiat alkaa nyt huononemaan
      Suomalaisille yhteiskunnasta jonka Suomalaiset
      ovat rakentaneet ja rahoittaneet kovilla veroilla!
      Nyt ei ne edes auta, maksut on yksinkertaisesti jo liikaa Suomen valtiolle joka on itse suostunut ottamaan kymmenii tuhansia maahanmuuttajia/tunkeutujia!
      Tulette huomaamaan tuhon hitaasti mutta varmasti seuraavina tulevina vuosina.
      Ja se tulee koskettamaan suurta osaa Suomalaisia!

    • Anonyymi

      Rahat ovat loppumassa Suomen valtiolta
      koska Suomalaiset ovat kai laiskoja
      ja ahkeria maahanmuuttajia ei ole tarpeeksi?

      Miksi ei ennen ollut niin huonosti?
      Olivatko Suomalaiset silloin ahkerampia
      kun rakentivat Suomen yhteiskunnan
      ilman maahanmuuttajia?

      Vai onko kaikki valhetta ja petosta Suomalaisia kohtaan?

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe