Peräsuolen haava ei parane

EpätoivonElli

Hei,

Minua on toukokuun lopusta asti piinannut peräsuolen haavaumat ja niihin liittyvät krampit.
Vaiva sai todennäköisesti alkunsa kovasta ulosteesta. Vaiva ei parantunut kuukaudessa itsehoidolla, joten kolme viikkoa sitten kävin gastrokirurgilla, joka tähysti peräsuolen. Haavoja on kaksi. Hoidoksi määrättiin Diliazem 0.8 (sekoitettuna Novalaniin apteekissa) voide 8 viikoksi, jonka jälkeen uusi tarkastus.

Nyt olen käyttänyt siis tuota reseptivoidetta 3 viikkoa (3 x päivässä), mutta oireet ennallaan. Vatsa toimii kyllä säännöllisesti kerran päivässä (aamuisin), mutta todella haastavaa saada uloste pysymään edes kohtalaisen pehmeänä. Pienikin lipsahdus syömisissä (aina ei ole kotona/ töissä, missä mahdollisuus syödä omia ruokia) saattaa aiheuttaa ongelmia ja koko homma ottaa taas takapakkia (haavat ärtyvät, krampit pahenevat). Ulostamista seuraava kramppi alkaa n. 1/2- 1 h päästä ja kestää 2-5 h.

Kysynkin nyt teiltä, samasta vaivasta kärsivät/kärsineet neuvoja..
- Voiko kramppeja helpottaa mitenkään? Särkylääkkeitä en ole itse uskaltanut alun jälkeen käyttää, koska pelkään niiden kovettavan vatsaa. Olen kokeillut myös istumakylpyjä, mutta niiden toteuttaminen on hiukan haastavaa ilman ammetta ja luovuin niistä, koska alapään iho ei yksinkertaisesti kestä 2x päivässä suihkuttelun lisäksi 15 min aamuin illoin kylvyssä istumista.

- Miten saatte vatsan pystymään "sopivalla" (ei liian löysä eikä kova)? Itselleni todella haastavaa, vaikka söisin samoja ruokia päivästä toiseen, niin eroja ulosteessa.
Hullua sinänsä, ennen tätä piinaa en kärsinyt kovasta ulosteesta juuri koskaan ja vatsa toimi 2 x päivässä. Olen ollut yli 20 vuotta kasvissyöjä, nyt olen jättänyt ruokavaliosta pois vehnän ja maitotuoteet melkein kokonaan (syön vähän maustamatonta jugurttia aamuisin).
Syön joka päivä kasviksia, kauraleipää, pähkinöitä, siemeniä, hedelmiä.. Vatsaa pehmentääkseni syön joka ilta smootieen sekoitettuna Visibliniä, chiansiemeniä ja pellavarouhetta. Lisäksi otan puoli purkkia vauvojen luumusosetta ja pari kuivattua luumua. Vettä juon läpi päivän, kahvia tai alkoholia en käytä ollenkaan.

Ja, onko kukaan koskaan onnistunut parantumaan tästä vaivasta lopullisesti?

1

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokeleniin

      Tuskin muutamassa viikossa paranee. Mutta etsi netistä vinkkejä. Ja käy uudestaan lääkärissä tarvittaessa. Kokeile muuttaa ruokavaliosi ja lisää chiasiemeniä ja muuta päivän eri aikoihin. Kokeile sopivassa määrin. Ei kannata mitään käyttää liikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2442
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2014
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      22
      1826
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1605
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1445
    6. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1338
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1329
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1285
    9. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      37
      1181
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1046
    Aihe