Hei
47-vuotias mies kirjoittaa teille. Olen tuntenut kolmisen vuotta avopuolisoni, meillä kummallakin on lapsia edellisestä liitosta. Olen vuorovanhempi, kumppanini lapset ovat pääosin hänellä.
Puolisoni on ainoa lapsi, ja hänen äitinsä on ollut hyvi ankara ja kriittinen tälle lapsena. Vanhemmat erosivat hänen olleessaan 18-vuotias, eikä hän oikein muista lapsuudesta mitään. Jotain yksityiskohtia - seisottamista peilin edessä "hymyile" tai äidin katseet. Puolisoni on tiedostanut vuosien mittaan tarpeen pitää etäisyyttä äitiinsä, mutta lastenhoitoapua ei oikein ole muualta tarjolla ja äiti pääsee lähelle.
Minusta äiti täyttää kaikki narsismin merkit - kieltäminen, hämmentäminen tilaisuuden tullen, tytär egon jatkona, yhdestäkään aiemmasta puolisosta ei ole pidetty, oma parisuhteensa on sairas pettämisineen. Lähisukukin on pieni ja sieltä löytyy lähes poikkeusetta isättömyyttä, eroja, alkoholismia, you name it.
Puolisoni on herttainen, mutta on kuin hänessä olisi kaksi ihmistä. Hyvä ja se jonka sisäinen puhe nujertaa (hän on hyvin lahjakas, kauniskin ja pohjimmiltaan sydämellinen), Häpeä on yleinen tunne ongelmien (stressin ilmaantuessa) ja eroahdistusta löytyy, luottamus läheisiin ihmissuhteissin (parisuhde- , ystävyys-) on huono ja välillä hän ajattelee että on tarkoitettu elämään yksin. Suhteemme alusta asti olen kuvaillut tilannetta seuraavasti: seurassamme on lähtötelineet ja voimavaroja kuluu tarpeettoman paljon pienestäkin riidasta alkavaan huonoon oloon. Suhteen perusteet saatetaan murentaa muutamassa hetkessä - ilmeisesti eropelko ajaa tähän.
Puolisoni on työstänyt asiaa paljon, mutta hän on mm. ajataunut aiemmin hyväksikäyttäviin suhteisiin. Sanojensa mukaan olen hänen ensirakkautensa nyt yli 40-vuotiaana. Aiemmin oi helpompi ottaa vierelle luuseri tai narsisti kuin riskeerata itsensä ja rakastua, kun sitä voi seurata kipeä ero.
Viime aikoina tein virheen ja päästin äitiä lähelle ja erehdyin antamaan palautetta toiminnastaan. Sitä seurasi manipuloiva hämmentäminen.
Rakastan puolisoani, mutta suhde vie voimat ihan ilman äidin hämmentämistäkin. Onko jossain tietoa tälläisestä? Mitä voin kumppanina tehdä? Miten säästän itseäni? Voiko asialle mitään, voiko rikki mennyttä korjata? Itselälnikin onvälillä tekemistä jaksamisen kanssa, kun on huollettavia ja vaativa työ.
