Miksi nykyään kaunistellaan lihavuutta? Body positive ym. on mennyt siihen pisteeseen, että "on kaunista olla "muodokas"". Eli läski. Läski on läski ja läski ei ole kaunista, eikä terveellistä. Vai väittääkö joku että olisi mielummin 160kg kuin 60kg, jos saisi itse päättää? Mä en ainakaan voi olla onnellinen lihavassa kehossa, sillä ensinnäkin se fyysinen olotila on ihan hirveä. Toisekseen nätit vaatteet ei näytä hyviltä silloin. (Nyt joku tulee sanomaan että älä välitä mitä muut ajattelee. Puet mitä ite haluut.) No en mä niistä muista välitä vaan musta itsestäni joku vartaloa nuoleva mekko nyt vaan ei näytä hyvältä jättimäisen pömppämahan kanssa. En halua pukea vaatetta päälleni jos se ei näytä hyvältä.
Terv. Itsekin lihava nainen. Ollut myös laiha.
Terv. Itsekin lihava nainen. Ollut myös laiha.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kehopositiivisuus tarkoittaa sitä ettei tarvi piiloutua tai hävetä jos vaikka ylipainoa, pienet rinnat, iso nenä jne. Esim instagramiin voi laittaa kuvan vaikka ei näytä fitnessmallilta ja kenelläkään ei ole oikeutta kritisoida sitä.
Negatiiviseksi kehopositiivisuus menee siinä vaiheessa kun se avulla aletaan kieltämään ylipainon terveyshaittoja tai laihdutuksen hyötyjä. Kehopositiivisuudesta tulee tavallaan synonyymi sille ettei ylipainolla muka olisi terveysriskejä eikä olisi mitään syytä laihduttaa.
Joten oikea määritelmä kehopositiivisuudelle on että kyllä, instagrammiin voi lihavakin laittaa kuvan eikä sitä tarvi hävetä, samoin lihavakin voi mennä uimarannalle eikä tarvi piiloutua. Mutta se ei tee ylipainosta terveellistä eikä poista laihduttamisen hyötyjä.
Yleisin ongelma mielestäni on että normaalipainoiset tulkitsee asian väärin jos ylipainoinen esim postaa rantakuvan itsestään someen. Normaalipainoinen usein tulkitsee tämän niin että ylipainoinen yrittää viestiä ettei ylipainolla olisi terveyshaittoja näyttämällä "esimerkkiä" postaamalla itsestään kuvia. Mutta harvoin asia on näin, ylipainoinen jakaa somekuvia ihan samasta syystä kuin normaalipainoinenkin eikä siinä ole takana ajatusta että ylipaino olisi terveellistä. Kehopositiivisuus on juuri tätä ettei tarvisi piiloutua ja hävetä. Harva ylipainoinen loppujen lopuksi kieltää ettei ylipainolla olisi terveyshaittoja. Usein kyse on enemmän normaalipainoisten väärästä tulkinnasta kun ylipainoinen ei piiloudu eikä häpeä itseään.
Oman kehon vihaaminen tai halveksiminen on raskasta ja hyvinvoinnille vahingollista. Kehopositiivisuuden hyvä puoli on mielestäni se, että itsensä voi hyväksyä sellaisena kuin on. Se että hyväksyy itsensä, ei tarkoita sitä, etteikö voisi haluta itselleen hyvää muutosta. Eikö se ole juuri päinvastoin? Jos tykkää itsestään niin uskoo ansaitsevansa hyvää. Jos inhoaa itseään niin eikö se syö motivaatiota. Jos ajattelee olevansa surkea ja ruma niin uskooko pystyvänsä muutokseen.
Oma keho pitäisi olla niin kuin hyvä ystävä. Hyvää ystävää ei kritisoida ankarasti tai häpeillä. Häntä kohdellaan lempeästi. Jos ystävä haluaa tehdä oman terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta järkevän muutoksen niin häntä kannustaa. Ei siksi että ystävän pitää sillä muuttumisella ansaita hyväksyntä ja välittäminen, vaan koska ystävälle haluaa hyvää.
Pysyvä laihtuminen on vaikeaa. Pitäisikö omaa kehoaan inhota lopun ikäänsä, jos ei onnistu laihtumaan? Aika kurjaa.
Normaalipaino on aika laaja käsite. Ihminen voi olla monen mallinen ja parikymmentä kiloa kevyempi tai painavampi. Eli joku on muodokas ja silti terve. Vyötärö on kohdallaan ja lihasmassaa on paljon. Toinen on hento, vähän pintarasvaa ja vähän lihasmassaa. Vyötäröä ei ole. Itse edustan jälkimmäistä. Näennäisesti hyväksytty ja "terve", todellisuudessa ei yhtään terveempi kuin oikeasti ylipainoinen.
Erilaisuutta on hyväksyttävä, ja sitäkin, ettei yllä standardeihin. Pienikin edistys on edistystä. Oikeasti lihavalla kilot lähtevät ensimmäisenä haitallisemmasta paikasta sisäelinten ympäriltä. Liian raju laihdutus saa enemmän aikaan haittaa kuin hyötyä. Eli pitäisi olla pitkäjänteinen painoasioissakin. Painon pysyminen ennallaan tai hidas lasku on parempi kuin painon jatkuva nousu tai painon reilu sahaaminen eli jojoilu. Mutta yhteiskunnassamme nähdään vain tämä hetki, ei huomioida, mihin suuntaan ihminen on menossa. Vuodessa 5 kg laihtunut ylipainoinen on oikeasti arjen sankari.
Itse olen myös miettinyt julkisuuden tarinoita "laihduin 100 kg ja juoksin maratonian". Itse en juoksisi maratonia keveydestä huolimatta, minulla on nivelongelmia myös - keveydestä huolimatta. Ja jos lihoisin 100 kg (eli kolminkertaistaisin painoni) kuolisin jo ennen puolimatkaa. Eli: huomattava ylipaino edellyttää myös tavallaan hyvää fysiikkaa. Heikompi ei kestä moista lihomista kuolematta. Mielestäni ylipaino on haittaavaa siinä vaiheessa, kun ei saa enää kengännauhoja kiinni, ei pysty pesemään alapesuaan (tai näe, mitä navan alla on), ja kun iho ja rasva roikkuu retaleina ja iho hautuu ja nivelet hajoavat, eikä pääse liikkeelle. Ja toki alkaa olla maksa tohjona jne, eli diabetesta ym. Eli ei pitäisi hyökätä sellaista naisellista pyöreyttä kohtaan, joka ei ole terveydelle haitallista ja joka ei haittaa tavanomaista jaksamista. Kun eivät kaikki hoikatkaan niin jaksavia ole esim. tällä hellejaksolla.
Ulkonäköpaineet ovat muuten rajattomia. Itseäni kohtaan ei ole koskaan hyökätty rinnattomuuden vuoksi, se ei ole traumani. Huonot hampaat (joille köyhyyteni vuoksi ei tehdä mitään) ovat jo trauma, samoin heikko hiuslaatu. Suonikohjut piilotan vaatteiden alle. Olen elämässäni ollut ulkona ja palanut, ja olen jo ryppyisempi kuin sisällä viihtyneet ikäsisaret. Kehotyytyväisyys ei ole sama asia kuin paino. Yhteiskunnassamme ei todellisuudessa hyväksytä ikääntymistäkään. Joten nuorta naamaansa ja kehoaan kannattaa kuvata - vaikka painoa olisi liikaa. Myöhemmällä iällä nuoruuttaan kaipaa jälkiviisaudella, olipa ollut minkä näköinen tahansa.