Jukkis
Puolisoni (avovaimo) oireet ja yhteys äitiin
8
309
Vastaukset
- sokeantaluttaja
Vaikea oli päästä viestistäsi kärryille, mikä todellisuudessa on tuo sinun ongelmasi? Ongelmana näet avovaimosi äidin, josta ei ole teille lastenhoitoapua, eikä tukea. Parisuhteenne voimavarana ei toimi välillänne oleva rakkaus, vaan avovaimosi "sairaus" hänen ohutnahkainen narsimisuutensa ja voimakas läheisriippuvuutensa. Oletan, että sinussa on myös tuota samaa rikkonaisuutta ja omissa peloissanne ja avottomuudessanne te kumpikin käperrytte itseänne suremaan ja haluatte, että joku ulkopuolelta tulee ja auttaa teitä niin, että suhteenne kykenee jatkumaan, eikä hajoa. Suhteenne vaikuttaa pikemminkin potilaan ja omaishoitajan suhteelta kuin parisuhteelta. Olet ottanut hoivaajan roolin ja avovaimosi ottanut uhrin ja uhriutujan roolin. Olet oikeammin sanottu sinisilmäisenä mennyt lankaan ja antanut sitoa itsesi ihmiseen, joka hyväksikäyttää omaa avuttomuuttaan saadakseen sinut tuntemaan, että olet jotain erityistä ja hänen suuri ensirakkautensa, vaikka hän omalla käytöksellään tekee juuri sitä samaa mitä äitinsäkin - kieltää ja hämmentää. Ongelma on ilmeisesti se, että olet energiasyöpön uhri. Rakastuneena et ole osannut nähdä tilannetta oikein, vaan katselet ja arvioit avovaimoasi edelleenkin ruusunpunaisien silmälasien kautta ja avovaimosi sepittämät luuseri ja narsistijutut on uponneet sinuun täydesti. Totuus on se, että avopuolisosi jatkaa sitä samaa mitä hän edellisissäkin suhteissa on tehnyt. Kumppanit eivät ole jaksaneet kannatella hänen ohutnahkaisuuttaan, eivätkä läheisriippuvan ripustautuvaa avottomuutta ja uhriutujaroolia. Avovaimosi on nähnyt kaikki edelliset kumppaninsa narsisteina ja hyväksikäyttäjinä kuten äitinsäkin on omat kumppaninsa nähnyt. Ymmärrän hyvin äidin katkeruuden siitä että tytär ei ole pitänyt mitään yhteyttä äitiinsä, tuominnut äitinsä narsistiksi ja nähnyt vain äitinsä pahana, mutta ei halunnutkaan ymmärtää äitiään ja hänen vaikeaa elämäänsä. Nyt sitten kun äidin apu olisi teille kummallekin tärkeä, niin ette hyväksykään sitä että hän haluaa olla myös äiti ja mummi, eikä vaan esine, johon otetaan yhteyttä vain silloin, kun hänestä voidaan saada itselle hyöty. Siksi on puoskarontia kehottaa ketään pitämään loppumatonta etäisyyttä tai hylkäämään omaisiaan. Äidin sydän kestää paljon ja mitä vaan mitä lapset tekevät ja mitä sanovat, mutta ei sitä että heidät äitinä tuomitaan ja hylätään. En osaa neuvoa sinua kuin sen, että itse sinun pitää ratkaista jaksatko rakkauden nimissä vetää perässäsi kaikkea sinulle annettua. Onko se kaikki sen vaivan arvoista, että omien lastesi lisäksi hoivaat vielä aikuista lasta, joka ei ilmeisesti haluakaan ottaa vastuuta omasta itsestään ja elämästään, vaan syyttää aina muita ja aina etsii tilalle uuden miesuhrin, jonka autettavaksi heittäytyy.
"En osaa neuvoa sinua kuin sen, että itse sinun pitää ratkaista jaksatko rakkauden nimissä vetää perässäsi kaikkea sinulle annettua. "
Hyvä neuvon annoit, tuos kun luin kommenttiasi niin tunnistin itseni vuosien takaa samasta roolista kuin ko. kyseinen kirjoittaja.
Tuosta aloituksesta näyttää olevan viikon verran aikaa, mutta toivoa sopii josko aloittaja palaisi lukemaan ja ymmärtäisi lukemansa ja tapahtuisi ns. herääminen että näkisi myös sen oman roolinsa mahdottomuuden.- Terve.vaanmenoa
Jatka, ap, vain edelleen samalla linjalla!
Jatkossa voisit toki kehittää trollaustasi.
Aika kömpelö ja sekava stoori.
Oppia ikä kaikki!
Terv. Trolliguru.
- hdfhfhdfhfh
Sinun tehtävä ei ole diagnosoida - ellet sitten ole ammattilainen psykiatrian alalla. Jos teillä on perheessäänne ongelmia, voitte hakeutua perheterapiaan. Seurakunnatkin tarjoavat pariterapiaa tai vastaavaa. Hakeutukaa jonnekin, niin saatte eväitä asioiden käsittelyyn.
- Jukka_72
Moi
Palasin vielä vastaamaan. Kiitos kommenteista. Puolisoni hakee apua epävakaaseen käytökseemsä, joka asintuntijan mukaan johtuu perusluottamuksen puutteesta ja juuret ovat varhaislapsuudessa ja äiti-suhteessa. Ja minä saan koulutusta siihen, miten voi edesauttaa tilannetta.Hyvä juttu, että olette ymmärtäneet hakea ulkopuolista apua ja molempia hoidetaan ja saat oikeanlaisia vastauksia noihin kysymyksiisi.
Ihan hetkohta ei varmasti suuria muutoksia tapahdu, jos ja kun nuo uhrin ja hoivaajan roolit ovat ehtineet vakiintua, mutta jos molemmat ovat sitoutuneita muutokseen, niin ajan kanssa suhteessanne on kaksi aikuista ihmistä, jotka kantavat vastuun omasta hyvinvoinnistaan.
Se vaan on vaikea läksy opittavaksi sekin, ettei toista ihmistä voi muuttaa jos hän ei itse koe tarvetta muutokseen. Myös sekin on kipeä asia ymmärtää, että on tullut itse hylänneeksi itsensä ja omat tarpeensa kun koko elämä on pyörinyt sen toisen ympärillä- uhritjahoivaajat
Olen hylännyt itseni, jotta pääsimme jaloillemme narsistisen salarakkaan jäljiltä. Ymmärsin, että se on tukitoimi, joka minun on tehtävä, koska en voi koskaan antaa itselleni anteeksi, jos en todella ole yrittänyt parastani. Ja en kadu tuota sitkeää yrittämistä ja erikoista tilannetta näin jälkikäteen yhtään, sillä se oli tehtävä ja kestettävä, jotta pääsimme kohti parempaa. Ihmisellä voi olla kyky korjata monenlaisia solmuja, vaikka on itse vakavasti sairas, jolloin siihen rakoon on helppo monien yrittää tunkeutua väliin, erityisesti jos se sairaus on järkyttänyt myös toista, niin on helppo nakki napata. Olen aina ollut sitä mieltä että jos on tahtoa on myös halua, mutta jos haluaa vain liihotella ja ongelmien edessä luovuttaa, joutunee eräänlaiseen oravanpyörään silloinkin.
Niin toista ei voi muuttaa, mutta itseään voi kyllä muuttaa. Ja on aika luonnollista, että eletty ja koettu yhteiselämä kaikkine pienine ja isoine kriiseineen myös muuttaa molempia. Joskus voi olla kyse myös sellaisten muutosten hyväksymisestä. Hyväksyä pitää sekin, että molemmat vanhenee ja sitä kautta tulee muutoksia, joita on joskus vaikea sulattaa, mutta aina voi luovasti keksiä ratkaisuja, jotka ovat hyväksi molemmille.
Näkisin kuitenkin niin, että hyvässä parisuhteessa ei voi vain kylmästi kantaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Tärkein asia mikä pitäisi ongelmien äärellä muistaa on se, että tulee puoliväliin vastaan. uhritjahoivaajat kirjoitti:
Olen hylännyt itseni, jotta pääsimme jaloillemme narsistisen salarakkaan jäljiltä. Ymmärsin, että se on tukitoimi, joka minun on tehtävä, koska en voi koskaan antaa itselleni anteeksi, jos en todella ole yrittänyt parastani. Ja en kadu tuota sitkeää yrittämistä ja erikoista tilannetta näin jälkikäteen yhtään, sillä se oli tehtävä ja kestettävä, jotta pääsimme kohti parempaa. Ihmisellä voi olla kyky korjata monenlaisia solmuja, vaikka on itse vakavasti sairas, jolloin siihen rakoon on helppo monien yrittää tunkeutua väliin, erityisesti jos se sairaus on järkyttänyt myös toista, niin on helppo nakki napata. Olen aina ollut sitä mieltä että jos on tahtoa on myös halua, mutta jos haluaa vain liihotella ja ongelmien edessä luovuttaa, joutunee eräänlaiseen oravanpyörään silloinkin.
Niin toista ei voi muuttaa, mutta itseään voi kyllä muuttaa. Ja on aika luonnollista, että eletty ja koettu yhteiselämä kaikkine pienine ja isoine kriiseineen myös muuttaa molempia. Joskus voi olla kyse myös sellaisten muutosten hyväksymisestä. Hyväksyä pitää sekin, että molemmat vanhenee ja sitä kautta tulee muutoksia, joita on joskus vaikea sulattaa, mutta aina voi luovasti keksiä ratkaisuja, jotka ovat hyväksi molemmille.
Näkisin kuitenkin niin, että hyvässä parisuhteessa ei voi vain kylmästi kantaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Tärkein asia mikä pitäisi ongelmien äärellä muistaa on se, että tulee puoliväliin vastaan."Näkisin kuitenkin niin, että hyvässä parisuhteessa ei voi vain kylmästi kantaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. "
Niin tätäkin asiaa voi ajatella monelta kannalta, eikä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ole millään tavalla pois toiselta saati, että se tulkittaisiin kylmyydeksi toista kohtaan
itse nyt tarkoitin jotain tällaista
"Kun päätän itse olla aktiivisesti vastuussa omasta elämästäni ja hyvinvoinnistani, luon itselleni hyödyllisiä ajattelu- ja toimintatapoja. En odota, että muut muuttuvat, työpaikkani henki paranee, puolisoni muuttuu, sukulaiseni tulevat järkiinsä tai kotiseutuni ilmasto muuttuu minulle paremmin sopivaksi, vaan olen itse aktiivisesti vastuussa siitä miten voin ja toimin senhetkisessä tilanteessa."
Aktiivinen vastuu omasta hyvinvoinnista tarkoittaa tämänkaltaisia asioita.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00018&p_teos=onn&p_selaus=
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
eerikäinen novassa sanoi ei kukaan enää aja manuaalivaihteilla
meillä on 3 autoa talissa ja kaikissa manuaalilaatikot, on meillä vielä tämmöiset vaikka toisin puhutaan.1521626Ilo, joka nousee silmiisi saakka
kun katseemme kohtaavat. Olet energinen, aito, ihana. Välillä tuijotat suoraan silmiini - enkä hämmenny, katson takaisin671596Jokaisella on omat syntinsä
Minä olisin niin mielelläni sinun. Ehkä joskus viittasitkin siihen. Olet nainen ajatuksissani jatkuvasti ja taidat tietä671303En oikeasti
Tiennyt että sinulla on ollut vaikeuksia ja huonoja aikoja. Olen oikeasti pahoillani, ja olisin myös toiminut eritavoin1311292- 441144
- 172958
90-luvulla maa syöksyi lamaan, ja silloinkin oli syypäinä samat tahot kuin nyt
Laman aiheuttajat olivat demarivetoinen virheellinen finanssipolitiikka, sekä ay-liikkeen taipumattomuus tilanteessa mik102915Mä olisin niin iloinen
Jos vielä joskus nähtäis.. Ollaanko tulkittu mies toisiamme väärin?. Kumpikin luuli ettei toinen tykkää, vaikka molemmat60744Olisitko ihminen minulle. Ihan ihminen vain.
Tiedätkö, että saan kyyneleet silmiini, niin syvästi sinua kaipaan. Meidän välillä on jotain todella syvää, kaunista ja42687Vakava varoitus perussuomalaisista!
Keskustan Annika Saarikolta veret seisauttavaa tekstiä, lukekaa uutinen kokonaisuudessaan, tässä siitä maistiainen: ”Ke156675